torstai 12. maaliskuuta 2026

Kevät etenee...

 ...pelottavalla vauhdilla. Toisaalta on ihanaa, mutta vaikka en ole pessimismiin taipuvainen, takatalven mahdollisuus hiukan hirvittää. Viime vuonna oli melkoinen kokemus takatalvesta ja aikaisin nousseet fritillariat joutuivatkin jumppaamaan pakkasen tahdissa - osa säilyi ja osa menetti kukinnan. Toisintoa tälle keväälle en toivoisi.

Mutta tähän päivään. Puuhommat on aloitettu ja sain ensimmäisen häkin pinottua. Kaikki puut on metsästä tuotu lanssille ja isäntä ne sitten pilkkoo ja minä laitan häkkeihin. Häkkiin mahtuu noin 2,5 pinokuutiota (jos ymmärsin oikein isännän selvitystä). Näitä häkkejä teemme tänä vuonna noin kahdeksan. Meillä on parin vuoden puut kuivana puuvarastossa. Meillä tehdään puut tuulikaadoista, harvennusrangoista ja kirjanpainajan tuhoamista puista.


Kasvihuoneessa aloitin rullailun jälleen. Viikonloppuna ajattelin kylvää kesäkukkia ja kohta kaalit ja sipulit. 

Harvemmin laitan pelargonioita veteen juurtumaan, mutta joskus teen niin. Tänään purkitin kaksi pelargoniaa - upean vaaleanpunaisen kerrannaiskukkaisen 'Swanland Pink' pelargonin ja perinnepelargonin 'Sotaleski'. Niiden kaverina keittiön pöydällä on perinnepelargoni 'Korton Hilda' ja pistokkaina ostamani pystykasvuinen verenpisara (fucsia) 'Paula Jane'. Latvoin sen pistokkaat heti ja jo viikossa uutta kasvua on tullut todella paljon! 

'Swanland Pink'

Saan varmaan kohta palautetta, kun keittiönpöytä alkaa täyttymään taimipurkeista.

Yllättävän nopeasti uutta kasvua tuli latvottuihin verenpisaroihin (Fucsia)!

Lehtikaktuksilla (Schlumbergera) kukinta on nyt valtavaa jostain syystä. Toki niitä lannoitan normaalisti, mutta silti ihmettelen, tekisikö tämä lisääntynyt valo niille kukintaintoa, enpä osaa sanoa. Lehtikaktukset tai marraskuunkaktukset ovat sitkeitä. Alla oleva valkoinen tuli meille anoppilasta, kun talo siellä hiljeni. Kasvi oli kuukausia oman onnensa nojassa kastelematta ja kuolemaan tuomittu. Ajattelin silti yrittää sitä elvyttää ja kannatti, uusi multa ja kastelu herätti sen eloon.

Marraskuunkaktuksen kukka on todella kaunis!





Kävin kaupoilla, hain siis vielä hiukan varjostusverkkoja Rustasta. Ihan vain äkkiä katsoin juurakkovalikoimaa ajatuksena löytää matalakasvuisia daalioita. No löysinhän minä ja komeat juurakot löysinkin. Nyt tulee kellarin edustalle väri-iloa!

Oli todella iso juurakko! Luvattu korkeus 40 cm.

Syksyllä istutin uusia myrkkyliljoja (Colchicum autumnale 'Alboplenum'. Kasvuun heräämistä odottelin ja odottelin ja viimein nuput nousivat maasta. Kukat alkoivat avautumaan, mutta sitten tuli talvi. Nyt olisikin aika hauska juttu, jos kukkien avautuminen jatkuisi (kuva otettu eilen)! 


Nyt sataa, mutta sateen pitäisi pian loppua. Yhden alppiruusun (Rhododenron) käyn vielä peittämässä ja sitten puuhommiin ja siemenetanoita rullailemaan vielä muutama.

Meilläkin jo kilisee...

