torstai 29. elokuuta 2024

Jotain muuta välillä

 Olen varmaan kyllästymiseen asti hehkuttanut tomaateista, kasvimaasta ja kesäkukista! Mutta ne vain ovat niin ihania ja nyt vallan ajankohtaisia ja tämä ihana lämpö ja kosteus saavat ne kukoistushuippuunsa, sadonkorjuu on täysillä menossa.

Mutta, kyllä minua ilahduttaa perennatkin, jotka ovat innostuneet kukkimaan. 

Suunnattoman iloinen olen pienistä hortensioistani, joista kolme nousi kuolleista - eivät kuki, mutta kasvaa. Hortensioihin olen myöhäisherännyt ja ihastunut Madeiran reissujen aikana ja toivon joskus, että pihassani kukkii kaunis sininen hortensia - sitä ehkä saan vielä odotella, mutta kunhan nyt nämäkin ensimmäiset alkaisivat kukkimaan vahvistuttuaan ensin!




Hydrangea arborescens 'Pink Annabelle'

Myös leukotti on hengissä. Sen lehdet olivat tänä kesänä poikkeuksellisen vihreät (nyt jo punastuvat), pitkään se kyllä punastelikin vallan koko kasvukauden, kasvua kesän aikana on tapahtunut, kukintaa pitää vielä kuitenkin odotella. Ikipunainen Rytörinteen asukki.

Leukotti (leucothoe fontesiana)

Keskellä kasvimaata komeilee leveälehtikompassikukka. Siinä vain keskellä kasvimaata, siivekkäiden iloksi ja piristykseksi. Sen vieressä on niin rakastamani preeriaväriminttu, joka myös on keskellä kasvimaata puskana, myös aidanteena pellon reunassa. 

Leveälehtikompassikukka (Silphium perfoliatum)


Preeriaväriminttu (Monarda fistulosa)

Toisella puolella taloa isossa kukkamaassa matalakasvuinen purppurapunalatva kerää kimalaisilta ylenpalttista suosiota, perhosia siinä toivoisin näkeväni, mutta eipä niitä montaa tänä kesänä ole näkynyt.

 

Purppurapunalatva 'Phantom' (Eupatorium purpureum)

Lähellä purppurapunalatvaa on tuulessa ja tuiverruksessa kunnioitettavan hyvin pystyssä pysynyt kultapallo 'Phantom', korkeutta sillä on noin metri.

Kultapallo 'Goldquelle' (Rudbeckia laciniata)

 

 

 Ja valkoinen kukkapilvi, metsäasteri, tunnetaan kai nimella varjoasteri. Ihanan paljon pieniä valkoisia kukkia!

    
Metsäasteri (Aster divaricatus)

 

Nautitaan tästä ajasta, lämmöstä ja auringosta!

Kaikkea hyvää Sinulle!

💚

 

 

 


20 kommenttia:

  1. Kauniita ovat kukkasikin, joskin myös tomaatit!

    VastaaPoista
  2. Tässä opin taas monta uutta perennaa, sinulla on hienoja harvinaisempia kaunottaria ilonasi. Tämä ajankohta on kiireistä ja on välillä vaikea päättää ajankäytöstä säilömisen ja muun puutarhatyön välillä.
    Toivottavasti hortenssiat lähtevät hyvään kasvuun ja saat nauttia niiden kukista tulevina vuosina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvit viettelevät minut ihan täysin ja osa saattaa olla hieman harvinaisempia, yleensä pyrin kasvien kestävyyteen, mutta joskus joku herkkäkin osuu ostoskoriin. Nyt on melkoista vilskettä ja säilöminenkin on mukana päivän touhuissa! Toivon kovn, että hortensiani lähtevät kasvuun ja kukkivat sitten joskus.

