sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Pionien kukinta alkoi ja varjopenkin kuulumisia

Olen pionien rakastaja! 
Pionit kuuluivat vahvasti jo lapsuuteeni 
ja ovat kulkeneet rinnallani jo yli 60 vuotta. 
Edelleen ne hurmaavat, kutsuvat luokseen 
- niiden kukintaa aina odotan!

Pionien kukintakausi on todella pitkä. 
Meillä kukinta alkaa aina luonnonlajeilla 
ja tänä vuonna kukinta onkin todella runsas.
 Kaikki luonnonlajit eivät ole vielä avanneet nuppujaan, 
mutta muutama kuitenkin. 
Suurin - ilman muuta suurin - pionirakkauteni on 'Sarah Bernhardt', lapsuuteni kaunotar, 
mutta rinnalle on tullut jo monta muutakin ihanuutta. Luonnonlajeissa kaukasianpionin kukintaa odotin kauan. 
Kun ensi kertaa menimme Suvikummun Marjan kanssa 
tuo ihana keltakukkainen kaunotar lähti mukaani. 
Niin pikkuruinen taimi, jota vaalin vuosia 
ja tänä vuonna sain ensimmäisen kukan, vielä toinen kukka odottelee nupun suojissa.

Nyt siis kukkivat...

Kaukasianpioni (Paeonia mlokosewitschii), kukka sitruunankeltainen ja lehdet sinivahaiset.

Silkkipioni (Paeonia wittmanniana)

Valkokiinanpioni (Paeonia lactiflora v. trichocarpa)

Vuoripioni (Paeonia officinalis)

Kuolanpioni (Paeonia anomala)

Myös hybridi, Glasscockin vuonna 1944 jalostama 'Red Charm' availee nuppujaan. Myös tähän pioniin minulla on erityinen suhde.


Olen tehnyt kukkamaissani joitakin muutoksia ja ainakin kahdeksalle uudelle pionin taimelle löytyi sopiva paikka 💕.

Varjopenkki on ollut meillä hyvin haasteellinen. 
Siinä on kasvuolosuhteet hyvinkin vaativat. 
Katolta putoaa talvella päälle vahva lumikerros, 
keväällä sulamisvedes viipyilevät ikävän pitkään.  
Monta kasvia on kokeilussa ollut.
 Nyt minusta tuntuu, että oikeat kasvit ovat löytäneet kotinsa. 

Kotkansiipisaniaisten lisäksi penkissä kasvaa nyt...

Saaripalstalta kotoisin oleva upean värinen metsätyräkki (Euphoria dulcis) 'Freckles'

Kielo (Convallaria majalis 'Rosea'

Tulppaani 'Ballerina' ja taustalla Saaripalstan Sailalta saatu etelänruusuruoho (Knautia macedonica). Etelänruusuruohon kukan sävy sopii erittäin hyvin värimaailmaani! 

Varjopenkin edessä kasvaa muutama savumustikka (Vaccinium praestans) metsätyräkin ja tuoksuorvokin kaverina.
Lopuksi orvokki-ihanuutta. 

Orvokit ovat myös rakkaita kasveja ja nyt tuntuu, 
että olen saanut pihaani kukkimaan aarteita! 
Valkoinen tuoksuorvokki (viola odorata) kasvaa sysipenkissä, yksi taimi varjopenkissä. Tainta ostaessani minua varoiteltiin kasvin reippaasta kasvutavasta, mutta rohkenin sen ostaa ja onhan se ihana!


Saaripalstan Sailalta sain viime kesänä viola suroria 'Freckles', eikös kukinta ole uskomattoman kaunis. 
 Olen onnellinen ihanista kukkalahjoistasi kaima!
Samassa pehkossa pisamaisen orvokin kanssa kasvaa lähes valkoisia kukkia - jännä juttu! 
Näitä pieniä orvokinkukkia ajattelin laittaa salaattiin, 
kesäisiin juomiin ja leivonnaisten päälle. 
Suloisia kukkia!