'Snow Fox'

Mukavaa päivää Sinulle!

💚

44 kommenttia:

  1. Spring is on its way here, too, and we have all been delighted. Many migratory birds have returned, and green shoots are starting to poke up through the ground. Just in case we get nostalgic, however, we are promised 5cm of snow tomorrow! Best wishes - David

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The arrival of spring is always really wonderful and it is eagerly awaited! As you wrote, snow can and will still come. The return of migratory birds is so lovely! All the best to You David!

      Poista
  2. Oooooo – sinullakin on Snow Fox! Ihanaa ja mahtavaa, kun ovat sielläkin näin aikaisia!
    Jopas on hassu ajoitus myrkkyliljoilla. Miten muistelen, että viime keväänäkin joku kukki sinulla keväällä...? Vai muistanko väärin? Täällä myrkkikset pukkaavat lehdenkärkiä maan pinnalle parhaillaan.
    On ihanaa, kun pelargoneista ja verenpisaroista on niin helppo ottaa pistokkaita. Hyvää kasvua taimillesi!
    Kaktukset ovat todella kauniita, ihana värikimara. Ja miten hienosti pinottu klapihäkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minulla on myös Snow Fox ja tykkään sen aikaisuudesta ja kauneudesta. Nuput ovat jo pullistuneet, mutta eivät vielä auenneet. Myrkkyliljat elävät meillä omaa elämäänsä, niin uudet kuin vanhatkin - muistat oikein! Uskon, että tämä kukinta ei kauaa ilahduta, kun lehdet alkavat jo puskemaan, mutta toivon, että se asettuu ruotuun ja kukkii syksyllä kuten ruukataan.
      Se on todella ihanaa, että pelakuita ja verenpisaroita on helppo lisätä ja tämä verenpisaraherännäisyys on minulla uusi. Haluaisin pystykasvuisia, sellaisia vanhanaikaisia verenpisaroita muutaman - tämä taitaa olla sellainen, pieni kukkainen, jonka keskitötterö ei ole kerrannainen. Nämä marraskuunkaktukset ovat ihanan värikkäitä ja jostain ihmeen syystä ne kukkivat nyt oikein urakalla. Toivoisin löytäväni aidon joulukaktuksen myös. Klapihäkki on tarkkaan pinottu. Sain ohjeen, että puut eivät saa osua verkkoon eikä mitään saa häkin pohjalta törröttää, jotta siirto traktorin etupiikeillä onnistuu ja noudatin nöyrästi ohjeita, tietenkin.

      Poista
  3. Mietin tuota sanomaasi ”pelottavalla vauhdilla” - niin kyllä se sitäkin on mutta itse ajattelin että nyt ovat talven lokoisat päivät luetut ja on aloitettava reippaasti keväthommat. Mitä ne kullakin lienevätkin.
    Voi taivas tuota sinun kukkapöytääsi, aivan upea näky tuo kaktuspöytäsi! Sinulla on hommat hanskassa niin sisällä kuin ulkonakin, onnittelut. Itse olen myöhässä vähän joka asiassa joten nyt on käärittävä hihat.. Kiitos Saila toivotuksesta, samoin myös sinulle ystäväin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauhti pelottaa ja talven lokoisat päivät on luettu, kuten sanoit. Mutta talvi saattaa kiukutella, kun kevät keikuttelee jo, lähettää talvi kylmää viimaa ja lunta vielä muistutuksena, että vielä ei anneta periksi. Toki olen havainnut monilla kasveilla, kuten pioneilla, että niillä on geeneissään säämuisti ja eivät ala kasvamaan liian aikaisin. Tätä muistia kaikilla kasveilla ei ole ja se koituu joskus turmioksi. Toivottavasti ei tulisi takatalvea, ainakaan rankkaa! Keväthommat on aloitettu. Meillä ne aloitetaan omenapuiden leikkuulla ja puuhommilla, tietenkin kasvijuttuja teen samalla.
      Jostain ihmeen syystä nuo kaktukset ovat innostuneet kukkimaan. Nyt on syksyn jälkeen jo kolmas kukinta, ihmettelen sitä suunnattomasti. Hommia olen alkanut tekemään ensin nautiskellen, mutta nyt on tainnut vauhti mummolla kiihtyä. Uskon, että et ollenkaan ole myöhässä - sinulla on jo niin upeat taimet ja teillä varmaan on luntakin enemmän kuin täällä eli kaikkea ei vielä pääse tekemäänkään.
      Kaunis kiitos Ystäväni!

