Kivipellon Saila

perjantai 16. tammikuuta 2015

Kesä mielessä

 Tammikuu on ihanaa aikaa. Siemenluettelot kopsahtelevat postilaatikkoon ja netissä täytyy surffailla eri siemenkauppojen sivuilla. Olen jälleen yrittänyt pitää pään kylmänä, ensin inventaario siemenlaatikossa ja sitten vasta tilaus -menetelmällä. Tämä menetelmä on tietysti ontunut ihan joka vuosi, koska siemenluetteloissa on joskus yllätyksiä joita ei voi ohittaa. Yksi siementilaus on jo tehty. 

Tomaatit ovat hyvin lähellä sydäntäni. Viime vuonna minulla oli lähes pakkomielteen omainen halu saada mustia tomaatteja. Se oli ihan Kotipuutarha-lehden syytä, siellä oli niin houkutteleva kuva mustasta 'Indigo Rose' tomaatista. Voi miten sitä yritin saada, mutta en sitten saanutkaan. Muita mustia tomaatteja kylläkin sekä muita mielenkiintoisia, niin kotimaisista luetteloista kuin Siementen maailmasta, siis täältä. Vanhin tytär toi iloisia yllätyksiä myös matkaltaan Pietarista: De Barao, Vesimeloninen, Volgogradilainen, Mustameriläinen ja Aljohsa Popovits -tomaatteja. Nämä kaikki olivat mainioita tomaatteja, mutta suosikikseni nousivat Mustameriläinen ja Vesimeloninen (se olikin aika tumma tomaatti). Korvaukseksi Indigo Rosen puutteeseen tilasin Siementen maailmasta Mustaa päärynää, Japanese black -tomaattia, Mandariinia, Zlatavaa ja Shulomaa. Tänä vuonna Indigo Rose -tomaattia on Exotic Gardenilla, siis täällä ja sitä on tilattu ja jo kotona kaksi pussia. Minulla on muitakin herkkutomaatteja, joita taas tilasin kun omat keräämäni siemenet loppuivat eli Green Zebraa, Zloty Ozarowskia, Black Russiaa ja Ananasta....kaikki aivan erinomaisia maultaan ja kasvultaan. Tilaan muitakin tomaatteja, mutta tässä siis kuitenkin tärkeimmät.

Nyt on siis kasvimaa suunnitteilla, tomaatit menevät kasvihuoneisiin viiniköynnösten kaveriksi.

Kasvimaalla täytyy olla paljon kukkia, tsinnioita, kosmoskukkia, samettikukkia, auringonkukkia, pellavaa, kehäkukkia paljon, daalioita, maurinmalvoja, krasseja... Mitä suuremmaksi lapset kasvavat sitä enemmän kasvimaa alkaa näyttämään kesäkukkamaalta. Kukat ovat niin kauniita ja kumppanuuskasveina tekevät hyvää vihanneksille ja perhosille.





Kesäkurpitsaa täytyy myös olla monta tainta, koska kanat niistä pitävät myöskin ja itse herkuttelen sormen pituisilla keltaisilla kesäkurpitsoilla. Joskus eväänä saattaa olla kymmenenkin tällaista pientä kesäkurpitsan tappia, ne ovat niin ihanan makuisia.
Pavut ja herneet kasvavat kasvimaalla joka vuosi, samoin tilli, sipulit, purjot ja perunat. Minulla on muutamia maatiaislajikkeita, joita vaalin ja jotka ovat maultaan erinomaisia.  Kurkut saavat kasvaa kasvihuoneessa, tosin tänä vuonna tilasin 'New Pioneer' -kurkkua ulos, kukkamaan laitaan. Se on F1, mutta se sallittakoon kurkulta. Sen pitäisi olla karvasvapaa ja partenokarppinen.

Tänä viikonloppuna siis tilaukset lähtevät postiin. Tilauksen teko vaatii vakavaa harkintaa ja kylmää järkeä, joka aina kuumenee, kun kaikkai ihania juttuja voisi kokeilla. 
Mukava viikonloppu tulossa!
Oikein mukavaa viikonloppua!

16 kommenttia:

  1. Vau mikä kasvimaa! Teillähän viljellään vaikka mitä. Minulla lähinnä yrttejä, kun niitä ei tarvitse kylvää joka vuosi. Katsoinkin, että salvia on täysin korjuukelpoinen vielä, pitäisiköhän kehitellä joku salviaresepti tähän ennen kuin pakkaset taas alkavat.
    Ihanat kukkaset siellä myös, ja auringossa nautiskeleva kissa! Kyllä tämä aika on juhlaa, päivän pitenemisen huomaa jo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minusta on vanhemmiten tullut myös kesäkukkafani, joitakin ihan must-kukkia täytyy olla, vallankin tuo maurinmalva on niin ihana ja kasvaa reilusti yli metriseksi ilman taimetusta. Nyt täytyisi pitää pää vain kylmänä tilauksia tehtäessä, kun perennoitakin aina taimetan muutamia ja tila kasvarissa käy ahtaaksi. Löysin muuten posliinivuokon siemeniä, ajattelin kokeilla :) Kevät menee ihan siivillä kesäjuttuja suunnitellessa.

      Poista
  2. Niinpä.. sieltä se on tulossa, ihana kevät ja kesä:)
    Oikein mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät ja kesä tulevat niin vauhdilla, ulkona on ollut jo kevään tuoksuakin! Toivottavasti vointisi on helpottunut, ihanaa viikonloppua Sinullekin!

