Kivipellon Saila

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Vipinää viikonlopussa

Viikonloppu hujahti, kaikki lapset kävivät kotona ja oli ilo heitä taas nähdä, ilmat olivat upeat, kevät eteni rytinällä! Kaikki on niin kovin aikaisessa.

Vanha viisas jouluruusu lasihuoneeen seinustalla ei avaa kukkiaan, vaikka muiden jouluruusujen kukat ovat jo iloisesti auki...miksiköhän? Johtuneeko yöpakkasista (meillä jopa -7 astetta) vai onko lunta vielä tulossa...?



Lumikelloja nousee sieltä täältä...isomummun vanhat lumikellotkin jo heräsivät kevääseen.

Isomummun lumikellot


Vuosia sitten ostin "valkoisen kerrotun pionin" seinustalle tummaa tiiliseinää vasten...ei ollut valkoinen vaan kirkkaanpunainen, yksinkertainen. No pioni koettelee, sehän saattaa vielä muuttua valkoiseksi ja kerrotuksi kun ikää sille tulee...kerrannaisuutta on jo hiukan tullut ja kun kasvupohjaa vielä parannan niin voi siitä vielä valkoinenkin tulla. Tämä on siis Kivipellon ainoa pussipioni kaupasta, muut on joko omaa vanhaa kantaa tai Taivassalon taimia. Pussipioneja en enää ole vuosiin ostanut. Tämä hassu pioni puskee lumen ja jään läpi, mahdoton kasvuvoima.



Auringonlaskun säteet siivilöityivät kauniisti ulkorakennuksia vasten.



Köynnöshortensialla on kiire...ei ihan vielä lehtiä tarvitsisi pukata...


...ja sinivuokkojakin kohta, metsäpuutarhassa sinivuokkoja on paljon ja kun ne kaikki kukkivat alue näyttää hyvin kauniilta.

Lasihuoneen päädyssä oli kurjenmiekat (lumikurjenmiekka 'George') ja virvaliljat pukanneet komeat piipot.



Ensimmäiset talventähdet...ja krookukset.




 Pojatkin olivat mukana kierroksella.



Onkohan tämä jo varma kevään merkki?


Mukavaa ja aurinkoista alkavaa viikkoa!

27 kommenttia:

  1. Voi ihanuus, kyllä tuo kasvien kurkistaminen tuolta melkein lumen alta on vaan jotenkin niiiiiin ihanaa <3
    Minä vielä hetken joudun odottelemaan, että omassa pihassa alkaa jotakin kasvamaan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tuo uuden synty on joka kevät niin ihanaa! Meilla lumi hävisi hyvin nopeaan...vaikea vain uskoa että kevät jo alkaisi...takatalvi on niin kurjaa, mutta jos on tullakseen niin tulkoon pian :D

      Poista
  2. Täälläkin kevättä odotellaan potkukelkkailemalla merenjäällä (about 70 cm paksuisella) ja bongaamalla kevättohinoissaan säpiseviä variksia. Ei näy kukkahiippoja, ei. Mutta onneksi voin katsella sun kukkiasi ja kissojasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kevään alku sinne pohjoiseenkin vähitellen hiipii, vai on niin paksu jää, kairatessa taitaa tulla hiki ja komeat muskelit ja kukkahiipat varmaan ovat vielä vankasti talviunilla! Kissat ovat ihan virtaa täynnä, paitsi aamupäivät nukkuvat yörientojen jälkeen. Kukkia alkaa hiljalleen nousemaan.

      Poista
  3. No siellä on jo monenlaisia kevään merkkejä. Ja minulle yksi ihan tuntematonkin, nimittäin tuo köynnösangervo? Tiedottelethan täällä siitä pitkin kesää, yritän pysyä tarkkana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, siihen tuli siis kirjoitusvirhe, sen piti olla köynnöshortensia!!! Pah ja pah...voi minua tumpeloa! Korjaan asian heti!

