Kivipellon Saila

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Viisi parasta puutarhamuistoa menneeltä kaudelta -haaste

Ystäväni Between blogista Rikkaruohoelämää 
haastoi minut jo melkein kuukauden päivät sitten 
tähän mukavaan haasteeseen mukaan. 
Nyt onkin sopiva hetki hiljentyä kesällä otettujen kuvien pariin katsomaan, mitä kesä meille antoi ja toisaalta taas miettimään ja suunnittelemaan 
mitä kaikkea kivaa ensi kesänä voisi kasvattaa ja puuhastella.



Mietin ensin, mitkä voisivat olla ne viisi asiaa,
 jotka ilahduttivat minua eniten. 
Kuvien selaaminen avasi aika helpollakin nuo puutarhamuistot, jotka voimaannuttavat vieläkin.

Alkava kesä

Odotin kesää niin kovin! 
Polvi ikävästi jälleen kiukutteli ja se harmitti. 
Apuun riensi kummityttö. 
Hän avasi kesäkauteni kukkamaiden kunnostuksella. 

 
Ihan yksin hän ei sitä puuhaa tehnyt, 
virallinen valvoja piti silmällä, 
että kaikki tuli tehtyä huolella!


Onni on ihana kummityttö!

Sinivaleunikko



Haaveideni kukka. 
Sinivaleunikoita ja komeavaleunikoita ostin Vakka-Taimesta. 
En voinut hurjimmissa unelmissanikaan ajatella, 
että pääsisin nauttimaan tuosta ihanasta puhtaan sinisestä kukasta. Pääsin kuitenkin. 
Sinivaleunikko kukki upeasti ja pitkään. 
Komeavaleunikon kukintaa vielä odotan. 
Kukinnan innoittamana hankin valkoisen sinivaleunikon sekä satiinivaleunikon taimia Tommolan tilalta messureissuillani.

Pionit

Kesä oli huomattavan sateinen. 
Pelkäsin, että pionien kukintakausi menee ihan pommiin. 
Raskaat kukat eivät kestä iankaikkista sateen ropinaa. 

 
Sain kuin sainkin kohtuullisen kukinnan, 
siitä olin niin iloinen. 


 
Iloinen olin myös siitä, että sain pionipenkkiäni laajennettua. Violetit härmääntyvät leimukuvat saivat antaa tilaa kukkien kuningattarille. 
Kymmenkunta uutta pionia muutti meille, tilaa vielä on joten ensi keväänä hankintoja teen lisää. 
Melkein hepulin sain, 
kun huomasi pionipenkkin salamatkustajana muuttaneen keltaisen pionin!




Retket

Kesä on puutarharetkien aikaa. 
Tein muutaman suunnitellun retken oivallisiin kohteisiin. 
Tärkein retki ilman muuta oli perinteinen 
Suvikummun Marjan kanssa tehty 






Vakka-Taimeen tein toisenkin retken 
Kivipellon isännän kanssa, 

Saaripalstan Saila ohjasi minut ihastumaan näihin upeisiin kanadanliljoihin! Se kävi helposti!!
  silloin kävimme myös Taivassalossa Pionien kodissa. 
Helppoa on varmaan arvata, että jokunen taimipotti sieltäkin mukaan lähti. 


Kesäinen Avoimien puutarhoiden retki 
oli myös kauniin muiston antava. 
Kävin vain yhdessä tarkkaan valitussa kohteessa 
- Korpijaakon ruusutilalla. 
Paikka ei pettänyt nytkään. 
Ruusutarha on erittäin suositeltava retkikohde. 




Hyvin suositeltava kohde on myös Lepaan puutarhamessut
Sekin reissu antoi paljon iloa jo siksikin että tapasin siellä blogiystäväni Cherin
Etiäisenä aavistin, että tapaamme ja tapasimme kuinkas muutenkaan yhteisten blogiystävien tekemien 
upeiden esillepanojen kohdalla.  
Vaikka sade uhkasikin ja satoikin, Lepaalla pääsin tutustumaan upeaan puutarhaan, jotenkin missasin kasvimaan, mutta ensi vuonna sekin tarkastetaan ilman muuta!