      Poista
  4. Dear Saila!
    It seems that the spring warmth has come to you much earlier than here. Here it is 4 degrees, cloudy and there is going to be a lot of rain tonight. I sincerely hope that you don't get frost and more snow now. It would be so sad if your spring flowers were destroyed. You have some great stock of wood. Google translate struggles a bit with the translation sometimes. It can't translate wood and bur. But it's the same, because I understand what you mean. Then I will try to get roots on the geraniums by putting them in water. My experience is that they are easily destroyed if they stand in water, but yours look so beautiful. Yes, fuchsia grows very quickly!

    All the best to you!
    Hugs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dear Marit!
      For us, spring might perhaps be further along than for you, could the sea have an effect? I looked at the weather reports and rain has been forecast for you, which will come to us on the weekend. That then gave impetus to making firewood. I also hope that a late winter won't come, at least not very harshly, but surely the weather will still get colder and snow may also come. Sometimes it’s fun with Google Translator, but luckily we understand each other. If I don’t quite understand, I look at the original text; I know Swedish and therefore understand Norwegian as well.
      I rarely put geraniums in water to root. Sometimes I do, and I wonder if the moon could have an effect on that. I took that cutting after the full moon and it quickly grew roots in water. Usually, I put the cuttings in soil and dip them in rooting hormone before full moon. The fuchsia has grown really fast, I am very amazed by it!

      All the best to You!
      Hugs!

      Poista
    2. Dear Saila!
      Yes, you are probably right about the sea. Here in Norway it is always milder in places where they are closer to the sea. So good that you know Swedish. I also understand Danish and Swedish, but unfortunately not Finnish. It is interesting what you say about the moon. When there is a full moon I can't sleep, so the moon affects a lot.
      Yes, fuchsia grows very quickly.

      All the best to you!
      Hugs!

      Poista
    3. Dear Marit!
      The proximity to the sea has an effect, my daughter lives quite close to the sea and she has often talked about its influence (about 10 km to the beach). We have had Swedish in our school curriculum for a long time, so-called 'mandatory Swedish', I really enjoyed studying Swedish and have tried to maintain my language skills.
      The moon has a great influence, and a good example is the tide. I worked in a pathology laboratory, and there I made an observation about the moon's influence, although at first the pathologists smiled a bit at to me, but they also began to observe it themselves. Similarly, a familiar midwife said that during the full moon, the number of births always increases, especially if a ring is visible around the moon. I also sleep worse during the full moon and have strange dreams.
      Fuchsias grow really vigorously!

      All the best to You!
      Hugs!

      Poista
  5. Nuo oranssikeltaisetkinkö kukat ovat marraskuun kaktusta? Hienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kaikki on marraskuunkaktuksia. Ne erottaa joulukaktuksesta niin, että marraskuunkaktuksen lehdet ovat hammaslaitaisemmat kuin joulukaktuksella ja ns. pääsiäiskaktus taas on aivan eri näköinen kukinnaltaan - sitä minulla ei ole. Noiden kaktukset kukat ovat todella kauniita!

