Kivipellon Saila

perjantai 28. lokakuuta 2016

Ruoho on vihreämpää...

...aidan tällä puolella!

Että jaksan joka syksy ihastella pihanurmikkoja ja odelmapeltoja, ruoho on niin luonnottoman vihreää verrattuna muuhun luontoon...nurmimatto on lähes kesäinen!


Kuvat ovat viime keskiviikolta. Hiippailin pihalla, jo ilman sauvoja, puuhastelin kevyesti, laittelin runkosuojia ja manasin pupujussin sinne, minne kaikki sellaiset manataan, jotka tekevät pihalla ilkeyksiä. Vuosittain minulla on pieni riistapelto naapurin rajalla, talvievääksi niin linnuille kuin nisäkkäillekin. Mutta eikös turkasen pupu, vaikka tarjolla olisi ollut lehtikaalia, voikukkaa ja muuta herkkua, käynyt nappaamassa puolet ihanasta punatammestani, juuri yötä ennen kuin ehdin sen suojata, pahalaisen pupu! Ei olla kavereita! Onneksi pähkinät saivat olla rauhassa. Vähän se oli käynyt maistelemassa myös amurinvaahteraa, onneksi ehdin sille suojan laittaa!

No jatketaan pihakierrosta...

Takapihan kukkamaa kylpi auringossa...


...parsat jo kenollaan talvea kohden...


...ikuinen ihanuuskärhö 'Arabella' kukkii lumentuloon asti, yritän kasvattaa siitä maanpeittokärhöä ja kohta sen koko alkaa olla jo aikas hyvä!


Tulikellukka kukkii keltaisessa penkissä...


...ja toinen ihanuuteni - ametistiukonhattu - ehti kukkimaan! Että jaksan tuulettaa sen kukintaa!


Kasvimaalla latva-artisokka ei ehtinyt kasvattamaan kuin pikkuruisen ruusukkeen, mutta peittelen sen vielä hyvin ja toivon parasta, josko ensi kesänä saisimme tuota herkkua maistaa!


Puuhamaa ja rytörinne kylpee auringossa! Rytörinteeseen olen laitellut pikkupuita kasvuun, suojannut rungot ja juurelle istuttanut keisarinpikarililjoja, toivon parasta ettei talvi tai myyrät ensi talvena niitä vahingoita. Rytörinteen kehittäminen on ikuisuusprojekti, joka etenee hiljalleen. Ensi kesäksi minulla on monta mukavaa suunnitelmaa, jotta rinne hiljalleen näyttäisi silmäänsopivalta! Valmista siitä ei tule koskaan, tiedän!

Tuo punainen rakennus on siis isännän puuhamaa.
 Kellarin edustan pataan hiippailin hakemaan kuusen, istutin sen niin syvän, ettei tuuli vie, tutkailin että puu on suorassa... 


...ja juurakon katoin kävyillä. Olisin halunnut sammalta tai jäkälää, mutta jotenkin sydäntä särkee niitä maasta ottaa ja päädyin siksi käpyihin. Ajattelin muuten rytörinteen puille laittaa kunnon sanomalehtikatteen, päälle kuorikatetta kerros ja sen päälle paljon käpyjä, voisi olla aika nätti!  Niin ja tuohon kuuseen ajattelin sellaiset valot, jotka toimivat kennolla.


Taivas oli kirkas, tuuliviiri hiljalleen keinahteli puolelta toiselle...oli kaunista! Eilen päivä ei valjennut ollenkaan ja samalta näyttää tänäänkin, mutta ei haittaa, mukavaa sisätekemistä riittää! Sukka on valmistumassa ja maalauspöytä kutsuu!

Viikonlopuksi luvattiin aurinkoa, toivottavasti saammekin, vaikka säätiedot vaihtelevat niin nopeaan, että paras elää tässä ja nyt ja tarkkailla ikkunasta, koska pilviverho rakoilee ja vanha taivas näkyy!

Ihanaa viikonloppua kaikille!