Mukavaa alkanutta kesäkuuta teille kaikille! 
Kivipellossa on aika hujahtanut siivillä, 
työpäivän jälkeen puutarha on kutsunut niin voimalla, että koneaika on jäänyt varsin minimaaliseksi. 
Olen kyllä käynyt katsomassa blogejanne, 
tosin kommentointi on jäänyt ihan kokonaan. 
Uskon/toivon, että ehtisin kirjoittamaan enemmän, 
kuvia kyllä olen hyvin aktiivisesti ottanut. 
Tämä on niin ihanaa aikaa nyt, ettei sisällä malttaisi olla!

Kaikkea hyvää elämäänne!
Mukavaa alkavaa uutta viikkoa!

33 kommenttia:

  1. Pionit ovat kyllä upeita! Ehkä joskus jonnekkin pionipenkki. Sellaisesta olen vuosia haaveillut. Mutta on hyvä, että on haaveita joskus toteutettaviksi!

    VastaaPoista
  2. Oi, miten ihania pioneja ja alkavat jo kukkimaan. En yhtään ihmettele, että noihin rakastuu ja niitä haluaa aina vaan lisää.
    Varjopenkistä tulee hieno. On vaikea keksiä kasveja paikkaan, jossa varjon lisäksi ongelman muodostavat tiukka lumi ja pitkään märkyyttä aiheuttava vesi. Meillä on keittiön ikkunan alla juuri sellainen paikka, jossa toistaiseksi ovat viihtyneet vain kotkansiivet. Tosin niistä on kasvanut niin valtavia, että kesällä ei paljon muuta tarvittaisikaan.
    Prioriteettijärjestyksesi on asianmukainen. Ensin möyritään täysillä puutarhassa ja vasta sitten istutaan tietokoneen äärellä. Talvella ehtii lukea ja kommentoida.

    VastaaPoista
  3. Onhan tämä sellaista kiireistä aikaa, kun puutarhassa on niin monenlaista puuhaa.

    VastaaPoista
  4. tosi kiva lukea kuulumisistasi Saila:)) pionit on täydellisen kauniita. haikulla ajattelen, et siel kesäkodin penkissä kukintaansa aloittelee kuolanpioni, joka kesä en ehdi sen kukintaa näkemään, josko tänä vuonna taas näkisin...
    tuo varjopenkkisi savumustikka minulle ihan uusi tuttavuus! olet saanut ihastuttavia kasveja kaimaltasi Saaripalstalta ja onneksi ovat noin hyvin lähteneet pihamaallasi kasvuun!
    oikein mukavaa kesäkuun alkua sinne päin myös Saila:))
    ps laita postiini yhteystietosi ja haluamasi härkimen koko, niin saatan sellaisen tehdä Sinulle jossain vaiheessa

    VastaaPoista
  5. Hello dear Saila!

    Beautiful peonies! I love them too. 'Freckles' are so pretty too.
    Happy June!
    Hugs!

    VastaaPoista
  6. Allekirjoitan täysin tuon "sisällä ei malttaisi olla" -tunteen. Tämä on niin upeaa aikaa vuodesta, että sisällä istuminen tuntuu melkein rikolliselta :) Ihania pioneja sinulla, ja ymmärrän täysin ihastumisesi niitä kohtaan. Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  7. Samoin ajatuksin mennään täällä, millään ei malttaisi istua postailemaan sisällä, mutta toisten kokemuksia ehtii juuri ja juuri lukaisemaan.
    Noita hurmaavia pikku orvokkeja olen yrittänyt kylvää - ei niin hyvällä menestyksellä - mutta vähitellen niitä ilmestyy. Pionisi ovat hykerryttävä ihania ja niiden avautuminen on todellista juhlaa. Kesä on kauneimmillaan!

    VastaaPoista
  8. Oi, sinulla jo pionit kukkivat. Minä saan odotella vielä pitkään.

    VastaaPoista
  9. Upeita pioneja. Löysin taimitorilta kaukasianpionin taimen, tosin vielä pienen mutta jos se on sama kuin kuvissasi niin olen erittäin iloinen löydöstäni.

    VastaaPoista
  10. Yes. Upeita kukkia. Kohta pionit kukkivat myös täällä.

