perjantai 29. huhtikuuta 2016

Osa 3, silmä lepäsi

Varoitus! Tässä postausmaratonissa on paljon kuvia!

Jotenkin ajatuksissani on sellainen formaatti puutarhamessuista:

- siellä keskitytään kasveihin ja kasvattamiseen
- yleiskoristeluun on nähty vaivaa, sen ei tarvitse olla vaivalloisesti tehtyä kuitenkaan, ajatus tärkein
- yleiskoristelusta on helppo löytää vinkkejä kotiin viemiseksi
- yleiskoristelussa silmä ja sielu lepää
- myyntipisteet ovat huolella rakenneltuja
- kauppiaat eivät käy iholle
- löytyy aarteita ja kultajyviä

Olenko hiukan hankala messuvieras, saan kai olla! Tukholmassa nämä kaikki kriteerit täyttyivät!

Yleiskoristeluun oli hyödetty valtava määrä kasveja kauniisti kukkiviksi, niitä oli hoidettu hyvin, eivät lorpottaneet! Yleisilme oli hyvin kaunis! 










Valkoinen akileija näytti niin ihanalta!



Messustandeilla oli panostettu myyvyyteen, asiakkaan unelmiin! ...usein niissä onnistuttiin erinomaisesti!


















Kotikunnan edustajakin oli paikalla, en ole koneiden ystävä, mutta tässä iskettiin raa'asti takaapäin, pakko oli kuvata vaaleanpunainen härpäke! Naapurin isännällä on tuollainen vihreä!


Helmiä ja kultajyviä löytyi!


Tältä Gartneriet Spirenin standilta löysin esikon 'Rays Yvonne', kuvan laitan myöhemmässä vaiheessa blogiin. Olin ihan myyty! Olin niin onnellinen! Kiersin tyttären kanssa messuja ja tuli aika tehdä ostoksia, palasimme standille ostamaan jouluruusua. Ajattelin vain yhtä tainta, taimia kun kertyy, painokin lisääntyy kasseissa! Kävin ajatuksissani syvää jaakopinpainia - kerrottu vaaleanpunainen tai kerrottu valkoinen! Valkoinen voitti! Ajattelin ostaa ensi vuonna vaaleanpunaisen. Tuli maksun aika, annoin kukkani kassarouvalle, rouva katsoi minua kun olin maksanut laskuni, hymyili, haki hyllystä vaaleanpunaisen kerrotun jouluruusun ja antoi sen minulle! Jouluruusuenkeli oli paikalla siis! Menin sanattomaksi, kiitoksen sain sanottua ja ilme oli samalla yllättynyt, sanaton ja niin onnellinen! Leijuin lopun matkaa, sydäntäni oli kosketettu! Kohtasin messumatkalla jouluruusuenkelin! 

Tukholman messuja odotin, messut osoittautuivat odotuksen arvoisiksi! Ensi vuonna menen jälleen aivan varmasti, toivottavasti!

Kesä lähenee voimalla ja saamme kai vihdoin hiukan lämmintä ilmaa ja aurinkoa!

Oikein ihanaa Vappuviikonloppua kaikille! 
Pian alkaa toukokuu!

ps. meille on syntynyt eilisillan ja tämän päivän aikana neljä tipua!


22 kommenttia:

  1. Samaa mieltä Tukholman messuista, siellä täyttyvät kaikki kriteerit. On kauniit osastot ja parvekekilpailut ja yleikoristelut, ja lisäksi ihanat ruotsalaiset puutarhaihmiset päälle, niin kuin tu jouluruusuenkelisi... koskettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messut olivat jälleen odotusten täyttymys ja tuo jouluruusuenkeli oli niin ihana kokemus, menin sanattomaksi! Tukholman messuilla oli paneuduttu tosiaan asiaan eli puutarhaan eikä sijaistoimintoihin! Treenasin puutarharuotsiakin ja sain kaikkea kivaa ostettua ruotsin ja enkun sekoituksella, hah, ei haittaa, lopputulos oli hyvä eli upea kokemus ja erinomaiset ostokset :D

      Poista
  2. Olipa ihana kuvakooste! Onnittelut tipuista, voikohan niitä olla koskaan liikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuvattavaa oli vaikka kuinka paljon!

