tiistai 20. elokuuta 2024

Onnenhetkiä

 Muutamaan päivään on sisältynyt niin monta onnenhetkeä, että en edes tiedä kuinka niistä voisin kiittää, onnellinen olen kyllä suunnattomasti!

Asteri 'Unicum needle blue'
 

Kaiken sen suuren ilon, jota koin viime perjantaina, lisäksi puutarha on antanut minulle sellaisia onnen kokemuksia, että niillä jaksaa vastaanottaa pimenevät illat ja viilenevä sää, no nehän tietenkin kuuluvat vuodenkiertoon ja sitä en voi enkä haluakaan vastustaa! Jokaiselle vuodenajalle on omat ihanat juttunsa, nyt suurin ilo on lastenlasten lisäksi puutarha!

Ensimmäinen iloni toissapäivänä oli balkaninsyklaamin kukka, jota en edes uskaltanut odottaa! Se kasvaa aika turvallisessa paikassa, mutta mietin, pitäisikö se kaivaa talveksi maasta kellariin vai uskallanko jättää sen maahan ja suojata sen vaikka jollain katteella.



Toinen ilonaihe oli mahtava omenasato! Keräsimme tyttären kanssa 150 kg omenoita ja veimme ne puristamoon. Saimme 100 litraa omaa omenamehua valmiiksi pussitettuna ja pastöroituna. Siitä riittää koko perheelle!

 

 Tämän päivän ilonaiheena on kasvihuoneet! 

Satoa on tulossa kummastakin kasvihuoneesta, chilejä, paprikoita, tomaatteja ja viinirypäleitä (Vitis). Viime talvi koetteli viinirypäleitä kovin ottein, paitsi nuorinta (Vitis Agat Donskoi). Kuitenkin kaikki heräsivät kasvuun ja tuottavat satoa - ei niin isoa satoa kuin aiemmin, mutta satoa kuitenkin! 

Ja tomaatit - minulla on ollut suuri ilo kasvattaa Karen Olivierin potatoleaf- ja karma-tomaatteja, hiljalleen niiden määrää lisäten. Toki muitakin tomaatteja on ihan hyvä määrä. Tomaattisato on erinomainen, huomenna aloitan siementen fermennoinnin ja tomaattien umpioinnin talven varalle, pikkuiset tomaatit pakastan kokonaisina riistapatoja varten talven varalle.

'Lasihuone', jossa on paprikat, chilit ja tomaattia

 

Muovihuone, jossa on tomaatit ja rypäleet.




Zilga

Royal Madeleine


Kuzminskii Sinii

Agat Donskoi

Brita

Guna

Tälle päivälle vielä yksi todella suuri ilo! Keräsimme Murun kanssa hänelle kotiin vietäväksi tomaatteja, kaikenlaisia. Hän oli niin innoissaan! Hänen äidilleen, tyttärelleni, kerättiin kimppu kukkia kasvimaalta.

Kesäkukkamaa ei ehkä tänä vuonna onnistunut kovin hyvin, mutta nyt asterit kukkivat valtavasti, olen ihastunut astereiden sarjaan 'Unicum needle', ne vain ovat niin ihania!

Tämä korillinen meille iltapalalle...


 

 

 

Kaikkea hyvää voi ihmiselle tapahtua ja näin monena päivänä peräkkäin ja uskallan olla iloinen ja onnellinen!

Kaikkea hyvää Sinullekin!

💚 

 

30 kommenttia:

  1. Asteri on erikoisen hieno. Brita-rypäleet näyttävät niiiiin - niiiiin syötäviltä 😁! Kuulehan, onni on olla sellainen ihminen, joka noteeraa onnen hetket. Kaikilla ei ole sitä kykyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asterit ovat mielestäni kauniita ja tuo sininen niin ihastuttava, löytö siemenluettelosta. Brita-rypäleet ovat ihania, makeita, siemenettömiä ja kestävät hyvin pakastamista ja taimi kesti viime talvenkin. Rypäleen makeus säilyy pakastettaessa ja erinomaista smoothiessa. Onni on minulle niin iso asia! Jossain kohdin mietin elämäni suuntaa uudelleen ja minulla oli kaksi vaihtoehtoa mielestäni, valitsin tämän eli yritän löytää hyvää ja kaunista mahdollisimman paljon ja sitä onnea mikä minulle on annettu, jotta kestän ne ikävätkin jutut joita lankeaa niskaan joskus liiankin raskaasti!

