perjantai 6. marraskuuta 2015

Rytörinteen ilonpilkahduksia

Viikko meni niin vauhdilla, enpä koneelle oikein ehtinyt. Nyt piti olla talviuniaikaa, eipä taidakaan sitten kuitenkaan. Vaiva kaatoi sänkyyn, mutta kipulääkkeen voimalla uhmasin ja ajattelin postauksen kuitenkin tehdä!

Viime sunnuntaina oli sopiva marraskuinen pehmeä valo. Vielä oli muutama ale-ale-ale-kukkasipuli, jotka laitoin maahan, rytörinteeseen. Huomasinkin, että sinne on alkanut kerääntyä heiniä. Kummityttö kasvatti minulle tällaista heinää, sen nimeä en tiedä. Olkoon siis Hannaheinä, Nöpö tykkää sitä syödä...maistuu siis varmaan hyvälle kissan suussa.


Kolukkoon istutin myös tällaisen leveälehtisemmän kupariin taittavan saran (tuuli vei nimilapun), myyjä sanoi että on talvenkestävä, asiakas vieressä sanoi ettei ole, joten odotellaan kevättä ja katsellaan kuinka käy heinän. Tämä maistuu Sulolle oikein hyvin!


 Rytörinteessä kasvaa myös Cheriltä viime kesänä saamani pehmytmesiheinä...



 ...sekä viiruhelpi.


 Kuparisara pääsi rinteeseen myös, pieni ressukka.


 Rinteen yläreunalla kasvaa pari tainta transsylvanian helmikkää, nekin vielä pieniä mutta kasvavat isoina komeiksi puskiksi.

Rinteessä on kivenjärkäleitä, sammaloituneita. Kiven päällä on lötö, kivi jolla hypättiin lapsena ruutua. Millä nimellä teillä lötöä kutsuttiin?


Rinteessä on muutamia mehitähtiä, joiden vihreys yllätti sekä mehevyys!

Mehiparta

Seittimehitähti
Marmorimehitähti
Ja haaveilua... Rinteessä on yksi Arabella-kärhö, aion tilata niitä lisää ja antaa sen kasvaa maanpeitoksi, Nyt suojasin kasvin lehtikatteella. Arabella kukki kesällä niin kauniisti aina pakkasiin asti ja rytörinteen ilmansuunta on juuri oikea, niin että kasvusto hakeutuu laskevan auringon suuntaan ja peittää kukkaverhollaan laajan alan.


Tähän tulee myös maanpeitoksi kasvatettavaa kärhöä, ehkä valkoista, tämänkin ilmansuunta länteenpäin on sopiva ajatellen kukintaa.


Taidan mennä pötköttelemään ja ottaa päikkärit. Kolmihermo vihottelee taas ja kipulääke ei ole vielä oikein vaikuttanut.

Iloista viikonloppua kuitenkin kaikille!


18 kommenttia:

  1. Heinät ovat ihania. Kiva ajatus istuttaa niitä rinteeseen, siinä niiden heilumista tuulessa on helppo ihailla.
    Hyvää ja kivutonta viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, heiniin olen jotenkin ihastunut ja kissat ilmeisimmin kanssa :D Tuo rytörinne alkaa hissuksiin hahmottumaan vaikka työtä siinä vielä riittää. Rinteeseen on kotiutunut heiniä, ruusuja ja kärhöjä sekä tietenkin sipulikukkia ja ihana magnolia 'vanha rouva'.

      Kiitos, tuntuu että tuo kolmoishermo alkaa antautumaan, se on niin ilkeä ja kivulias kun se pukkaa päälle ja nyt se oli tavallista hankalampi.