Ihanat sinisarjat!

Kasvimaa ja kasvihuone

Kasvimaan upea kasvu on myös suuri iloni ja kaunis muisto kuluneelta kasvukaudelta, suunnaton ilo oli myös onnistuneesta kasvihuoneen tomaattivalikoimasta ja viimein kypsyneistä viinirypäleistä.


Kesä oli sipuleiden kesä. 


Auringonkukkien siementen itävyys oli lähes täydellinen fiasko ja kurpitsoille viileys ja sade oli liikaa. 
Noista kahdesta menetyksestä huolimatta kasvimaa antoi satoaan hyvin avokätisesti. 
Varsiselleriä kasvatin ensi kertaa, se onnistui yli odotusten 
ja ensi vuoden kasvatuslistalle ilman muuta sen laitan. 






'Tuulikki' kukki upeasti niin kasvimaalla kuin kasvihuoneessakin!
Aika kultaa muistot. 


Vettä satoi ja satoi ihan mahdottomasti ja aurinkoisten päivien määrä oli pieni. 
Mutta oli kuitenkin kesä. 
Vuodet eivät ole veljeksiä, 
hiljainen toiveeni olisi ensi kesälle lämpöä hiukan lisää 
- sataakin saa, mutta kohtuudella.

Tämäkin haaste on kiertänyt kai aika monella. 
Nyt en haasta ketään henkilökohtaisesti, 
mutta haastan sinut blogini lukija. 
Nappaa koppi ja vaivu kesän kuvien hurmaan. 
Vastaa, jos tunnet haasteen omaksesi!
 
Haasteen säännöt:
Tee postaus siitä, miktä viisi puutarhamuistoa olivat parhaat tältä kaudelta 
(siitä lähtien, kun esikasvatus-kausi alkoi päättyen tähän hetkeen).
Kerro postauksessa, keneltä haaste sai alkunsa,
Kerro keneltä itse sait haasteen ja lisäksi haasta 3 uutta puutarhaintoilijaa mukaan mukaviin muisteloihin.

Ihanaa alkavaa viikoa!


perjantai 3. marraskuuta 2017

Puu, joka on tärkeä ja merkityksellinen

Tässä haasteessa oli ajatuksena kertoa tärkeästä tai merkityksellisestä puusta. 
Valinta oli epätoivoisen vaikea, 
tuli ajatelmia monestakin puusta, 
mutta jos jaksat lukea tämän maratoonin loppuun, 
siellä kristalloituu viimein se tärkein.
 

Kiitos tästä haasteesta Rannanpihassa Ulla ja Suvikummun Marja!

Puut ovat olleet aina minulle tärkeitä. 
Lapsuuden kodin vanha mänty, johon isäni laittoi minulle keinun. Se jouduttiin kaatamaan 
ja tärkeän puun kaato oli minulle suuri suru. 
Lapsuuden kotipihassamme kasvoi myös suuri koivu. 
Sinne olisi ollut helppo kiivetä, mutta sääntö oli ankara, 
vain alaoksille.
 Koivu oli myös pihan sirkuttajien laulupuu.

Puuharrastukseni heräsi vuosia sitten. 
Erikoispuihin en ollut vielä silloin paremmin vihkiytynyt. Ystäväperheen rouva toi kerran meille tuliaisiksi 
mikrolisäämänsä puuntaimet. 
Se ehkä oli sysäys kasvavaan kiinnostukseeni. 
Paperikassissa oli makeapihlaja, pylväspihlaja, sulkaharmaaleppä ja pylväshaapa. 
Myöhemmin saimme häneltä opintomatkaltaan 
Tanskasta tuoman sinikuusen testikasvatukseen. 
No tässä oli potkua kerrakseeen.

