lauantai 16. heinäkuuta 2016

Sataa sataa ropisee...

...onneksi ei ihan koko aikaa! Vaikka maa on niiiin märkää ja nurmi pesusienen lailla jalan alla myötäilee, sain kukkamaat käytyä lähes kokonaan läpi, istutettua lähes kokonaan taimiarsenaalini, esikoita lukuun ottamatta. Esikoiden istutus vaatii harkintaa...siihen voin nyt paneutua! Siis taimet maassa, kukkamaissa paistaa suuria aukkoja, kesäloma edessä...arvatkaas mitä minulla on mielessäni! Aarteen etsintä tietenkin! 

Eilen, illan jo hämärtyessä, kierrettin poikien kanssa kukkamaita kuvaamassa, sitten alkoi sade jälleen ripsumaan.
 Sisäänkäynnin kukkamaasta kummityttö poisti keväällä yli puolet kuunliljoista, tuli hiukan avarampi yleisilme.
 Taimen sain varjoon, kukkavana nousee komeana, 'p. wilsonii', kolmas kukkakerros, väri mieleinen. Kaunotar kotoisin Barnhawenilta.
 Ihan kaikki 'Sommarwindit' eivät lähteneet talven mukaan, säilyneissä on paljon nuppuja.
Pojat odottelevat siirtymistä seuraavaan kohteeseen.
 Sain äitienpäiväruusuksi esikoiselta 'Teresanruusun', taimi ei pitkän odottelun ja hoivan jälkeen osoittanut elon merkkejä, kävin vaihtamassa sen eilen uuteen, olin niin iloinen että sain vahvan vaihdokin. Tänään se pääsee multaan!
En sitten millään saa tästä ruukusta oikeanväristä kuvaa! Vaikka kuinka olisi hämärää, tuo kukka haalii valonsäteet itseensä jostain sfääreistä!
 Mustat, sateen pieksemät pionin kukat on vielä leikkaamatta...(ison kukkamaani tienpuolen yläneljännes).
 Tästä 'Persiankeltaruusut' muutivat alkavan ruusutarhani puolelle ja siskojen pihaankin muutama, multaa näkyvissä, tilaa ainakin kuudelle pionille!
 Nimetön ihanuus! Bloggaritapaamisessa kävimme Raumalla Vuorelan puutarhassa. Siellä myytiin alelaarissa nimettömiä pioneja, kaikki katosivat iloisen joukkomme peräkontteihin, meille niitä muutti kaksi, jäädään siis odottelemaan kukintaa!
 Autiona paljas maa...vasemmalla suurin on juhannuspioni, vieressä Vakka-Taimesta ostamani ruusupioni, oikealla ylhäällä pikkuinen juhannuspioni (tuo pioni tuntuu viihtyvän meillä). Vasemmalla alhaalla Vuorelan nimetön. Toivoisin joskus saavani myös valkoisen ja vaaleanpunaisen juhannuspionin. Minulla oli sellainen käsitys, että niitä on vain voimakkaan fuksioita, mutta Vakka-Taimessa sain asiaan valistusta!
 Sormivaleangervo! Olen sille kauan etsinyt paikkaa, nyt löytyi, taimi Cheriltä, kiitos!
 Autio rinne...alhaalla oikealla siis tuo sormivaleangervo, viereen vasemmalle sain taimettamani ritarit 'Magic Fountains Mixed', luvataan korkeutta max 90 cm. Vieressä vasemmalla huikean korkeaksi kasvava kummitytöltä saamani auringonhattu! Sen korkeus lähentelee omaa pituuttani eli lähes 170 cm korkea, taitaa tykätä kasvupaikastaan.
 Komeamaksaruohokin on puskittunut hyvin! Sen kukinta on upean voimakas ja odottelen sitä innolla aina. Kukinta ajoittuu aina valitettavan myöhään ja ihan aina se ei ehdikään täyteen kukkaansa.
 Sulo päivystämässä! 
Vaatimaton kokonaiskuva ison kukkamaan tienpuolen alaneljänneksestä, pioneja pitää hankkia siis lisää. Listaa hiljalleen kerään, ykkösenä pioni 'Moon of Nippon'. Ja Sulo...
Sulo on kova tappelemaan! Sen pää on aina kesät haavoilla, naapurien kissat yrittävät hänen reviirilleen, turhaan! Haavoja yritän hoidella, herra ei siitä oikein tykkää! Nyt Sulo vaanii Nöpöä, silmät iskevät tulta, Nöpö on vieressäni kuvaamassa ja aavistaa pian saavansa niskaan 'yllättäjän' harmaan ritarin...Sulolla riittää poikamaisuuksia loputtomiin!
 Täältäkin löytyy paljon tilaa...
 Harjaneilikoita täytyy kylvää lisää!
 Herkkä 'Piilu' aloittelee kukintaa!
 Omenapuiden alla on valtikkanauhuksia, vaikka niistä en kovin pidäkään, perhosia varten ne kasvavat! Näkymä ison kukkamaani omenapuiden puoleiselle alaneljännekselle. Ajatuksenani on koko kukkamaastani saada helppohoitoinen ja kukkiva, työ on hiukan vielä kesken. Yhdelle yläneljännekselle laitan aarremaan, sinne tulee herkut, muuten kukkamaa peittyy isompiin linjoihin.
Omenapuiden alla riittää vielä perkaamista, sinne tulee myös lisää esikoita! Sateen ropinassa helsevät valkoiset kellot!
Viimeisenä jasmikkeenani kukkii varovaisesti kameliajasmike. Ostin sen kauan kauan sitten poistomyynnistä markalla.

