perjantai 3. marraskuuta 2017

Puu, joka on tärkeä ja merkityksellinen

Tässä haasteessa oli ajatuksena kertoa tärkeästä tai merkityksellisestä puusta. 
Valinta oli epätoivoisen vaikea, 
tuli ajatelmia monestakin puusta, 
mutta jos jaksat lukea tämän maratoonin loppuun, 
siellä kristalloituu viimein se tärkein.
 

Kiitos tästä haasteesta Rannanpihassa Ulla ja Suvikummun Marja!

Puut ovat olleet aina minulle tärkeitä. 
Lapsuuden kodin vanha mänty, johon isäni laittoi minulle keinun. Se jouduttiin kaatamaan 
ja tärkeän puun kaato oli minulle suuri suru. 
Lapsuuden kotipihassamme kasvoi myös suuri koivu. 
Sinne olisi ollut helppo kiivetä, mutta sääntö oli ankara, 
vain alaoksille.
 Koivu oli myös pihan sirkuttajien laulupuu.

Puuharrastukseni heräsi vuosia sitten. 
Erikoispuihin en ollut vielä silloin paremmin vihkiytynyt. Ystäväperheen rouva toi kerran meille tuliaisiksi 
mikrolisäämänsä puuntaimet. 
Se ehkä oli sysäys kasvavaan kiinnostukseeni. 
Paperikassissa oli makeapihlaja, pylväspihlaja, sulkaharmaaleppä ja pylväshaapa. 
Myöhemmin saimme häneltä opintomatkaltaan 
Tanskasta tuoman sinikuusen testikasvatukseen. 
No tässä oli potkua kerrakseeen.

Tuo olikin sellainen ajankohta, 
että Kivipellon isännällä oli ajatus rakentaa kotikonnuilleen 
meille uusi koti. 
'Tonttimme' on tilava. Tänne mahtuu puita. 
Noille saamillemme puuntaimille löytyi heti paikat ja ovat kasvaneet komeasti. 
Lehtikuusi on ollut aina suosikkipuuni, 
samoin upean syysvärin saava mongolianvaahtera. 
Pihapiirin reunaan tien varrelle laitettiin toistakymmentä lehtikuusta ja Pinsiön taimitarhan syksyn taimiloppuunmyynnistä ostin joitakin mongolianvaahteroita markan kappalehintaan. 

Lehtikuusilla ikää jo yli 10 vuotta. Ne suojaavat arboretumini pieniä puuntaimia.
Vuodet vieri ja puuasia kypsyi alitajunnassani 
heräten hiljalleen. 
Tammi on kiehtonut jo kauan aiemminkin. 
Kuopus kävi siihen aikaan harrastamassa Tampereella 
ja Metso-kirjaston edessä busssipysäkin vieressä on komeita vanhoja tammia. 
Pyysin häntä tuomaan minulle terhoja kotiin tullessaan, 
jotta saan niistä taimikasvatukseen siemenet. 
Sen kummempaa ajattelematta laitoin terhot kasvimaahan, 
noin reilu 30 kpl. 
Ihania pieniä taimia nousi keväällä. 
Tammet saivat vankistua kasvimaallani, 
kunnes tuli aika niiden siirtoon oikealle paikalleen. 
Taimia kaivettiin ja kaivettiin. 
Tammen kasvutavan tuntevat tietävät, 
että vaikka maan pinnalla on pieni taimipiiska, 
juuret ulottuvat lähes Kiinaan saakka. 
Sain vakavan varoituksen Kivipellon isännältä 
- koskaan ei enää tammia saa laittaa kasvimaahan kasvamaan tai saan ne itse kaivaa pois!

Varovasti sen jälkeen olen laitellut siementaimia 
monen monesta puusta. 
Pari vuotta sitten sain kuningatarajatuksen: pian täytän 60 vuotta, mikä olisikaan paras syntymäpäivälahja. 
Oma arboretum tietenkin. 
Voi miten iloinen olin keksinnöstäni. 
Isännä pehmittelyyn meni aikansa 
ja sain kuin sainkin oman pienen arboretumin. 
Mietin taas kerran, mitä sinne haluan. 
Tässä kohden apuun tuli ystäväni Suvikummun Marja
Surukuusi täytyy saada, mutta mistä! 



Oli ensimmäisen bloggaritapaamisen aika ja niin surukuuseni matkusti Raumalta meille Marjan takapenkillä. 
Voi sitä ilon määrää! 
Vielä tarvitaan lisää puita - ajattelin! 
Teimme samaisen vuoden syksyllä Marjan kanssa 
puutarharetken Vakka-Taimeen. 
Sieltä mukaan tuli pähkinöitä, kivikoivu, paperikoivu ja otatammi.

