Kuin aasin siltana edellisen postauksen otsikosta - Tykkään itsekasvatetuista tomaateista, ajattelin hiukan kirjoittaa kasvihuoneistani. Ne ovat osittain tarkoituksella jääneet hieman taka-alalle täällä blogimaailmassa, muuten ei kyllä, ovat hyvinkin aktiivisessa käytössä koko kasvukauden alkaen aina maaliskuun lopulta. Kasvihuone on minulle hiljentymisen ja rauhoittumisen paikka.
Minulla on siis kaksi kasvihuonetta, 'lasihuone' navetan seinustalla ja isompi 'muovihuone' pellon laidassa. Kotimme on suojaisessa paikassa eli kasvuolosuhteet ovat suotuisat koko kasvukauden.
![]() |
Muovihuone sai uuden katteen viime keväänä. |
![]() |
Microdwarfeja |
![]() |
Näissä isoissa laatikoissa taimet on helppo siirtää, niissä on pyörät alla. |
Lasihuoneessa taimetuksen jälkeen kasvaa paprikat, chilit, hiukan tomaatteja, kasvihuonekurkkuja, meloneita ja basilikaa sekä tietenkin salaattia. Kasvihuoneessa en rajumpaa torjunta-ainetta käytä kuin kärpäspaperi. Harvoin mitään tuholaisongelmaa on. Paras torjuntakeino on istuttaa paprikoiden ja chilien kainaloon sitruunalle tuoksuvaa kääpiösamettikukkaa, samettikukasta siihen puuhaan ei riitä potentiaalia! Kääpiösamettikukka toimii kaalimaallakin!
Muovihuone on siis loppusijoituspaikka. Muovihuoneessa kasvaa avomaankurkkuja, tomaatteja, basilikaa, kukkia sekä viinirypäleitä. Muovihuone on maapohjainen, katteena käytän syksyllä ajetun nurmen ja syksyn lehtien silppua ja se on todella hyvä tuohon tarkoitukseen. Kastelu toimii Saila-merkkisellä kastelunkannun jatkeella - hyvää liikuntaa, suosittelen. Loppukesästä kasvihuoneet muistuttavat viidakkoa, vaikka paljon versoja leikkaankin pois pitkin kasvukautta.
![]() |
Tomaateille laitan nimilaput juuttinarulla riippumaan varteen, tieto lajikkeista pysyy siemenkeruuta varten varmempana. |
![]() |
Midnighti Sun |
![]() |
Ehdoton herkkutomaatti 'Malachite Box' |
Tomaatteja meillä kasvaa Karen Olivierin North True- ja Karma-sarjaa, dwarfeja ja microdwarfeja sekä runkotomaatteja, pääosin siemenet hankin gurultani Åsa Larssonilta (Tomatmamman). Minulla on kasvussa muutamia kotimaisia vanhojakin lajikkeita ystäviltäni, joista olen todella iloinen saadessani niiden siemeniä kasvatukseen. Tomaattilajikkeita minulla kasvaa noin 50 erilaista + microdwarfit ja yritän pysytellä noin 80 taimen määrässä, kun kasvihuoneeseen täytyy mahtua myös kurkut, chilit ja paprikat sekä tietenkin kukkia. Chileistä kasvatan vain mietoja ja keskitulisia, opettelen niiden käyttöä hiljalleen ja meillä nuoriso on niistä ollut äärimmäisen kiinnostunut eli sato katoaa sopivasti luvan kanssa. Chilien kasvatuksessa ja lajikevalinnassa minua on ystävällisesti opastanut ystäväni chilimadame Yvonne, löytyy instagramin puolella osoitteesta @ybj6, Yvonnella on aivan käsittämätön chilitietous ja lajikemäärä sekä se taito jalostaa satoa!
![]() |
Iso noin puoli kiloa (Chinook), pienet noin 10 grammaa |
Rypäleitä meillä muovihuoneessa on kuusi erilaista. Vanhan Zilgan lisäksi Brita, Royal Madeleine, Guna, Agat Donskoi ja Kuzminski Sinii. Rypäleitä iso osa tulee tuorekäyttöön, osan pakastan ja viime syksynä teimme ensi kertaa niistä tuoremehuakin.