Tuo olikin sellainen ajankohta, 
että Kivipellon isännällä oli ajatus rakentaa kotikonnuilleen 
meille uusi koti. 
'Tonttimme' on tilava. Tänne mahtuu puita. 
Noille saamillemme puuntaimille löytyi heti paikat ja ovat kasvaneet komeasti. 
Lehtikuusi on ollut aina suosikkipuuni, 
samoin upean syysvärin saava mongolianvaahtera. 
Pihapiirin reunaan tien varrelle laitettiin toistakymmentä lehtikuusta ja Pinsiön taimitarhan syksyn taimiloppuunmyynnistä ostin joitakin mongolianvaahteroita markan kappalehintaan. 

Lehtikuusilla ikää jo yli 10 vuotta. Ne suojaavat arboretumini pieniä puuntaimia.
Vuodet vieri ja puuasia kypsyi alitajunnassani 
heräten hiljalleen. 
Tammi on kiehtonut jo kauan aiemminkin. 
Kuopus kävi siihen aikaan harrastamassa Tampereella 
ja Metso-kirjaston edessä busssipysäkin vieressä on komeita vanhoja tammia. 
Pyysin häntä tuomaan minulle terhoja kotiin tullessaan, 
jotta saan niistä taimikasvatukseen siemenet. 
Sen kummempaa ajattelematta laitoin terhot kasvimaahan, 
noin reilu 30 kpl. 
Ihania pieniä taimia nousi keväällä. 
Tammet saivat vankistua kasvimaallani, 
kunnes tuli aika niiden siirtoon oikealle paikalleen. 
Taimia kaivettiin ja kaivettiin. 
Tammen kasvutavan tuntevat tietävät, 
että vaikka maan pinnalla on pieni taimipiiska, 
juuret ulottuvat lähes Kiinaan saakka. 
Sain vakavan varoituksen Kivipellon isännältä 
- koskaan ei enää tammia saa laittaa kasvimaahan kasvamaan tai saan ne itse kaivaa pois!

Varovasti sen jälkeen olen laitellut siementaimia 
monen monesta puusta. 
Pari vuotta sitten sain kuningatarajatuksen: pian täytän 60 vuotta, mikä olisikaan paras syntymäpäivälahja. 
Oma arboretum tietenkin. 
Voi miten iloinen olin keksinnöstäni. 
Isännä pehmittelyyn meni aikansa 
ja sain kuin sainkin oman pienen arboretumin. 
Mietin taas kerran, mitä sinne haluan. 
Tässä kohden apuun tuli ystäväni Suvikummun Marja
Surukuusi täytyy saada, mutta mistä! 



Oli ensimmäisen bloggaritapaamisen aika ja niin surukuuseni matkusti Raumalta meille Marjan takapenkillä. 
Voi sitä ilon määrää! 
Vielä tarvitaan lisää puita - ajattelin! 
Teimme samaisen vuoden syksyllä Marjan kanssa 
puutarharetken Vakka-Taimeen. 
Sieltä mukaan tuli pähkinöitä, kivikoivu, paperikoivu ja otatammi.

Otatammi

 Vielä oli tilaa - havut kiinnostivat! 
Vinkkiä tuli jälleeen Marjalta! Tein puunhakuretken Lohjalle Sundbergin taimistoon
Haaveena oli kumopata-kuusi. Sitä en saanut, koska heillä ei ollut mikrolisättyjä kumopatoja, vaan varrennettuja. 
Varrennetuissa kumopatoissa kasvutapa ei aina säily. 
Mutta tyhjin käsin tämä retki ei päättynyt. 
Mukaan tuli kultakuusia, purppurakuusia, surukuusia ja muutama käärmekuusi, luutakuusi ja ihanainen 
kääpiöserbiankuusi  Picea omorika 'Nana´.