      Poista
  6. Upea klapihäkki. Siirrättekö sen jollain koneella sateensuojaan vai siirretäänkö klapit toisaalle talvisuojaan? En ole tiennytkään, että marras/joulu/pääsiäiskaktusta on noin montaa eri väriä. Itselläni on lähinnä kahta eri punaista, edesmenneen anopin peruja. Yritän istua käsien päällä ja viivästyttää kylvöjä. Hannes-myrskyn rikkoma kasvihuoneen ikkuna odottaa vielä korjaajaa, eli en voi laittaa sinne lämpöpuhallusta päälle taimia varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teemme kaikki puut häkkeihin ja ne siirretään puuvarastoon traktorin etupiikeillä ja varastossa sitten liikutellaan pumppukärryllä. Toimiva systeemi! Marraskuunkaktuksia on montaa sävyä, joulukaktuksia olen nähnyt vain fuksiaan taittavana ja pääsiäiskaktuksia punaisena.
      Se oli harmi, että Hannes-myrsky teki pahojaan uudelle kasvihuoneellesi! Toivottavasti saat pian korjaajan, että pääset taimipuuhiin.

      Poista
  7. Onpa komea häkillinen puita, kelpaisi tännekin! Minäkin olen jo muutaman etanan rullaillut. Mahtava kukkaloisto marraskuillasi. Niillä on varmasti hyvä ja valoisa paikka kasvaa. Ihania nuo lähikuvat niiden kukista.
    Nyt ymmärrän kommenttisi Rusta-ostoksista vielä paremmin. Ihan huikean hieno daalia ja väri on mitä maukkain. Ihana nimikin daalialla, Syyskeiju. Jo sen perusteella tuon voisi hankkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, noita häkkejä vielä ainakin seitsemän pitää tehdä ja sauna- ja uunipuut lisäksi eli kässyjä riittää vielä. Rullailin etanoita vähän eilenkin ja viikonloppuna aloitan kylvöt. Marraskuiset kukkivat nyt kolmatta kertaa ja sitä ihmettelen, varmaan lisääntynyt valo vaikuttaa.
      Syyskeiju oli niin herkullisen värinen ja juurakko oli iso ja etsiskelin nettikaupoistakin tuollaista matalaa daaliaa purkkiin. Löysin ja tuo väri miellytti, keltasiedätys on tehnyt tehtävänsä ja värejä pitää olla!

      Poista
  8. Voi miten kauniita nuo kukkivat kaktukset ovat.

    VastaaPoista
  9. Puuhommat varttuvat vielä. Ensi talveksi on saatava paljon enemmän puita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on hyvä aika tehdä puuhommia, maa on roudassa eikä ole itikoita kiusaamassa.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Teemme tähän aikaan puuhommat aina, kuivuvat hyvin ja itikat ei pinoamisessa kiusaa. Keritään sitten lämpimällä säällä muita hommia tekemään.

      Poista
    2. Kevät onkin puiden tekoon paras aika.

      Poista
    3. Se on kyllä totta! Onneksi isäntä sai kaikki puut metsästä ennen lämpenemistä, maa alkaa olla aika kuravelliä jo, vaikka routaa onkin.