Toivottavasti pilvet repeävät ja aurinko pilkistäisi, maa hiukan kuivuisi! Haluaisin jo mustikkaan!

Mukavaa alkanutta viikonloppua!


47 kommenttia:

  1. Ihana piha! Eikös sarjakuva kissa Karvinen, tuumaa jossakin kohtaa, että kissa on parempi vahtikissa kuin koira?
    Sulo on sisukas kaveri:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Vahtikissa on varmasti parempi kuin koira! Sulolla sisua riittää! Kerran mun kummitytön piti tulla siistimään kukkamaitani, pojat eivät millään häntä olisi mamman kukkamaille päästänyt, purivat ja raapivat, kummityttö koitti puhua että samaa sukua ollaan ja mamma on antanut luvan, kissat pehmenivät mutta jäivät valvomaan tiukasti :D :D

      Poista
  2. VAnha herra: "Sulo riepu... mutta näkisitpä vastapuolen..." Nyt en ikinä enää kehtaa näytellä mun vaivaisia kukkaistutuksia, kun näin noi isot penkit... saanks mä muuttaa teille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha Herra taitaa olla oikeassa, Sulon kanssa ei kannata alkaa tassulittaa!

      Olemme tästä jo aiemminkin jutelleet, meiltä löytyy Sinulle petipaikka ja noihin kukkamaihin, me asutaan niin eri vyöhykkeillä, meillä on pidempi kesä ja hellempi talvi kuin teillä siellä melkein pohjoisnavalla! Sinullakin on ihana puutarha ja sieltä löytyy kaikkia ihania aarteita ja tuunauksissa olet mestarien mestari!

      Poista
  3. Komeat kukkapenkit ja jos aukkopaikkoja on ne kyllä aikanaan täyttyvät.
    Voi surku tuota Sulon haavaista naamaa, sisukas sissi.
    Täällä Tampereen eteläpuolella ei ilmeisesti ole satanut ihan niin rankasti kuin siellä teillä.
    Hyvää lomaa ja toivotaan auringon ainakin joka toinen päivä paistavan.
    Kisuille silityksiä ja rapsutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Molley! Olet oikeassa, aukkopaikat täyttyvät ihan varmasti!

