keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Varjotarha

Kotimme on metsän reunassa. Ajattelinkin, että kuistin edustan metsänpuoleisen reunan perusparannan varjossa mielellään kasvaville kukille...niin tai puolivarjossakin kasvaville. Värimaailma pysyy tavanomaisena. 

Olen tänä kesänä päättänyt uudistaa kukkapenkkejäni. Helppohoitoisuus - se on johtotähteni. Kolme kukkapenkkiä on valmiina, yksi puolikas raivattuna. Selän ja kukkamaiden yhteiseloa olen pyrkinyt takaamaan ja helpottamaan!

Siis etupihalla on seinän vierustalla kaksi kukkapenkkiä. Metsänpuoleinen, uudistettu, varjotarha. Puolet penkistä pidin ennallaan, kaikki kotkansiivet saivat olla paikoillaan, samoin jalopähkämöt, nautin niiden upeasta voimakkaasta väristä.


Kuistin puolella penkki sai olla metsäinen. Etsin siihen sopivat patsaat, mökki tontulle, tontun...jotain sopivaa kuitenkin. Tunnelma tässä pienessä penkissä on hiukan salaperäinen ilta-auringon laskiessa. Penkin reunaan laitoin joskus keltavuokon juuren kappaleita, ne nukkuivat vuosia, tänä vuonna kukki ensimmäinen keltavuokko, olin siitä niin iloinen!

Punainen onnenapila muistuttaa poisnukkuneesta isästäni! Se saa kasvaa...

Toiselle puolelle penkkiä lisäsin vahvempaa multaa. Penkissä kasvoi täpläimikkä jo ennestään. Nostin sen ja perusparansin kasvualustan. Kun penkki oli valmis laitoin siihen kasvamaan taimettamani tarhahietaliljaa (siemenet ostin Ruissalon arboretumista helmikuussa), morsiusleinikkiä, rotkolemmikkiä, tarhavarjohiippaa ja isolta siskolta saatua tummansinistä maatiaisakilleijaa. Siis meillä on nyt ensimmäinen hiippailija!



Maa näyttää orvolta, taimet ovat vielä pieniä, vaikka terhakkaita. Ihailen kovin kasvien lehtiä ja tähän kukkapenkkiin laitoin kasvamaan kukkia, joiden lehdetkin ovat kauniita.


Toisella puolella kuistia kasvaa kuunliljoja. Ne ovat aika reheviä ja tukahduttaneet maanpeiteruusujani (Sommarvind). Ostin muutaman taimen ruusua lisää ja tilasin kummityttöni jakamaan keväällä kuunliljani, jotta ruusut ja keväällä pikarililjat saavat myös osansa auringonvalosta! Sammalleimulle riittää vielä vähän aurinkoa.



Herkkä 'Sommarvind'
 Puutarhan raskaat kukkijat, pionit ja raskaskukkaiset ruusut eivät tänä kesänä jaksa avata kukkiaan koko kauneuteensa, mutta hiukan kuitenkin. Perintöruusu kotoa, 'Mustialan ruusu' aloitti kukinnan. Tuoksu on valloittava, pala lapsuuttani!





Kuuntelin tänään luontoiltaa kauppareissulla. Siellä keskusteltiin sateesta ja tästä kesästä. Kolahti kauniisti perustelu tälle sateiselle viileälle kesälle! Luonto kerää voimia uutta lämmintä kesää varten. Kaikki kukkijat, myös kuivalla paikalla kasvavat, saavat voimaa ja kosteutta kasvaakseen! Näinhän se on! Tästä sadekesästä pitänee nauttia, rehevyydestä ja kosteudesta. 





Kerätään mekin voimia hellekesää varten, kuten kasvitkin ja ollaan reheviä!

Valamon ruusu, perintönä isomummulta

24 kommenttia:

  1. Hieno on ja tulee sun varjopenkistä! Kylläpä ovat kuunliljat kasvaneet reheviksi. Mulla on myös tarkoitus laittaa varjokasveja lisää, on pari varjopaikka, mihin pitäis jotain istuttaa. Tuo rotkolemmikki olis kyllä kaunislehtinen.
    Mulla on kans tuota punaista pihakäenkaalia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuunliljat rehottavat jo niin että muut jäävät alle, kasvupohja on ilmeisimmin hyvä, no keväällä siitä pitää ottaa ainakin puolet pois. Varjopaikoille löytyy upeita kasveja, jotka niinkään ei rehvastele kauniilla kukillaan, toki niitäkin on, vaan upeilla lehdillään. Rotkolemmikin lehdet ovat upean pitsimäiset, toki kukkakin kaunis. Punainen piristää myös varjopenkissä.

      Poista
  2. Joo, joo, mutta kun toi sade pilaa ruusutkin. Nuput mätänee, eikä edes tuu siemeniä :( Maariankellotkin vaan mätänee ja luulen, etää samoin käy Harjaneilikan, ellei tuo sade lopu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuussa sade lopuu ja ilma lämpenee, siis heti kuun alusta, olen tilannut sellaista säätä! Harmi vain on että sade pieksee kauniit kukkijat ja jarruttavat siementuotantoa! Mulla harjaneilikka kasvaa omenapuun alla ja se suojaa hiukan pahimmilta kuuroilta.