      Poista
  11. Jotenkin ihanaa kun on kevät ja kesä lähestyy 🌞

    VastaaPoista
  12. Minäkin ihmettelen kovasti ennusteiden lämpötiloja, foregan mukaan meillä pysyisi 10 vuorokautta täysin plussan puolella. En oikein jaksa uskoa, ettei pakkasia tulisi vielä jossain vaiheessa, ja se voi olla kohtalokasta aroille kukille, jotka nousevat liian aikaisin.
    Teette tosi siistejä klapihäkkejä, noita on koneilla helppo siirrellä!
    Mitä kylvit ensimmäisiin etanoihin?
    Lehtikaktukset kukkivat hienona värikimarana ja näyttävät todella hyvävoimaisilta. Saat noista daalioista kaunista väri-iloa kellarin edustalle, aiotko muuten ensikasvattaa juurakot vai laitatko ne suoraan maahan?
    Niin kaunista kilinää :). Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä tuosta säästä, aika uskomatonta olisi, jos pakkasta ja lunta ei vielä tulisi ja täytyy vain toivoa, että kasvien geeneissä on 'säämuisti' (kuten joillakin on), etteivät alkaisi heräilemään liian aikaisin.
      Juu, tuollaisia häkkejä teemme ja niitä on traktorilla ja pumppukärryllä helppo siirrellä puuvarastoon ja siitä pienempään puuvarastoon, joka on navetassa lämpökeskuksen vieressä. On ollut hyvä systeemi. Meillä on useamman vuoden puut tehtynä puuvarastossa kuivumassa.
      Etanoihin alan kylvämään viikonloppuna. Ajatuksena on kylvää kaalit, purjo ja muita sipuleita, persiljaa, kesäkukkia laitan myös kuten leijonankitaa, kesäpäivänhattua, jättiverbenaa, salkoruusuja (onnistui todella hyvin viime vuonna ja kukkivat, ruusukkeet ovat jo nyt aika meheviä), varmaan malvojakin ja astereita tietenkin - ehkä jotain muutakin kylvän. Tsinniat ja auringonkukat laitan vasta myöhemmin. Minulla on parikymmentä etanaa valmiina ja ne on muovilaatikoissa. Jos tulee pakkasia, laitan kannet ja suojaan ne sitten parinkertaisella harsolla.
      Lehtikaktukset kukkivat nyt kolmatta kertaa tänä talvena ja sitä ihmettelen! Daalioita laitan kukkapellon lisäksi nyt myös ruukkuun, kun löysin näitä matalia ja oli isot juurakot. En laita daalioita suoraan maahan, vaan laitan ne muovipussiin multaan ja laatikkoon nekin heräilemään (kasvihuoneeseen). Laitan vasta hallojen jälkeen ne ulos.
      Kilinää on jo ja näyttää nousevan lisääkin lumikelloja. Täytyy laittaa ostoslistalle niitä lisää. Mukavasti ovat lisääntyneetkin!
      Kaunis kiitos!

      Poista
  13. Hei Saila!
    Ihanan keväisiä kuvia, toivotaan ettei tule takatalvea. En ole vielä laittanut etanoita mutta olen ajatellut että pitää kokeilla. Tytär laittoi ja jo muutaman päivän jälkeen hänellä oli itänyt siemenet. Minulla ei ole vielä paljon kevätkukkia esillä, muuta kuin muutama krokus on nupussa. Tänään on harmaa kostea päivä. Ihanan värisiä, nuo sinun kaktukset.
    Hyvää viikonloppua!
    Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marika!
      Nyt on niin keväistä, taitaa olla jo termisen kevään aika ja toivon myös, ettei takatalvea (ainakaan kovaa) enää tulisi. Etanoita kannattaa kokeilla! Viime keväänä sain hyvät taimet ja jatkan suurelta osin samalla tekniikalla. Eilen tein jo aika paljon kylvöjä, olen siis paljon aikaisemmassa kuin koskaan ennen. Kevätkukkia ei minullakaan ole paljoa vielä, mutta kaikki aikanaan. Kosteaa täälläkin on ollut ja eilen oli ihan mahdoton tuuli. Nuo kaktukset ovat innostuneet todella kukkimaan ja pidän myös niiden värikkyydestä.
      Kaunis kiitos!