Otatammi

 Vielä oli tilaa - havut kiinnostivat! 
Vinkkiä tuli jälleeen Marjalta! Tein puunhakuretken Lohjalle Sundbergin taimistoon
Haaveena oli kumopata-kuusi. Sitä en saanut, koska heillä ei ollut mikrolisättyjä kumopatoja, vaan varrennettuja. 
Varrennetuissa kumopatoissa kasvutapa ei aina säily. 
Mutta tyhjin käsin tämä retki ei päättynyt. 
Mukaan tuli kultakuusia, purppurakuusia, surukuusia ja muutama käärmekuusi, luutakuusi ja ihanainen 
kääpiöserbiankuusi  Picea omorika 'Nana´.

Purppurakuusi

Kultakuusi

Kääpiöserbiankuusi 'Nana'
Arboretumini on alkanut täyttymään hiljalleen. 
Vakka-Taimen retkillä on mukaan tullut vielä lisää lehtipuita - pähkinöitä: tavoitteenani oli saada siipipähkinää ja punapähkinää lisää ja sainkin. 

Vakka-Taimessa on paljon pähkinöitä!

Punapähkinä
Vielä pari kiellon päälle. 
Tukholman puutarhamessuilta löysin kotimaisen tuottajan muhkuralepän ja se piti ilman muuta tuoda mukana. 

Muhkuraleppä
Viime kesäiseltä perinnematkalla 
jouduin Viherlassilassa koetukselle - päätin, 
etten yhtään puuta osta. 
Jouduin koetukselle ja luja itsehillintäni piti - melkein. 
Mukaan tuli vain yksi puu, koreanpihta 'Silver show'. 
Olen saanut Kivipellon isännältä vakavan varoituksen - yhtään puuta en saa hankkia ennenkuin kaikki valeessa olevat taimet on maassa. Olin samaa mieltä, mutta minut Lepaan puutarhamessuilla vieteltiin - visakoivu huuteli perääni ja pitihän ressukka mukaan ottaa kaksin kappalein.

Puut ovat siis lähellä sydäntäni. 
Puun päivä 27.9. Vesan päivä 
pitäisi julistaa liputuspäiväksi.
 Jokaisen puun istuttaminen on todellinen ekoteko 
ja tärkeä jokaiselle luonnon ystävälle. 

Sitten perimmäiseen kysymykseen: mikä on merkityksellisin puuni. Jokaiseen puuntaimeeni minulla on 'suhde', 
jokaisella on oma kertomuksensa. 
Arboretumiini puut on valittu huolella, vaikka taimikaupassa olenkin kuin harakka hopealusikoiden kanssa. 

Tärkeimmät itse istuttamani puut ovat ilman muuta surukuusi
jonka kanssa olemme jo melkein saman mittaiset, hän on vain solakampi. Myös paperikoivu on hyvin kaunis ja rakas. Upea paperikoivumetsikkö löytyy Tukholman messuhallin ympäristöstä. Sen näkeminen saa hiljentymään. Rakas puu on myös punapähkinä. Vakka-Taimessa siihen rakastuin ja rakkaus on säilynyt ja lämmin edelleen.
 
Paperikoivu
Mutta rakkain kaikista on vanha metsäkuusi
paksurunkoinen, lähes taivaaseen yltävä. Vanha kuusikko sammalmatolla saa minut onnelliseksi. Omassa metsässämme usein käyn hiippailemassa vanhojen kuusten alla, kuuntelemassa tuulen leikkiä oksistossa.  



Vaikka tämä haaste on kiertänyt jo hyvän tovin, 
haluan silti haastaa mukaan
Tarttukaa tähän, jos se puhuttelee ja haluatte jakaa ajatuksianne, jos syksyn touhujen jälkeen on voimavaroja. 
Tiedän, että teillä kolmella on myös 'suhde' puihin! 

Oikein hyvää pyhäinpäivää ja alkavaa viikonloppua!
Nautitaan luonnosta, nautitaan puista! 

Valtava käärmekuusi Hatanpään arboretumissa.
 

52 kommenttia:

  1. Sinun arboretumissasi on jo vaikka kuinka paljon mitä ihanimpia ja erilaisia puita!
    Mullekin kuusi on tärkeä puu, onhan niitä tonttimme ympärillä meitä suojaamassa melkoinen joukko:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiljalleen arboretumiini puita on muuttanut ja joitakin olen metsäänkin istuttanut. Mietin pitkään, mikä voisi olla se tärkeä puu ja kyllä kuusi kaikki kriteerit täyttää - mikä onkaan ihanampaa kuin vanha kuusikko sammalmatolla.