Jo alussa viittasin, miksi aika vähän kasvihuoneistani olen kirjoittanut ja puhunutkin on se, että olen saanut niin monenkirjavaa kommenttia tarhuroinnistani ja se ei aina ole ollut kovin positiivista, säästelen siis itseäni. Toki kasvimaan ohikulkijoilta olen saanut positiivista palautetta silmänilosta ja se lämmittää sydäntä!
Tällaistakin siis puuhastelen. Kasvihuonekasvatuksessa enää ei keskity sadon määrään vaan aromikkuuteen! Mikä onkaan ihanampaa, kuin kerätä kasvihuoneesta satoa ruokapöytään tai antaa sitä evääksi lapsille heidän lähtiessään koteihinsa. Kesänlämmin tomaatti on ihan parasta!
![]() |
Mökkieväitä |
Kaikkea hyvää Sinulle!
💚
Oih, mitkä ihanat kasvihuoneet! Noissa riittää tilaa kasvatuksille. Minä haaveilen kauniista, lasisesta kasvihuoneesta, mutta tuollainen iso maapohjainen muovikasvihuone voisi tässä vaiheessa olla meille järkevämpi vaihtoehto. Ei tosin ehkä ihan noin iso kuin sinulla, mutta kuitenkin huomattavasti nykyistä minikasvihuonettani tilavampi. Sinä kasvattelet vaikka mitä herkkua, silmäniloa unohtamatta. Kiitos kääpiösamettikukka-vinkistä, se menee ehdottomasti kokeiluun. Kastelukannun jatkeena toimiminen on todellakin hyvää liikuntaa. Ikävää, että olet saanut negatiivista kommenttia puutarhuroinnistasi. Sinulla on ihana puutarha ja upeat kasvihuoneet kaikkine kasvatuksineen. Saat olla niistä ylpeä. Mukavaa, että ohikulkijat antavat positiivista palautetta ja ihanaa, kun luot heille silmäniloa. Mukavaa viikkoa! <3
VastaaPoistaKaunis kiitos! Kasvihuoneet ovat todella ihania ja tykkään tuosta maapohjaisesta kovasti, helppohoitoinen mielestäni. Kasvihuoneen kanssa aina käy niin, että oli sen minkä kokoinen tahansa, niin se tahtoo olla pieni - minusta tuntuu samalta! Minullakin on ollut vuosia kasvihuonehaave, mutta se vaatisi lottovoiton, mutta haaveilla saa ja pitää aina!
PoistaTykkään kasvatella ja kokeilla vaikka mitä ja satoa kun tulee niin mielelläni sitä lapsille annan, kun käyvät! Tuo kääpiösamettikukka on ollut luottotorjuntani jo vuosia, siinä on ihana sitruunan tuoksu. Ja kastelukannun jatkeena toimiminen on hyvää liikuntaa, isäntä tosin on iän myötä kaikenlaisia kastelusysteemejä suunnitellut, vielä sellaisia meillä ei ole.
Tuo tarhuroinnin, vallankin hyötytarhuroinnin negatiivinen kommentointi niin somessa kuin sen ulkopuolella on todella ikävää! Jotkut kokevat että ikävät sanat ja letkautukset ovat heille oikeutettuja ja hauskojakin. Olen hiukan ollut varovainen siksi, että tuollainen kommentointi on niin ikävää!
Tykkään kasvattaa kaikkea, suunnitella, haaveilla, taimettaa, kerätä satoa...se on minun elämäni yksi peruspilareista, kasvimaalla ja kasvihuoneessa ajatukset putoavat päästä ja olen tässä ja nyt taimieni kanssa - se on ihanaa!
Dear Saila!
VastaaPoistaI am so impressed with everything you grow and manage. It must be great to have two greenhouses when you grow as much as you do. Your own grape juice sounds absolutely delicious. What is the name of that grape variety with the peach-colored grapes? They are so beautiful to look at. I planted two grapes in pots last summer and they have been in the greenhouse this winter. I don't know if they are alive yet. They are well wrapped.
