tiistai 11. lokakuuta 2016

Haaste ja tunnustus Tuulikilta ja Gitalta



...voi voi voi...aika on saanut muuttolinnun siivet, päivät kuluvat, viikot kuluvat, kuukaudetkin...olenko jo saamaton vai onko touhua niin paljon, että puuhastelen pihalla valon määrän mukaan...nyt jo vähemmän.


Sain jo kauan sitten haasteen ja tunnustuksen Tuulikilta ja Gitalta, johon halusin vastata...viimein!


1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.


2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.

Bloggaamisen aloittamista ajattelin jo jonkin aikaa, arastelin kyllä, mutta hiljalleen ajatus kypsyi kommentoidessani blogikirjoituksia, myös ihana Ninni kannusti minua, joten viimein uskaltauduin ajatuksella, että blogi olisi myös puutarhapäiväkirjani. Bloggaamisen aloitin aroin askelein 2.11.2014.


Blogini ei ihan puhtaasti ole puutarhapainotteinen, vaikka tarhurointi onkin lähellä sydäntäni. Mukana on myös talviharrastukseni sekä mukavat matkat ja jutut, jotka haluan jakaa.

3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille. 

Bloggaaminen on harrastus ei velvoite, älä kanna huonoa omaatuntoa, jos et ole ehtinyt tekemään uutta postausta tai vastaamaan kommentteihin, ne ehtii hyvin myöhemminkin. Itse haluan vastata mahdollisuuksien mukaan kommentteihin, vaikka joskus viiveellä.

Jokaisella bloggarilla, niin konkarilla kuin vasta alkavallakin on aina jotain annettavaa...et siis ole VAIN alkaja vaan olet ihana ja sanottavasti kiinnostaa! 

Kommentointi saattaa joskus olla ilkeääkin, älä pahastu, meille kaikille tulee joskus tosi kurjaa postia. Silloin kannattaa napata bloggerista täppä, että blogin pitäjä julkaisee kommentin...usein ikävän kommentin jättäjät ovat anonyymejä.

Itse haluan katsella kuvia ja helposti luettavia tekstejä, ytimekäs sanoma on aina plussaa! Myös kiinnostava ulkoasu miellyttää, mukavat linkit,  innostun myös hyvistä linkeistä joskus! Helposti luettava fontti on plussaa.

Bloggaus on jatkuvaa, elämän mittaista oppimista, kaikkea uutta ja kivaa tulee koko ajan ja siitä nautin, nautin että bloggarit jakavat innolla löytönsä, että muutkin mahdollisuuksien mukaan pääsevät jakamaan saman ilon, ja sitä iloa riittää! 

4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.

Minut haastoi mukaan tähän mukavaan haasteeseeen Tuulikki blogista 'Kukkia ja koukeroita' sekä Gitta blogista 'Puutarha on kotini'. Kiitos Teille ihanat blogiystävät!



 5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi.

Olen varmaan viimeinen villahousu, joka vastaa tähän haasteeseen, joten en haasta nyt ketään. Mutta jos Sinusta tuntuu hyvältä napata haaste, olen siitä iloinen! 
 



Oikein mukavaa viikonjatkoa, vaikka tuuli puhaltaa luihin ja ytimiin ja aurinko hipoo taivaanrannan reunaa! Nyt on aika kääriytyä huopaan, melkein talviunen aikakin kai!

