Kivipellon Saila

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Helminauha - haaste blogiystävältä

Sain Betweeniltä haastavan,  mukavan haasteen, ja nyt siihen vastaan tähän vaikeaan, mutta ei mahdottomaan haasteeseen. Kiitos Between!


Haasteena on esitellä 3 blogia joista pidän. Esitellyt blogit saavat näin haasteen siirtää sitä osaltaan eteenpäin.



Matkani täällä blogistaniassa on ollut aurinkoinen, matkani varrelta on kertynyt ihania helmiä, blogiystäviä helminauhaksi, haluaisin teidät kaikki esitellä, haluaisin kaikkiin kommentoida, haluaisin kaikki lukea ja iloita, mutta maalliseen vaellukseeni tarkoitetu aika on jaettu tosin. Perjantai-iltaisin pidän blogi-istunnon, ainakin näin kesällä, haluan lukea mitä te kaikki blogiystäväni olette löytäneet, tehneet ja ajatelleet viikon varrella ja pidemmälläkin aikaa! Matkallani blogistaniassa olen oppinut niin paljon, kohdannut aitoja ihmisiä, puhunut puutarhaa ja kauneutta teidän kanssanne ilman kateutta, kyräilyä ja salaamista! Täällä on jaettu ilot ja surut, olkapäitä ja surujen kantajia on aina ollut tarjolla, kiitos kaikille siitäkin! Ihanissa paikoissa olette käyneet, ihania juttuja löytäneet ja tieni ilman epäluuloa olette sinne myös minut johdattaneet!



Olen aika tuore bloggaaja, mutta blogeja olen lukenut pidemmän aikaa ennen kuin uskaltauduin kirjoittamaan. Ihania blogeja on niin vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen, sellaista järjestystä ei voi olla olemassa! Ajattelin, että haastan mukaan kolme puutarhabloggaajaa, joiden blogeista sain rohkeutta aloittamiseeni ja joiden blogeista sain ja saan edelleen kultajyviä elämään ja puutarhanhoitoon, puurtamiseen ja herkutteluun kasveilla, joita en kaikkia tiennyt olevan olemassakaan!


Ensimmäinen puutarhablogi, jota aloin lukemaan oli Saaripalstan Sailan blogi, kaiman. Sinun tietämys on melkein rajatonta, niin kesällä kuin talvella! On kannustavaa seurata kuinka väännät kiviä, teet aitoja, kärräät multaa, peruskorjaat rakennuksia vanhoilla tekniikoilla, suojaat kasveja nelijalkaisilta hirviöiltä ja hellit kissojasi ihanuuspoikia Ransua ja Mustia! Niin ja kerrot Joulusadun käyttäen upeaa nukkekotiasi kulissina, sitä taas odotellaan! Sinut on siis haastettu mukaan!


Toinen puutarhablogi, jota aloin aika varhaisessa vaiheessa seuraamaan oli Suvikummun Marjan blogi. Sinulla on upea puutarha täynnä ihania herkkukasveja lukematon määrä, tietämyksesi kasveista ja niiden kasvuun, sekä kuunkierron vaikutukseen on myös aivan uskomaton! Kuinka taitava oletkaan kuvaamaan kasveja! Ja kädentaidot sitten seuraavaksi: risutyöt, käsityöt...voi miten upeita sukkia teetkään ja jaat kernaasti kudontaohjeita! Ja vielä herkut joista olet ottanut upeita kuvia niin ravintolapäivän kuvissa kuin paratiisissasi lasihuoneella ja niistäkin jaat reseptejä meille kaikille. Ja kissat, suloiset kisulit, jotka ovat puutarhahommissa mukana! Sinutkin haastan mukaan!


Kolmas puutarhablogi, jota seurasin myös innokkaana jo ennen bloggaamisen alkamista oli Autuas olo! Cheri lähestyy puutarhaa ja luontoa kauniilla tavalla. Hänelläkin on upea ja rehevä puutarha, täynnä mukavia yllätyksiä. Ihania kasveja, jotka saavat kasvaa ja tehdä ympäristön rehevän, iloisen kauniiksi. Upea kissa Nero, jonka kanssa teet retkiä eri vuodenaikoina! Kuvaat kauniisti elämää kotisi ympäristössa, niin kaikkein pienempiä kuin suurempiakin, eri vuodenaikoina ja eri valaistuksissa! Ihania yksityiskohtia kodissasi ja puutarhassa! Haastan Sinut myös tähän hyvän mielen haasteeseen!


Tässä siis haasteeni teille kolmelle ihanalle puutarhabloggaajalle! Marjaa ja Cheriä minulla on ollut ilo tavatakin ja ehkä joskus Sailan kanssa vielä tapaamme!


Aurinkoisin terveisin

Kivipellon Saila

24 kommenttia:

  1. Hienot valinnat! Perusteluista olen ihan samaa mieltä!

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos kovasti kaima-kulta kauniista sanoistasi! Kaikki valitsemasi blogit ovat minulle tuttuja ja todella osuvasti kuvailit Autuasta oloa ja Suvikumpua. Kunpa joskus pääsisi sinne Suvikummun Marjan ravintolapäivään, vesi nousee kielelle ajatuksesta. Minulla on muuten ollut suunnaton onni voittaa hänen blogiarpajaisissaan kahdet villasukat ja yhdet lapaset, kuinka hyvä tuuri voi yhdellä pienellä ihmisellä olla?
    Voi, minut on haastettu tähän jo kaksi kertaa ennenkin, enkä ole vieläkään saanut aikaiseksi jatkaa haastetta, kun on ollut kaikenmaailman tärkeämpää kirjoittamisaihetta kuten kuukauden kalenteripoikia ym. ;-D Täytyy yrittää muistaa ja tsemppautua nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä ota paineita haasteesta, kaikki aikanaa sitten kun ja jos ehdit ja jaksat! Aika kulkee siivillä, paljon on tekemistä ja nyt kun odotettu kesä on käsillä pitää olla ulkona nauttimassa, sisällä saadaan taas talvi kökkiä! Te kaikki kolme olette niin ihanan antoisia ja innostavia bloggaajia, kaikkea ihanaa saa niistä lukea!