      Poista
  2. Oi, tuo sinun arboretumisi on jo nyt niin ihana! Kerrassaan upeita puita! Onneksi teillä todellakin on iso "tontti"!
    Ne puidenhankintaretketkin ovat niin kivoja. Varmaan ensi kesänä lähdetään taas jotain hankkimaan......
    Ja kiitos tuosta edellisen postauksen haasteesta :) Vastaan siihen kyllä, mutta juuri nyt harrastukset haittaavat toisia harrastuksia. Onneksi ei juuri nyt ole työtä haittaamassa harrastuksia. Se nyt tästä vielä puuttuisi! Kunhan on Mummun Pilkkumi hoidettu, palaan siihen haasteeseen.
    Sinulla olikin ihan valtavan paljon kaikenlaisia kivoja muistoja lapsuudesta. Mitenkähän minä ollenkaan muistan niiiin vanhoja asioita :D
    Leppoisaa viikonloppua ja Pyhäinpäivää teille sinne Kivipeltoon♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, arboretum on hyvässä alussa, puut vielä aika pieniä, mutta kunhan vahvistuvat pituutta tulee nopeaan. Surukuusi onkin mun kanssa jo saman pituinen, hoikempi vain :D Juu meidän 'tontille' mahtuu vielä jokunen puu ja vaahteroita saisi olla enemmän. Ilman muuta perinteinen täytyy ensi vuonna taas tehdä, suurin osa noista puistahan onkin juuri meidän retkiltä peräisin.

      Haasteen vastaamisella ei ole kiire, itselläni meni kuukausi 'kypsyttelyssä'. Aika rientää ja teillä on ne Mummun Pilkkumin kestitkin tulossa.

      Kukat nivoutuvat kyllä aika vahvasti lapsuuteeni jostain syystä, lisääkin kukkia olisi ollut, mutta en sitten halunnut ihan romaania kirjoittaa :D monta lapsuuskukkaa Kivipellossa kasvaakin.

      Kiitos, samoin sinne Suvikumpuun!

      Poista
  3. Onpa paljon erilaisia, ihania puita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puut ovat ihania ja niitä tosiaan hiljalleen on meille kertynyt.

      Poista
  4. Ooh, ihana puuhulluus! Minullakin on joitakin tärkeitä puita ja eräitä lajeja joihin on hyvin lämmin suhde. Viime vuosina olen muutamia puuvartisia itsekin keräillyt mutta varsinainen arboretum puuttuu, toistaiseksi.

    Puu on myös makuasia, minä en pidä surukuusesta, siinä on jotain liian surullista. Puun elinvoima ja ylväys väärässä muodossa.

    Miten olet suojannut omat puusi niiden alkuvuosina? Tiedän rusakoiden himoitsevan uutta tuurenpihlajaamme ja meinasin paketoida sen tyvestä latvaan saakka niin, että sekä rusakot että kauriit poistuvat sen ääreltä tyhjin suin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuhulluus tosiaan! Keksin tuon arboretumin pari vuotta sitten ja sain taivuteltua Kivipellon isännän ideaani...nyt häntäkin on alkanut puut kuumottamaan :D taitaa olla tarttuva tauti!

      Puun habitus tosiaan on makuasia! Meillä on muutama pylväs ja ne ovat kauniita, mutta eivät ihan makuuni - kaatamaan niitä en mene kuitenkaan. Suru- ja käärmekuuset ovat mieleeni molemmat ja surukuusen surullisuus vetoaa.

      Alkuvuosina suojasin oikein kunnolla runkosuojilla. Meillä puput olivat vallankin pähkinöiden ja punatammien kimpussa, eivät syöneet, katkaisivat vain. Suojata täytyy ilman muuta. Vanhempia tammia puput eivät enää himoile, kauriita ja peuroja meillä ei juuri olekaan.

      Poista
  5. Kivaa puuhulluutta ja hienot kuvat. Tuo banneri oli tosi must!