17 kommenttia:

  1. Niin kauniita kuvia..ei vielä mennä talviunille.
    Olis meinaa maa vielä sulaa..hih

    VastaaPoista
  2. Kiva kun vastasit haasteeseen, minullakin sama haaste vielä Tuijalta tekemättä. Haasteet on ihan kivoja, mutta aina ei niihin ehdi paneutua. Toivottavasti haasteita alkaa nyt kiertelemään puutarhablogeissa, kun pihahomat hiljenevät :)
    Nuo aloittelevan bloggaajan ohjeet olivat oikein hyviä, juuri tuollaisia asioita minäkin ajattelin. Ulkoasulla ja fontilla on paljon merkitystä, vaikka bloggerin ohjeissa kummallisesti mainittiinkin että älä kiinnitä liikaa blogin ulkoasuun huomiota. Mitähän sekin tarkoitti.. Kivannäköinen blogi houkuttelee minusta tietenkin lukemaan. Kivaa viikon jatkoa sinulle, Saila ❤️

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Saila, ihanasta kannustuksesta aloittelijoille! Osasit kirjoittaa tosi rohkaisevasti. Sekin on totta, että tämä tuottaa valtavasti iloa. On aivan ihanaa kun puutarhaihmiset yleensä ovat ystävällisiä ja positiivisia. Sekin on upeaa, että ihmiset ovat niin innostuneita samoista asioista kuin itsekin :) On niin helppo ymmärtää :) Tervetuloa kurkkaamaan minunkin blogiani! kukkaetkaali.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Mukavaa oli lukea vastauksiasi, hyviä ohjeita aloittelevalle bloggaajalle.
    Hyvännäköisiä lehtikaaleja!

    VastaaPoista
  5. Hyviä ohjeita annoit! Kivat kuvat!

    VastaaPoista
  6. Palasin vielä tänne kommenttiosastoon kun huomasin sinun liittyneen blogini lukijaksi. Kiitos ja lämpimästi tervetuloa! Siinä samassa hoksasin, että olit vieraillut ennenkin kun olit jättänyt kommentinkin :) Tällä aloittelijalla ei muisti näköjään ihan toimi ;) Hyvää päivän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  7. Hei Saila! Hyvät ohjeet. Onneksi Nöpöllä ja Sulolla on turkki, että ei palele kun talvi tulee;-))

    VastaaPoista
  8. Todella hienot ohjeet, noilla kyllä pärjää! Minäkin olisin sinulle haasteen laittanut, jos siis olisin saanut siihen aikaiseksi vastata..iloista syksyä sinne Kivipeltoon!

    VastaaPoista
  9. Ihanat ohjeet aloittelijoille ja muillekin bloggaajille. Minullakin on vielä haaste tekemättä...taidan olla se viimeinen villahousu 😉

    VastaaPoista
  10. Moikka. Noilla ohjeilla on hyvä aloittaa blogin pitäminen. Toinen apureista väsähti kesken kaiken.

    VastaaPoista
  11. Moikka. Upeita kuvia ja hyvät ohjeet. Taisi energia loppua apurilta.

    VastaaPoista
  12. Voi miten hienosti kirjoitit bloggaamisesta.

    VastaaPoista
  13. Hyvin kirjoitettu, viisaita sanoja.
    Voi kun minäkin haluaisin vielä tuommoisen punaisen kissan, mutta ei nuo meidän äkäiset rouvat taida uutta tulokasta tähän enää huolia.

    VastaaPoista
  14. Kiva kirjoitus :). Varsinkin tuo, ettei kannata pitää blogia velvoitteena, vaan kivana harrastuksena. Turhaa stressiä ei kannata ottaa. Ihana Sulo, vallannut näköjään tomaattikasvarin nukkumiskäyttöön <3.

    VastaaPoista
  15. Kiva postaus ja onpa kaunis kuva tuo, jossa on kenties jotain kaaleja? Nyt huomaa, että hyötytarhaus ei ole minun lajini... *nolona*

    VastaaPoista
  16. Sinäkö saamaton! Pah! Tuollaiset sadonkorjuumäärät!
    Ihanat auringonkukat!

    VastaaPoista
  17. Johan sitä kävisi kierroksilla, jos valon määrä pysyisi aina samanmoisena - ei tulisi pakollista pimeän ajan lepoakaan :) :) :)
    Vastailin juuri samanmoiseen haasteeseen, mihin aika lie mennyt kun en ole saanut aikaisemmin asiaksi...

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!