      Poista
  14. Lehdessä oli otsikko, että terminen kevät on mahdollisesti jo alkanut. Kevät edistyköön, mutta paras silti varautua takatalveen. Eletään vasta maaliskuun puoliväliä, joten jonkinlaiset yöpakkaset ja räntäsateet ovat ihan tavallisia.
    Komea klapihäkki. Siinä on muuten käytännössä rahaakin pinossa mukavasti. Klapienkin hinnat ovat nousseet reilusti. Meillä on puita ainakin ensi talveksi. Sen jälkeen pitää miettiä niiden hankintaa.
    Kävin tänään Rustassa, mutta kiireen vuoksi loin vain pikaisen silmäyksen juurakkopusseihin. Taidanpa tehdä toisen käynnin alkuviikosta, sillä minäkin kaipaan matalampaa daaliaa. Sinä löysit oikean kaunottaren.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan näin, sää on ollut yllättävän lämmintä ja yöpakkasiakaan ei ole ollut. Takatalveen on hyvä varautua ilman muuta ja sen mahdollisuus vielä onkin. Vein ostamani esikot ja jouluasetelman jouluruusut jo ulos, nostan ne sitten sisään, jos sää muuttuu kylmemmäksi.
      Klapihäkkejä olemme nyt tehneet vuosia. Niitä on traktorilla ja pumppukärryllä helppo siirtää. Uskon, että klapien hinnat ovat nousseet ja joskus on ollut ongelmaa myös saatavuudessa.
      Rustassa oli mielestäni hyvä valikoima juurakoita, osa oli pienempiä, mutta oli mielestäni poikkeuksellisen isojakin juurakoita. Halusin kellarin eteen matalaa daaliaa, kestää tuulen ja sateenkin paremmin ja minua onnisti eikä hintakaan huimannut.
      Kaunis kiitos!

      Poista
  15. Wau. Sinähän olet aloittanut kevään jo tohinalla. On kyllä upeita pelskuita ja kevään kasvukin on hyvässä vauhdissa siellä.
    Ihanaa viikonloppua sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä, hommat on aloitettu ja sää tuntuu sellaiselta että mietin, olenko jo kuitenkin hiukan myöhässä, en kai. Pelakuut ovat viihtyneet talven, muutama menetys tuplataimissa tuli, mutta mitään isompaa vahinkoa ei kuitenkaan, pistokkaita sain riittävästi ja emokasvit leikattua. Nyt kasvu on alkanut ja nuppujakin näkyy eli hyvässä vaiheessa mennään.
      Kaunis kiitos!

      Poista
  16. Kun on pikalukuhäiriö päällä, niin Kivipellon Saila kirjoittaa tietenkin siitä, miten kivet etenee 😂 Tuli heti mieleen meidän mökkipiha, jossa iskee lapion kiveen aina, jos pitää jotain kaivaa.
    Siisti halkohäkki teillä. Nätisti pinottu! Meille on joskus kotiin tilattu heittomottipuita ja silloin puut on heitelty tuon tyyliseen häkkyrään. Mahtuu tietenkin paljon vähemmän.
    Näppärä tapa rullailla taimia. En ole ennen nähnyt.
    Kevät on ihanaa aikaa, mutta väkisinkin tulee mieleen myös se nurmikonleikkausurakka ja muu pakollinen pihatyö. Minä kun en ole niin innokas puutarhanhoitaja, vain satunnaisesti innostuva 😜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kirjoitin siitä miten kevät etenee ja tuo lapion kiveen kalskahtaminen on tuttuakin tutumpaa - tällä kohden jääkausi pysähtyi ja alkoi sulamaan ja ison kasan kiven murikoita ja siirtolohkareita jätti jälkeensä eli aina kilahtaa täälläkin ja siitä nimi Kivipelto.
      Meillä isäntä teki tuollaisia häkkejä kuormalavan päälle. Niitä on hyvä liikutella traktorin etupiikeillä ja pumppukärryllä. Meillä on puulämmitys ja isäntä neuvoi minua huolella häkin täyttämään ja tein työtä käskettyä.
      Viime vuonna löysin somesta ja Liisan kasvien Liisan blogista tuon etanarullan, kokeilin ja ihastuin. Sain todella hyvät taimet ja rullailua jatkan tänäkin vuonna.
      Kevät on todella ihanaa aikaa ja kyllä se tuo sellaisia ei niin toivottujakin puuhia tullessaan ja nurmikon leikkuu lienee yksi niistä. Meillä isäntä ei anna isoa konetta minulle, hoidan siis muita puutarhahommia ja tykkään niistä. Meillä on aika iso piha eli leikattavaa on aika paljon. Innostun kovasti pihahommista ja sisähommat ei silloin kiinnosta ollenkaan.

