perjantai 2. helmikuuta 2018

Haave yrttimaasta

Haaveilu ja suunnittelu siis jatkuu, 
mutta matka haaveista toteutukseen ei ole kovinkaan pitkä.







Olen pitkään haaveillut kunnon yrttimaasta, 
sellaisesta josta saisin hyvät teeainekset ja mausteet ruokiin. 
Toki vuosia olen yrttejä kasvattanutkin 
ja niiden määrää hiljalleen lisäillytkin, 
mutta vielä ei tarpeeksi yrttejä Kivipellossa kasva. 


Rakkaimpia yrttejäni on timjamit, ranskalainen rakuuna ja basilika. Tilliä ja persiljaa en yrteiksi enää laske, koska ne ovat meillä selkeitä salaattiaineksia. 

 
Mutta haave pitkistä riveistä timjamia, 
vallankin sitruunatimjamia, 
reiluja puskia minttua ja muita herkkuja.

Sitruunatimjamin siemeniä metsästän edelleen, appelsiinitimjamin siemeniä löysin, mutta se ei ole sama asia. Etsintä siis jatkuu. 


Mintun kasvattamista vuosia emmin. 
Pelkäsin sen valtaavan koko kasvimaan. 
Pari vuotta sitten sain Autuaan olon Cheriltä 
omenamintun taimen. 



Taimen istutin yrttimaahani pohjattomaan isoon ruukkuun, 
josssa taimi onkin hyvin viihtynyt. 
Omenaminttu on hyvin kaunis kasvi. 
Viime kesänä se sai kaverikseen mansikkamintun...lisää minttuja meille tulee aivan varmasti. 

Sipulirintamana yrttimaassani kasvaa salaattipillisipuli (piiplööki), ruoholaukka ja valkosipulin tuoksuinen kiinansipuli - sen kukat ovat erityisen kauniit - ja ilmasipuli.

Ranskalainen rakuuna on ollut sitkeä. 
Varon vuoksi sitä kasvaa meillä parissa paikkaa. 
Aikoinaan joskus viime vuosituhannen puolella ostin taimen messuilta Veijo ja Tuovi Miettiseltä, 
se oli silloin melkoinen harvinaisuus 😊.

Vanha lipstikka vartioi kasvimaatani pahoilta voimilta ja se saa jatkaa kasvuaan laatikoiden vierellä. 


Taimetettavaksi hankin pitkästä aikaa iisopin siemeniä. 
Yrtti on vahva, mutta kukinnaltaan kaunis 
ja uskon sen houkuttelevan perhosia. 
Perhosmagneetiksi yksi lavakaulus saa punahattuja 
koko laatikollisen - eri värisiä.   


Yrttien kasvatus kiinnostaa kovin, 
yrttejä käytän aika paljon. 
Kuivatut yrtit ovat myös mukava tuliainen Madeiran matkalta, josta perinteisesti ostan aina jotain tuliaiseksi tutusta puodista.



Haaveilu ja perehtyminen jatkuu edelleen. 
Yrtit ovat piste iin päällä ruuanlaitossa!


Ihanaa ja herkullista viikonloppua!

38 kommenttia:

  1. Ihania ja hyödyllisiä haaveita! 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, haaveita pitää aina olla vallankin hyödyllisiä!

      Poista
  2. Yrtit tuovat ruokaan sen ytimen ja tuoksun, käytän myös paljon yrttejä. Yllättävän vaatimatonkin yrttimaa tuottaa riittävästi tuoretta ainesta kesällä ja siitä riittää myös kuivattavaksi meidän huushollissa. Suosikkejani ovat timjami, basilika ja oregano. Rosmariinia rakastan myös, mutta uusia taimia on hankittava joka kevät, sillä en saa niitä talven yli vietyä. Ja tietysti lipstikat, tillit ja persiljat... ihanat yrttihaaveet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, yrttien käyttö vähentää myös suolan määrän tarvetta ja ne antavat 'potkua' ja syvyyttä ruokaan. Kuivatan myös talvivarastoksi pienen yrttimaani satoa, toivon että saan uuteen yrttimaahani kokoa lisää ja siten satoakin enemmän. Talvetus tuottaa joskus ongelmia tosiaankin.