Purppurakuusi

Kultakuusi

Kääpiöserbiankuusi 'Nana'
Arboretumini on alkanut täyttymään hiljalleen. 
Vakka-Taimen retkillä on mukaan tullut vielä lisää lehtipuita - pähkinöitä: tavoitteenani oli saada siipipähkinää ja punapähkinää lisää ja sainkin. 

Vakka-Taimessa on paljon pähkinöitä!

Punapähkinä
Vielä pari kiellon päälle. 
Tukholman puutarhamessuilta löysin kotimaisen tuottajan muhkuralepän ja se piti ilman muuta tuoda mukana. 

Muhkuraleppä
Viime kesäiseltä perinnematkalla 
jouduin Viherlassilassa koetukselle - päätin, 
etten yhtään puuta osta. 
Jouduin koetukselle ja luja itsehillintäni piti - melkein. 
Mukaan tuli vain yksi puu, koreanpihta 'Silver show'. 
Olen saanut Kivipellon isännältä vakavan varoituksen - yhtään puuta en saa hankkia ennenkuin kaikki valeessa olevat taimet on maassa. Olin samaa mieltä, mutta minut Lepaan puutarhamessuilla vieteltiin - visakoivu huuteli perääni ja pitihän ressukka mukaan ottaa kaksin kappalein.

Puut ovat siis lähellä sydäntäni. 
Puun päivä 27.9. Vesan päivä 
pitäisi julistaa liputuspäiväksi.
 Jokaisen puun istuttaminen on todellinen ekoteko 
ja tärkeä jokaiselle luonnon ystävälle. 

Sitten perimmäiseen kysymykseen: mikä on merkityksellisin puuni. Jokaiseen puuntaimeeni minulla on 'suhde', 
jokaisella on oma kertomuksensa. 
Arboretumiini puut on valittu huolella, vaikka taimikaupassa olenkin kuin harakka hopealusikoiden kanssa. 

Tärkeimmät itse istuttamani puut ovat ilman muuta surukuusi
jonka kanssa olemme jo melkein saman mittaiset, hän on vain solakampi. Myös paperikoivu on hyvin kaunis ja rakas. Upea paperikoivumetsikkö löytyy Tukholman messuhallin ympäristöstä. Sen näkeminen saa hiljentymään. Rakas puu on myös punapähkinä. Vakka-Taimessa siihen rakastuin ja rakkaus on säilynyt ja lämmin edelleen.
 
Paperikoivu
Mutta rakkain kaikista on vanha metsäkuusi
paksurunkoinen, lähes taivaaseen yltävä. Vanha kuusikko sammalmatolla saa minut onnelliseksi. Omassa metsässämme usein käyn hiippailemassa vanhojen kuusten alla, kuuntelemassa tuulen leikkiä oksistossa.  



Vaikka tämä haaste on kiertänyt jo hyvän tovin, 
haluan silti haastaa mukaan
Tarttukaa tähän, jos se puhuttelee ja haluatte jakaa ajatuksianne, jos syksyn touhujen jälkeen on voimavaroja. 
Tiedän, että teillä kolmella on myös 'suhde' puihin! 

Oikein hyvää pyhäinpäivää ja alkavaa viikonloppua!
Nautitaan luonnosta, nautitaan puista! 

Valtava käärmekuusi Hatanpään arboretumissa.
 

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Lapsuuden puutarhamuistot

Olen saanut kolme ihanaa haastetta. 
Hiljalleen alan niitä työstämään. 
Haasteet ovat hyvin mielenkiintoisia ja nyt minulla on aikaa. Keuhkoputkentulehdus kaatoi sänkyyn (lue: tietsikan viereen) ja nyt on mukavaa katsella kesäisiä kuvia, ovathan ne hyvin piristäviä, jopa terapeuttisia.