      Sulo on sisukas murkkupoika, kova poika haastamaan naapurien kissoja ja tassulitasta jää aina verisiä muistoja, onneksi ei pahempia! Mamman tykö on aina palattu hoivattavaksi!

      Kolme viikkoa vielä ja sitten alkaa loma, sitä odottelen jo kovin! Kisuille menee silitykset ja rapsutukset :D

      Poista
  4. Onneksi viikonlopusta on tulossa aurinkoinen (näin ainakin toivon). Siellä kukkii kauniisti, oma pihani näyttää sateen piiskaamalta. Voi tota Suloa :)

    Ihanaa viikonloppua Saila <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninni! Viikonloppu oli tosin ihana, täynnä puuhaa ja mustikoita :D

      Sulo on ikuinen murkku :D

      Poista
  5. Upeita kukkaistutuksia, minun pitäisi ottaa oppia ja ryhtyä miettimään myös perennoiden järjestelyä. Nopeasti kukkapenkit kasvavat umpeen. Voi Suloa, urhea sissi puolustaa reviiriään, meillä on onneksi nyt säästytty suuremmilta taisteluilta, eikä ole tarvinnut hoidella haavoja. Täälläkin paistaa nyt aurinko ja toivon totisesti muutamia kuivia sadonkorjuupäiviä. Mustikat odottelevat. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri! Yritän saada noista kukkapenkeistä mahdollisimman helppohoitoisia noiden polvien takia ja hissuksiin niitä siihen suuntaan laittelen, aarrepenkin jätän johon laitan 'rakkautta ensi silmäyksellä' -taimet, niin kauan kuin vain mahtuu, sillä niitä tuntuu olevan :D :D :D

      Nero on tainnut miehistyä iän myötä ja prinssin ei sovi ihan kaikkien kanssa alkaa tassulittaa! Sulo on kuriton ikuinen murkku ja siitä kärsii koko kissanpoika :D suloinen se kuitenkin on ja tulee kainaloiseksi hoivattavaksi!

      Alkavasta viikosta taitaa tulla aika kesäinen! Käytiin viikonloppuna mustikassa, ei tarvinnut paljoa kuljeskella, saalis oli 30 litraa aika pieneltä alueelta, ne ovat melkoisen isoja ihanuuksia, superfoodia ilmaiseksi!

      Poista
  6. Upeat kukkapenkit sinulla on ja komistuvat entisestään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marketta, toivon saavani pionipenkkini täyteen ja saankin kun pääsen kukkaretkille lomallani, ainakin kuusi pionia uupuu vielä ja ehkä muutakin!

      Poista
  7. Pian nuo aukkopaikat täyttyvät. Sinulla on niin mahtavat istutukset, että muutamaa aukkoa ei edes huomaa.
    Aurinkoisista lupauksista huolimatta meillä on kyllä aika harmaan oloista. Iso joukko taimia odottaa istutusta, joten nyt muutama päivä sateettomuutta, pyydän.
    Sulo kantaa taisteluhaavansa ylpeänä. Pitäähän sitä omaa reviiriä puolustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Aukkoja tuli kun kaivettiin ruusut pois isosta kukkapenkistä, järkiperäistin siis penkin hoitoa! Yritän sellaista rosariota kuin Korpijaakoilla on, ruusuilla on nyt uusi koti pellon laidassa helpommassa paikassa! Sain onneksi suurimman osan taimistani maahan, muutamia vielä ja neljä puuta, hiukan tuo sade pukkasi haittaamaan, onneksi on luvattu kesäistä alkanutta viikkoa!

      Sulo pitää reviiristään hyvää huolta!