      Poista
  3. Listastasi puuttui ihana mäkimeirami, jonka kuivatut lehdet maustavat kaali- ja papuruoat hernekeitosta alkaen. Se on vaatimaton, kestävä ja perhosia keräävä perenna, jonka kukinta kaunistaa maisemaa hienosti. Se on yksi minun suosikeitani, ja tosi helppo kasvattaa siemenestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkimeirami tosiaan puuttuu, mutta asia korjaantuu. Kiitos, kun muistutit! Lisäarvona on vielä tuo, että kukinta kerää perhosia. Uskon, että lajikkeistoni tulee lisääntymään muutenkin.

      Poista
  4. Ihania yrttihaaveita! Kissatkin ovat selvästi keskittyneet haaveiluun, joskin taitaa kohde olla jokin muu, kuin yrtit.
    Omenaminttu on ihastuttava. En tajunnut sitä istuttaessani rajoittaa sen kasvualuetta ja se on lähtenyt leviämään. Onneksi sen sijainti sallii leviämisen. Omenamintun läheisyydessä on kiva työskennellä, sillä tuoksu on hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mukavaa haaveilla! Kissat ovat tosi kovia haaveilemaan, kohteena vain useimmiten tavoittamattomissa oleva lintupaisti tai mehevä myyräpaisti. Omenaminttu on ihana ja sen kukat kauniit, tuoksu hieno. Mintut ovat kovia leviämään ja siksi niitä arastelin aiemmin.

      Poista
  5. Yrtit ovat ihania ja minullakin on ajatuksissa lisätä niiden kasvatusta eritoten ruukuissa ja mahdollisimman lähellä sisäänkäyntiä mistä niitä on nopea käydä napsimassa.
    Meillä on kahdenlaista minttua kasvamassa kasvimaan lavakauluksessa ja mietin alkuun kuinkahan aggressiivisesti ne mahtavat lisääntyä. No ainakin toistaiseksi ovat olleet hyvin hallittavissa. Käytän minttua aika paljon ja eritoten kylmissä juomissa joihin se antaa mielestäni raikkaan ja hyvän maun.
    Timjami on myös minun lempiyrttini ja sen olen onneksi saanut myös aika hyvin talvehtimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrtit ovat ihania ja varmasti upean kauniita ruukkupuutarhana. Lähellä sisäänkäyntiä vallankin ne ovat helppoja napsittavia niin salaatteihin, juomiin kuin muuhunkin ruuanlaittoon.

      Minttuja hiljalleen uskaltauduin kasvattamaan, ne tosiaankin ovat raikkaiden juomien oivallinen ainesosa. Minttuja varmaan laitan lisää kasvuun.

      Timjami on minulle rakas yrtti, eritoten sitruunatimjami. Sen siemeniä on hiukan hankala vain saada. Timjamin talvetus on hyvin sattumanvaraista meillä, useimmiten se säilyy talven yli kuitenkin.

      Poista
  6. Ihanat haaveet. Olisiko siinä muuten syy, etten syty hyötyviljelyyn, koska en kokkaa? Nyt sen tajusin. Syön kyllä! Hyötykasvit ovat mielestäni myös hankalia kasvattaa ja niitä myydään tolkuttoman halvalla toreilla ja turuilla. Omat ponnistelut eivät siksi innosta.. Sinulla se on eri juttu, kun saat upean sadon ja kokkaat vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aika kova haaveilemaan ja nyt siihen on ollut aikaakin. Puutarhakirjoja lukiessa kaikkia kivoja juttuja tulee esiin, uusia haaveilun kohteita siis :D.

      Nooo, ei hyötykasvit niin hankalia kasvatettavia ole. Olethan niin taitava kukkatarhurikin, hyötykasvit ovat varmaan paljon helpompia kasvattaa :D. Vihannesten hinnat ovat erityisesti kesäaikaan melko edullisia, mutta koska haluan hifistelläkin joskus, haluan lajikirjoa enemmän - siis sellaisia, mitä kaupasta ei saa, siksi tämä hyötykasvatus kiinnostaa niin kovin. Joskus on kiva kokeilla rajojakin, pystynkö jotain erikoisempaa kasvattamaan ja saanko siitä satoa, no tuo pätee kyllä kukkiinkin:D. Kokkailla tykkään kovasti ja nautin, kun saan hakea hyötymaalta ainekset, joista saan ruuan laittaa.

      Poista
  7. Niin mukavia haaveita♥ Toivotaan että kaikki haaveesi toteutuvat! Yrtit on kyllä ihania ja miten kätevä onkaan saada omalta pihalta ruokiin lisämaustetta:) Mukavaa lauantaita♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde!

