sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Kissojen kanssa

Ajattelin aamulla, kun olen uinunut blogiunta viikon, että olisi aika ottaa kamera ja mennä katsomaan jouluruusujen tilannetta. Yksi vaaleajouluruusu kukkikin jo hyvin aikaisin, muut ovat vielä napakoilla nupuilla. Onkohan tuo jouluruusun lehti väriltään marraskuun vihreä?


Nuppuja löytyi kuten pitikin
 
Mutta kissat, molemmat hyvin terhakkaina ja huomionkipeinä. Aamun aloitin poikien pyhänamilla, raa'alla kananmunalla, molemmille omansa ja sitten raputuksia ja mielenosoitusta. Taustalla piipittivät punatulkut, poikien korvat kulkivat äänen perässä, vaikka ilme oli värähtämätön...voi että ovat kivoja kavereita! 

Nöpöllä tassu kipeänä, etkö mamma huomaa! (ei oikeasti kuitenkaan, kerjää vain huomiota näin nostamalla tassua).

EVVK
Siirryin tyhmän kamerani kanssa talon toiselle puolelle katsomaan, kuinka omenapuiden alla muut jouluruusut ovat nupulla, ja nupullahan ne olivat, kuukauden päästä alkaa kukinta.


Odottakaa minuakin!

Mammaa täytyy aina valvoa! Onpa tiukka ilme...
Sulo kiipesi tähystyspaikalle...Sulolla on vahva usko että hän saa lintupaistin kiipeämällä puuhun lintujen perässä, ihana kissanpennunusko ja linnut nauravat hassulle kissalle!



Omenapuidenkin alla on kaunista marraskuun vihreää, onneksi sammal viihtyy nurmikossa!


Kohta on kärhöjen suojauksen aika, ne kiipeävät jo aika korkealla omenapuussa.


Mietin, miksi en oikein saa aikaan kaikkea mitä suunnittelin...no hah, siksi että päivät ovat lyhentyneet, eli kyse ei siis olekaan saamattomuudesta! Pian on kuitenkin talvipäivän seisaus, täytyy kiireellä nauttia tästä ajasta, kohta alkaa kevät!

Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!

37 kommenttia:

  1. Kissoista on monesti niin seuraa näiden luonnon ihmeiden kanssa. Minä ja Lisse-kisu päivittäin tuijotetaan ruokintapaikan lintuja, meillä on ehkä vähän eri motiivi, mutta väliäkö sillä! :) Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, seuraa on kovasti ja tykkään niin katsella rennon ja kiltin näköisen kissan korvia, jotka bongaavat kaikki lintujen äänet ja liikkuvat herkästi äänen suuntaan.

      Poista
  2. On ne niin ihania nuo kissat. Niiden kanssa olemisessa on paljon samaa kuin puutarhassa touhuamisessa. Tulee hyvä ja rauhallinen olo. Huononakin päivänä ne nostattavat naurua ja iloa. Ei ihme, että eläimen kanssa olemisen väitetään olevan terveydelle hyväksi.
    On sinulla kyllä niin mahtavat jouluruusupuskat. Kävin omiani tonkimassa, mutta ei siellä ollut nuppuja. Usein ne nuput kyllä joulun aikaan ilmestyvät, mutta sitten tulee lumi peittämään ja kukkiminen siirtyy keväälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin uskon myös, eläinten kanssa touhuaminen ihmeesti unohduttaa työpaineet ja pahan maailman, ne vain ovat niin ihania!

      Tuo lasihuoneen päässä oleva jouluruusu on tosiaan aika iso, vaikka paikka ei ole sille tyypillinen. Uskon, että antajan (kummitytön) hyvä mieli on sen kasvattanut noin suureksi. Se on keväällä upea, kun kaikki kukat nousevat pitkään varteen kukkimaan. Meillä jouluruusu avaa kukat joulunakin, jos lumipeitettä ei ole, jopa pitkään varteenkin.

      Poista
  3. Ootko varma ettei Nöpöllä ole tassu kipeä, esim. nivelrikkoa? Kissat osoittavat kipunsa mitä kummallisimmilla tavoilla, tai pahimmassa tapauksessa eivät ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan varma! Tuo tassun nosto on opittu tapa ja tassua vaihdetaan, jos en heti huomaa herran huomionkaipuuta! Nöpön tassuja olen tutkinut ja niissä ei ole ollut turvotuksia, aristusta ja liikkuminen sillä on hyvin sulavaa eikä aristuksia ole laisinkaan. Siis tassunnosto on silkkaa teatteria :D

      Poista
  4. Sinun jouluruusukasvustosi ovat vaan niin upeat ja kissat myös! Minulla on herännyt jo oikea kissakuumekin, näiden kaikkien ihanien blogikissojen myötä, joiden touhuja täällä blogistaniassa saa seurailla =) Miten muuten suojaat nuo kärhösi? Mukavaa tulevaa viikoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kissakuume on vakavaa, kannattaa oikeasti miettiä kissan hankintaa, olimme ennen hyvinkin koiraihmisiä, mutta Nöpö sulatti sydämemme!