      Poista
  8. Upeita kasveja sulla, kyllä kelpaa. Sadetta on tietysti meilläkin riittänyt, nyyh. Lämmin kiitos siitä keltaisesta pelargonista, ihanasti nyt kukassa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Viime viikolla teilläpäin taisi tosiaan tulla vettä melkoisesti ja ukkostaa, ainakin raskaat pilvet kumpusivat ja salamoi komeasti, kun samalla suunnalla kauppareissulla ajelin!

      Onpa mukavaa että pelakuu pääsi hyvään kotiin, sen värimaailma on hiukan ristiriitainen - vaaleankeltainen kirkkaanpunaisilla heteillä, 'First Yellow'.

      Poista
  9. Kukkapenkit ja koko puutarhasi on mahtavan rehevä ja luonteva, kaikki on ikään kuin itsekseen siihen kasvaneita ja viihtyvät! Ehkä osaat valita oikean kasvi oikeaan paikkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Koveron Pirkko! Kaikki alkoi pioneista ja hiljalleen yritän suurimman osan isosta kukkapenkistä saada helppohoitoseksi, kate on aika hyvä apulainen isojen taimien alla. Kate on parantanut kasvuolosuhteitakin melkoisesti.

      Poista
  10. Ihanan runsasta ja rehevää! Valeangervon tainta katsoessani mietin, että omani eivät ollenkaan leviä eivätkä rehevöidy, ovat aina vain vaatimattomia, ja niin on aika moni muukin sellainen kasvi, joka kai viihtyy vähän kosteammassa. Olisiko sitten saariston yleensä kuivat keväät ja kesät siihen syynä. Kun lumien sulamisvesistäkään ei paljon kosteutta maahan tule, kun luntakin on yleensä niin vähän, niin siitä alkaa aina hyvin kuivana kasvukausi. Se voi tosiaan vaikuttaa monen kasvin kasvamiseen.
    Voi pieni Sulo, murheellisen näköisiä nuo haavat, mutta onneksi mamma hoitaa nekin kuntoon.
    Todella kivasti olet löytänyt tai kehittänyt uusia istutuspaikkoja. Ihana esikko! Sinulta saamiani esikontaimia olen hoivannut ja kastellut, kaikki elossa yhä (ilman kastelua olisivat kuolleet kuivuuteen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaima! Valeangervon viimein sain ja laitoin sen ruusujen tilalle (ruusut muuttivat vaatimattomaan, mutta kehittyvään (toivottavasti) 'rosarioon'). Mulla on tuossa kukkamaassa sellaista hiekkaista pidättävää multaa, maata olen kattanut ja ajattelin (kuten pioneillekin) syksyllä laittaa katteen (isäntä ajaa nurmen ja syksynlehden muusiksi, mukavaa rouheaa katetta). Tuo kate on aika hyvää, suojaa pakkaselta, kun se jäätyy koppuraksi peitoksi, keväällä suojaa ahavalta, kasvu ei lähde liian aikaisin ja sitten suojaa kuivuudelta kesällä, myös liialta märkyydeltä, ihmeainetta varmaan ja mitä arvostan niin katteen alla kesällä kosteus nousee kapilaarisesti alta joten kastelukin vähenee, tulee matoja kakkimaan ja siis lannoituskin taattu, patalaiskan puutarhurin juttu siis!

      Sulo on taistelijaluonne, tai oikeammin härnäävä murkkupoika, valmis joka tappeluun, mamman sylissä haavat parantuvat!

      Ihastelen tuota esikon kukan väriä, hiukan sade sitä on hakannut! Mukavaa että taimet ovat hengissä, mullakin niitä on vielä istuttamatta, esikon istutus ei ole helppoa, pehmeälehtisten istutuspaikka täytyy tarkoin miettiä :D :D :D

      Poista
  11. Sulolla riittää hyviä vaaninta ja piilopaikkoja kauniissa puutarhassa.

    Upean runsasta kasvua on puutarhassasi. Riittää tekemistä keväästä syksyyn.

    Sulolle rapsutuksia. :)
    Hyvää viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Sulolla riittää seikkailuita ja tähystyspaikkoja, Sulo kiittää rapsutuksista!

