sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Ensimmäinen viikko takana

Viikko on hurahtanut joutuin, harmittaa että tänne blogistaniaan en ole ehtinyt juuri lainkaan piipahtamaan ja katsomaan mitä kaikkea te mukavat blogikaverit olette touhuilleet! Mukavan loman jälkeen työhön laskeutuminen ja arkirutiinien palauttaminen on tuntunut entistä aikaavievämmältä, no pitkästä aikaa olin lomalla neljä viikkoa, siinä kai syy.

Arabella, haluan siitä komean maanpeittokasvin.
Jotain pihalla sentään on tapahtunut. Arboretumiini (Kivipuiston isäntä sanoo puupuisto) pääsi Vakka-taimesta hankkimani pienokaiset. Väljältä näyttää, vielä. Olenkohan hiukan huikentelevainen, kun kutsun tätä peltoplänttiä pikkutaimineen arboretumiksi?

Saarni
Punatammi, terho Mustilan arboretumista, itse taimettamani.
Otatammi
Ensi keväänä raivaan lammenreunan (tuo rytö tuolla takana) ja pariin hankalaan paikkaan, joista nurmea ei saa leikattua siirrän Persian keltaruusun ja kirjoapteekarin ruusun kukkapenkistä, kumpainenkin tekee kiitettävästi juuriversoja. Kukkapenkkiin laitetaan sitten enemmän helppohoitoisia kukkivia pensaita.

Punapähkinä, kesällä lehti on päältä vihreä ja alta punainen
Paperikoivu, jo nuorena sen runko on kaunis.
Saskatoon
Kivikoivu
Taustalla tyrnit ja kanala.
Tyrnejä ei tänä vuonna valitettavasti tule montaa.
Tammi, itse taimettamani, terhot Tampereen Metso-kirjaston vierestä.
Euroopanpähkinäpensas
Olen tehnyt tuttavuutta myös uuden ystäväni kanssa. Mielenkiintoinen ja haastava tyyppi!

Olympus OM-D
Rytörinteeseen oli päässyt oheiskasvit viettämään kissanpäiviä, juhlat loppuivat lyhyeen, kun iskin paikalle lapion ja kuokan kanssa. Rytörinteessä kukkii komeasti Lauralta saamani tummatulikukka, sitä käyn usein ihailemassa. Tulikukkaa olen usein siemenestä kylvänyt ja se ei millään ole halunnut meillä kasvaa, mutta nyt kukkii taimi kauniisti.


Illalla sateli vähän vettä, taivaalla näkyi komea sateenkaari.


Mukavaa alkavaa viikkoa!

28 kommenttia:

  1. Hienot puuthan siellä jo on. Eikun vain lisää, lisää;) Aloin tekemään loppu kesästä metsäpuutarhaa, jostain sitä on aina aloitettava;) Kiitos samoin sinulle hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta, aika pianhan ne puut kasvavat, lisähankintoja suunnittelen aikakin siipipähkinä ja huntuvaahtera ovat hankintalistalla. Mullakin on pieni metsäpuutarha, rodoja sinne olen hiljalleen istuttanut ja yhden hortensian, vähän metsäkukkiakin. Onnea metsäpuutarhallesi!

      Poista
  2. Voi että kun sinulla on mahtavasti tilaa laittaa kaikkea! Täällä kaupungin sykkeessä reilun 1000 neliön tontilla voi vain kaihoisasti kuvitella noita ihanuuksia... Elämäntapavalinta, jep, sitähän se, mutta aina välillä iskee kaipuu vähän edes väljemmille vesille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, elämäntapavalinta, kummassakin puolensa, plussia ja miinuksia. Me asuttiin aika maalla ja maallemmas muutettiin kun rakennettiin miehen mummolan paikalle talo, kun miehen isovanhemmista aika jätti, anoppilan naapuriin tosin. Tilaa vielä riittää ja puunpaikkoja:D Puut ovat hyvin kiinnostavia, kasvutapa, ruska, lehtien ja puun habitus...

      Poista
  3. totta kait voit nimittää, aboretumhan alueesta kehkeytyy, toki meillä isäntä kutsuisi varmaan myös metsäksi ehkä puupuistoksi, siitähän on kysymys, naisväki vain haluaa vähän hienostella;) mielenkiintoisi taimia oletkin jo istuttanut. hienoa kun osan olet myös itse taimettanut, näin syntyy tarnioita kerrottavaksi jälkipolville. itse hankin kaikki puuntaimet joko metsistä tai ostan, paljon siirrän myös itse taimettuneita eripuolille tonttia tai kuskaan puutarhasta toiseen. kesällä sain blogiystävältä koreansyreenin taimia, mitä päätyivät lapsuuskotini vanhan sireeniaidan jatkeeksi.
    rentouttavaa sunnuntaita ja mukavaa viikoa myös Sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuesta, miehet ovat niin suoria että tuollaiset hienot nimet ovat sanahelinää, metsä mikä metsä, ja kyllä kai niin onkin, siis kuitenkin arboretum :D Osan puista taimetin, tuo puupuisto on ollut kauan haaveeni, kirjaan puut, istutusajankohdan ja istuttajat, kaiken puihin liittyvän muistiin, jos joskus niistä joku kiinnostuisi. Korkkipihtaa on kasvamassa siemenestä, tosi hidas kasvaja! Miehen enon asuinalueella kasvaa pähkinäpensasta metsässä, sellaisenkin haluaisin.