    VastaaPoista
  6. Tässä jää sanattomaksi - niin monivaiheisesti ovat suhteesi puihin syntyneet ja kehittyneet! Oma kuusi on kuitenkin varmasti tärkeä ja niin rehti suomalainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vahva suhde puihinkin...kuusi kuitenkin ihanin ja turvallisin :D

      Poista
  7. Upeita puita tarinoineen. Jokaisen istuttamani puun muistan. Lapsena kasvatin tammia kukkaruukussa ja yksi puutarhaan istutettu oli jo komea puu lapsuudenkodissani kunnes talon uusi omistaja joutui kaatamaan sen pari vuotta sitten putkitöiden vuoksi. Nykyisessä kodissani kasvoi mahtava, leveähameinen ja kaksilatvainen kuusi. Naapuri raivasi pellonreunoja ja kaatoi minun pihakuuseni, vieläkään en ole täysin toipunut surusta. Naapuri ei ymmärtänyt kyyneleitäni: "Sellainen kaksilatvainen kuusi, ei minkään arvoinen."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri! Surullinen tarina tammen kohtalosta ja myöskin kaksilatvaisen kuusen. Pihakuusi on turva ja suoja, kaksilatvainenkin kuusi, arvokas tottakai!

      Poista
  8. Saila, sinä saat näihin postauksiisi aina tunteen niin voimakkaana mukaan, että tätäkin lukiessa liikutuin ja kyyneleet tulivat silmiini. Noin monesta upeasta puusta on vaikea mieluisinta valita, eikä ehkä tarvitsekaan. Jokaisella on tarinansa ja merkityksensä. Toivotan menestystä ja monta uutta puuta arboretumillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Between - ihanuus, en haluaisi kyyneleitä tai liikutusta! Minulla on vahva suhde moneen kasviin, niin kukkiin kuin puihinkin - yhteinen historia kaukaa! Arboretumini taimet ovat ihan piiskoja vielä, toivonkin niille vahvaa kasvua.

      Kiitos ystäväni!

      Poista
  9. Oma arboretum. Mahtavaa. Meillä olisi toiveena istuttaa surukuusi. Mutta ei taida tontti riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puun istuttaminen on ekoteko ilman muuta! Surukuusi on aika solakka, kannattaa miettia uudelleen - paikka varmaan voisi löytyä :D

      Poista
  10. Moi. Pidä kiinni suunnitelmasta loppuun saakka. Oma arboretum on mahtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin monta puuta joita vielä haluaisin, koitan pitää pääni - onhan puun istuttaminen ekologisesti aika tärkeää.

      Poista
  11. Ihanaa, Oma Arboretum!! Olet saanut hankittua monia upeita puita ja niiden kasvun seuraaminen on varmasti mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arboretum on haaveideni täyttymys, mutta ihanuuspuita riittää...varmaan tila laajenee :D Kasvun seuraaminen on todella mielenkiintoista.

      Poista
  12. Ihana postaus! Niin ihania tarinoita ja miten mahtavia puita teillä onkaan! Minun kohdallani haaste muotoutui paljon yksinkertaisemmaksi... Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kesätuulia! Elämä on puita täynnä ja ne kutsuvat luokseen. Jo oman puun löytäminen on upea asia!

      Poista
  13. Kyllä, sinulla on oma arboretum jo kasvussa, minulla vielä aluillaan. Puut ovat tärkeitä ja sain monta hyvää vinkkiä sinulta, kiitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omassa arboretumissani puut ovat vielä piiskoja meilläkin :D Puut ovat tosi tärkeitä!

      Poista
  14. Niin upeita puita, niin kaunis ja koskettava tarina. Näkyy, että sydämesi on mukana. Samaa voi sanoa edellisestä, puutarhaa ja sen kukkia koskevasta kirjoituksestasi. Kiitos, että kerroit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Airi! Elämääni vahvasti nivoutuvat niin kukat kuin puutkin :D

      Poista
  15. Voi että, kun teillä on ihania puita arboreetturissanne!
    Me Beiben kanssa rakastetaan myös puita ja pientä keräilyä on täälläkin havaittavissa! 😆 Surukuuset on ihania! 💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiljalleen kaikkea ihanaa sinne koitamme saada kasvuun. Meillä on yhteinen rakas - surukuusi, ehkä muitakin :D

      Poista
  16. Ihana postaus♥ Upeita puita ja kuvia kaikki! voi miten kiva onkaan tuollainen oma Arboretum! Leppoisaa lauantaita♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde! Puiden istuttaminen on todellinen ekoteko :D

      Poista
  17. Olpas mukava ja koskettava postaus! Monenmoista oot istuttanu arboreettumiin ja vielä sinne jokunen uuskin taimi mahtuu. Puuhulluus on ihana tauti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuhulluus on ihana tauti! Kiitos haasteesta :D paljon on puita mitä haluaisin ja tosiaan puun istuutaminen on todellinen ekoteko :D

      Poista
  18. Oi ihanaa lukea rakkaudestasi puihin! Samaa tautia on täälläkin, joten kiitän haasteesta. Otan sen tosi hyvilläni vastaan!