53 kommenttia:

  1. Oi miten ihania kuvia olet postannut.. mukavaa viikonloppua sinulle♥

    VastaaPoista
  2. Taatusti voimaannuit ja paranit ainaskin tuplasti, kun kiertelit ja puuhastelit (kevyissä?) pihatöissä. Rytöninteitä pitää olla, että on haasteita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, piti päästä ulos hengittämään, hiippailemaan ja vähän puuhastelemaan, urheilemaan en sentään alkanut :D Laittelin sellaisia keveitä rungon ympärille kieputettavia suojia nyt aluksi, isännän kanssa sitten loput.

      Yksi Rytörinne pitää olla pähkittävänä aina!

      Poista
  3. No voi turkasen pupu minkä teki, punatammi on oikea aarre.
    Onpa ihana nurmi, kyllä vihreästä vain saa voimaa!
    Pikaista toipumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on muutama punatammi vielä onneksi valeessa ja niitä nuo puput eivät ole huomanneet, mutta että tuon yhden aina katkaisee mokoma töpöhäntä!

      Nurmi on niin uskomattoman vihreä, kai näyttää kun kontrastina on lehdetön ruskeavoittoinen luonto! Mukavasti aurinko nurmelle asettuu, sitä on niin kiva katsella!

      Kiitos! Melkoinen pattipolvi olen vielä ja hissuksiin liikuskelen ettei tule tulppaa tai muuta, toivottavasti ensi keväänä olen iskussa, kun multa jälleen alkaa tuoksumaan ja piipot nousevat!

      Poista
  4. Pupu päätti ehtiä ensin. Kylläpä on vihreä ja kukkaisa lokakuun loppu, mikä ilo, että sateet ja harmaus tulivat vasta nyt. Minäkin suojaan latva-artisokat ja kardonit toivoen parasta. Viimeksi yksi kardoni selvisi talvesta. Nyt alkoi tehdä mieli talviasetelmien tekoon, se on mukavaa leikkiä. Aurinkoa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, vaikka kaikkea muutakin olisi ollut tarjolla! Onneksi ehdin pähkinät suojata, niitäkin pupuset himoitsevat! Lokakuu on ollut aivan uskomaton, vaikka onkin ollut jokunen pakkasyö ja sateisen harmaa päivä, aurinkoakin on riittänyt ja pitkään syksylle kukkivia ihanuuksia.

      Ajattelin laittaa latva-artisokalle kasan syksynlehti-ruohosilppua ja toivoa parasta!

      Talviasetelmien teko on niin mukavaa, mulla ne ovat vielä aika vaatimattomia, mutta vähitellen ja tietenkin ulos kynttilöitä, niistä tykkään niin paljon!

      Kiitos! Toivottavasti aurinko meitä hellii!

      Poista
  5. Aivan uskomaton tuo ensimmäinen kuvasi - ihana kuin mikä! Voi itkut, sitä pupua :( Harmittaa varmasti. Kiva tunnelma välittyi koko postauksesta kuitenkin, vaikka tihutöitä olikin ollut. Kiitos ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoho näyttää auringonpaisteesssa niin vihreältä ja kun kontrastina on kaljunruskea syksyinen luonto, niin väri vain korostuu.

      Kyllä tuo punatammi niin taas harmitti, että osaakin ottaa juuri ihanuuden kaikkien puuntaimien keskeltä vaikka apilaakin olisi ollut vieressä syötävänä!

      Kiitos Pauliina!

      Poista
  6. Kauniita kuvia, sellaisia sydämellisen aurinkoisia! Pupujen kanssa pidetään yhdessä kilpajuoksua. Kuka kerkee ensin... Olen verkottanut aivan hurjan paljon puuvartisia, mutta kyllä ne jäneksen penteleet katkoo sitten varmaan piruuttaan muita sortteja. Antaisi anteeksi, jos jälkäänsä söisivät. Mutta silppuavat vain jättäen puskan juurelle näytteet hakkeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jälkäänsä = nälkäänsä :)

      Poista
    2. Kiitos Tita! Hiippailukuvia vielä toistaiseksi. Pupujen kanssa on iankaikkinen juoksukilpailu, siitä en tykkää juurikaan tuosta samaisesta syystä, ilkivaltaa mokomat tekevät ihan selkeästi! Olisi niille vielä muutakin parempaa syötävää, mutta ei...!!!