All the best to you!
Hugs!
Dear Marit!
PoistaGardening has been a very important part of my life for so long! I enjoy immensely the miracle of growth, the harvest, the new seedlings, the adventures on the pages of the seed shop, all of that has been such a strong part of me for so long! The grapes have given us a good harvest and that light grape is 'Brita', a seedless variety, early and very sweet! Delicious even in fresh use! I am sure, that Your grapes are alive, they have still hibernation. Most of my grapes are from Taavi Kivistik.
All the best to You!
Hugs!
Aivan mahtavat kasvihuoneet! Itsekasvatettu on ihan parhaan makuista!
VastaaPoistaKiitos Anne! Olen kanssasi samaa mieltä aivan ehdottomasti!
PoistaKiva, että kirjoitit kasvihuoneistasi ja vihannesten kasvatuksestasi! Minusta on aina todella mielenkiintoista kuulla erilaisista kokemuksista ja toimintatavoista, niistä voi keksiä itselle uusia ideoita. Asioita voi tehdä niin monella tavalla, eikä suoriltaan kannata tyrmätä perehtymättä tarkemmin. Erilaiset olosuhteet vaikuttavat myös valittuihin toimintatapoihin, esimerkiksi meillä on niin hallanarka paikka (toukokuussa on usein koviakin pakkasöitä) keväällä ja alkukesällä, että joudun sen vuoksi kasvattamaan kasvihuoneessa eri tavalla kuin tekisin, jos tilamme olisi korkeammalla ja suojaisemmassa paikassa.
VastaaPoistaSinä saat mahtavan määrän taimia mahtumaan noihin kahteen kasvihuoneeseen ja muovihuone taitaa olla aikamoisen tilava. Se kyllä helpottaa kasvatusta.
Itsekasvatetut vihannekset ovat niin maukkaita ja olen vieläkin kiitollinen sinulle hyvistä tomaattilakikkeiden vinkeistä :).
Kaunis kiitos Päivi! Olen ollut hieman arka kirjoittelemaan kasvihuoneistani näinkin laajasti, mutta nyt sen tein! Olen kanssasi samaa mieltä, toisten kokemuksia on kiva lukea ja miettiä mikä olisi omaan tilanteeseen ja itselle se paras vaihtoehto ja toimia sen mukaan! Tuo sijainti todella on hyvin tärkeä asia ja hallanarkuus pitää huomioida! Me asutaan metsän suojassa mäen päällä eli halla tulee aikanaan, mutta ei niin helposti kuin alavimmille maille.
PoistaTaimia mahtuu molempiin kasvihuoneisiin noin satakunta kaikkiaan ja kurkutkin silloin mahtuvat vielä hyvin. Jätän hiukan väliä taimien väliin, kattaminen ja kastelu sekä loppukesällä lehtien ja varkaiden poistokin käy helpommin, kun kottikärryjen kanssa pääsee kasvariin.
Oma sato on aina parasta ilman muuta ja oli kiva, että vinkeistäni oli sinulle iloa! Lajikkeisiin todella kannattaa paneutua hyvin, itselleni aromi menee nykyisin edelle ja sitten tulee muut ominaisuudet. Noihin microdwarfeihin olen niin ihastunut!
Niin ihanat satohuoneet nuo sinun kasvihuoneesi! Tai miksi niitä voisi sanoa... herkkuhuoneet, runsauden sarvet, makuelämyshuoneet... monta nimeä voisi olla. En ymmärrä, kenellä voi olla moitittavaa tai kritisoitavaa, mutta nettimaailmasta kyllä löytyy mitä kummallisimpia kotikriitikkoja. Ei siitä sen enempää, keskitytään positiiviseen! Ihana ajatus antaa lapsille viemisiksi maukkaita tomaatteja, chilejä ja muuta satoa.
VastaaPoistaNuo kasvihuoneet ovat niin ihanat, mun paratiisit, terapiahuoneet - tykkään niin mahdottoman paljon kasvihuoneistani! Monta ihanaa nimeä aina tilanteen mukaan kasvihuoneille voi antaa aina tilanteen mukaan, mutta aina kasvarissa viihdyn hyvin!
