sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Valmiina talveen?

Oletko jo valmiina talveen? 


Meille satoi viikolla lunta ihan mahdottomasti!


Pihahommat olivat viittä vaille valmiit ja sitten tiputti - huiskautti - pamautti melkein 20 cm lunta kerralla, yhdessä yössä. 

Minulta pääsi itku! 

En ollut valmistautunut henkisesti vielä ollenkaan. 
Rakkaat valkosipulini ovat vielä istuttamatta. 
Kehittelin mielessäni 'hyvän' - kohtuullisen korjaavan tavan istuttaa valkkareita: vanhaan postin keltaiseen laatikkoon laitan multaa reippaasti, istutan pistokkaat sinne ja peitän syksyn lehdillä ja vien koko komeuden kasvariin kunnes pakkaset koittavat, sitten kellariin tai navettaan. 

Onko teillä kokemuksia tällaisesta kasvattamisesta? 

Sain vain peipsijärveläiset 'Kodaverit' ajoissa maahan, 'Aleksandrat' odottelevat. 
Kummityttö lohdutti, että viikon päästä on jo +6 astetta...
sitä toivon! Toivottavasti saan vielä joulun kielot kaivettua maasta!

Eilen pihalla oli vielä paljon lunta. 


Yöllinen vesisade mataloitti hankea melkoisesti. 


Perjantaina kanat pääsivät talvikotiin. 
Tänään siivosin kanalan kevättä varten. 


Kerron teille salaisuuden: saan lahjaksi lapsiltani lavakauluskasvimaan ensi keväänä. 
Yksi laatikkorivi piti jo näin syksyllä laittaa valmiiksi, 
mutta kun tuo lumi satoi liian aikaisin hommat siirtyivät. 
Tuohon laatikkoriviin ajattelin istuttaa 'Aleksandrat'. 
Mutta ei tämä lumen tulo maailmanloppu ole, 
vaikka taas itkettääkin! 
Kesäkanalassa on monta kasaa vanhaa kakitettua pehkua 
voimaksi laatikoihin (voi pahalainen: pyllähdin yhteen tuollaiseen kasaan pitkin pituutta...)
Odotan kevättä jo niin innolla!!!

Pikainen vilkaisu nukkuvaan puutarhaan. 

 Surukuusi valvoo arboretumia.

Runkosuojat paikoillaan, punatammi vilkuttaa jäähyväiset kesälle.


Pitkä nenä pupulle - ehdin ennen sinua suojaamaan 
punatammen ja siipi- ja punapähkinän! 


Jos nälättää, lehtikaalimaalle voit mennä herkuttelemaan! 
Nyt on kai aika laskeutua tankkaamaan voimaa kevättä varten. Villalankaa ja puikot odottavat kutojaansa ja kasa puutarhakirjoja ja -lehtiä odottaa lukijaansa.


Päässä suhisee jo niin paljon mukavia suunntelmia, voimaannuttavia ajatuksia. 
Onneksi aika kulkee suhisevin siivin! 

Ensi viikkonloppuna on pyhäinpäivä. 
Minun Jouluni alkaa silloin!  
Ihanaa viikoa teille kaikille!

66 kommenttia:

  1. Kyllä lumi yllätti minutkin. Sain juuri ja juuri haravoitua ja sitten ei enää tarvinnutkaan. Monet jäi tekemättä. Tuli mieleeni syksy 2006 kun satoi lumi puissa olevien lehtien päälle liian aikaisin. Nyt sitten satanut kaksi päivää yhtäsoittoa. Eiköhän nyt jo riittäisi. Suomen puutarhuri on sitkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi yllätti! Tosiaan suomalainen puutarhuri on ihan oma rotunsa, sitkeä kuin mikä! Liian aikaisin lumi tuli, pihalla olisi ollut vaikka kuinka paljon mukavaa tehtävää vielä :D Onneksi saamme pian uuden kevään :D :D :D