      Poista
  7. Kuusiastelman ajattelin minäkin viikomloppuna tehdä. Vanha herra saa kuskata minut metsänlaitaan ja keräillä käpyjä sillä aikaa, kun minä haen kuusen. Mustikanvarpujakin ajattelin taitella maljakoihin ja kransseihin. Nyt se onnistuu kun lumi tuli ja meni ;) Ihanaa aikaa sinulle pihahiippari ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jahas, lumi otti ja lähti teiltä, onneksi meille ei lunta ole vielä tullutkaan enkä perään huutele! Nyt on metsässä mukava hiippailla ja keräillä kaikkea kivaa asetelmiin, jotain väkästän viikonloppuna myös jos metsään pääsen, siis tien toiselle puolelle, mutta täytynee ottaa kepukat ja saattaja mukaan :D ettei vain kaadu mamma :D :D :D isäntä aikoo merelle pilkille...

      Kiitos Vanha Rouva!

      Poista
  8. Voi sentään, turkasen pupu! Olipa se nopea. Se oli ihan selvästi ennakoinut, että kohta kuitenkin virittelet ne verkot. Päätti sitten ehtiä ensin.
    Olen myös ihaillut meidän nurtsia nyt, kun saatiin viime viikonloppuna lehdet kerättyä pois, miten voikaan olla niin raikkaan vihreä! Ja takapihan sammaloitunut nurmikko se vasta ihana on!
    Minulla on latva-artisokat samassa vaiheessa. Ajattelin kyllä kaivaa ne ylös tässä jossain vaiheessa ja yrittää talvettaa ruukussa, viileässä varastossa. Kiva nähdä miten käy niiden kanssa. Vaikka kupsahtaisivat, vahinko ei olisi mittaamaton ;D
    Huomenna oli tarkoitus meidänkin käydä hakemassa ekat havut havutöitä varten, pitaisi olla suorastaan aurinkoista huomenna.
    Oikein virkistävää pihahiippailuviikonloppua sinulle! Kissoille terveisiä, kuten myös Kivipellon isännällekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niin harmittaa! Miten ihmeessä ne osaavat käydä tassuiksi juurikin sellaisiin kasveihin joihin ei saisi, vaikka kaikkea muuta herkkua olisi vielä tallella, katkaista ihanuuden, vähän maistella ja jättää loput siihen kuin rukkasen...että harmittaa!

      Tuo nurmikon vihreys samoin kuin heinäpeltojen odelmat ovat niin raikkaan vihreitä kun verrokkina on syksyinen luonto, ruskeat pellonpientareet ja kaljut puut...vihreys on lähes euforista!

      Ostin kaksi latva-artisokkaa Uudenkaupungin messuilta, toinen menehtyi heti alkuunsa ja tämä toinen on kasvanut komeasti ja ajattelin sen jättää kasvimaalle ja laittaa kasan syksyn lehtiä päälle peitoksi. Jos se ei menesty, ostan ensi toukokuulla uudet taimet, kun taas Uudeenkaupunkiin teen retken jo lähes perinteisesti.

      Meillä on vielä näin aamusta aika harmaata, tuuli käy ja se lupaa hyvää, voisi vaikka viedä pilvet mennessään jonnekin Siperiaan.

      Kiitos! Hiippailu jatkuu! Toivottavasti isäntä vie minut kauppaan, autolla en oikein vielä uskalla yksin lähteä. Kivipellon isäntä kiittää terveisistä, samoin pojat!

      Poista
  9. Ihanasta postauksesta, ei voi olla tulematta hyvälle tuulelle! Kiitos Saila;-))

    VastaaPoista
  10. Moi. Mahtava teksti ja upeita kuvia. Sori vaan mutta kyllä alkoi naurattamaan tuo pupu juttu. On niin tutun oloista.

    Terkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sami! Puput osaavat yllättää, mutta miksi ihmeessä ne aina nappaavat sellaisen taimen mikä on myös aarre, kun muutakin olisi tarjolla?