      Poista
  17. Olet itsekin yksi kevään/kesän kukkanen oikein kirjaimellisesti:
    "Ahkera Liisa!"

    VastaaPoista
  18. Kevään vauhti on ollut tänä vuonna todellakin pelottavaan hurjaa. En muista meillä olleen koskaan ennen näin paljon sulaa maata näkyvissä vielä maaliskuun puolivälissä kuin nyt. Näyttää ja tuntuu ihan huhtikuun alkupuolelta. Toivottavasti vähänkään aremmat kasvit ymmärtävät pysyä toistaiseksi kiltisti talviunilla.
    Minä ajattelin kokeilla tänä keväänä myös tuota etanarullaa. Löysin alelaarista kiinansipulin siemeniä ja sehän jos mikä varmasti toimisi hyvin rullassa esikasvatettuna. Pitänee kyllä joitain kesäkukkiakin laittaa "rullalle", jotta tila riittää kaikille. Nyt tuntuu nimittäin pahasti siltä, että mopo on lähdössä keulimaan harvinaisen paljon.
    Upeat kaktukset! Niin monenvärisiä ja kaikki iloisesti kukassa yhtä aikaa. Pelargonin pistokkaasikin ovat lähteneet hyvin kasvattamaan juuria. Hauskat nuo myrkkyliljat, vaikka kukinta-ajankohta onkin niille vähän erikoinen. Siinä sinulle jännitettävää, jatkuuko kukkien avautuminen vai onko talvi tehnyt liikaa tuhojaan. Lumikellot sentään söpöilevät ihan oikeaan aikaan.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauhti on todella pelottavan hurjaa ja tuntuu aivan huhtikuun alkupuolelta, tosin viime vuonna (talvi tosin oli aika leuto) sipulikukkia nousi hyvin aikaisin silloinkin. Toivon todella myös, että aremmat kasvit pysyisivät maan suojissa toistaiseksi. Hiukan uskomattomalta tuntuu, että kevät näin lämpöisenä jatkuisi kesään asti.
      Rullaa kannattaa kokeilla ja olen kokenut siinä monta hyvää puolta esimerkiksi sen, että kasvien juurille tulee tilaa enemmän ja kastelukerrat harvempia, itse kastelin noin kerran viikossa pikkutaimia. Ja samaan rullaanhan voi laittaa useampaakin sorttia kasvuun ja testailla, tilaahan nämä vievät suhteellisen vähän riippuen tietysti rullan koosta.
      Kaktukset kukkivat nyt viime kesän jälkeen kolmatta kertaa ja sitä ihmettelen, tämä kukinta on massiivisin! Myrkkyliljat ovat meillä temppuilleet aiemminkin ja aloittaneet kukinnan syksyllä jatkaen sitä sitten keväällä. Saa nähdä kuinka käy! Lumikellot eivät petä ja kukkivat oikealla ajallaan ihanasti nyt.
      Kaunis kiitos!

      Poista
  19. Ihania keväthommia. Kyllä lehtikaktukset kukkivat upeasti. Valkoiset on suosikkini myös. Minun pelargoneille iski juuripunkit talven aikana. Monta menetetty. Eli suurin osa. Voi Lumikelloo, lumen seasta aurinkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on mukavia keväthommia jo ja puusavottaakin olemme saaneet vietyä eteenpäin. Lehtikaktukset ovat kukkineet niin upeasti nyt, kolmatta kertaa syksyn jälkeen. Onpa todella harmillista, että sinulla on ollut ongelmaa pelargonien kanssa tosi paljon! Lumikellot kilkattaa!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!