lauantai 26. joulukuuta 2015

Tapaninpäivä

Aurinko paistaa, tuuli kuljettaa mukanaan kuivuneita syksyn lehtiä, kevät on alkanut! Yöllä satoi ja tuuli pauhasi, onneksi ei kaatanut puita kovinkaan! 

Jouluruusut eilen
Kevät on siis alkanut, kukonaskeleen verran pidempi on päivän pituus jo, ensimmäinen siemenluettelo tuli vuoden lyhimpänä päivänä, hyvä ajoitus ja piristys!

Vaikka ennen Joulua oli touhua kovin, nautin ajasta suunnattomasti! Joulutunnelma saavutti ja huipentui aattoon, yhdessä vietettyyn aikaan! Se antaa voimia pitkälle arkeen! Myös ennen joulua pidetty hanimuuni tankkasi voimavaroja! Nyt on niin hyvä ja iloisenkiitollinen mieli!

Lupasin tuliaisia Madeiralta...tässä niitä tulee, kuvia aikalailla, varoitus: kuvamaraton!

Käydäänpä ensiksi orkideafarmilla (Madeira Orchid Farm, Quinta dos Saltos), kaunottaret esitelkööt itsensä! 





































Orkidearuukut, näiden ruukkujen sisällä oli muoviruukku, joissa kaunottaret kasvoivat.

Koska oli talviaika, kaunottaret lepäilivät, kukkia ei ollut niin paljoa!

Ja sitten kaupungin palstaviljelijöitä katsomaan!

Kasvatuslaatikoita
Tukia
Kaarikäytävä
Vehreä lepopaikka
Sielläkään ei kaikki hoitaneet palstaansa
Tuulensuojaa
Perunat juuri istutettu ihanan näköiseen multaan ja salaatti taimella

Näyttääpä hyvältä!
Rinne täynnä työkalukoppeja, osaa niistä oli somistettu ja tuunattu
Kivipenger ja sitten heti ajotie...
Kanojakin oli, aamuisin kuului kukon kiekumista, se oli niin kotoista!



Tyrskyjä...en väsy koskaan kuvaamaan aaltojen riemua, kun ne ovat vaeltaneet pitkän matkan ja saavuttavat rannan ja pärskäyttävät vettä korkeuksiin!







Ja vähän taivastakin, tietenkin!

Pulut langalla








Taivasta on niin mukava seurata, pilvien leikkiä, auringonsäteiden siivilöitymistä, tuulen voimaa...

Joko saitte kuvaähkyn...lisääkin olisi ollut, en halua näännyttää Teitä kuvapaljoudella!

Vastaan myös Elmeriltä saamaani haasteeseen, mietin pitkään kolmea toivomusta koko joulunajan ja nyt ne ovat kristallinkirkkaana mietittynä ja tässä ne tulevat:

25.12.2015
Toive I

Kivipellon kaikki valvatit, ohdakkeet, juolavehnät, voikukat, taikinamarjapuskat, seljat ja muutkin ikuiset viholliset nääntyisivät ja painuisivat maan uumeniin!

Toive II

Saisin sellaisen kasvihuoneen, joka pysyisi puhtaana, lämpimänä myös talvella ja multa vaihtuisi ihan itsestään. Siellä olisi myös minulle köllöttelypaikka ja vesi solisi iloisesti, kasveilla olisi hyvä olla ja isäntä ja kissatkin saisivat sinne oman paikkansa.

Toive III

Tunnissa olisi enemmän minuutteja, aika siis kulkisi verkkaammin!

Näillä pärjäisin jo aika pitkälle...toiveita olisi ollut lisääkin, mutta tässä nyt kolme melkein tärkeintä! 

Vuosi vaihtuu pian, nyt on haaveiluaika vallallaan, netissä aamulla surffailin Impectan sivuilla fiilistelemässä, suunnitelman teko tosissaan on alkamassa!

Kissoilla paljon vahdittavaa, sirkutusta kuuluu sieltä ja täältä!

Mukavaa Tapaninpäivää!

Sulo
Nöpö

torstai 24. joulukuuta 2015

Jouluaatto



Mistä on ihana Joulu tehty...

rakkaista, yhdessä vietetystä ajasta, ilosta, kuusesta, herkuista, saunasta, joulurauhan julistuksesta, lumiukosta...voi aineksia löytyy niin paljon! 

Kivipellossa on ollut poikkeuksellisen paljon vipinää, nyt rauha on laskeutunut!

Oikein ihanaa Joulua Teille kaikille blogiystävilleni! 


Tavataan taas Joulun jälkeen!