Lapsuuden puutarhamuistot

Olen saanut kolme ihanaa haastetta. 

Hiljalleen alan niitä työstämään. 

Haasteet ovat hyvin mielenkiintoisia ja nyt minulla on aikaa. Keuhkoputkentulehdus kaatoi sänkyyn (lue: tietsikan viereen) ja nyt on mukavaa katsella kesäisiä kuvia, ovathan ne hyvin piristäviä, jopa terapeuttisia.

Kruunu Vuokko blogista Puutarhan Lumo 

haastoi minut muistelemaan lapsuuden puutarhamuistoja. 

Kiitos Kruunu Vuokko!

Puutarha, kukat ja luonto ovat olleet vahvoja elämäni kannattelijoita ihan pienestä asti. 

Minulla on vahvoja tunnesiteitä, 

tuoksumuistoja ja tilannemuistoja 

hyvin monista rakkaista kukista ja kasveista 

jo ihan pienestä asti. 

Rakastin kukkia kovin jo silloin. 

Kotikylässä kirkonkylällä oli Eetun kukkakauppa, 

joka oli satumaani. 

Rakastin kukkakaupan tuoksua. 

Ihailin kukkakauppaan tulleita ensimmäisiä krookuksia,

 freesioiden ja neilikoiden tuoksua ei voi unohtaa.

 Atsaleat, pallokrysanteemit (siis ne vanhat pallot, joita nytkin saa kukkakaupasta) - vallankin keltaiset ja lilat sekä hortensiat olivat todellisia inhokkeja. 

Minulla oli kaksi ikäneitotätiä, joiden seurassa en kovin viihtynyt - he pitivät noista kukista - minä en. 

Aika on tehnyt tehtävänsä, krysanteemit ja hortensiat ovat suosiossani nyt, purkkiatsaleaa en osaa hoitaa, siksi mielestäni se on turhake.

Pioni

Olin ennen kouluikää rakkaalla mummullani hoidossa. 

Mummu vei minut uimaan Huhmarin rantaan. 

Matkan varrella asui vanha täti. 

Pihallaan kasvoi unelmien kukkani, vaaleanpunaiset pionit. 

Niitä olisin jaksanut katsella kauan. 

Pihaan ei saanut mennä tuoksuttelemaan. 

Minulle riitti tuo upea näky. 

Silloin päätin, että kun olen iso ja minulla on oma piha, 

silloin kasvatan noita samoja kukkia ja paljon. 

Se on osaltaan toteutunutkin, loppua ei näy toistaiseksi.

Runoilijanarsissi

Pihamaalla keväällä, 

sain silloin jo kulkea paljain jaloin, 

heittäytyä nurmelle katselemaan ihania pieniä piippoja, 

ihmeitä jotka nousivat maasta saaden upealle tuoksuvan kukan huojumaan tuulessa - 

runoilijanarsissin, valkonarsissin tai silloin vain narsissin. Rakastin sitä tuoksua, rakastan edelleen,

 se on osa joka keväistä tuoksutteluretkeä puutarhassa. 

Mikä onkaan ihanampaa kuin kevätillassa tuulenvireen mukana kulkeva narsissin tuoksu. 

Ritarinkannus

Pieni tyttö ja vanha rakas pappa 

yhdessä veneellä järven yli katsomaan autiotalon pihaa Kemijärven Puikkolassa. 

Talossa ei vuosiin ollut asunut enää kukaan, 

piha oli autio, 

sininen ritarinkannus oli vallannut sen omakseen. 

Kuljin korkeiden kukkien keskellä ihaillen sinistä taivasta kohden kurottavia upeita valtikkamaisia kukkia. 

Äkkiä rasahdus...autiotalon pihalta pelästyi poro meitä karaten metsän suojiin. 

Jatkoimme papan kanssa seikkailua. 

Tästäkin tein pysyvän päätöksen - pihallani kasvaa ritarinkannuksia. 

Viime kesänä Suvikummun Marjan kanssa puutarharetkellä 

löysin vallan mielenkiintoisen lajikkeen, 

matalaksi jäävän valkoisen ritarinkannuksen (delphinium delfix white). 

Siemenestä kasvatin myös 'kääpiölajiketta', jonka korkein verso nousi lähes kolmeen metriin. 