    VastaaPoista
  11. Pionit ovat aivan upeita kukkia. Tuo keltainen on kyllä aika "siisti". Ihanaa viikkoa Saila!

    VastaaPoista
  12. Voi miten paljon erilaisia pioneja sinulla on! Aivan ihania! Sarah Bernhardt on ollut myös pitkään minun suosikkini. Tykkään myös tyräkeistä ja tuota metsätyräkkiä olen yrittänyt etsiä, mutta sitä ei ole oikein missään myynnissä. Pitää varmaan tilata siemeniä jostakin. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  13. Keltainen pioni! Voi että kuinka sievä.

    VastaaPoista
  14. Kauniisti kukkii pionit. Ihania ovat. Tuota Kaukasianpionii miekin mehästän tuolle mehtäalalle! Tuoksuorvokit ovat nyt runsaita mättäitä, oisko viileä alakukevät niitä kasvattanu.

    VastaaPoista
  15. Aivan ihania! Rakastan myös pioneja ja luonnonlajit ovat erittäin mielenkiintoisia, joskin hieman vaikeasti saatavia. Silkkipioni on haavelistalla, nyt sinne taisi tulla myös kaukasianpioni. :)

    VastaaPoista
  16. Pionit ovat ihania, ja kun fiksusti valikoi lajeja, saa nauttia niistä koko kesän. Ei kai aina tarvitsekaan kommentoida?

    VastaaPoista
  17. Tuo keltainen pioni, ihana ja erikoinen.

    VastaaPoista
  18. Vautsi mitä kukkia. Pioni on vaan niin kaunis.

    VastaaPoista
  19. Kyllä nuo pionit on vaan niin ihania. Tuo keltainen on tosi upea. Vakka-Taimeen on meilläkin asiaa tänä kesänä.

    VastaaPoista
  20. Ihania pioneja sinulla. Minullakin on kahta tuoksuorvokkia sininen ja valkoinen ja kyllä kumpikin leviää ihan hirveesti. Yritän nyt saada valkoista pois keskuspenkistä ja siirtää vaikka rinteisiin.

    VastaaPoista
  21. Oi kuinka ihania pioneja, nuo ensin aloittavat luonnonlajit ovat niin kauniita. Luvassa onkin tosi pitkä kukintakausi, toivottavasti ei tule rankkasateita niitä pieksämään. Vakka-Taimessa olisi kyllä huikeaa päästä käymään.

    Ihanaa puutarhasesonkia sinullekin, jaamme kanssasi halun olla ulkona!

    VastaaPoista
  22. On sulla monenmoisia ja kauniita pioneja.
    Mulla ei ole kuin yhtälaatua, se vanhanaikainen vaal.punainen.

    VastaaPoista
  23. suloisia! Tuota valkoista orvokkia on minullakin, pidän siitä kovasti

    VastaaPoista
  24. Kauniita pioneja ja varjopenkin kasveja! Minä en ole itse niin innostunut pioneista, mutta myönnän kyllä, että ovathan ne upeita kasveja. Kesällä viettää paljon mieluummin aikaa puutarhassa kuin tietokoneella eikä kukaan varmasti odota, että aina kävisi kommentoimassa joka postausta. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  25. Aivan upeita kukkia! Pionit ovat minunkin lempikukkiani, mutta kovin taitava en ole niiden kasvattamisessa. Kaunista kesää!

    VastaaPoista
  26. Ihania kukkakuvia!
    Leppoisaa helluntaita sinulle:)

    VastaaPoista
  27. Hyvät pionisuunitelmat;)
    Koneella ei tosiaan nyt juurikaan tule oltua, aika menee puutarhassa ihmetellessä kaikkea ihanaa!

    VastaaPoista
  28. Hello Dear Saila!
    Oh what beautiful flowers! Peonies are the pride of your perfect garden. Your photos are always perfect as always.
    Kisses.

    VastaaPoista
  29. Niin ihania kukkia ja luonto antaa taas parastaan. Pionit <3! Ihanaa viikkoa ja juhannusta!

    VastaaPoista
  30. Nyt vasta huomasin tämän juttusi. Voi, miten haukaa, kuinka hyvin monet taimet ovat sinne asettuneet!

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!