      Poista
  2. Kaunista tulee <3 Ihanaa viikonloppua Saila <3

    VastaaPoista
  3. Nuo heinäkasvit ovat kyllä hienoja, itselläkin pari heinätuppoa - nimi vain hukkaantui... Hyvin ovat pärjänneet pari vuotta. Rinteestä tulee kyllä kaunis, voin kuvitella jo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimilaput tarttuvat tuulen mukaan niin helposti, harmin paikka ja kaikkea ei millään voi muistaa! Puutarhakartta pitäisi tehdä, mulla on vasta kasvihuonekartta. Heinät ovat kyllä kivoja kukkien joukossa ja yllätyin itsekin että niitä on jo niin monta, olen vain hissuksiin niitä laitellut ja yhtäkkiä niitä sitten olikin jo useampi :D

      Toivon että saan rinteen valmiiksi ja kukkivaksi.Aluksi se oli ihan kamala paikka, kivien ja mullan kätköistä rikkaruohonjuurien lisäksi löytyi vaikka mitä legopalikoista vanhoihin dödöpulloihin asti...

      Poista
  4. Tosi kivoja ja kiinnostavia kasveja!

    Meillä Riku-koira tykkää myös maistella heiniä, välillä se maistelee muitakin kasveja pihalta:)

    Toivottavasti kivut helpottavat! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinävalikoima alkaa olla taimistoilla aika laaja ja mielenkiintoinen, toinen mielenkiintoinen ja laajentunut valikoima on saniaiset, mutta kun en niitä tunne kovin ja niiden käyttäytymistä niin en ole niitä vielä hankkinut, oman pihan saniaiset ovat vielä riittäneet. Mehikasvit ovat kanssa niin kivoja, niiden mehevyys ja vihreys ilahduttaa!

      Meillä kissat maistelevat heiniä mielellään ja Nöpö haistelee ja puskee kukkia, puutarhakissathan niin tekevät.

      Särky alkaa helpottumaan, se kestää yleensä muutamia päiviä, mutta tämänkertainen 'kohtaus' oli aikas rankka.

      Poista
  5. Nyt ei kyllä enää voi puhua rytörinteestä. Siitä on hyvää vauhtia tulossa hieno istutusalue.
    Eikö teidän kissat käy noiden heinien päällä nukkumassa? Juuso on pari kasvia saanut entisiksi harjoittamalla päiväuniaan niiden päällä. Aika litteiksi käyvät kesän mittaan, kun kuusikiloinen katti viettää tuntitolkulla lokoisia hetkiä kasvit patjanaan.
    Ai lötöksi te sanoitte. Yritin tässä pinnistellä, mitä nimeä me käytimme, mutta en kyllä mitenkään muista.
    Mukavaa isänpäiväviikonloppua ja erityisesti kivutonta sellaista sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hissuksiin hissuksiin mutta ponnistuksia on vielä jäljellä rytörinteessä kuitenkin. Meidän kissat ei nuku heinien päällä ulkona vaan muovikasvarissa, suojassa tuulelta ja sateelta. Monta tainta on siellä nukuttu kuoliaaksi jos olen ne väärään paikkaan laittanut kasvamaan. Nöpö ja Sulo ovat tarkkoja nukkumapaikastaan ja olen paikat oppinut ja taimituhot ovat siten minimoituneet. Heinäkatteeseen syntyneeseen pesään on katin mukava köllähtää päikkäreille ja valvomaan maailman tapahtumia muovisuojan läpi. Aikas mukava nukkumapaikka!

      Lötö oli meillä kun ruutua hypättiin ja tuo kuvan lötö on aivan ihanteellinen lättänä, sillä voisi heittää rannassa leipiäkin, mutta siihen en sitä anna kuitenkaan.

      Mukavaa isänpäiväviikonloppua Sinullekin, kolmoishermo alkaa jälleen asettumaan, onneksi!

      Poista
  6. Nö höh! Toivottavasti päikkärit toivat helpotuksen olotilaasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Helpotusta tuli kipulääkkeestä ja unista, onneksi!

      Poista
  7. Lötö? En ole ikinä kuullut enkä kyllä saa päähäni nimeä sille kivelle, vaikka varpaat mustana kakarana kiveä ruudusta toiseen potkittiin. Vaan mikäs nimi teillä on napolle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tietysti löylykauha on nappo! Vai varpaat mustana...niin täälläkin lötöä potkittiin ruudusta toiseen! Pispalassa lötö oli joku lätä tai lötä,,,?

      Poista
  8. Meillä tuo lötö oli vaan palikka :) hauska nimi tuo lötö.
    Paranemisia siulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jo helpottaa! Samalla asialla on murremaailmassa niin monta nimeä!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!