      Poista
  2. Kyllä sinä ne valkkarit vielä maahan saat istutettua, en millään usko, että vielä olisi talvi tullut edes teille!
    Kyllä minuakin torstai-aamulla harmitti, mutta ei ollut aikaa itkulle, kun oli torstaina niin paljon kaikenlaista tekemistä :D
    Meillä ei ole enää yhtään lunta, tänään istutin viimeiset kukkasipulit ja saatiin lavakaulusmaakin ihan tyhjäksi. Vain persiljat ja lehtikaalit jätin.
    Niin ihanat lapset sinulla, lavakauluskasvimaa on niin paras lahja!
    Minulla on jo joulu alkanut, viikolla tein kolme kertaa joululimppua mummun reseptillä :) Lähes täydellisiäkin tuli tällä kertaa! Ensi viikolla leivon varmaan joulupipareita.....
    Sulolle ja Nöpölle myös terveisiä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saan, tuo lumi tuli vain niin rytinällä ja aloin miettimään korvaavaa tapaa laittaa pistokkaat, jotta ne sitten keväällä lavakauluksiin voisin siirtää.

      Hyvä, että sait viimeiset sipulit maahan! Ale-sipulit vielä polttelivat, mutta maltoin mieleni ja ostin vain ruukkuja varten krookuksia ja tulppuja, pari amaryllystäkin odottelee multaan pääsyä ja muutama hyasintti jouluksi.

      Et usko kuinka olen ollut niin intoa täynnä. Esikoinen toi 91 lavakauluskehikkoa kevättä odottelemaan, kävin niitä jo tutkimassa ja haaveilin kaikesta ihanasta kasvatettavasta. Kolme kehikkoa päällekkäin sanoi hän, jotta äiti saa kasvimaan hoidettua - ihania lapsia ja ihana miniäprinsessa ja vävykokelaat jotka ovat mukana hommissa aina ilolla!

      Tuota sinun joululimppua pitäisi kokeilla, ensi lauantaiaamuna pidämme miniäprinsessan kanssa piirakkatalkoot, anopin synttäreille leivotaan yhdessä :D

      Sulo ja Nöpö kiittävät ja kehräävät!

      Poista
  3. Ei näistä taida olla pysyviksi lumiksi joten luulen että ehdit saada valkosipulit vielä maahan. Kanalan pehku kuulostaa erittäin hyvältä tavaralta lavakauluksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti lumet sulavat ja saan valkkarit maahan :D Kanalan pehku oli tosi muhevaa, mulla on orren alla turve ja lattialla heinät, voimaa niissä ainakin on, kun kanat ovat kakittaneet ne huolella :D

      Poista
  4. Ihania talvisia kuvia.. meiltä lumi suli pois, ikävä kyllä. Kisulle krapsutuksia ja sinulle leppoisaa sunnuntaita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuta! Meillä vielä lunta riittää ja toivon sen sulavan pian pois! Kisut kiittävät ja kiitän minäkin - pääsin jälleen nauttimaan kutomisen ihanuudesta!

      Poista
  5. Kerrankin meillä on vähemmän lunta kuin teillä!!!

    VastaaPoista
  6. Voi kökkenderi miten paljon lunta, toivottavasti se on jo hävinnyt! Katsoin juuri sääennusteen, jonka mukaan pitäisi ens viikonloppuna tosiaan olla lähempänä kymmentä astetta, jihuu! Siinä istuttelee vielä vaikka mitä, tai rakentaa kasvimaan, jos tihkusateessa (mitä lauha sää varmaan tarkoittaa) viitsii.
    Ihana Nöpöli kuvissa, hyvää kissanpäivää karvakorville!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä lunta riittää, mutta toivottavasti sääennuste pitää paikkansa ja ilmanala lämpenee edes hiukkasen. Toivottavasti vielä voimme istuuttaa niin valkkareita kuin muitakin sipuleita maan poveen.

      Kiitos! Nöpö ja Sulo kiittävät ja puskevat!