      Kuusenoksilla suojaan kärhöt, pitkiä oksia laitan puun juurelle ja narulla sitten kiinnitän ne, jotta pupuset eivät tule kärhön versoja syömään.

      Poista
  5. Voi pojat, te olette niin ihania <3. Onneksi mamma osaa hoitaa tassun kuntoon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojat ovat todella ihania ja teatraalisia, mamma hoitaa, kun muut ei näe!

      Poista
  6. Voi ei, onpa Nöpöllä vakuuttava ilme, tosi kipeä tassu ;D
    Kissat ovat niin parhaita puutarhaseuralaisia!
    Tavattoman lyhyitä ovat päivät juuri nyt, jos on sateinen päivä, ei ole valoisaa oikeastaan ollenkaan!
    Kiireesti pitää askareet hoitaa, onneksi on myös sisähommia, joita voi tehdä lampun valossa.
    Nyt riittää puuhaa Mummun Pilkkumin tiimoilta ja sitten alkaa myyjäisaskareet......
    Tänään täällä paistoi päivällä aurinko, mutta juuri silloin oltiin Porissa. Mitä tuhlausta, raumalainen Porissa aurinkoisena päivänä, uskomatonta! Mies oli hakemassa autoon vanteet talvirenkaita varten, 100 € maksoivat uudenveroiset aluvanteet, olivat kuulemma niin edulliset...?!? Samalla käytiin Puuvillan kauppakeskuksessa, jossa en ole ennen käynytkään, sieltä minä vastaavasti tein edullisia ja tarpeellisia ostoksia. Molemmat oltiin tyytyväisiä :D
    ..laitan sulle alkuviikolla sukkakuvia, heti kun muistan kuvata valoisaan aikaan....
    Mukavaa viikkoa sinullekin!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nöpö osaa, tassu vaikuttaa jälleen kipeältä, no kamera vei voiton huomiostani jälleen...pah mokomaa! Kissat ovat parhaita puutarhakavereita!

      Nyt tosiaan huomaa hyvän lampun merkityksen, ostimme eilen uuden lampun korttityöpöydälle, pahasen lamppupesä oli rikki ja palauttaa pitää! Puuhaa todellakin nyt riittää, korttiaskareet ovat vaiheessa, jouluruokapöydän suunnittelu on alkuvaiheissa ja majoitus, onneksi lahjat ovat melkein kaikki hankittu ja hanimuunikin odottaa, eikä pakattu ole vielä ollenkaan, kotimiehet hankittu kyllä...orkideat kutsuvat kauniilla M-saarella :D

      Kuinka ihmeessa raumalainen voi olla Porissa, ihmettelen sitä suuresti...ja aurinkoisella säällä vielä! No vanteet saitte kai edullisesti ja onneksi löysit myös ajanvietettä ja vielä edullisia ostoksia, hienoa, Joulun alla ne ovat mannaa! Hyvä matka varmaan loppujen lopuksi!

      Odottelen sukkakuvia mielenkiinnolla vaikka hienoja ne ovat ihan aina!

      Kiitos, uusi viikko alkaa jälleen ja touhua riittää!

      Poista
  7. Ihanat kisuset! Eipä teilläkään vielä ole lunta... minä en kyllä sitä odotakaan...korkeintaan jos jouluksi tuli sen verran, että olisi valkeata maassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kisupojat ovat niin ihania kavereita!

      Lunta ei ole eikä kaivata täälläkään! Ei edes jouluna, toisaalta jos tulee kova pakkanen, lumi suojaa roudalta...ehkä siksi lunta odottelen, en muuten!

      Valkoinen Joulu olisi kyllä toisaalta kaunis!

      Poista
  8. Ai että on upeat kisut. Onni ja Osku heippaa täältä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Heipat menevät perille, mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  9. Wau mitä jouluruusuja, niitä olen ennenkin käynyt täällä ihastelemassa. Ja kisut ovat vertaansa vailla :) Upea nurmi teillä, sileä kuin sametti. Meillä vaan mutaliejua jälleen, plääh. Hyvä jos kyse ei ole saamattomuudesta, minusta tuntuu ettei mitään tapahdu täällä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruusun kasvupaikka on siis poikkeava, mutta kasvaa upeasti ja viihtyy sekä kukkii! Kisut ovat niin ihania, puutarhakissoja molemmat!