      Poista
  11. Moi. Mahtavia kuvia. Pupu juttu oli kyllä hyvä. Sää tilat tosiaan vaihtelee. Tänne on luvattu koko viikonlopuksi vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matti Juhani! Pupuja meillä riittää, vaikka on supia ja kettujakin, nuo puput ovat sellaisia vintiöitä kerrassaan! Voi harmi, onneksi säätiedot muuttuvat melkein tunneittain, parhaan tiedon saa kun katsoo ikkunasta ulos :D Meillä paistaa aurinko täydeltä terältä!

      Poista
  12. Voihan pupu! Hienoa, että olet saanut sauvat jo pois. Kauniita syyskuvia. Mukavaa viikonloppua, Saila.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta!

      Olin iloinen kun pääsin sauvoissta eroon, vaikka tuo polvi kyllä temppuinee ja meinaa mennä alta, turpoaa kuin ilmapallo ja kipuilee, sain kyllä riittävän lääkityksen.

      Kiitos! Meillä paistaa ihanasti aurinko :D

      Poista
  13. Voi pirskatin nököhammas, minkä meni tekemään! Minullehan kävi ihan samoin viime syksynä. Nököhammas oli kiertänyt koko tontin ja nakertanut kaikkia vähänkin jaloja puuntaimia. Argh, että ärsytti! Kartiotammi ja hevoskastanja ainakin meillä on ympäri vuoden suojattuina, samoin hedelmäpuut. Eihän ne verkot pihaa kaunista...

    Ihania kuvia olet ottanut. Aurinkoisia ja värikkäitä! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä taas otti niin aivoon, että osaavatkin napata aina sen taimen joka on aarre, vaikka olisi muutakin syötävää...napsaavat poikki, vähän järsivät ja jättävät siihen! No sinulla vahinkoa olivat tehneet oikein kunnolla, vähän kuin kiusatakseen, onneksi lopullista vahinkoa ei kuitenkaan tullut! Verkot eivät tosiaan ole kauniita, vaikka apua niistä kyllä on. Meillä kelpaa pupuille vain punatammi, muut tammet saavat olla rauhassa, onneksi!

      Kiitos! Nyt paistaa aurinko jälleen täydeltä terältä!

      Poista
  14. Voi, miten kauniita ja aurinkoisia kuvia!
    Meillä täällä sataa ropisee kunnolla. Olin aamupäivän pihahommissa, mutta nyt ruuan päälle ei enää huvittanutkaan mennä ulos.

    Sinua onnisti blogini joulunodotusarvonnassa. Voitit jouluisen Kotiblogit-lehden. Onneksi olkoon!
    Laitatko minulle sähköpostilla (versojavaahteramaelta@phnet.fi) osoitteesi, että voin postittaa lehden sinulle pikapuoliin. :)
    Mukavaa viikonlopun jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aamulla oli taivas pilvessä, mutta kävi kova tuuli ja uhmakkaasti vein lakanapyykin ulos kuivumaan! Nyt aurinko paistaa ja pyykit ovat kuivia :D

      Olipa ihana voitto! Tämä päivä on ollut iloa täynnä - voitto arvonnassasi, upea aurinkoinen sää ja nupun huomasin cymbidiassani...varsinaista syysiloittelua! Laitoin Sinulle s-postia :D

      Toivottavasti Teilläkin pilviverho alkaisi raottua, jotta aurinko paistaisi sielläkin!

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Meillä on ollut aika monta aurinkopäivää, lunta ei onneksi ole tullut vielä ollenkaan...no satunnaisia hiutaleita lukuunottamatta :D

      Poista
  16. Ai että miten kaunista, oikeaa luonnon taidetta parhaimmillaan. Tämä syksy on ollut aivan erityisen kaunis <3 Aurinkoista sunnuntaita Saila <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Tämä syksy todellakin on ollut hyvin kaunis ja viipyilevä.