      Poista
  7. Paljon on teille lunta satanu! Meillä alotti tänäpäivänä satelemaan ja vielä kait huomisen sattaa. Vielä ne pois sullaa ja suap loput hommat tehtyy ja sie suat istutettuu loput valkosipulit. Meillä on vielä verkot ompuille ja muillekkin laittamatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tuli lunta mahdottoman paljon - ainakin 20 cm! Vähän liikaa viivyttelin valkkareiden kanssa, mutta toivottavasti saan ne maahan vielä ennen lopullista talvea!

      Meillä oli jo kauriin ja pupun jäljet - verkotusta kannattaisi jo aloittaa!

      Poista
  8. Hienoa tuo lavakaulusmaalahjasi, ihanat lapset! Lumet onneksi varmaan vielä sulavat. Minä olisin tällä kertaa pitänyt niitä vaikka hetkisen piristykseksi, mutta sulivat pois. Mukavalta kuulostaa syys/talvipuuhasi, valkosipuleja! MItä kisut tuumasivat talvesta? Me jo hieman joulukoristeltiin eilen. Ihanaa joulunodotusta sinulle ja kisuille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset ovat ihania ja niin ajattelevaisia - lavakauluskasvimaani on toiveideni täyttymys! Toivottavasti lumet vielä sulavat - aika paljon sitä satoikin.

      Kisut eivät pitäneet talvesta - tassut kastuivat ja oli kylmää!

      Kiitos! Joulunaika alkaa niin ihanan pian!

      Poista
  9. Tänne meillekin talvi tuli rytinällä ja lähti myös saman tien sateiden myötä. Tuskin lopullinen talvi tulee vielä pitkään aikaan, joten uskon, että saat valkosipulit vielä hyvin istutettua.
    Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa sinne teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Ihanaa, että teillä alkutalvi poikkesi kylässä lähtien samantein, meillä lunta riittä ja toivon että saan vielä valkkarit maahan. Uskon myös ettei talven aika ole vielä.

      Poista
  10. Aiempaan postaukseesi just kirjoittelin, että tämä on vain ennakkonäytös... Mutta toisaalta, toivottavasti tulisi edes se 20 cm pysyvä lumikerros, joka suojaisi kasveja. Kovin on ollut lumettomia talviaikoja viime vuosina.
    Ja nyt pitää katsoa, että pitääkö se vanha sananlasku paikkaansa: pihlaja ei jaksa kahta taakkaa - marjojahan oli runsaasti tänä syksynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti on, ihan ei vielä täällä Suomineidon lanteilla ole talven aika. Kunnon talvi kun tulee, toivottavasti sitten tulisi lunta niin, että aarteet mullan alla saisivat kunnon suojan. Talvet ovat olleet aika vähälumisia tosiaan, uskotaan siis vanhaa sananlaskua - marjoja oli paljon pihlajissa meilläkin.

      Poista
  11. Vielä ne lumet sulaa ja pääset puuhastelemaan! Kanoille ihanaa talvea talvikodissaan ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti :D Kanoilla on talvikoti suojaisa ja lämmin, siellä on mukava viettää talvenselkää uutta kesää odotellen.

      Poista
  12. Lumi ja kylmyys tuli ikävällä tavalla, mutta toivottavasti tämä oli vain tilapäinen häiriö. Upeat kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä toivon minäkin! Kiitos Ninni! ...jäin myös kotiin tänään kesken päivän ja kotoilen loppuviikon troppien kanssa.

      Poista
  13. voihan itku sentään, mut älä huoli ei sinun tarvitse valkkareita vielä varasuunnitelmalla laittaa, kyl lumi sulaa ennätysvauhtia, maahan ei ole vielä lainkaan jäässä kun pakkasia ei ole ollut. kielojen hyötämisestä jouluksi oli myös viimeisimmässä Viherpihassa ohjeet. laitoin muistutuksen allakkaan, että varmasti muistaisin tänä syksynä käydä kaivamassa ajoissa kielon juuria. viime syksynä nostin juuret liian myöhään ja kielot kukkivat vasta tammikuulla.
    tein hiukan ynnäyksiä kasvilavoistasi, kolme päälekkäin, se tekee ruhtinaalliset 30 lavaa. sinulla on ihania lapsia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi maa ei ole vielä jäässä, toivon että lumi sulaisi pois. Kieloja hyödin viime jouluna ensi kertaa ja kannatti, oikea kunnon vanhanaikainen joulukukka hentoine tuoksuineen. Kannatti!