      Poista
  3. Jopa on kuunliljoilla kokoa ja näköä,se kevään kakunteko antoi niille hyvät eväät.
    varjopenkistä tykkään miekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuunliljatkin tykkäävät kakusta, siinä on monta etua: ei tarvi lannoittaa erikseen, siivoilla vanhoja lehtiä pois eikä kastella ja kissoillakin on varjoa jos sattuu helle. Varjopenkeissä kasvaa usein herkimmät kasvit!

      Poista
  4. Täällä kerätään voimia ja ollaan tooooosi reheviä ;) Nyt on ollut viikon satamatta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta me ollaan niin reheviä ja voimakkaita :D Vai viikko satamatta...meillä kyllä tulee tippa jos toinenkin...puhallanko pilvet teillepäin, ajattelin ettei maa kuivu liikaa?

      Poista
  5. Heti jos on pari päivää täällä käymättä,niin täällä on tapahtunut vaikka mitä. Ihana,ihana sinun puutarha ahkerien käsien jäljiltä. Onnea jälkikäteen teidän kuopukselle ja vanhemmillekkin. Voi,meidän kuopus on 30v. Suloisia kakki eläimet söpöistä pikkutipuista kukkoon saakka ja kisulit nyt tietystikkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tapahtuu ihan kaikkea, perässä ei pysy, mutta ei kai ole tarkoituskaan. Elämää on muutenkin ja kesällä pitää olla ulkonakin, vaikkakin sadekatoksessa, toisinaan. Nautinkin kuistilla istuskelusta tai kasvihuoneessa puuhastelusta sateen ropistessa.

      Kiitos! Puutarha huutaa apua koko ajan, sopiva lämpö ja tuo yläkerran kastelija pitävät huolen että rehottaa muutkin kuin ne mitkä pitäisi. Kanat tykkäävät kun saavat vesiheinää. Nautin suuresti pihahommista, nyt vain pitää järkeistää kukkapenkkejä kukkiviksi penkeiksi jotta kroppa kestää.

      Kiitos onnentoivotuksista! Kuopus elelee Pohjanmaalla, opiskelee ja tekee töitä ja nauttii ihanasta Janestaan! Mukava katsoa kun lapsilla elämässä aurinko paistaa vaikka joskus raekuurokin yllättää! Enkeleitä heille kaveriksi pyydän ja olen varmasti saanutkin!

      Meidän eläintarha on niin ihana ja antaa voimia, saan nyt kun lapset ovat isoja, paijata noita pienimpiä.

      Poista
  6. Voi kun on kaunis kasvivalikoima!
    Kuules, mulle tuli Kauppilan tarjoukset ja siellähän on Lady Alexandra Duff tarjouksessa:
    http://www.kauppila.fi/index.php?cPath=89

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Apua!! ihana kun kerroit !! Ajattelinkin mennä seilaamaan Kauppilan sivuille, varmaan kohta sipulikukatkin tulevat myyntiin.

      Mustilassakin on mukavaa 22.8....arvaa menekö sinne!

      Poista
  7. todella kauniita värejä ja muotoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kesällä ihaillaan aika paljon kukkia, kasvien lehdissäkin on paljon kauneutta: upeita sävyjä ja muotoja!

      Poista
  8. Kiva perustelu, mutta tuleeko lämpimät ilmat vielä tänä vuonna vaikko vasta sitten ensi kesänä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee lämpimät, tilasin ne jo hyvissäajoin. 1.8. alkavat ja jatkuvat pitkälle syksyyn! Aurinkoa nähdään vielä!

      Poista
  9. Kyllä on vehreää ja rehevää! <3 Ihanaa loppuviikkoa Saila :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaikkea hyvää Sinullekin loppuviikkoon ja viikonloppuun!

      Poista
  10. Täytyy löytää hyvät puolet näistäkin säistä. Ainakin kuunliljat yms. ovat kasvaneet oikein reheviksi, kun kosteutta on riittänyt. On ollut myös hyvä kesä istuttaa uusia taimia, eivät ole vaatineet kastelua ja varmasti juurtuvat. Pidän kyllä kukkien ohella paljon myös lehtikasveista, rotkolemmikki on ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä ihan oikeassa ja onhan aurinkokin vähän pilkistänyt eikä edes heinäpellolla nahka palanut, tosin ei tullut vilukaan :D Kosteutta on nyt ja rehevyyttä riittää, toivottavasti alkaisi hiukan sade hellittämään, varmaan kasvien talvehtiminen olisi varmempaa. Lehtikasvit antavat puutarhaan syvyyden ja vehreyden tuntua ja värikirjo niissäkin on aika monipuolinen ja kaunis! Rotkolemmikkiin ihastuin myös!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!