Kruunu Vuokko blogista Puutarhan Lumo 
haastoi minut muistelemaan lapsuuden puutarhamuistoja. 
Kiitos Kruunu Vuokko!

Puutarha, kukat ja luonto ovat olleet vahvoja elämäni kannattelijoita ihan pienestä asti. 
Minulla on vahvoja tunnesiteitä, 
tuoksumuistoja ja tilannemuistoja 
hyvin monista rakkaista kukista ja kasveista 
jo ihan pienestä asti. 
Rakastin kukkia kovin jo silloin. 
Kotikylässä kirkonkylällä oli Eetun kukkakauppa, 
joka oli satumaani. 
Rakastin kukkakaupan tuoksua. 
Ihailin kukkakauppaan tulleita ensimmäisiä krookuksia,
 freesioiden ja neilikoiden tuoksua ei voi unohtaa.

 Atsaleat, pallokrysanteemit (siis ne vanhat pallot, joita nytkin saa kukkakaupasta) - vallankin keltaiset ja lilat sekä hortensiat olivat todellisia inhokkeja. 
Minulla oli kaksi ikäneitotätiä, joiden seurassa en kovin viihtynyt - he pitivät noista kukista - minä en. 
Aika on tehnyt tehtävänsä, krysanteemit ja hortensiat ovat suosiossani nyt, purkkiatsaleaa en osaa hoitaa, siksi mielestäni se on turhake.

Pioni


Olin ennen kouluikää rakkaalla mummullani hoidossa. 
Mummu vei minut uimaan Huhmarin rantaan. 
Matkan varrella asui vanha täti. 
Pihallaan kasvoi unelmien kukkani, vaaleanpunaiset pionit. 
Niitä olisin jaksanut katsella kauan. 
Pihaan ei saanut mennä tuoksuttelemaan. 
Minulle riitti tuo upea näky. 
Silloin päätin, että kun olen iso ja minulla on oma piha, 
silloin kasvatan noita samoja kukkia ja paljon. 
Se on osaltaan toteutunutkin, loppua ei näy toistaiseksi.

Runoilijanarsissi


Pihamaalla keväällä, 
sain silloin jo kulkea paljain jaloin, 
heittäytyä nurmelle katselemaan ihania pieniä piippoja, 
ihmeitä jotka nousivat maasta saaden upealle tuoksuvan kukan huojumaan tuulessa - 
runoilijanarsissin, valkonarsissin tai silloin vain narsissin. Rakastin sitä tuoksua, rakastan edelleen,
 se on osa joka keväistä tuoksutteluretkeä puutarhassa. 
Mikä onkaan ihanampaa kuin kevätillassa tuulenvireen mukana kulkeva narsissin tuoksu. 

Ritarinkannus




Pieni tyttö ja vanha rakas pappa 
yhdessä veneellä järven yli katsomaan autiotalon pihaa Kemijärven Puikkolassa. 
Talossa ei vuosiin ollut asunut enää kukaan, 
piha oli autio, 
sininen ritarinkannus oli vallannut sen omakseen. 
Kuljin korkeiden kukkien keskellä ihaillen sinistä taivasta kohden kurottavia upeita valtikkamaisia kukkia. 
Äkkiä rasahdus...autiotalon pihalta pelästyi poro meitä karaten metsän suojiin. 
Jatkoimme papan kanssa seikkailua. 
Tästäkin tein pysyvän päätöksen - pihallani kasvaa ritarinkannuksia. 
löysin vallan mielenkiintoisen lajikkeen, 
matalaksi jäävän valkoisen ritarinkannuksen (delphinium delfix white)
Siemenestä kasvatin myös 'kääpiölajiketta', jonka korkein verso nousi lähes kolmeen metriin. 

Tuoksuherne



Isän ja äidin hääkuva, 
äidillä pitkä samettinen hääpuku, 
villit kiharat ja suuri kimppu tuoksuherneitä. 
Niitä kasvoi myös kotona kuistin seinustalla. 
Tuoksu näissäkin huumasi, 
huumaa edelleen vuosi toisensa jälkeen.