      Poista
  3. Amei conhecer o seu blog, já fiquei por aqui!!!Achei maravilhoso!!!
    Visite-me:http://algodaotaodoce.blogspot.com.br/
    Siga-me e pegue o meu selinho!!!

    Obrigada.

    Beijos Marie.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bem-vindo ao meu blog! Aqui no jardim norte sonhar durante o inverno e primavera de todas as mudas em casa de vegetação, e nós são plantadas no chão depois de uma geada noite. Em Portugal, os Açores, ou melhor, muitas vezes tenho visitado Portugal, eu gosto muito bem. Tenha uma primavera maravilhosa você!

      Poista
  4. On tosi ihanaa suunnitella mitä kylväisi mihinkin, tutkailla luetteloita jne.
    kevät on ihan kohta ja saa työntää sormet multaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ja ihana mullan tuoksu! Kun lapset olivat pieniä ja olin hyvin stressaantunut töistä, joskus mieheni viikon jälkeen saatteli minut kasvihuoneeseen, toi sinne tuolin ja sanoi että hengittele tätä ilmaa, se rauhoittaa ja niinhän se on. Puutarhaihmiselle koko vuosi, kasvukausi on ihanaa aikaa ja kevät on pitkän talven jälkeen melkoinen huipentuma, nautitaan!

      Poista
  5. Voi että, mitä kaikkia ihanuuksia sinulla onkaan tulossa. Nuo ovat minunkin lempparikesäkukkia.
    Tomaattien kasvattamisessa en oikein onnistu; kaikenlaisia olen kokeillut, mutta ihan tavalliset punaiset kirsikkatomaatit ovat ainoita joiden kanssa pärjään. Ne tuottavatkin sitten ihan hyvän sadon joka kesä:)
    Meillä töissä on myynnissä aivan ihanan makuisia amppelikurkkuja, niitä istutan töissä aina omiin isoihin ämpäreihini. Omasta maasta nostetut uudet perunat ovat niin ylellisen ihania!
    Oikein mukavaa viikonloppua sinullekin!
    Onpa muikea ilme kisulla. Ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki mitä itsellä kasvattaa maistuu ja tuntuu niin hyvältä ja maukkaalta. Tomaatit ja kurkut meillä viihtyvät hyvin kasvarissa samettikukkien kanssa, paprikoiden kanssa käydään Jaakopinpainia mutta aion voittaa sen kuitenkin! Kurkkuja kasvatan innolla ja sadon korjaan tarkkaan ja tomaatit, ne ovat niin maukkaita ja ihania. Tomaatteja kasvatan myös kummitytölleni ja usein hän kasvattaa niitä avomaalla saaden hyvän sadon, siis Tampereen alueella. Eli voisi ajatella että tomaatti on kuitenkin kasvuolosuhteisiinsa aika tarkka, en ole sitä aiemmin ajatellut, koska meillä kasvari on itä-länsi -suunnassa ja siellä ne kyllä viihtyvät hyvin ja kummitytön pihalla leuto pienilmasto.

      Omat perunat ovat kyllä maukkaita ja nyt kun EU tavallaan rajoittaa lajikkeita on aina vain tärkeämpää maatiaisten säilytys.

      Isot ruukut ja ämpärit ovat hyviä kasvupaikkoja ja tulevaisuutta ainakin minulle, kun selässä salamoi välillä reippaastikin!

      Oikein ihanaa viikonloppua Sinullekin!

      Poista
  6. Huh mikä litania kasveja! Meillä kasvaa pottu, muttei porkkana. Punajuurista tulee rupisia ja tilliä en ole saanut kahteen vuoteen. Kukkia kyllä on ja lisää hommaan, kunhan saan Vanhan herran maate, ettei ole kurkkimassa olan takana tilauksiani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on oikein hyvä taktiikka, kukkiahan ei ole koskaan liikaa. Meidän isäntä ei ole koskaan ottanut kantaa siementilauksiin, nuorena vaimona säästääkseni ostin halpoja siemeniä sillä tuloksella ettei satoakaan tullut kuin nimeksi verrattuna työhön niin isäntä sanoi ettei siemenissä saa säästää vaan kunnollisia on hankittava, no mitäpä siihen muuta kuin tilausta tekemään hyvillä mielin. Kasvimaa on jo aika hyvässä kunnossa, kiitos kanalan! Maa oli aluksi niin jankkoa että appi ja anoppi nosti meidän porkkanoita traktorin etukauhan avulla :)

      Poista
  7. Ihanaa viikonloppua Saila, ihastelen aina ihmisiä jotka jaksaa laittaa pihaa ja istutella. Siinä on varmaankin jotain terapeuttistakin. Mutta ensimmäisen kerran kun hommaan ryhdyin vuosia sitten, että siemeniä maahan laitoin, eikä tullut Auringonkukkia, niin siihen se into lopahti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Puutarhatyö jos mikään on hyvinkin fyysisesti ja henkisesti terapeuttista ja vie mennessään ihaniin maailmoihin... Oletko koskaan koittanut laatikkoviljelyä, se varmaan olisi aika kivaakin ja helppo onnistua. Siitä on olemassa Roution Sailan kirjoittama kirjakin! Suosittelen! Ihanaa viikonloppua Sinullekin!

      Poista
  8. Mikä ihmeen kukka on tuo puna/keltainen?

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!