PoistaKotikriitikkoja löytyy, on todella helppo letkautella ja sanoa ikeästi/vähättelevästi ym, joillakin vain on ajatus, että he saavat sanoa ihan mitä vain, siksi aika vähän kasvareista kirjoittelen, vaikka ne minulle tärkeitä ovatkin. Niin nettimaailmasta kuin ihan lähimaastostakin löytyy näitä kriitikkoja!
Mutta positiiviseen pitää keskittyä! Puutarhassa on niin ihanaa! Ajatusmaailma muuttuu, minulla ainakin päästä putoaa ajatukset ja keskityn tekemään, nauttimaan, suunnittelemaan...unohdan jopa syömisenkin ja siitä olenkin saanut isännältä kommenttia! Kun tulee flow niin silloin mennään kottikärryt ja kuokka edellä ja nautin siitä!
Lapsille annamme paljon satoa niin tuoreena kuin säilöttynä ja minulle on ollut valtava elämys, kun meidän pikkupojat ovat olleet kanssani kasvihuoneessa, he ovat kuin ihmemaassa - niin ihanaa!
Onpa sinulla todella monipuoliset ja upeat kasvivalikoimat kasvihuoneissasi. Varmasti tietämyksesi vuosien kasvatuskokemusten kautta on todella hyvä. Ei voi kuin ihailla. 😊😊
VastaaPoistaNo juu, nautin suunnattomasti kasvattamisesta ja hyötytarha on todella lähellä sydäntäni, säilön myös paljon! Tekemällä ja lukemalla olen paljon oppinut, joskus kantapäänkin kautta. Kaunis kiitos!
PoistaHei Saila!
VastaaPoistaKasvihuone on tosiaan ihana paikka, minun on oikein nautintohuone. Siellä viihdyn hyvin. Tomaatteja ja kurkkuja kasvatan, saisi olla isompi mutta niin taitaa aina olla että olisi kiva jos olisi suurempi kasvihuone. Mutta sinun on suuri ja tilava. Viinirypäleet on ihanan maukkaan näköisiä. Tomaatit näyttää viihtyvän hyvin. Minulla on eniten pieniä kirsikka tomaatteja, me vaihdamme yleensä tyttären kanssa, kiva saada vähän erilaisia. Hän kasvattaa monenlaista ja myös
micro dwarf tomaatteja. En kyllä ymmärrä minkätakia jollakin on tarve kritisoida toista ihmistä, kaikki saa elää niinkuin itse haluaa.
Live and let live.
Terveisin Marika
Hei Marika!
PoistaJaan ajatuksesi kasvihuoneesta, se on nautintopaikka ja paratiisi, jossa niin sinä kuin minäkin viihdymme! Kasvihuone on ihana aina olemassa ja aina - ainakin minulla - olisi haave, että se olisi isompi, tosin nyt haluaisin talvilämpimän kasvihuoneen, mutta siihen tarvittaisiin lottovoitto! Omat kasvihuoneeni ovat kyllä jo riittävän kokoisia. Teillä onkin erinomainen toimintatapa tyttäresi kanssa, pääsette nauttimaan monipuolisesti erilaisista tomaateista! Microdwarfit ovat ihania, niin suloisen söpöjä ja satoisia sekä maukkaita!
Viinirypäleet antavat hyvin satoa ja ovat niin ihania kesän kasvattamia, makeita. Tykkään niistä kovasti!
Olen samaa mieltä kanssasi, jokaisella pitäisi olla lupa ja oikeus elää tahtonsa ja halunsa mukaan, mutta aina löytyy ihmisiä, jotka kuvittelevat voivansa kritisoida ja kommentoida negatiivisestikin ja se on hyvin surullista!
Live and let live!
Kiitos Marika!
Huh mitkä valtavat määrät herkkusatoa saatkaan! Tuo ensimmäinen tomaatinlehtikuva on hieno; taiteellisen upea!