      Totta, ruhtinaallinen määrä lavoja - viljelysuunnitelmat pyörivät päässä, yksi laatikko on omistettu punahatuille, todellisille perhoskasveille, toinen tai parikin yrteille. Olen niin intoa täynnä!

      Minulla on ihania lapsia puolisoineen!

      Poista
  14. Ohhoh, mikä lumimäärä! Mutta tosiaan, sulahan maahan satanu lumi ei oo pysyvää.
    Sä saakki aivan mahtavan lavakauluskasvimaan. Ja ku on kolome kaulusta päällekkäin, ei tartte liiemmin kumarrella eikä kyykistellä. Multaa vaa menöö huriat määrät. Onneksi saat apuja kanalasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta on mahdottomasti ja lohduttavan kommentin laitoit - maa on vielä sula, toivottavasti viikonlopun lämmin sää vie lumet mennessään.

      Komea lavakauluskasvimaa on tulossa ja tuo olikin esikoisen ajatus, että saisin hoidettua kasvimaatani mahdollisimman ergonomisesti ja pitkälle tulevaisuuteen. Paikallisessa puutarhaliikkeessä oli kahden sorttista maankatekangasta, jota haen myös niin laatioiken pohjalle kuin käytävillekin. Multaa menee, mutta onneksi kanalan pehkusta saan apuja, voimakasta vielä.

      Poista
  15. Talvi osaa jotenkin aina yllättää, tavalla tai toisella... Ihania lapsia sinulla, noin hyvän ja runsaan lahjan ovat luvanneet:) Minä en ole ennen kieloja kokeillut jouluksi kasvattaa, mutta nyt viherpihan innoittamina viikonloppuna mökkipihalta kaivoin muutaman juurakon kotiin tuomisiksi, katsotaan, tuleeko mitään. Mukavaa viikkoa, toivottavasti saat sipulisi maahan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi yllättää aina ja se on suuri ihme :D :D :D, tänä vuonna se tuli niin aikaisin tai sitten minä vetkuttelin pihahommien kanssa :D Lapset ovat todella ihania, olen niin täpinöissäni tuon lavakauluskasvimaan kanssa.

      Kieloja kannattaa hyötää, ne ovat tosi ihania ja tosi kalliita ostaa joulun aikaan. Niistä saa kauniin istutuksen ja tuoksu on hyvin hentoinen verrattuna keväällä ulkona kukkiviin.

      Kiitos! Toivottavasti saan sipulit maahan :D

      Poista
  16. Ihanaa uutta viikkoa sinulle Saila. Kisuille rapsutuksia;-) Miau!

    VastaaPoista
  17. Saitte sitten samanlaisen lumikuorman, kuin mekin. Minulta ei itku päässyt, enemmänkin olen ollut ärtynyt lumen jälkeen jatkuviin räntä- ja vesisateisiin. Valkosipulit jäi meiltäkin istuttamatta, mutta en usko tämän lumen vielä jäävän pysyväksi. Valkkarit saadaan vielä omaan kasvimaalaatikkoonsa. Viikon loppupuolelle luvattiin +7 astetta ja vesisade on sulattanut lumia aina hyvin. Usein olen haravoitu vielä marras-joulukuussakin ja niin tehdään nytkin.
    Nokka pystyyn ystäväni! Joulu ja talvi tulee, mutta ajallaan kumpikin ja se aika ei ole vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, katselin, että teitä siellä siunataan ensin mahdottomalla vesimäärällä ja sitten vielä kuutiotolkulla lunta niskaan. Toivottavasti lumet sulavat pois että päästään laittamaan valkkarit maahan, tosin ajattelin kokeilla tuota toistakin ajatustani :D Joskus on jopa joulukuun lopulla ollut niin hyvät pihatyökelit, että kukkamaallakin olen talvisuojauksia tehnyt ja haravan kanssa heilunut myös.