      Poista
  2. Kiitollisuus on yksi parhaista tunteista! 🤎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta! Elämässä on aika harvoin itsestäänselvyyksiä.

      Poista
  3. Hienoa kuulla, että tauti on jo selätetty ja olet päässyt puutarhapuuhiin. Sinulla on kyllä todella paljon mielenkiintoisia perennoja ja kaikkea muutakin. Onko muuten edellisessä jutussa mainittu surukuusi kasvanut hyvin, jos ei laske nelijalkaista häirikköä lukuun?
    Olet saanut valtavan omenasato, niitä meilläkin riittää. Olen pilkkonut pakkaseen omenalohkoja talven omenapaistoksia varten, mutta mehu on kyllä helppo ja hyvä ratkaisu, silloin kun sato on suuri.
    Tomaatteja saat hienosti ja wau, mikä määrä erilaisia viinirypäleitä! Minä luovutin omista kasvihuoneessa kasvavista viiniköynnöksistä. En vain saa niitä menestymään talvista, vaikka niiden juurilla oli maayhteys. Zilga on selvinnyt arboretumissa kahdesta talvesta, ja jatkaa toivottavasti kasvamista tästä eteenpäinkin. Olisi vain ollut kiva saada omia makeita siemenettömiä viinirypäleitä.
    Oli kiva lukea tämä onnea ja kiitollisuutta säteilevä juttu - kiitollisuutta ei pidä koskaan unohtaa, vaikka välillä tulee kaikenlaista surua ja harmia vastaan.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tauti on nyt voiton puolella, vielä ihan samalla tarmolla en vielä jaksa ja astmapiippu on kaverina, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa.

      Kiitos Päivi! Edellisen postauksen surukuusi on kasvanut aika hyvin, ei valtavalla voimalla vaan rauhallisesti, se on ollut tuossa paikalla noin kahdeksan vuotta, Harmitti, se kaurispukki, joka merkkasi kuusen - en olisi enää uskonut, mutta nyt runko on suojattu, kaikki muutkin puuni olen suojannut ja kauriille lukenut lakia!
      Meillä on vanhoja isoja omenapuita useampi, ajattelin, että mehua koko perheelle kerralla, vieläkin puissa on omenoita vaikka kuinka paljon. Hilloa vielä keitän ja laitan pakkaseen myös lohkoja paistoksia varten.
      Nämä meidän lajikkeet ovat maapohjassa ja kestäneet kohtuudella talvet, viime talvenkin. Melkein kaikki rypäleet on Kivistikin Taavilta, paitsi Brita on FinE-taimi, myös Zilga on Suomesta hankittu. Taaville laitoin viestin olosuhteista ja hän suositteli noita mitä meillä nyt kasvaa ja ne ovat tuottaneet satoa ja menestyneet. Meidän kaveripariskunnalla on Mäntyharjulla Zilga avomaalla ja se on tuottanut satoa paljon ja kestänyt pakkaset ilman suojausta.
      Onni ja kiitollisuus ovat elämänohjeeni, jonka vuosia sitten valitsin miettiessäni sitä tapaa, jolla aion elämääni ohjata. On niin paljon hyvää ja kaunista, kaikki ei välttämättä ole itsestäänselvää ja takapakkeja tulee jokaiselle, suuriakin murheita, mutta kiitollisuus, usko hyvään ja onni kantavat silloinkin, kun mielestäni se suurinkin kivi putoaa niskaan.

      Poista
  4. Dear Saila!
    Your greenhouse is amazing! You have so many vegetables there.
    You must have many appletrees? The grapes you have looks so nice. I have heard about Zilga, but not the others. Your asters looks so wonderful. Yes, we who have a garden must be thankful. We are very lucky.

    All the best to you!
    Hugs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dear Marit!
      I am a utility gardener at heart and tomatoes are probably my favorite vegetable, of course there are many others. The greenhouses are unheated and the grapes thrive there very well and the harvest is obtained. We also have several old apple trees and this year the harvest has been huge!
      I love asters and found this lovely blue aster last spring in a seed catalog!