VastaaPoistaSatoa kyllä tulee aika paljon! Tosin sato menee niin tuorekäyttöön, säilöntään ja lapsille eli hyvin kaikki tekee kauppansa! Kiitos, kuva on keväältä ja minustakin se on yksi kauneimmista tomaattikuvista, mitä olen ottanut!
PoistaMinä täällä luin ja katselin ihan äimän käkenä kuten sanotaan . Postaa ihmeessä kuulumisia näistä. Minä saan vasta syksyllä kasvihuoneen silloin se valmistuu ja olen todella kiinnostunut mitä kirjoitat ja opetat ainakin minua . Minäkin saan kritiikkiä kirjoitus osaamisesta miten käytän pisteitä ja pilkkuja silloin tällöin samalta kommentoijalta. En poista hänen kommenttejaan ainakaan toistaiseksi olen miettinyt että jokin tarve hänellä on tähän ja jos se en ole minä se on joku muu. Tosin hänellä voi olla eri ryhmissä eri ihmisille jotain sanottavaa ja käy aina silloin tällöin sanomassa mielipiteensä .
VastaaPoistaKiitos samettikukka vinkistä pitää minunkin hankkia näitä pieniä juurikin tähän tarkoitukseen. Maa pohjaisen kasvuosiot mekin olemme ajatelleet laittaa kasvihuoneeseen .
Mahtavat tilat sinulla on molemmissa ja tuo pienempi on kätevä kun sen saa paremmin suojattua keväällä. Odotan mielenkiinnolla jatkoja.
Olen niin iloinen Nila kommentistasi ja lupaan laittaa tästä edespäin postauksia enemmän kasvihuoneistani! Minulla on ollut kasvihuone jo ainakin 35 vuotta, ensin vanhassa kodissa pieni ja sitten nämä kaksi jo yli 20 vuotta eli kokeilemassa ja lukemalla olen oppia saanut, joskus kantapäänkin kautta, oppia sekin.
PoistaOlin tavattoman surullinen, kun huomasin hiljan tuon kritiikin kommenttikentässäsi ja harmittelin vielä miehellekin, että kellä riittää intoa ja ilkeyttä tuollaisen kirjoittamiseen! Minusta osaat hyvin ja selkeästi postauksia kirjoittaa ja paljon hyvää asiaa kirjoitat ja upeita kuvia lisänä! Jatketaan samaan malliin vaikka kritiikkiä saammekin - toivottavasti sen määrä vähenee!
Kääpiösamettikukasta minulla on ollut paljon iloa ja hyötyä ja sitä laitan paprikoiden sekä chilien kanssa kasvihuoneeseen ja kaalien kaveriksi.
Nyt minulla taitaa olla riittävästi kasvihuonetilaa, vaikka haaveeni olisi joskus saada talvilämmin kasvihuone, vähän kuin sellainen olohuone, mutta se on niin kallis haave, että se ei varmaan koskaan toteudu! Mutta lasihuoneessa taimetan taas kukkia ja hyötykasveja ja pian sen aika jo koittaakin!
Upealta näyttää kaikki noissa kasvihuoneissasi. Kääpiösamettikukkaa kasvatin minäkin viime vuonna lavakauluksissa, mutta se ei torjunnassa auttanut, vaan kaalimatoja, tai mitä lie toukkia tuli herkuttelemaan herneillä, grrh!
VastaaPoistaKaunis kiitos! No olipa harmillista ettei sitruunan tuoksuinen kääpiösamettikukka karkottanut herkuttelijoita, minulla siitä on ollut hyviä kokemuksia! Aika jännää että herneitäkin madot popsivat, meillä herneet ovat saaneet olla aina rauhassa!
PoistaTuo suurempi kasvihuone on niin unelma, ja aivan mahtavaa kun sinne pääsee suoraan kottikärryillä ilman kynnyksiä. Ja tuo sinun toinen kasvihuoneesi on aivan ihanteellinen aikaisemmalle kasvatukselle, varmaan siellä nytkin jo voi alkaa kasvattaa jotain. Ihmettelen mitä kirjoitit minkä tyyppistä palautetta olet joskus saattanut saada, ei voi käsittää. Tuntuu kyllä omituiselta kaikki negatiivinen arvostelu, kyllä se on silkkaa kateutta suomeksi sanottuna. Minunkaan ei erään lukijan mielestä olisi pitänyt esikasvattaa taimia keinovalolla, eikä ainakaan viedä niitä ulos kesällä ollenkaan kun ne niin hyvin kasvavat sisällä sähkölläkin, kuulemma. Kunpa osaisi olla välittämättä tuollaisesta. Joskus välillä laitan kommenttien valvonnan päälle, mutta en tiedä auttaako se siihen asiaan yhtään.
