Kivipellon Saila

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Piipottaa

Ihana perjantai, työviikko takana ja iloisia suunnitelmia viikonlopun varalle! Vähän kotihommia, mutta aionkin nyt kylvää pikkuisen, ihan pikkuisen :D

Amatsonin lilja aloitti kukintansa.


Mutta ennen kotihommien alkua piti poikien kanssa tehdä piipotustarkastus. Meillä nyt piipottaa kovasti, narsissit, tulppaanit, kurjenmiekat, helmihyasintit, hyasintit, käenrieskat, krookukset, kirjopikarililjat....aikas jännää, piipottaa siis enemmän kuin viikko sitten!


Pikarililja
Käenrieska

Omenapuun alla kasvava jouluruusuni kukkii koko pienen sydämensä innolla.


Lumikurjenmiekka 'George' (ainakin pussissa luki niin) avaa kohta kukkansa.


Sinivuokko kukkii jo ihan oikeasti.


Sireenien nuput ovat kovin turvonneita.


Vuorenkilpi ei makaa kivien päällä velttona.



Kasvihuonekin tarkastettiin, mukava siellä oli poikien patsastella ja suunnitella kesän päiväunipaikkoja. Sulo vähän koitti Nöpöä vaania, mutta vanha herra ei poikaklopin touhuista paljon perustanut.


Ilma on raikas, pakkanen tulee varmasti yöksi. Päivällä kuu melkein peitti auringon ja alkuviikosta oli upeat revontulet. 



Paljon on energiaa keväässä!

Ihanaa viikonloppua!

16 kommenttia:

  1. Oi Sulo ja Nöpö! Ihanaa viikonloppua Saila <3

    VastaaPoista
  2. Onpa hienoja piipottajia vaikka kuinka paljon jo!
    Meillä kaikki piipottajat ovat jurottaneet samassa vaiheessa koko viikon!
    Nyt mielenkiinnolla odotellaan, onko maa valkoinen huomenna aamulla! Lämmintä on enää +1 aste ja pilveen on vetäytynyt taivas jo.....auringonpimennys sentään ehdittiin nähdä pilvettömältä taivaalta.
    Tuossa kylätien varrella oli yksi iloinen aurinkoinen läikkä, leskenlehtien pienet auringot siellä loistivat kuivien heinien seasta. Niin iloiseksi tulin siitä näystä :)
    Nuo sinun puutarhapoikasi ovat aina yhtä hurmaavia :)
    Viikonlopusta alkaen onkin taas suotuisat päivät kaikille kylvöpuuhille.
    Kivaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä viikolla tosiaan piipot ovat nousseet vauhdilla maasta, toivottavasti ei tule kovin massiivia takatalvea kun jo joissakin piipoissa on jo nuputkin. Meilläkin on aika raikasta, pakkaselle käännytään, vein kuistin narskut navettaan yöksi. Töissä katseltiin auringonpimennystä pahvilaatikosta, oli aikas huvittavaa mutta hyvin ja turvallisesti näkyi, parempi auringonpimennys oli kyllä 1990. Meillä leskenlehtiä ei ole vielä näkynyt mutta nuo käenrieskat yllättivät, nuppuja niissä ei vielä kyllä ole. Ensimmäiset leskenlehdet kyllä ilahduttavat!

      Kiva on puutarhassa kuljeskella, aina on seuraa mukana, karvatassuja!

      Viikonloppuna kylvän kunhan taas työviikosta tokenen, oli vähän tiiviimpi viikko.

      Aurinkoista viikonloppua Sinullekin ja kiitos kylvöajankohtavinkeistäsi, ne ovat kullan arvoisia!

      Poista
  3. Voihan piipat, niin ihanasti siellä kurkkivat! Meillä kun alkaa piipot näkymään, teillä jo kesäkukkia laitellaan ;-P Ihanat puutarhapojat sulla siellä kaverina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karvakaverit ovat aina mukana puutarhalla, mukavaa seuraa! Viime viikon aikana ihmeesti piipot nousivat, en ehtinyt niitä oikein seuraamaan kun oli tiivis ohjelma mutta tänään yllätyin piippojen määrästä ja nupuista joita en vielä odottanut näkeväni.

      Poista
  4. Pah ja pah teidän piippojenne kanssa. Teilläpä ei ole 70 senttiä jäätä meressä eikä puolta metriä lunta pihassa, lällällää ;) Hankikantoset niin hienot, että pelattiin tänään Pikkuihmisen kanssa sähkyä pottupellolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai sählyä pottupellolla hankikantosilla, oli varmaan tosi hauskaa...meillä ei ole hankikantosia ollutkaan, harmi toisaalta eikä noin paloja jäätä, onkohan Teillä jääkausi?

      Poista
  5. Piippjen tutkailu on jokapäiväinen rituaali, ihan selvästi ne on tänään taas isompia, mutta lupas maanataiks lunta, mite mei piippojen kanssa käy.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkkailu on ensiarvoisen tärkeä jokapäiväinen tehtävä...viime viikko vain hurahti etten ihan joka päivä pihalle ehtinyt...nyt taitaa elo vähän jo tasaantua vilskeestä. Piipot ovat sitkeää sorttia, kyllä ne ihmeesti kevätkohman kestää ja lumenkin joka kuitenkin sulaa pian pois, syksyllä on toisin...

      Aurinkoista viikonloppua Sinullekin!

      Poista
  6. Piippopäivitykset kuuluvat asiaan. Tässä vaiheessa ehtii ja jaksaa vielä jokaisen käydä tarkastamassa. On ne vaan niin ihania. Ja ihania ovat nuo kissatkin.

    VastaaPoista
  7. Täällä ei oikeastaa ollenkaan piipota, tietysti jotain jo on elonmerkkejä näkyvissä mutta kovin on vielä piipot piilossa.
    Onneksi nuo kisut ovat aina niin sööttejä, että niiden piipotusta jaksaa aina ihailla ja katsella paikassa kuin paikassa.

    VastaaPoista
  8. Kävin jäätävässä tuulessa pikaisesti tänään mökillä ja sielläkin piipotti monessa kohtaa, mutta kylmän kelin vuoksi krookusten kukat olivat kaikki tiukassa supussa. Osa piipoista oli menettänyt kärkensä rusakon tai peuran suuhun, valitettavasti ihan kaikkia ei jaksa kananverkottaa. Kivoja kevätkuvia sinulla!

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!