      We have a lot to be thankful for and we are lucky, we have a garden! The garden is one of the things that make us happy and it gives us a lot of joy!

      All the best to You!
      Hugs!

      Poista
  5. Hei Saila!
    Oi kuinka paljon ihanuuksia sinulla kasvaa. Mikä on mukavampaa kuin omasta puutarhasta poimia syötävää. Ihanat viinirypäleet. Nuo Asterit on tosi kauniit.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marika!
      Kaunis kiitos! Sydämeltäni olen hyötytarhuri, mutta kasvit viettelevät ja muutakin siis kasvaa! Nyt on ihana sadonkorjuun aika ja talven varalle kaikkea löytyy säilöttäväksi omasta puutarhasta. Asterit ovat todella ihania ja tuo unicum needle -sarja vallankin on hurmaava!

      Poista
  6. Puutarhuri saa usein nauttia onnenhetkistä, joskin niitä pettymyksiäkin aina välillä osuu kohdalle.
    Asterit ovat kauniita ja ovat lisäksi siitä mainioita, että kestävät maljakossa tosi pitkään. Kiinanasterit unohtuivat minulta tyystin keväällä kylvämättä.
    Upeaa satoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnen hetkiä on paljon, toki pettymyksiä melkein joka vuosi - mutta aina satoa on tullut, joistakin enemmän ja joistakin vähemmän. Asterit ovat todella ihania ja maljakkokestävyys niillä on erinomainen. Tilasin ensi kevääksi jo asterin siemeniä, tuo unicum needle -sarja on niin ihana mielestäni!
      Kiitos, nyt on satoa tulossa niin hyvin - eipä olisi uskonut kun loppukevät ja alkukesä koetteli niin kovasti!

      Poista
  7. Ilo päästä oman maan sadosta nauttimaan. Omena mehu on todella hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman maan sato on ihan parasta ja tuo omenamehu niin ihanaa ja tietää mistä se on puristettu ilman lisäaineita!

      Poista
  8. Ihania onnenhetkiä puutarhassa!

    VastaaPoista
  9. Paljon onnea ja iloa! Sinun tomaattilajikkeitesi määrä on mahtava. Ei varmasti ehtisi käyttämään kaikkea, ellei säilöisi. Ja kiva oli lukea muistakin onnesi hetkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloa on paljon arjessakin! Tomaatit ovat ehdoton suosikkini vihanneksista ja valikoimaa lisään vuosittain, osaan olen mieltynyt kovin ja ne seuraavat vuodesta toiseen mukana. Satoa menee osin lapsille, tomaattia syömme paljon, sitä myös säilön paljon!
      Kiitos!

      Poista
  10. Oi, miten monenlaista iloa, sait jaettua sitä meille muillekin tällaisen hyvänmielen postauksen kautta! Upea kokoelma viinirypäleitä ja parasta nuo lastenlasten kanssa koetut hetket!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi! Noin reilu 20 vuotta sitten laitoin Zilgan kasvamaan ja siitä hiljalleen mieltymykseni omiin rypäleisiin kasvoi. Lastenlapset ovat niin ihania ja parasta on heidän kanssaan yhdessä touhuaminen!

      Poista
  11. you’ve had an incredibly fulfilling few days filled with joy and productive gardening! From the Balkan cyclamen to the bountiful apple harvest, your garden seems to be thriving and providing you with so many wonderful experiences. It’s amazing how much a well-tended garden can bring into our lives, especially as the seasons change. I hope the apple juice and all your harvests keep bringing you happiness throughout the year!

    Read my new blog post: https://www.melodyjacob.com/2024/08/best-ways-to-style-pink-shorts-for-chic-spring-summer-look.html Thank you.

    VastaaPoista
  12. Mahtava sato. Meidän chilit ei tänä vuonna lähteny millää kasvamaan. Nyt ne kyllä alkaa kukkimaan, hieman myöhässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Satoa on kyllä tulossa. Harmin paikka ne teidän chilit, meille taitaa tulla satoa aika paljon, mutta niistä kiinnostuneita kyllä on useampikin - ovat mietoja ja keskitulisia.

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!