VastaaPoistaTuo iso kasvihuone todella on unelma juurikin siksi, että sinne pääsee kottikärryillä suoraan, helpottaa montaa hommaa! Juu ja pienempään kohta laittelen taas teltan, jossa aloitan esikasvatusta, kaikkea kivaa on mielessä!
PoistaKuten tiedät, niin täällä somessa kuin muuallakin sen sellainen ihmistyyppi, jolla on tapana antaa mielestään oikeutettua palautettua, 'palauttaa maan pinnalle' tai kommentoida asioita, näitä kommentteja etenkin tästä hyötykasvatuksesta ja esikasvatuksesta olen saanut sen verran, että aika varovaisesti niistä kirjoittelen. Se harmittaa minua kovasti ja introverttina sitten käperryn entisestään. Arvioin samoin, että kateus teettää tällaista, ja onhan tämä meidän viljely sellaista, että melkein kaikilla on siihen mahdollisuus ja mitään rakettitiedettä tämä ei ole, vaan luovaa - ehkä se luovuus onkin se juttu, mene ja tiedä! Ai, sinäkin olet saanut palautetta, aika erikoista ja surullista - kumpa todellakin osaisi olla välittämättä! Valvontaa minäkin joskus käytän tai sitten kirjoitan valikoivasti!
Onneksi kuitenkin on ihmisiä, joista saa tukea ja kannustaa, kuten tämänkin postauksen kommenteissa olen saanut tukea todella paljon ja siitä olen iloinen!
Amo sempre vedere le giovani coltivazioni nelle serre! Forse provo anche un po' di invidia perchè non ho mai potuto averne una. Mi godo particolarmente le tue immagini!
VastaaPoistaTi auguro un'ottima settimana!
Thank you very much! Here in the northern greenhouses, many people pre-grow so that we can get a harvest - I love tomatoes, zucchini, peppers... All vegetables and from seed I grow all the seedlings. Hopefully you will get a greenhouse one day!
PoistaMyös minä ällistyin, kun kerroit, että olet saanut negatiivista kommenttia kasvihuoneistasi. Kyllä pitää mennä ihmisellä huonosti elämässä, jos kokee asiakseen laukoa asiattomuuksia tai kommentoida muuten vain ilkeästi toisten harrastuksia. En minäkään halua itselleni kasvihuonetta mutta silti minusta on mielenkiintoista lueskella muiden kokemuksia ja ajatuksia niistä. Ja jos joku asia ei kiinnosta tai siitä on eri mieltä eikä sanottavaansa osaa ilmaista rakentavassa hengessä, niin sitten pitäisi osata pitää edes suunsa kiinni ja sormet poissa näppäimistöltä. Joten anna palaa vain ja kerro kesän mittaan lisääkin! Jo pelkät kuvat kesän kypsyttämistä, tuoksuvista herkuista saavat veden kielelle.
VastaaPoistaJuu, todella olen ja minusta on meinattu jopa tehdä 'pimeänä tuottajana' ilmoitus myös verottajalle, vaikka yhden yhtä tainta tai satoa en koskaan ole myynyt, enkä myy, vaan kaikki menee ihan oman perheen käyttöön, meillä vain on sellainen perhe ollut aina, että vihannekset tekevät kaupan, niin ennen ja nyt. Ja kommentointia niin kasvatuksiini kuin kasvatustaitoihini olen saanut kuulla, siksi tämä kasvihuonekin on jäänyt taka-alalle postauksissani jo vuosia. Olen ollut siis hyvin varovainen ja aina mietin, mitä kannattaa postauksiin laittaa. Jo aikoinaan, silloin melkein 20 vuotta sitten, minulla oli silloin kanoja ja lintuinfulensasta ei ollut tietoakaan ja kotitarvekanoista ei silloin vielä tarvinnut tehdä ilmoitusta - minusta tehtiin ilmoitus Valviraan ja siitä oli sitten omanlaiset seuraukset, kyllä sapetti! Yksi ystäväni ilmoitettiin samalla tapaa ja ihmettelimme kovin! Kaikenlaisia ihmisiä on olemassa!