      Toivon haaveideni toteutuvan, haaveita vain tulee koko ajan lisää ja lisää :D. Yritit ovat oivallinen ja ihana lisä ruuanlaitossa ja mukavaa niitä on omalta kasvimaalta hakea.

      Poista
  8. Ihania lämpimiä, vihreitä, maukkaita haaveita.
    Hieno kuvasarja!

    Erilaisten hedelmien siemeniä olen alkanut tökkiä mullan sisään, jotain on jo noussut mullasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus! Onpa mielenkiintoista, siementen kasvua taimeksi on mukava seurata.

      Poista
  9. onpa ollut todella mielenkiintoiset postaukset! olisipa minullakin ollut joskus mahdollisuus tutustua Lehtosen Ullaan, saatan olla pikkiriikkisen kade nyt;) sinun haaveilusi ei todellakaan jää haaveiluksi, vaan määrätietoisesti myös toteutat ne. tuttu paikka tuo Madeiran yrttikauppa, tai luulen ainakin kuvan otetun maalaisten kauppahallin yrttikaupasta. minua kiinnostaa kasvatettujen yrttien ohella myös villiyrtit ja niitä kerään paljon itse teeaineiksi. nytkin hautuu parhaillaan iltateeksi siankärsämöä, mustaherkuan- ja horsmanlehtiä kera ruusunterälehtien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona! Haaveeni ovat aika maatiaisia, mutta tykkään niin kaikkea kasvattaa. Ullan kanssa tosiaan pääsin jakamaan ajatuksia kasvattamisesta, hänen tietomääränsä hurmasi!

      Tuo on tosiaankin kauppahallin yrttikauppa, ihana paikka. Käyn siellä aina kun vain Madeiralle mennään ja mukaan lähetee kaikkea kivaa ja joskus erikoistakin. Ihastuin kovasti sieltä ostamaani punaiseen savustettuun curryyn, joka on kauppiaan äidin omalla reseptillä tehty. Myös laakerinlehdet häneltä aina ostan ja sitä sitruunatimjamia.

      Olen huolella lukenut villiyrttipostauksesi ja se on minua innostanut kovin tutustumaan aiheeseen enemmän. Teeainesten keruu on lähellä sydäntäni, kahvia en juokaan koskaan. Tuo mainitsemasi teesekoitus on varmasti todella hyvä ja tuoksu ihana!

      Poista
  10. Upeita kuvia ja ihania haaveita. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sami! Haaveilu on mukavaa, joskus haaveet käyvät toteen!

      Poista
  11. Kurnau, upeita kuvia. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  12. Ihanaa haaveilua ja teillä on myös siellä maailman ihanimmat haaveilijat kuvissa. <3

    Mukavaa sunnuntaita ja helmikuun alkua Saila <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Pojat haaveilevat lintu- ja myyräpaisteista ja minä keväästä!

      Poista
  13. Yrtit ovat ihastuttavia! On tullut jonkin verran haalittua niitä, mutta en uskalla jättää niitä ulos talvehtimaan vaan olen siirtänyt talveksi varastoon. Komea pehko lisptikkaa! Lipstikan minäkin jätin ulos ja hyvin on vielä kasvanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, ihastuttavia! Aika moni yrtti kestää meidän talven, avomaalla omani ovat talvea viettäneet, mutta herkimmät ilman muuta kannattaa nsstaa talveksi suojaan.

      Poista
  14. Yrtteihin tutustuin asuessani Unkarissa. Itse en niitä osaa viljellä. Mutta sinä superviljelijä varmasti saat haaveesi toteutumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unkarissa varmaan Sinulla on ollut upeita yrttikokemuksia ja niitä ihania paprikoita, oi voi! Superviljelijä en ole, mutta kokeilen mielelläni montaa sorttia :D.

      Poista
  15. Niin ihania kuvia ja tuoksukin välittyy tänne asti. Nyt alkoi tehdä mieli Madeiralle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vanha Rouva! Viisi viikkoa vielä ja sitten ... hanimuuni Madeiralla!

      Poista
  16. Yrtit kyllä saavat arkisenkin ruoan maistumaan astetta paremmalle:)
    Ja basilika tomaatin kaverina ruisleivän päällä, nam!

    VastaaPoista
  17. Kunnon yrttitarha se vasta olisikin hieno juttu,
    yrttejä kun voi käyttää niin moneen ja monella tavalla!
    Timjami on mun suosikki nro 1.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olen samaa mieltä ilman muuta. Yrtit ovat tosi monikäyttöisiä ja niin kauniita! Timjami on yrttien aatelia :D.

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!