    Oli aika ylläri kuitenkin, tuo sinun valintasi. Johdattelit kertomuksellasi hienosti, ja lopulta tiputit valintasi suorastaan yllärinä! Minä lukiessani pohdin, mikä noista esitellyistä olisi se valinta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt on vastattu haasteeseen! Upeaa pohdintaa se tuotti. Kiitoksia!

      Poista
    2. Meillä tämäkin on yhteinen rakkaus! Puut ovat ihania ja sinun arboretumisi on vertaa vailla - joskus tungen teille itseni kylään tutkimaan kaikki ruusut ja puut...jo sallit :D

      Haasteesi luin jo pariinkin kertaan, rakkauspuusi haluan meillekin ilman muuta!

      Poista
  19. Kirjoitit kauniisti rakkaudestasi puihin.
    Ja arboretumisi on upea!!
    Kun se säilyy vielä parille sukupolvelle, saavat ihailla upeaa puiden kauneutta!
    Muistan erään englantilaisen kartanonomistajan istuttaneen paljon puita pihamaalle ja tiluksille ja ainoa asia mitä hän vanhoilla päivillään suri oli se, ettei hän istuttanut niitä jo lapsesta asti ja saanut ihailla niitä itsekin ennen kuolemistaan kun puut ovat suuria!

    Tammi, rakkauspuuni. Aina.
    Myös hevoskastanja kuuluu lapsuudestani rakkauspuiden kärkeen.

    Kiitos tästä ihanasta postauksesta ja haasteesta.

    Lempeitä marraskuun päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!

      Sukupolville todella haluain sen säilyvän, pieniksi keuhkoisi maailmalle. Tuota samaa surua poden, miksi en ollut jo lapsena valveutunut vaikka jo silloin puita rakastin - paljon!

      Tammi on myös minun rakkauspuuni, punatammi vallankin ja otatammi ja ihana vanhaa perua olevat tammeni, joilla on historiaa jo meilläkin :D Hevoskastanja on kaunis, minulla kasvaa yksi sellainenkin piiska vielä.

      Marraskuu alkoi lempeästi, sain valkosipulit maahah ja melkein kaikki talventörröttäjät leikattua. Joulun kielot, hyasintit ja amaryllykset on istutettua. Nyt saa tulla talvi - olen onnellinen!

      Poista
  20. Taitaa mennä ensi yö, kun etsin tiedostoista kaikki ihanat puuni ja läväytän ne eetteriin ;) Mutta mikä niistä onkaan se ihanin / kaunein / tärkein / rakkain... päässä surraa ja pörrää, kiitos sinun ihanaisen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten sitä odotankaan! Tiedän, että olet kasvien ja vallankin puiden ystävä!

      Poista
  21. Oi kuinka kaunis tuo purppurakuusi - enpä ole koskaan omin silmin nähnyt. No nyt kuvasta palan :)
    Surukuusi on ollut mullakin kauan ostoslistalla, onpa jotakin hankintaa ensi keväällekin.
    Mun tärkiä on koivu mun kotokotopihalla - on istutettu sinä keväänä kun olen maailmaan putkahtanut ja sille rantsille tuotu. Toinen on yhdellä tontilla varjelemani tammi - liinoilla vedetty haaraosa kiinni kun yksi koivu kaatui keskelle, ja hyvin on selvinnyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purppurakuusi on tosi kaunis! Omani on vielä aika pieni, mutta hyvässä kasvussa. Surukuusi kuuluu ihanuuksiini, nyt se on meille kotiutunut ja komasti kasvussa.

      Sinulla on ihanat rakkauspuut! Koivu on pala elämääni, tammi vanhuuden turva, tykkään molemmista myös!

      Poista
  22. Ihania puita! Rakastan puita. Muutamia muistojen puita kasvaa meilläkin. Isälläni oli tapana ostaa aina kasvava puu lahjaksi, kun perheessä oli juhlan aika.

    VastaaPoista
  23. I love to visit Finnish blogs.
    They are so beautiful. I always admire great photos.
    I'm glad you visited me.
    Thank you very much.
    Greetings.
    Lucja

    VastaaPoista
  24. Minä ymmärrän tuon, että puun kaato on myös surullista. Onhan sitä tottunut näkemään ne tietyt puut pihamaalla. Meidänkin täytyy puun kaato teettää ikävä kyllä, sillä meille on tulossa kaivo takapihalle.

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!