      Poista
  4. No siellä on jo monenlaisia kevään merkkejä. Ja minulle yksi ihan tuntematonkin, nimittäin tuo köynnösangervo? Tiedottelethan täällä siitä pitkin kesää, yritän pysyä tarkkana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...taisin saada pihahommissa raittiin ilman ja auringon yliannostuksen!! nyt asia on korjattu, yritän olla tarkempi seuraavilla kerroilla, olin vain niin innoissani keväästä...taas

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Siellä kukkii jo vaikka mitä! Meillä ei vielä mitään, mutta ehkä jo pian... Ihanat pojat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin viikonloppu herätteli kukkia, kaikkein viisaampia ei vielä hereille saatu...takatalvi uhkaa taas. Pojat olivat hyvin innoissaan kun lumi lähti ja paistit eivät pääse piiloon hangen alle.

      Poista
  7. Siellä on vielä keväisempää kuin täällä. Minullakin kävi kolme lapsistani lauantaina kylässä + yksi lapsenlapsi :)

    VastaaPoista
  8. Voi että, leppiskin on jo herännyt!
    Tosi komea tuo sinun jouluruususi, se on vanha ja viisas ja aukaisee kukkansa vasta sen ennustetun takatalven jälkeen.....
    Meillä tuntuvat kaikki piipot jähmettyneen paikoilleen, yöllä on niin kylmä, vaikka tänäänkin oli päivällä jo 10 lämpöastetta.
    Viitapihlaja-angervossa meilläkin on lehdet. Se onkin varsinainen hätähousu!
    Pojilla näyttää olevan keskustelut meneillään.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana pieni leppis oli uskaltautunut jo aurinkoa katsomaan. Mietin tänään pitkään että mikä on kun jouluruusun paikka on niin lämmin ja kukat eivät vain avaudu kunnes kuulin että takatalvi uhkaa...no siitähän se sitten johtui! Kyllä luonto tietää, yleensä. Meilläkin on ollut päivällä aika lämmintä mutta yöt ovat hyvin kylmiä...se onneksi hidastaa.

      Pojat olivat mukana taas hommissa, tiellä meni ratsastaja ja siitä he varmaan juttelivat.

      Poista
  9. Oi näitä keväisiä ihanuuksia, joka päivä niitä tulee lisää ja lisää.
    Pitääkin mennä tarkistamaan sinivuokot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurman aikaa! Yllätyin, kun sinivuokotkin jo heräilevät!

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Lisääntynyt valon määrä tekee kaiken paljon kauniimmaksi!

      Poista
  11. Oi,niin kiva postaus. sulla siellä jo vaikka mitä kukkia tulossa. Sulla varmaan on kesällä upea puutarha. Minäkin jo odtan,että pääsee puutarhaa laittamaan. Aluksi on niin innoissaan,mutta sitten syksyä kohti lopahtaa. Leppäkerttukin jo päivää paistattelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen laittanut kukkasipuleita aikalailla, viime syksynä ostin Saaripalstan Sailan kukkasipulikirjan ja sitten lähti ihan lapasesta...ja vielä haluan lisää. Puutarhaa on kiva laittaa...pikkuhiljaa siirryn kukkiviin pensaisiin koska selkä ei aina tykkää kyykkimisestä. En ole pikkutarkka nyppijä mutta hiljalleen kasvatan pihaan sellaisia kukkia joista olen haaveillut ja jotka pihaan sopivat parhaiten, työ on vielä kesken ja ajatuksia syntyy koko ajan lisää.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä, vähän luvattiin viileneväää, mutta toivottavasti lunta ei tule!

      Poista
  13. Mitkä ihanat pullaposkiset pojat, tuitui!

    Kovasti nousee kaikenlaista, ollapa meilläkin noin paljon kevätvalikoimaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain on kissoilla talven jälkeen kissanposket ja pullea vatsa...mutta kevät kutsuu poikia retkille öiseen aikaankin ja aamulla nukuttaa!

      Kevätvalikoimaa on lisätty jo kymmenen vuoden ajan, jotain jo on mutta paljon vielä puuttuu :D

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!