      Kiitos! Puutarhanhoito on parasta vastapainoa kiireiselle työlle! Työtä - nautintoa puutarhassa riittää lähes koko vuodeksi, talvi kuluu haaveillessa ja uutta suunnitellessa :D

      Viikonloppu oli kaunis, alkava viikko toivon mukaan kesäisen kaunis!

      Poista
  12. No on siulla komiat kukkamaat, ja samoilla linjoilla ollaan että helppohoitoisemmaksi pitäs saada.
    Mustikkaan tekis miullakin mieli, mutta kun tuo mies on kotona vahtimassa :))
    Mukavaa pyhän seutua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kosotäti, helppohoitoisuuteen tähtään koko ajan, koska päätin että kukkamaista en luovu (saati kasvimaasta).

      Kävin kahdesti mustikassa, marjaa on paljon. Olihan se aika rupeama ja mieli tekisi vielä, lapsillekin voisin kerätä, mutta en taida mennä kuitenkaan. Ortopedi suositteli mulle sellaista poimuria, jossa on kyynärsauvan varsi ja poimuri siellä päässä, kaipa joskus se on tulossa hankittavaksi. Mun salainen mustikkamaani on aika helppokulkuista aluetta. Miehet ovat melkoisen kovia vahtimaan, luulisi että heillä olisi parempaakin tekemistä :D :D no onhan se rakkautta ja välittämistä kuitenkin!

      Poista
  13. Hei haloo! Missä on rikkaruohot? Kysyn vaan. Kommet on jäljet katin otsassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vein rikkaruohot kanoille, muuttuvat muniksi :D :D :D

      Sulo on kova poika tappelemaan, iso ego ja valmis pitämään kodin reviirit selkeinä muille kateille!

      Poista
  14. Meillä taas on ollut jo todella alkavaa kuivuutta..nyt saatiin sadetta.
    Rehevää puutarhaa sinulla! Paljaita kukkamaan alueita minullakin täällä mutta luulen että ne peittyy kun taimiston alet alkavat.
    Voih noita sulon haavoja..mut ei voi mitään..meillä Börje koittaa torjua vierailevat tunkeilevat kisut ja jälki pakkaa olemaan kyllä karua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tullut vettä niin paljon, nyt näyttää jo paremmalta! Onneksi teillekin on pilvet tiputtaneet osan lastistaan, aika jännää että kuivuutta on ollut teillä ja me uimme lähes mutavellissä!

      Noita samoja aleja odottelen, josko sitten sieltä löytyisi aarteita! Pioneita katsastan ja kanadanliljoihin taisin hurahtaa!

      Karua on taistelun jälki mutta reviirit on tehty naapureiden kisuille selviksi, tassulitasta ei helpolla ilman naarmuja selviä kovinkaan kolli!

      Poista
  15. Kauniit rehevät perennapenkit, tässä on tulos ahkeroinnistasi. Hieman hymyilytti haaveesi helppohoitoisesta kukkapenkistä, sellaisen minäkin haluan 😉 Hurjan näköiset taistelun jäljet Sulossa! Onneksi ei pahemmin käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Helppohoitoisuus on tavoitteeni ja siihen hiljalleen pyrin!

      Sulo on kova poika ottelemaan, lajina tassulitta! Naarmuilla pojan pää on kaiket kesät!

      Poista
  16. Moi. Upeita kuvia. Aikamoinen tappelu ollutkin jäljistä päätellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matti Juhani! Sulo on kova poika tappelemaan, mutta ihana kainalokaveri omalle porukalle!

      Poista
  17. Voi Suloa. Pioneja ei voi olla koskaan liikaa, minulla on tavoite ostaa joka vuosi vähintään yksi uusi pioni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo on suloinen vaikka pää täynnä haavoja, onneksi ei syviä kuitenkaan!

