sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Kasvimaan herätys

Herättelin tänään kasvimaata talviunesta. Kuukalenterin mukaan, jos sitä oikein tulkitsen, oli hyvä päivä kasvimaan ensimmäiseen kääntöön. Koska kasvimaani on sen kokoinen, etten sitä lapion kanssa jaksa kääntää ja koska minulla ei ole sopivaa katetta riittävästi surautan sen vanhalla uskollisella ystävällä, jyrsimellä. Koneella on ikää toistakymmentä vuotta, mutta toimii hyvin.


Teksas


 Kasvimaasta tuli heti siistimmän näköinen, kun viime vuoden törröttäjät käänsin maahan. Auringonkukan varsista ja härkäpavun versoista saa hyvää maanparannusainetta. Parin viikon päästä jyrsin maan uudelleen. Tein testejä maan kuivumisesta lapiolla ja maa oli sopivan kuivahtanut tätä ensimmäistä sessiota varten.



Mielestäni kasvimaastani tuli jopa kaunis. Taustalla katteessa syksyllä kylvetyt valkosipulit (Aleksandra) ja juuripersilja. Kasalla kanalan pohja viime vuodelta vuoden kompostoituneena. Levitän sen parin viikon kuluttua ja siihen tulevat kurpitsat kasvamaan.



Törkytörmällä alkaa kukkimaan se hengissä oleva koreanonnenpensas. Reilu puolet törmästä on siivottu, puolet vielä jäljellä.



Sää vaihteli päivän aikana melkoisesti. Välillä satoi, sitten kävi kova tuuli, pilvet repesivät ja antoivat auringon paistaa, aika kylmä oli ilma, mutta sopiva hikisen homman tekoon. Sininen taivas on kaunis!

Nyt on hyvä mieli, hikinen, väsynyt, kädet tärisevät melkein parin tunnin voimailusta, ja niin onnellinen olo.

Mukavaa viikonalkua, iloisia ja aurinkoisia puutarhapäiviä!

20 kommenttia:

  1. Nämä on nyt niitä asioita joista minä en ymmärrä mitään, mutta sen tiedän että hyvä tulee <3 Kivaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  2. No ei sulla kovin vaatimaton kasvimaa olekaan! Meilläkin on tuommoinen vekotin, saatiin halvalla naapurista, kun eivät sitä enää tarvitse (koko tontti on pyhitetty kukille) ja meillä kun pottumaa vielä on (ei olisi, jos minä saisin päättää, öhöm).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siitä otettiin jo puolet pois. Sen kokoisen saan pitää kun jaksan hoitaa, sanoi johtaja! Pottumaa pitää olla ja monta sorttia pottua, joka lähtöön ja mieluusti maatiaisia. Kommuunilla (siis meillä, lapsilla ja anoppilalla) on vielä oma iso pottumaa, 300 juoksumetriä ja 1000 mukulaa ja sinne laitetaan nyt mun inkkariperunaa Mayan Goldia, se on hyvä jauhoinen peruna. Vekotin on hyvä ja osaan sitä käyttää, tarpeeksi maatiainen sekin.

      Poista
  3. Valtavan kokoinen kasvimaa ja takana näkyy myös melkoinen kasvihuone. Taidat ola aika omavarainen,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei se enää iso ole, puolella pienennetty, vanhasta kasvimaasta tehtiin nurmikko josta saan kasvimaalle ja kasvareille katetta. Kesäkukkia laitan jo aika paljon kun tuotantoon ei tilaa niin paljoa tarvita kun lapset ovat isoja ja he eivät syö pottua niin paljon kuin me haluttaisiin. Kasvariin laitoin viiniköynnöksiä, tulee sinne muutakin ja tietysti kukkia, samoin lasihuoneeseen. No joo aika omavarainen kai olen, se on tuolla jossain takaraivossa että itse pitää kasvattaa ja mukava sieltä ja kellarista on kaikkea hakea ja eri lajikkeita kokeilla.