      Poista
  17. Minulla on muhinut kävyille vastaanlainen käyttösuunnitelma, tulisi oikein kaunista perinteisen kuorikatteen tilalle. Meillä kuusenkäpyjä riittäisi vaikka kuinka. Kauniita kuvia taas kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Jo jokunen vuosi sitten Tampereen puutarhamessuilla oli näyteistutuksissa käytetty katteena runsasta käpykatetta, jo silloin siihen ihastuin. Meilläkin on sankka vanha kuusimetsä ja mäntyjäkin, joten käpykatemateriaalia riittää hyvin omasta takaa, ja kauneudellaan käpykate pesee mennetullen kuorikatteen :D

      Poista
  18. Ihanania aurinkoisia näkymiä! Paikoin näyttää tosiaan melko kesäiseltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu! Totta, kesäiseltä näyttää ja nurmi niin vihreältä, mutta raikas tuuli ja lehdettömät puut muistuttavat syksyn saapumisesta.

      Poista
  19. nurmikkonne on todella kutsuva, voin tuntea sen pehmeyden jalkojeni alla...
    kävyt kauniita kuusen juurella. kirjoitit ettet henno ottaa sammalta ja jäkälää. itse kyllä niitä käytän, mutta kerään niin, ettei ottopaikasta edes huomaa otetun mitään.
    olipa mukava kulkea kanssasi pihamaalla, ja huomata et liikkumisesi sujuu jo hienosti:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nurmikko näyttää aika samettiselta, kun auringonvalo siihen sopivasti osuu ja syksyn lehdet on kerätty pois. En tosiaan henno sammalta ja jäkälää ottaa. Meillä on aika sankka kuusimetsä, kallioilla kasvaa sammalta ja hiukkasen jäkälää, mutta ei niin, että sitä saisi hellästi otettua, joskus toki olen sammalta ottanutkin ja pyrkinyt siihen ettei ottokohtaa huomaa. Silti aina säälittää ja nyt tosiaan korvasin katteen kävyillä, niitä riittää vaikka kuinka paljon :D

      Olipa kiva, että tulit kanssani hiippailemaan pihallemme, liikkuminen on jo helpompaa ja pehmeällä nurmella askel on kevyt :D

      Poista
  20. No voi jösses mitä se pupu oikein tuli touhuamaan.. Murr.. No, mutta kauniita kuvia, ihanaa fiilistä. Huomasin sinun sivupalkista että teitin kissan nimi on Sulo.. Meillä myös Kotipellolla Sulo-kolli.. Ihanaa uutta viikkoa sinulle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä harmitti ja se vallankin, kun pupulle olisi ollut muutakin syötävää, maukkaampaakin luulen, mutta tuo punatammi on ilmeisesti sen 'heikko kohta' ja mieliteko. Kiitos! Syksy on meillä ollut niin kaunis, piha on kylpenyt auringossa, harvakseltaan ollut vain sateisia ja pilvisiä päiviä.

      Juu, meillä on Sulo, harmaa karvaturri, ikuinen pentu, ihana kainaloinen ja seikkailujen etsijä, kova poika tappelemaan, mestarimyyrästäjä :D

      Kiitos Tanni!

      Poista
  21. Apua, joko ne puput käyvät pihoissa syömässä!!! Pitääkin laittaa verkot äkkiä mustikoiden ympärille. Pihanne näyttää vielä niin vehreältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä valitettavasti, vaikka luonnossa olisi vielä paljon vihreää herkkua niiden evääksi. Suojasin omat aarteeni heti runkosuojilla, verkottaminen jää isännän puuhaksi, mutta ensiapu kuitenkin tuli tehtyä.

      Nurmi näyttää näin syksyllä aina niin luonnottoman vihreältä, vallankin, kun puut ovat jo kaljuja lehdistä ja heinikko ruskistunut.

      Poista
  22. Mikä syksyn ihana valo nurmimatolla!!
    Kaunista alkavaa marraskuuta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin kauniin aurinkoinen päivä, vihreä nurmi kylpi taivaanrannan reunaa kulkevan auringon säteissä. Puissa ei juurikaan ole enää lehtiä ja heinikot ovat ruskettuneeet, kontrasti oli melkoinen!

      Kiitos Susanna!

      Poista
  23. Yes autumn is beautiful with its nice colors, especially when the sun shines.
    Beautiful photos to flowers.
    Good November day to you.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autumn is beautiful, the leaves have fallen from the trees, but the lawn is deep green, almost summery.

      Thank you Marit Helene!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!