PoistaOlen vahvasti kanssasi samaa mieltä, jos ei ole rakentavaa sanomista (senkin voi sanoa monella eri tapaa, jos kokee sen tarpeelliseksi), meillä kaikilla on omat mieltymykset näissä puutarhahommissa ja muissa harrastuksissa ja niin saa ja pitää olla ja niistä tulee iloita!
No ensi kesänä laitan kasvihuonetiedotuksia, kasvihuoneet ja kasvimaa on minulle niin tärkeitä!
Kiitos Sinulle!
Komppaan Minnaa tuossa edellä! Minäkin haluan ehdottomasti lukea ihania juttujasi kaikenlaisesta kasvatuksesta ja kasvihuoneistasi💖Varmasti monta asiaa saatamme tehdä eri tavalla, mutta minusta on todella mielenkiintoista lukea kuinka toinen jonkun asian tekee ja toteuttaa. Minäkin kokeilen aina kaikenlaista (joidenkin mielestä varmaan ihan pähkähullujakin juttuja) ja välillä menee metsään niin että kolisee. Ja taas ollaan viisaampia tai sitten lyödään uudestaan päätä seinään😂Se vain on niin kuin elämässä muutenkin: ei ole vain yhtä oikeaa tapaa puutarhuroinnissakaan!
VastaaPoistaKaunis kiitos Liisa! Näissä puutarhahommissa on monta oikeaa tapaa ja minunkin mielestäni on todella mielenkiintoista lukea, kuinka joku toinen toteuttaa saman asian, mahdollisesti helpommin ja mielenkiintoisemmin kuin itse olen keksinyt.
PoistaMinullakin menee jotkut kokeilut metsään myös oikein kunnolla ja mitä sitten, tulipa kokeiltua (nyt minulla on menossa innokas mulperikokeilu) ja isäntä puistelee päätään, mutta ei sano mitään, onneksi! Mutta niinhän se on että monta tietä vie oikeaan lopputulokseen, oli se asia sitten mikä tahansa!
Kasvihuoneesi ovat oikea puutarhurin unelma. Kokoakin sillä on jo niin paljon, että mieluisimpia lajeja ja lajikkeita on mahdollista kasvattaa. Satoaikaan sinun tuskin tarvitsee kaupan vihannesosastolle poiketa.
VastaaPoistaRohkaisen sinua julkaisemaan entistä enemmän juttuja kasvihuoneesta ja sen asukkaista. Kuten myös kasvimaalta. Mielelläni niitä lukisin, sillä uskon sinulla olevan paljon annettavaa ja opetettavaa monille meistä.
Ymmärän tarpeesi suojella itseäsi. Itselle rakkaan asian ja harrastuksen mollaaminen menee suoraan sieluun ja sydämeen. Puutarhablogeissa on todella harvoin ikäviä ihmisiä, mistä olen vuosi toisensa jälkeen iloinen. Valtaosa on ihania, kannustavia ja kaikin tavoin empaattisia ihmisiä. Monesta bloggarista on tullut ystävä, vaikka emme olisi koskaan toisiamme tavanneet. Puhumattakaan niistä, joita on saanut tavata.
Lähetän sinulla voimahalauksen ja herkullisia hetkiä tomaattiesi kanssa!
Kasvihuoneet ovat todella unelma ja nautin siitä ja täytyy sanoa että satokauden alettua hiukan hävettää käydä kaupassa, kun yhden yhtä salaatinpäätä saati kurkkua ei ostoskärryyn sujahda!
PoistaKaunis kiitos sanoistasi Between! Tulevan kasvukauden aikana laitan rohkeammin postauksia niin esikasvatuksistani kuin kasvihuoneen ja kasvimaan asukkaista.