      Poista
  4. On sinulla komea kasvimaa! Ja tuota jyrsijää haaveilen minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pari kertaa vielä jyrsin ja sitten pääsen istuttamaan, se on juhlaa. Jyrsijä on hyvä, vaikkakin sillä tekee hallaa kastemadoille.

      Poista
  5. Komea kasvimaa tiedossa ja varmasti paljon syötävää! Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti! Mukavaa alkavaa viikkoa myös Sinulle, tarkoitus on kasvattaa syötävää ja silmäniloa!

      Poista
  6. Mullapa onkii samanlainen kone, mutta vielä vanhempi, mies sitä käyttää jos tarvitaan, painaa kuin kivireki.
    Oma kasvimaani on kutistunut kolmeen kaivonrenkaaseen, ne kääntää vaikka haarukalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo meidän kone on suhteellisen kevyt pellolla, muuten isäntä siirtelee sitä. Ei ole mitään erikoista tekniikkaa ja siksi varmaan toimii ja helppo korjata jos vikaa sattuu tulemaan. Vai haarukalla...kasvimaani pienentyy sitä mukaan kun voimat vähenee, en aio antaa periksi, minulla on kaikkia kivoja suunntelmia kasvimaan säilyttämiseksi.

      Poista
  7. Sinä ahkera koko ajan uurastat pihalla. Tuli mieleeni yksi keski-ikäinen nainen,joka sattui olla puutarhalla yhtaikaa kanssani. Hän kertoi,että edellispäivän putsasi pihaa niin,että vielä lopuksi viinimarjapuskien juuret,kunnes alkoi pimeä ja yö tulla. Hän sanoi olleensa niin puhki poikki,että ei enää päässyt kävelemään tupaan,vaan aivan konttien meni. Mä kattelin,että hänellä oli iso ostoskärry aivan täpö täynnä istutettavaa. Sanoin,että taitaa nytkin tulla sellainen päivä,että jalat menee alta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on puutarhan aika viimein ja siitä nautin. Olen minäkin kuullut sellaisesta mammasta joka perkaa otsalampun valossa... Nautin suunnattomasti porkkanan harvennuksesta ja muutamana vuonna juhannusaattoiltana naapurin isäntä on tullut huomauttamaan etteikö olisi aika jo lopettaa työ, ei porkkanan harventaminen ole työtä, se on kuin pitsin nypläämistä ja ihanaa usein karvaisessa herraseurassa :D Kahdesta asiasta tosiaan nautin: porkkanan harventamisesta ja mustikoiden poimimisesta...onkohan outoja iloja! En tiedä onko pihatyöt uurastamista, luulen että se on nautiskelua...haen omat kottarit ja työkalut ja projekteina eri pihan ja kasvimaan kohteita laittelen kuntoon, se on niin mukavaa!

      Poista
  8. Olet kyllä varsinainen työmyyrä! Miksiköhän täällä omatunto kolkuttaa?:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse kolkutella...nautiskeluahan pihatyöt ovat, lumityöt on työtä!

      Poista
  9. Tuommottinen jyrsijä olisi hyvä meilläkin, suunnitelmissa on kasvimaan laajennus - kääntöhommat ei ole enää ihan mun alaani vaikka niistä nautinkin. Jostain saisi ehkä lainaan koneen. Minusta on ihanaa - siis oikeesti !ihanaa! - kun haraa keväällä talven rumentamat kasvimaat ja kukkapenkit mustalle mullalle, kun kaikki saa yhtäkkiä uuden ilmeen, aivan kuin se multa heräisi eloon ja odottamaan kesää. Ja kääntelen reunuskivet, niin ne nousevat paremmin esille, sekin piristää kummasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kone on erinomainen ja aika kevyt, vaikka aika vanhakin, toimii ja hoitaa työnsä. Maan jyrsiminen siistii kasvimaata ihanan nopeaan, ja sinne mullan sekaan menevät kaikki talven törröttäjät parannusaineiksi. Olen nyt opetellut kasvattamista kuun rytmin mukaan, olen siitä niin innostunut :D Pihatyöt ovat niin kivoja! ....ja kissapojat vallankin Nöpönen kaverina.

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!