      Korean syreeni on hyvin kaunis ja kestävä, sellaisenkin varmaan joskus hankin!

      Oikein mukavaa valkavaa viikkoa Sinullekin!

      Poista
  4. No onhan tuossa komea arboretumin alku!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vähän ressukka-arboretum vielä, kasvua odottelen kovin!

      Poista
  5. Onnea uudelle kameralle! Hieno arboretum sinulla on kasvamassa, tuo harrastus vie varmasti mennessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, opettelen ja tutustun kameraani ja hyvin mielenkiintoista se onkin! Arboretumini on niin ihana, olen sielä hiippaillut ja katsellut pienokaisia! Uusia puita haaveilen, noiden huntuvaahteran ja siipipähkinän (niitä on Vakka-taimessa) lisäksi etsiskelen kulta- ja käärmekuusta, kultakuusesta on jo vainu, varmaan sen saan jo tänä syksynä, sekä pihlajia!

      Poista
  6. Upea kamera, kelpaa nyt kuvata tuota alkavaa arboreettumia, jossa monta hienoa puun alkua jo kasvamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo puiden kasvatus taitaa viedä mennessään :D

      Poista
  7. Ihana, oma arboretum! Miehesi puupuisto on muuten todella hieno nimi. Minusta tuo näyttää jo nyt mahtavalle! Aivan ihania vaahteroita on myös Niverävaahtera ja Sokerivaahter, a käyn aina itse ihailemassa niitä kasvitieteellisessä. Katson muuten löytäisinkö Suomen suurimman Hevoskastanjan hedelmiä Helsingin yliopiston luota, voisin postittaa sinulle kun olet noin taitava kasvattaja. Ellei kaupunki ole ehtinyt siivota niitä pois. Onko sinulla jo heppakastanja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin täpinöissäni :D Puupuisto on aika hyvä nimi, ajattelin keksiä sille vielä jonkun ihan oikean nimen! Kiitos puuvinkeistä, vaahteroita ajattelin hankkiakin ja kummassakin mainitsemassasi on hyvin kaunis lehtimuoto ja ruska! Lehtimuoto ja ruska ovat hyvin kiinnostavia! Mulla on kaksi pientä hevoskastanjaa Mustilan hedelmistä kasvatettuna, mutta jos liikut niin että voisit löytää suuren hevoskastanjan hedelmiä niin olisin kovin iloinen, puun koko kulkee geeneissä, joten iso upea puu olisi ihana ja hevoskastanja on aika nopeakasvuinen!

      Poista
  8. Onnea uudelle kameralle :) Itse en ole vielä moista härveliä hommannut, kun en tiedä, miten jaksaisin perehtyä kaikkiin hienouksiin. Kovasti kyllä uuden kameran hankinta polttelisi!
    Ihania puita sinulla on kasvamassa. Punapähkinä on niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kamerasta tosi innostunut ja pyrin perehtymään sen hienouksiin mahdollisimman perusteellisesti! Vanhan aivotoiminnallekin se tekee hyvää, uskoisin!

      Kiitos, puut ovat niin ihania! Vakka-taimessa oli iso punapähkinä, Suvikummun Marjan kanssa sitä ihailtiin ja pakkohan se oli hankkia.

      Poista
  9. Onnea uudelle kameralle, siitä tulee varmaan tosi hyvä uusi ystävä sinulle!
    Oikein hieno on sinun puupuistosi jo nyt. Ihania pieniä puuvauvoja :)
    Kovasti yritän pähkäillä, mihin meidän tontille sopisi tuo punapähkinä, se on vaan niin hurmaava!
    Olin la töissä puutarhalla ja siellä tutkailimme sitä käärmekuusi-asiaa. Laitan sinulle asiasta e-mailia huomenna, jossain piparin leipomisen välillä ;)
    Kivaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen niin odottanut tätä hetkeä ja sitä että pääsemme tutustumaan ja yhdessä toimimaan! Puuvauvat ovat vielä niin pikkuisia, talveksi suojaan parhaani mukaan ja toivon että kasvu alkaisi voimakkaasti! Punapähkinä on niin ihana, kiitos kun autoit löytämään sen ihanuuden!

      Laitoin Sinulle juuri s-postia! Kaikea hyvää lapselle!

      Mukavaa viikoa Sinullekin!

      Poista
  10. ihania puun alkuja siellä! Täällä Espoossa ihmiset vain kaatavat puita pihoiltaan, harva istuttaa.

    VastaaPoista
  11. Mahtava kokoelma taimia.. kohta ovat jo täydessä mitassa:)
    Mukavaa kuluvaa viikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa viikonloppua Sinullekin! Puut kasvavat kuin lapset, nopeaan!

      Poista
  12. Kyllä tuosta vielä abroretum kehkeytyy :) Lajikemäärät ovat ainakin hyvällä alulla!
    Mukava kuulla kameran toimivuutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjoittelen kameran käyttöä, marraskuun lopulla pitäisi jo aika paljon tietää, silloin on tiedossa mukava matka ja sinne aion kameran mukaan ottaakin!

      Puita kertyi yllättävän paljonkin ja vielä mahtuu, puiden herkkumaahan lähden ensi viikon lauantaina...

      Poista
  13. Ihania puita sinulla arboretumissasi kasvamassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pieniä ressukoita vielä, mutta suojaan talveksi pupujen varalta ja toivon vahvaa kasvua keväällä.

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!