Tuoksuherne

Isän ja äidin hääkuva, 

äidillä pitkä samettinen hääpuku, 

villit kiharat ja suuri kimppu tuoksuherneitä. 

Niitä kasvoi myös kotona kuistin seinustalla. 

Tuoksu näissäkin huumasi, 

huumaa edelleen vuosi toisensa jälkeen.

Queen Elisabet ja Peace

Siskoni Mustikkamummo meni naimisiin ollessani noin 12 vuotias. 

Heillä naapurissa kesäasukkaana asui Anna-Liisa, 

eläkkeellä ollut voimistelunopettaja, ihana ihminen. 

Hänen kanssaan puhuimme paljon kukista, kävimme yhdessä kauppa-autolla ja mustikassa. 

Hänen pihallaan kasvoi nuo kaksi ruusua, 

joita rakastin - rakastan yhä.

Sireeni

Äiti oli sairas. 

Meille tuli auttamaan kodinhoitaja Anna-Liisa hänkin. 

Tomera täti, hiukan häntä pelkäsin, turhaan kuitenkin. 

Perjantai-illalla hänen kotiin lähteissään juoksin hänen peräänsä ja vein suuren kimpun kukkivia sireeneitä, sinisiä. 

Oli meillä yksi valkoinenkin, mutta siihen ei saanut koskea. Sireeneitä kasvaa pihassamme paljon aidanteina, 

vallankin valkoista. 

Sekin kuuluu elämäni rinnalla kulkeviin kukkiin.

Vaaleanpunainen lummedaalia, joriini

Valitettavasti en löytänyt yhtään vaaleanpunaisen joriinin kuvaa, nämäkin ovat ihania!

Kaunein kaikista! 

Enon poisnukkuessa olin aika pieni vielä, 

hiukan toisellakymmenellä. 

Minulla oli viisi markkaa rahaa. 

Halusin laskea oman 'kukkalaitteeni' enon hautakummulle. Ystävällinen tarhuri teki tuolla viidellä markalla pienelle tytölle kukkavihkon, noista ihanista vaaleanpunaisista lummedaalioista. Ennen hautajaisia kuljetin kukkavihkon pyörän tarakalla kotiin. Olin siitä niin onnellinen. 

Vaaleanpunaisia daalioita meillä kasvaa edelleen.

Mustialan ruusu

Kukahan keksi laittaa lapsuuden kotipihaamme punaisen viinimarjan ja Mustialanruusun kasvamaan vierekkäin, 

hankala pari viinimarjasadon kypsyessä. 

Ruusu oli ihana, tuoksu hurmasi ja hurmaa edelleen,

 juuripala omaan pihaankin piti saada. Rakas ruusu.

Lapsuuden puutarhamuistoja on paljon. 

Meillä oli kotipihassa paljon omenapuita, 

kaikilla perheenjäsenillä oma nimikkopuu 

- minulla valkeakuulas. 

Marjapensaita ja kasvimaa. 

Perunamaan kitkeminen kuului meille lapsille. 

Siitä emme pitäneet ollenkaan.

Toisinaan - aika usein konttasimme vakoa myöden perunan varsien suojassa vaon päähän, sieltä salaa takapihan puolelle pyykkinarulle hakemaan pyyhkeeen ja uikkarit ja juosten rantaan. Äiti ja isä eivät tästä oikein ilahtuneet - perunamaa piti perata...nyt rakastan kitkemistä.

Puutarhalla on ollut vahva tunnelataus koko elämäni ajan vähentymättä ollenkaan, vaikka vuosia on kertynyt. 

Puutarha on minulle tärkeä paikka edelleen. 

Saan voimaa niin henkisesti kuin fyysisestikin puutarhassa puuhastellessani. 

Tämä on ihana haaste. 

En tiedä kuinka paljon se on kiertänyt, mutta haluaisin haastaa mukaan vielä 

Saaripalstan Sailan, 

Suvikummun Marjan ja 

Rannanpihassa Ullan. 

Ottakaa koppi haasteesta, jos haaste tuntuu hyvältä ja  

herättää ajatuksia, muistoja.

Oikein mukavaa viikonjatkoa! 

Toivottavasti olette säästyneet flunssalta!