      Aurinkoista loppuviikkoa!

      Poista
  3. Hienot blogit valitsit! Juuri nuo kolme blogia ovat olleet minunkin blogielämäni lukulistallani aivan alkumetreiltä saakka.
    Välillä oikein "harmittaa", kun löytää yhä vain uusia aivan mahtavia blogeja. Aika ei meinaa riittää, kaikkien lukemiseen tai ainakaan kommentoimiseen. Tämä vuorovaikutus on näissä puutarhablogeissa rikasta ja niin inspiroivaa. Sinullakin on niin ihana blogi. Olen iloinen, kun olen tutustunut sinuun ja puutarhaasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika on niin rajallista, mutta onneksi aina joskus blogistanian helmiä ehdimme lukemaan, syksyllä ja talvella kun sateet lyö ikkunaan ja on pimeää, on paremmin aikaa iloita näistä kaikista blogien ihanuuksista, silloin jo ilo- ja väriterapianakin!

      Olen myös iloinen että olen Sinuun saanut tutustua ja ihanaan puutarhaasi, ihanaan blogiisi ja kauniiseen tapaasi kirjoittaa pihasi tapahtumista!

      Mukavaa ja aurinkoista loppuviikkoa!

      Poista
  4. Valinnoissasi oli kaksi miulle uutta blogia,ja ne olivatkin tutustumisen arvoisia.
    Kirjoitit tosi upeasti bloggaamisesta ja siitä kaikesta mitä tämä parhainmillaan on.
    Upeat kuvat vielä lisänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kosotäti! Et varmaan tule pettymään, Sailan varmaan jo tunnetkin mutta Suvikummun Marjaan ja Cheriin kannattaa tutustua, he ovat ihania ihmisiä molemmat ja heiltä löytyy paljon kaunista annettavaa!

      Poista
  5. Kiitos vinkeistä - täältä lähetään nyt kylästelemään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain! Kyläreissusta tulee varmasti mielenkiintoinen ja antoisa!

      Poista
  6. Kiitos Saila, että otit haasteen vastaan. Ja kiitos siitä, että olet lähtenyt kirjoittamaan omaa blogia, sillä sinulla on paljon hyvää annettavaa meille muille. Haastamasi blogit ovat myös minulle tuttuja jo blogielämän alkutaipaleelta. Niinpä yhdyn sanoihisi täydestä sydämestäni. Kuten myös ihan kaikkeen, mitä tämän haasteen yhteydessä sanot ja kirjoitat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun haastoit! Bloggaamisen alkaminen oli niin korkean kynnyksen takana, voitin sen ja kannatti! En ole täällä blogistaniassa kohdannut mitään ikävää, vielä, onneksi, jotkut valitettavasti on ja se on harmin paikka! Nuo kolme ihanaa bloggaria ovat varmaan olleet kannustavia aika monelle ja rohkaisseet aloittamaan omaa blogia! Käyn täällä blogistaniassa puhumassa puutarhaa, nauttimassa kaikesta kauniista ja oppimassa uutta! Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua Sinulle!

      Poista
  7. Hienoja blogeja, joskus käynyt kurkkimassa näitäkin :)
    Mitäs muuta täällä netissä lueskelis ellei näitä hienoja puutarhablogeja ja myös muitakin.
    Tää on tosi antoisa harrastus, oppii paljon ja näkee tosiaan ihan uusia kasvejakin, mistä täällä periferiassa ei vois uneksiakaan. Ninnkuin nytkin siellä sinulla kukkii jo vaikka mitä ihanuuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeita blogeja ovat! Niistä oppii kaikkea, myös senkin. että vyöhykeet eivät riitä kasvattamaan ihan kaikkea, joskus se harmittaa, mutta paljon kasvaa meillä ja teillä kaunista! Puutarhani on kuitenkin aika vaatimaton, panostan siis määrään, lajikevalikoimaan en niinkään, nivelet ovat ohjanneet lajikevalikoimaani melkoisen paljon ja siihen pitää tyytyä. Paljon on kasveja joista en voinut edes uneksia kasvamassa avomaalla. Nautitaan puutarhoistamme ja Sinullakin on kaikkea niin ihanaa kasvamassa!

      Poista
  8. Lämpimät terveiset täältä Budapestin kasvitieteellisestä puutarhasta (+36).
    Ja kiitos ihanata blogiesittelystä, nyt vasta pääsin tänne kurkkaamaan. Olen päässyt hienoon seuraan, sillä ihailen kovasti sekä Marjan, että Sailain puutarha- ja muita taitoja. Haaste on hurjan vaikea, mutta otan sen vastaan ja yritän valita helmet kunhan kotiudun täältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olet mielestäni bloggareiden aatelia! Älä ota paineita, vastaa jos ehdit/jaksat! Toivottavasti matkasi on antoisa ja mukava!

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  9. ♥ihania blogeja ja erityiseti bloggaajia valitsitkin!

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!