      Kiitos ystäväni kannustuksesta! Joulupukkia kovin odottelen, talvea en niinkään :D

      Poista
  18. Jopas tuli paljon lunta. Tänne tuli pieni kerros joka on sulanut pois. Aika lämpimiä päiviä on luvattu. Terveisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta tuli paljon ja pakkasta on sen verran ollut ettei se millään sula pois! Lämmintä on onneksi luvattu!

      Kiitos Sami!

      Poista
  19. No jo muuttuu säätiedotukset. Katsotaan mitä tulee. Upeita kuvia. Terkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, joskus tuntuu että säätiedot muuttuvat melkein tunneittain. Jäädään odottelemaan, mitä säiden haltija meille antaa!

      Kiitos Matti Juhani!

      Poista
  20. Oho..onpas siellä tullut reippaasti tuota lunta, mutta toivotaan että se vielä sulaa pois ja pääsisit istutus puuhiin..peukut pystyyn!! Ihanat lapset♥ kyllä onkin hieno lahja! Mukavaa alkavaa viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli todellakin ja sulamista toivon koko sydämestäni! Lapset ovat tosi ihania ja ajattelevaisia :D

      Kiitos Päde!

      Poista
  21. ihana postaus jälleen!
    Kyllähän se ensilumi aina säikäyttää ja sävähdyttää ja sitä alkaa kertaamaan mielessään joko kaikki pihatyöt on plakkarissa. Minullakin on vielä pari hyasinttipussia istuttamatta mutta ehkä vien ne kellariin, vai oliisko jo pitänyt viedä jos meinaa ne jouluksi kukittaa, pitää tutkia asiaa..
    Hienon synttärilahjan olet saamassa, siitä on sinulle iloa moniksi, monkiksi vuosiksi eteenpäin <3
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinne teille, ja eikun neulepuikot suihkimaan, niin täälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulikki!

      Ensilumi säikäyttää ihan joka kerta, vaikka vuosittain on varmaakin varmempi, että talvi ja lumi tulee. Tuo pihahommien kertaaminen on minullakin aina mielessä, hiukan peittelyä olisi vielä (kahden taimen verran). Nyt on sopiva aika laittaa hyasintit kasvuun, omani ovat vielä pussissa kellarissa - onneksi ehtii :D

      Synttäri - joulu - äitienpäivälahja on tosi ihana, sanoinkin lapsille, että se on minun loppuelämän juhlapäivien lahja, niin sitä arvostan. Lavakaulusmaasta olen niin haaveillut kauan.

      Kiitos! Villasukkaa pukkaa!

      PS. nyt sain kerättyä Tuulikin siemenet talteen :D

      Poista
  22. Lunta tuli tännekin, nyt jo onneksi sulamaan päin.
    Hienoja kuvia niin kisusta kuin ensilumestakin!

    VastaaPoista
  23. Kyllä vain se vielä tänä syksynä suveaa. Laadit ihanan postauksen ja toivottavasti sitä myöden myös mielipahasi ainakin hieman laantui.
    Keväthän voi olla hyvinkin aikainen ja ehdit valmistella lavakauluspenkin vielä silloin.
    Hyvää alkusyksyä sinulle ja kaikille pihapiirin lemmikeillesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti suveaa! Varmaan lumen sulettua mieli kevenee, harmitti niin vietävästi lumentulo. Puutarha on niin vienyt sydämeni, etten millään haluaisi asettua talvilevolle.

      Usein kevät on ollut hyvin aikainen - juuri ja juuri talven aikana ehtii lukemaan kaikki kesän aikana tulleet puutarhalehdet ja ihanat puutarhakirjat, tekemään viljelysuunnitelmat ja tilaamaan siemenet ja juurakot.

      Kiitos Molley!

      Poista
  24. Minä olen iloinen lumesta. Melkein jo harmittaa, kun tietää, ettei nämä lumet varmaan kauaa kestä maassa. Vaikka löytyyhän kauneutta kaikenlaisesta säästä, kun vaan oikein katsoo. Hyvää alkanutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan lumi kaunista, kiteiden muodot ovat uskomattoman kauniita. Odottelin talvea vain hiukan myöhemmin ja siksi se harmitti niin paljon. Senkin takia harmitti, kun liukkaat kelit hiukan pelottavat. Luminen luonto on kaunis ja lumesta on paljon suojaa mullan alla nukkuville aarteille.