      Poista
  3. Leveälehtikompassikukka, leukotti ja metsäasteri ovat minullekin ihan entuudestaan tuntemattomia perennoja. Kiva kun pääsi näin kuviesi kautta niihin tutustumaan.
    Hortensiat ovat kyllä kauniita loppukesän kaunottaria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kolme eivät varmaan ihan tavallisia taida olla, mutta hyviltä taimistoilta niitä kyllä löytyy. Täältä Pirkanmaalta melkein täytyy lähteä tuonne Varsinais-Suomeen tai Pohjanmaalle hyville taimistoille.
      Hortensiat ovat todella ihania, upeita loppukesän kukkijoita!

      Poista
  4. Dear Saila!

    I'm so happy for the latin names! They makes it much easier to read when google translate makes so strange translations. Your hortensia/ hydrangea looks great. I hope they will bloom for you. I have tried them here too, but they give me no flowers. H. arborenscens and H. paniculata survives and blooms very well here. I have 'Pink Anabelle' and 'Anabelle' too. I love to see your Eupatorium 'Phantom'. They are very beautiful. Your aster us so pretty too. I have many asters, but they bloom much later. Sometimes so late that we have got the first snow.
    All the best to you! 💚
    Hugs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dear Marit!
      You were right, you should put a Latin name, because name translations are not always understandable! I only fell in love with hydrangeas after my trips to Madeira and the Azores, and I hope they thrive here. Eupatorium 'Phantom' is really lovely and a favorite of butterflies and bumblebees. That white aster is a real late summer bloomer, there are a lot of flowers. I probably need to get more of these asters so that there will still be flowers in the fall.
      All the best to You!
      Hugs!

      Poista
  5. Leukotti - enpä ollut ennen kuullutkaan. Kauniita näkymiä on kuvissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leukotti on aika hauska nimi kukalle, taimeni on vielä pieni ja toivon sen kasvavan ja kukkivan.
      Kiitos!

      Poista
  6. Apupuutarhuri sai juuri naapurilta kultapallon istutettavaksi omaan puutarhaansa. Tässä postauksessa on monta muutakin kukkaa, joka saattaisi kiinnostaa apupuutarhuria, lähetän linkin 😊.

    VastaaPoista
  7. Kesä on tuntunut vain jatkuvan. Onneksi hortensioissa on myös pieniä lajeja, sillä pidän kyllä hortensioista, isoimmat lajeja ei vain meille enää mahdu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä tuntuu todella jatkuvan, mutta aika kosteaa ja viileääkin on ollut - ja sadetta! Onneksi hortensioissa on paljon valikoimaa, sopivia meille kaikille!

      Poista
  8. Your passion for tomatoes, vegetables, and summer flowers really shines through! It’s fantastic that the warmth and humidity are helping them thrive. I can see why you're excited about your perennials and especially your hydrangeas—they sound like they’re making a wonderful comeback. Here’s to hoping those beautiful blue hydrangeas will bloom for you soon!

    Happy weekend. I just shared a new post, I invite you to check it out. Thank you. https://www.melodyjacob.com/2024/08/high-salt-diet-linked-to-higher-eczema-incidence.html

    VastaaPoista
  9. Ai että, ne siniset hortensiat olisivat kyllä upeita omassa puutarhassa! Mutta ainakin nyt on tyytyminen näihin valkoisiin ja punastuviin. Ja hyvä että nämä viihtyvät täällä vähän pohjoisemmassakin. Meilläkin muutama hortensia heräsi tosi myöhään, mutta onneksi ovat siis hengissä!
    Ihania kukkijoita löytyy sinun puutarhastasi vielä näin syyskesälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siniset hortensiat ovat suuri haaveeni, ehkä joskus sellainen kasvaisi meilläkin - onneksi viihtyvät pohjoisemmassakin! Luulin myös, että omani ovat lähteneet talven matkaan, onneksi heräsivät, vaikka myöhään ja kivaa että sinunkin hortensiat heräsivät.
      Kaunis kiitos!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!