      Nurmi on hyvin vihreä vielä, osa siis sammalta varjokohdissa, mutta vihreää kuitenkin! Uskon että teillä mutalieju johtuu ihan muusta kuin saamattomudesta, ihana puutarhasi on niin kaunis, herkkuja täynnä, nurmi vain ei aina kasva kuten haluaa, en haluaisi nurmea lainkaan vain pelkkää kukkamaata koko piha...olisi helpompi hoitaakin, kai! Kyllähän Teillä tapahtuu, koko ajan, katselet vain sitä liian läheltä :D

      Poista
  10. Jouluruusut on upeita nuppuja löytyy täälläkin, mietin että viitisikö kaivaa yhden maasta ja laittaa ruukussa viileälle kuistille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, pääsemme molemmat odottelemaan Jouluksi kukintaa, tosin Sinulla varmaan kukinta ehtii, meille varmaan tulee lunta kasa päälle, no kukkii keväällä kuitenkin :D

      Tuota ruukutusta en ole koskaan ajatellut, viileä kuisti varmaan sopisi hyvin ja kukintaa riittäisi! Ei hassumpi idea!

      Poista
  11. Nyt alkaa olla jouluruusun aika ja komeasti sinun ruususi tekevät nuppuja. Kissaihmisenä kuitenkin nyt silmäni ihmettelevät ja ihailevat kärhöjä omenapuussa.
    Rapsutuksia kisuillesi Nöpölle ja Sulolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Molley! Nuppuja riittää,jouluruusukasvustot tuntuvat viihtyvän! Niin, laitoin melkein heti Kivipellon mäelle muuttaessamme metsäkärhöjä kiipeilemään omenapuita pitkin. Kukinta on kaunis keväällä, valkoisten omenankukkien joukossa on sinistä ja vaaleanpunaista alppikärhöä. Pupuset vain tykkäävät puutuneista kärhön versoista ja napsivat ne suihinsa jos niitä ei suojaa, kokemusta siitäkin, karvasta vallankin. Suosittelen kuitenkin kärhöjä kiipeilemään myös omenapuiden oksille, kauniita ovat!

      Pojille menee rapsutukset, niistä ovat hyvin mielissään!

      Poista
  12. Suloisia nuo jouluruusun nuput ja kisut myös:)

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, kiusaan sinua haasteella! (Tuli vähän kirjoitusvirheitä, joten poistin äskeisen kommentin.)

      Poista
    2. Kävin jo katsomasa, ihana ja piristävä haaste, ei kiusausta laisinkaan :D Vastaan haasteeseesi ihan varmasti ja ajatuksella!

      Joskus käy niin, että sormet vaihtavat paikkaa ja tekstistä tulee vallatonta :D

      Poista
  14. Voi apua, mä niiiiin karehdin sun jouluruusuja! Näenköhän taas ensi yönä unta näistä (viimeksi näin kun katsoin kuvaa näistä!) :) Siis kertakaikkiaan kaunista, hienosti olet onnistunut näitten kanssa. Huh.
    Btw: kävääse sivullani, sinulle on tulossa postia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruusu-unet ovat varmaan kauniita! Vähän melkein prinsessaunia, kai! Jouluruusun sain silloin kummitytöltä kauniiden ajatusten kanssa ja hyvin ne kasvaa Kivipellon kuumimmassa paikassa!

      Kävinkin jo sivuillasi :D

      Poista
  15. Hih, siitä siis johtuu se etten ennätä tehdä juuri mitään;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä justiinsa...täälläkin pukkaa vipinää ettei tänne blogistaniaan meinaa millään ehtiä, valitettavasti!

      Poista
  16. Ihanat kissakaverit kierroksella mukana! Meillä peurat tai rusakko olivat popsineet viime viikolla jouluruususta osan, oli aika riivityn näköinen, niin kuin lähestulkoon kaikki muutkin perennat kukkapenkissä. Rouskutuksen kohteena olivat kaikki perennojen vehreät lehdet keijunkukista akileijoihin. Jopa esikkojen lehtiä oli järsitty. Kyllä otti pannuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ovat kyllä niin kivoja ja mukana aina minne menekin puuhastelemaan, vallankin Nöpö, Sulo onkin sellainen seikkailija ettei sitä aina hommani kiinnosta, mutta Nöpö valvoo!

      Varmasti ottaa pannuun, kyllä niille kelpaa kaikki. Meillä rusakoille kelpaa vain metsäkärhöjen versot, kun kaikki muu mahdollinen on syöty, kuusenoksat laitan niille suojaksi! Kauriita meillä ei paljoa olekaan, muutama ja nekin hyvin arkoja ettei pihapiiriin juurikaan uskalla.

      Poista
  17. Voi,kohta sulla on jouluruusuja. Niin,niin ihania nuo kissat molemmat! Tietyti huomiota pitää saada ja paljon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ovat erittäin huomion ja herkkujen kipeitä, molemmat, ihania kavereita!

      Meille tulikin lunta niin paljon, että jos ei suojaa tule niin jouluruusujen kukinta siirtyy kevääseen, mutta hyvä niinkin!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!