      Kiitos Keijunkukkanen!

      Poista
  25. Onneksi olin poissa, kun tuo lumi satoi. En kestä talvea, enkä vallankaan sitä joulua. Jos olisi pikkulapsia perheessa, joulu olisi kiva. Näin aikuisena se vain ahdistaa. Joo, sipuleita on vielä iso kasa odottamassa istutusta ja valkosipulitkin ovat tuolla lipaston päällä. Huoks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi onnentyttöä! Se oli surullinen hetki kun lunta tuli ja tuli loputtomasti. Talvea en oikein kestä, joulu on minun juhlani kuitenkin!

      Kukkasipuleita taisin laittaa liian vähän, varmaan me vielä päästään istutuspuuhiin :D Balkaninvuokkoja haluaisin vielä lisääkin.

      Poista
  26. Heippa, blogissani on sinulle haaste.
    Jos jossain välissä ehdit ja jaksat...... :)

    VastaaPoista
  27. Voi voi! Kyllä ne lumet vielä sulaa ja päästään istutustöihinkin. Näin uskoo metsätonttukin täällä pohjoisessa. Hyvää talven tuloa kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti päästään vielä istutushommiin :D Kiitos Leila!

      Poista
  28. Minäkin luulen, että lumi vielä sulaa ennen joulua, mutta kaikki hommat saatiin kyllä valmiiksi. Ajatuksetkin ovat jo talviasennossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai talviasennossa - no toisaalta minullakin, paitsi ne valkkarit vielä kun saan maahan niin sitten voi talvi alkaa :D Olipa hienoa että pääsitte talvilevolle ja saitte pihahommat tehtyä!

      Poista
  29. Teilläpäin näkyykin olevan jo paljon lunta :) RONJA

    http://valokuvauksenlumo.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tosi paljon lunta ja pakkanen sitä pidättelee...

      Poista
  30. Apua miten kamalan paljon lunta, onko yhtään sulanut. Tänne ei kerrankin tullut paljoa ja huh talvirenkaat oli alla. Meillä kisut menee ovista sisään ja ulos koko ajan, kun niin nämä oudot säät nyt heitä harmittaa.

    Mukavaa marraskuun alkua Saila <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamalasti on ja vain hiukan on sulanut, kun meillä on yöaikaan vallankin pientä pakkasta. Talvi taas yllätti :D kuten joka vuosi ja onneksi talvirenkaat on alla. Varmaan kisujakin harmittaa, sää vaihtelee, maa on kylmää silkkitassujen alla ja sateleekin välillä vettä, räntää tai lunta.

      Kiitos Tiia!

      Poista
  31. Jos nyt menee kuten on usein mennyt, talvi tulee, talvi menee ja hyvä jos jouluksi sitä lunta löytyy ainakin täällä Hämeessä ollut sellainen tilanne. Meidän pihaan löysivät nyt syksyllä sitten myyrät. Päätin olla istuttamatta mitään sipulikasveja. Olisi kato kahtena keväänä ollutkin juuri myyrien tekosia, en tiedä. Mukavaa tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasi viikonlopun lämpimät kelit veisivät lumen mennessään. Myyrät on tosi harmillisia. Magnolian läheltä löysin yhden käytävän keisarinpikarililjoista huolimatta. Ovat ne sellaisia ilkiöitä, löytävät aina vallankin tulppujen luo. Siskolta söi tulput jo ennen talvea, juuri istutetut ja kyllähän se sapettaa. Narsisseista ne eivät niin välitäkään.

      Mukavaa alkavaa viikonloppua myös Sinulle!

      Poista
  32. Yllätti minutkin. Onneksi ainakin täällä meilläpäin lumet sulivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...meillä on vielä hankea jäljellä ja sen sulamista odottelen.

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!