      Pioneita ei tosiaan ole koskaan liikaa ja tavoitteesi on hieno, pioneille löytyy aina sopiva paikka ja kukat mitä ihanimpia!

      Poista
  18. Ihanan vehreää!
    Ja kissat mukana touhuissa tietenkin!
    Sulokin, vaikka on arpia pää täynnä! Voi mikä pojanviikari!
    Lähettäisitkö tännekin muutaman sadepisaran?
    Niin kuivaa, että kaikki kuivuu pystyyn.

    Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi. Kyllä kelit saisi jo kuivua. Vaikka kuinka suojautuu niin aina on märkä. Kyllä se vielä iloksi muuttuu.

      Poista
    2. Kiitos Susanna! Kisut ovat aina mun kanssa pihahommissa, virallisen valvojan tehtävä on vaativa ja sopiva työ puutarhakissalle! Joskus ne hakevat myyrän välipalaksi ja siitä olen aina iloinen! Sulo on todellinen pojanviikari!

      Voisinpa lähettää, vaikka usemamman pilvenkin, ne ovat kasautuneet meille ja sadetta on riittänyt niin paljon! Onneksi asumme mäentörmällä! Harmi että teilläkin kuivuutta noin riittää!

      Mukavaa alkanutta viikkoa!


      Kiitos Sami! Olen samaa mieltä että sadetta on tullut riittämiin, nurmikko on kuin pesusieni, litisee kun siinä kävelee ja myötäilee askeleen alla. Iloksi muuttuu, olen samaa mieltä. Alkaneesta viikosta, vaikka onkin naisten viikko, on luvattu aika aurinkoista!

      Poista
  19. Minuakin alkaa harmittaa jatkuvat sateet. Sulla kyllä kaikesta huolimatta puutarha on hyvässä kunnossa,hieno. Nuo ovat hyvä pari,nuo sinun "pojat" Ai Sulollako poikamaisuuksia,eiköhän se ole niin,että miehilläkin ja aina!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisi pilvet jo repeillä ja hiukan kuivahtaa! Meidän talo on mäentörmällä niin onneksi vesi ei jää kauaksi aikaa seisomaan!

      Pojat ovat mukava pari, villikko ja itse rauhallisuus, täydentävät toisiaan! Olet aivan oikeassa, miehillä poikamaisuus on ihana piirre joka säilyy läpi elämän! Tuo poikamaisuus on jokapäiväinen ilon aiheeni!

      Poista
  20. Kyllä on runsasta, ja kaunista. Eivät näytä olevan sateista moksiskaan. Mutta pidempi kuiva kausi on silti toiveissa täälläkin - alkaa jo viljakin kellastua... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Väkertäjä! Meidän talo on mäellä niin onneksi vesi ei jää seisomaan pitkäksi aikaa! Siis kellastuuko vilja teillä jo vedenmäärän takia vai joko se tuleentuu? Kuivempia kelejä toivomme!

      Poista
  21. ihania kuvia ja kukkia! Ja mainiot pojat:)

    VastaaPoista
  22. Oi Sulo olet niin cool ja naamataulusi on kuin meidän Onnin nassu. Tosin hieman vähemmillä naarmuilla nykyään, kun on sokeritauti ja ihan samalla energialla ei jaksa enää muiden reviireillä jolkotella.

    Kauniita kesäpäiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni ja Sulo, ihana nimipari ja lähes kaksoset, molemmat villikkoja, murkkupoikia! Harmi että Onnilla on tuo sokeritauti, pikkuisella!

      Kiitos Tiia!

      Poista
  23. Vehreää ja kaunista on.. samat ilmat on täälläkin ollut, vettä sataa ja välillä päivä paistaa. Mukavaa heinäkuuta sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuta! Onneksi on ollut aika lämmintä kuitenkin vaikka sadetta onkin riittänyt! On luvattu aika lämmintä naistenviikkoa!

      Kiitos, samoin Sinulle!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!