Täällä blogistaniassa todella ihmisistä on tullut rakkaita ystäviä niin heistä joiden kanssa olemme olleet enemmän tekemisissä niin tapaamisin kuin viestein ja harvoin täällä on ikäviä ihmisiä ja kommentteja - muutaman kommentin olen poistanut bloggarikauteni aikana - niistä ei voi välttyä ihan tyystin. Mutta ihanaa on se tuki, mitä täältä saa milloin minkäkinlaiseen asiaan ja vinkit, mistä jotain kivaa etsimäänsä löytää!
Kiitos ihanasta halauksestasi! Tomaattisatoa odottelen!
Kyllä siulla on hyvät tilat kasvihuoneissa. Tuommonen tomattimäärä mitä kasvatat vaatiikin reilut kasvihuoneet. Useat rypäleesi ja muutkin kasvatukset eivät muutaman neliön tiloissa onnistu. Kahtelin nyt kodin kukilta kennohunetta, eivätkä niin mahottoman kalleita ois. Kuitenkaan en tilannu, ehkä riittää entinen kasvihuone.
VastaaPoistaEn kyllä käsitä noita ilikeitä kommentteja. Mitä varten pahhoo mieltä aiheutetaan. Mänisivät potkimaan kiviä, jos piähän ottaa. Mielenkiinnolla luen postauksiasi ja kokemuksiasi puutarhanhoidosta kasvihuoneineen. Sopiskohan tähän nyt sananlasku 'koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee'
Yhdyn halauksiin!
Kiitos, nautin suunnattomasti kasvihuoneistani ja kuten tiedät, tomaateista tykkään niin mahdottoman paljon! Tämä puutarhan hoito on minulle ollut vuosikymmenten ajan sellainen harrastus, että se on tuottanut paljon iloa, ystäviä ja satoa, on ollut kivaa kokeilla ja kasvattaa kaikkea - toki muutamia oppeja on tullut kantapäänkin kautta, mutta sellaista elämä on! Olen kanssasi samaa mieltä - ikävät kommentit ovat käsittämättömiä ja pahaa mieltä tulee niistä, ne muistuvat mieleen ajankin päästä. En voi ymmärtää, mitä sellaisten kommenttien antaja saa itselleen, onkohan se kateutta, mutta mistä, sitäkään en osaa sanoa.
PoistaSanonta menee kohdilleen!
Kiitos halauksesta ystäväni!
Suuri kasvihuoneesi on todella aarre. Harvalla on moisia tiloja käytössään. Satoa hurjan hyvän näköistä, on ollut kastelut ja lannoitteet kohdillaan. Nyt kyllä taas ei voi kuin hämmästellä, että miten ikinäkään kukaan voi nähdä jotain negatiivista touhuissasi? En tosin muutenkaan ymmärrä, että miksi haukkua nyt ketään. Näin se taitaa aina ollut ja tulee aina olemaan, jotkut saavat siitä iloa, että aiheuttaa muille pahaa mieltä. Ei välitetä heistä, nautitaan me ihanasta puutarhaharrastuksesta ja mukavista puutarhaihmisistä.
VastaaPoistaKaunis kiitos kommentistasi ja olen kanssasi aivan samaa mieltä! Miksi toiselle haluaa pahaa mieltä - en voi ymmärtää, onko se kateutta (mutta mistä) vai mitä! Puutarhanhoito on ollut minulle niin tärkeä harrastus usean vuosikymmenen ajan, olen saanut ihania ystäviä, mukavia kasvun kokemuksia, puutarha on lohduttanut ja satoa olen saanut monenlaista.
PoistaEn voi mitenkään ymmärtää toisen mielen pahoittamista koskaan ja missään muodossa, mutta sellaisia ihmisiä, jotka sitä tekevät, aina on - en vain ymmärrä miksi sellaista tehdään.
Mutta kuten sanoit, nautitaan tästä ihanasta harrastuksesta ja kaikista ihanista ihmisistä, jotka tämä harrastus on tuonut elämäämme rikastuttamaan!