Queen Elisabet ja Peace



Siskoni Mustikkamummo meni naimisiin ollessani noin 12 vuotias. 
Heillä naapurissa kesäasukkaana asui Anna-Liisa, 
eläkkeellä ollut voimistelunopettaja, ihana ihminen. 
Hänen kanssaan puhuimme paljon kukista, kävimme yhdessä kauppa-autolla ja mustikassa. 
Hänen pihallaan kasvoi nuo kaksi ruusua, 
joita rakastin - rakastan yhä.

Sireeni



Äiti oli sairas. 
Meille tuli auttamaan kodinhoitaja Anna-Liisa hänkin. 
Tomera täti, hiukan häntä pelkäsin, turhaan kuitenkin. 
Perjantai-illalla hänen kotiin lähteissään juoksin hänen peräänsä ja vein suuren kimpun kukkivia sireeneitä, sinisiä. 
Oli meillä yksi valkoinenkin, mutta siihen ei saanut koskea. Sireeneitä kasvaa pihassamme paljon aidanteina, 
vallankin valkoista. 
Sekin kuuluu elämäni rinnalla kulkeviin kukkiin.

Vaaleanpunainen lummedaalia, joriini

Valitettavasti en löytänyt yhtään vaaleanpunaisen joriinin kuvaa, nämäkin ovat ihania!
Kaunein kaikista! 
Enon poisnukkuessa olin aika pieni vielä, 
hiukan toisellakymmenellä. 
Minulla oli viisi markkaa rahaa. 
Halusin laskea oman 'kukkalaitteeni' enon hautakummulle. Ystävällinen tarhuri teki tuolla viidellä markalla pienelle tytölle kukkavihkon, noista ihanista vaaleanpunaisista lummedaalioista. Ennen hautajaisia kuljetin kukkavihkon pyörän tarakalla kotiin. Olin siitä niin onnellinen. 
Vaaleanpunaisia daalioita meillä kasvaa edelleen.

Mustialan ruusu



Kukahan keksi laittaa lapsuuden kotipihaamme punaisen viinimarjan ja Mustialanruusun kasvamaan vierekkäin, 
hankala pari viinimarjasadon kypsyessä. 
Ruusu oli ihana, tuoksu hurmasi ja hurmaa edelleen,
 juuripala omaan pihaankin piti saada. Rakas ruusu.

Lapsuuden puutarhamuistoja on paljon. 
Meillä oli kotipihassa paljon omenapuita, 
kaikilla perheenjäsenillä oma nimikkopuu 
- minulla valkeakuulas. 
Marjapensaita ja kasvimaa. 
Perunamaan kitkeminen kuului meille lapsille. 
Siitä emme pitäneet ollenkaan.
Toisinaan - aika usein konttasimme vakoa myöden perunan varsien suojassa vaon päähän, sieltä salaa takapihan puolelle pyykkinarulle hakemaan pyyhkeeen ja uikkarit ja juosten rantaan. Äiti ja isä eivät tästä oikein ilahtuneet - perunamaa piti perata...nyt rakastan kitkemistä.

Puutarhalla on ollut vahva tunnelataus koko elämäni ajan vähentymättä ollenkaan, vaikka vuosia on kertynyt. 
Puutarha on minulle tärkeä paikka edelleen. 
Saan voimaa niin henkisesti kuin fyysisestikin puutarhassa puuhastellessani. 

Tämä on ihana haaste. 
En tiedä kuinka paljon se on kiertänyt, mutta haluaisin haastaa mukaan vielä 

Ottakaa koppi haasteesta, jos haaste tuntuu hyvältä ja  
herättää ajatuksia, muistoja.


Oikein mukavaa viikonjatkoa! 
Toivottavasti olette säästyneet flunssalta!