      Kiitos! Tiput ovat niin ihanan pikkuisia, mutta kovaäänisiä! Tein niille munakokkelia, kohta menen niitä taas katsomaan! Tipuja ei meillä varmaan ole koskaan liikaa :D

      Poista
  3. Moi. Niin lepäsi näissä kuvissakin. Upeita . Terveisiä.

    VastaaPoista
  4. Moikka . Jos Ei noilta messuita saa uutta puhtia ja vinkkejä niin huh,huh. Aivan upeat kuvat . Ai niin onnittelut jälkikasvun johdosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Virtaa ja vinkkejä tuli, onneksi oli kamera mukana, ei muuten kaikkea kivaa muistaisikaan!

      Kiitos! Meidän ilmajokinen maatiaismamma on kova tyttö hautomaan ja tipusista pitää hyvän huolen!

      Poista
  5. Voi jospa minäkin joskus pääsisin... Onneksi saan katsella matkailoa ja -elämyksiä, kiitos sinun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan joskus pääsetkin, uskon että siellä saattaisit hurmaantua ihaniin kasveisin ja kaikkiin muihin juttuihin! Kiva löysit kuvistani sen ilon jota itsekin koin!

      Poista
  6. Olipa hieno postaus noilta messuilta, kiitos! Ihanan jouluruusuenkelin tapasit ❤️
    Onnittelut pienten piipittäjien johdosta, ne ovat varmasti niiin söpösiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ensi vuonna messuille matkaan jälleen toivottavasti, jouluruusuenkeli tosiaan yllätti, ihana yllätys oli tosiaan!

      Kiitos, pikkuisia kävin katsomassa aamulla, kaksi keltaista, yksi tumma ja yksi kirjava tipunen ja niin pieniä! Emo on niin ihanan huolehtivainen!

      Poista
  7. Olipas onnistunut reissu!
    Sait paljon kuvia ja kokemuksia ja ihania taimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kaikinpuolin ihana matka ja tytär oivallinen matkaseuralainen! Sain tankattua kameran ja sielun täyteen ihanuuksia ja laukun kauniilla taimilla!

      Poista
  8. Kiitos kuvakokoelmasta. Oli varmasti mukava yllätys kauppiaalta. Reissusi kuulosti muutenki onnistuneelta. Hauskaa vappua ja onnea pikku tipusista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, reissu onnistui jälleen hienosti! Yllätys oli huikea!

      Pikkutipuset ovat niin pieniä ja suloisia!

      Poista
  9. Hienoja messukuvia. Pääsee niiden kautta kivasti tunnelmaan, vaikken ole Tukholman messuilla käynyt. Kiva tuo jouluruusu-yllätys;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen iloinen että sain edes palan ihanista messutunnelmista kuvien kautta välitettyä! Jouluruusuyllätys oli ihana!

      Poista
  10. Ihania messukuvia! Jälleen kerran tulee sellainen olo, että tuonne Tukholmaan on vain päästävä. Jospa siellä olisi jouluruusuenkeleitä jatkossakin. Ja paras ottaa oma auto matkaan, ettei kantamisongelmien vuoksi joudu jostain ihanuudesta luopumaan.
    Onnea uusista tipusista ja oikein mukavaa vappua sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa pohdin myös, kannettavaa tulee, kun ihanuuksia löytyy, auto pitäisi olla mukana! Jouluruusuenkeleitä varmaan jatkossakin löytyy!

      Tukholma ei petä, messut olivat upeat niin tänä, kuin viime vuonnakin, ensi vuonna menen taas, toivottavasti!

      Kiitos, Between!

      Poista
  11. Upeita kuvia! Ihana tuo jouluruusukertomus, tosi mukava myyjä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jouluruusumyyjän lahja sai minut sanattomaksi ja niin onnelliseksi!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!