Kivipellon Saila

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Etelän matkalla

Talviloma alkoi maanantaina. Lähdimme Kivipellon isännän kanssa etelään, minihanimuunille.


Varasimme Ruissalon kylpylästä kahdelle sopivan sopukan. Viihdyimme hyvin. Liotimme itseämme altaissa, uidapolskuttelimme, istuimme porealtaassa ja saunoimme. Lämmintä riitti.


Ulkona pauhasi myrsky. Rannassa oli vähän jäätä, mutta kauempana vaahtopäät iskivät rantaan. Ja tosiaan, Saaripalstan Sailan blogia ihmetellyt olen jo monesti, lunta ei juurikaan ollut kuin kesi, hangista ei tietoakaan.

Mukavasti vierähti pari päivää, esikoiselle matkasimme seuraavaksi. Mutta kun tie on pitkä ja mutkainen ja kartturi siis oivallisen taitava, ajaa karautimme viidakkoon, Ruissalon arboretumiin, kuinkas sattuikaan. Kivipellon isäntä ei niin kovin ollut kiinnostunut, mutta minä olin ja jos se jaetaan kahdella niin yhteissumma on siis että oli kaksi kiinnostunutta! 

Kuvia ihanasta paikasta, jonne siis menen kesällä uudelleen, varmasti!

Sitruksia

Pelakuita

Lempikukkia, kamelioita




Ihanuuksia



Orkideoja
Trumpettipuu, ei ollutkaan ihan mahdottoman vahva tuoksu, varmaan siksi että tila oli niin laaja-alainen.
Kolibrikukka, ihanainen
Pippuri
Nyt siis tiedän minne ne kaikki menevät, jotka menevät sinne missä pippuri kasvaa, Turkuun!

Vahvan itsehillinnan omaavana (heh), ostin tuliaisiksini vain muutaman taimen ja kolme pussia siemeniä, eihän ollut paljoa?

14 kommenttia:

  1. Hanimuuni, ihanaa!
    Sinulla vähäsen tuoreempia reissukuvia kuin minulla ;)
    Nuo Ruissalon kasvihuoneet tuntuvat tähän aikaan vuodesta suorastaan paratiisilta! Yleensä ollaan käyty siellä tammikuussa, jolloin siellä ei onneksi ole vielä siemeniä ja taimia myytävänä! Intianmintulta tosin sain tuolta hankittuja siemeniä viime kesänä. Nyt täällä ihmettelen milloin ja miten pitäisi kylvää sinkohyppykurkut esimerkiksi!?
    Kesällä tuolla riittääkin katselemista siinä ulkoalueella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanimuunit ovat ihania, aloimme ne kun Pakkaspoika tuli aikuiseksi! Pikkukeikkoja, yö polskutuspaikassa ja herkuttelua ja jokin kiva kohde missä pistäytyä, viime vuonna olimme Aulangolla talvella, kesällä Kainuunssa ja syksyllä Madeiralla. Talvella ei pitkää keikkaa voi tehdä, koska lämmitys pitää hoitaa, toki sähkö on varamiehenä, mutta kuitenkin. Taimet polttelivat, ostin vain muutaman potin, jotka vielä purkitan ja kolme siemenpussia. Kesällä aion tehdä muutamia retkiä ja tämä on yksi retkikohde, mies ei varmaankaan halua tulla toiste...kaloja ja rakenteita ei ollutkaan kai tarpeeksi tutkittavaksi?

      Sinulla oli aivan ihanat reissukuvat! Vai sinkohyppykurkkuja, enpä ole kuullutkaan niistä...???

      Poista
  2. Heh, Turussa pippuri kasvaa :-D
    Ihanaa käydä tuollaisessa tropiikissa talvella! Ja hyvän itsehillinnän selvästi omaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä latauspaikka talvella, menen sinne toistekin jos alkaa talvi ja hanget painamaan päälle. Juu, siellä oli pippuri, alkoi vähän naurattamaan! Onkohan puutarhaihmisten vitsit vähän, multaisia?

      Poista
  3. Vanhan herran kanssa kävimme samaisessa kasviparatiisissa pari vuotta sitten, mutta kesällä. silloin ulkopuutarhass aoli vaikka mitä tutkittavaa. Minun herrani laahustaa kiltisti vaimonsa perässä, mutta alkaa vinkua vasta sitten, kun ollaan kassalla ; Tiesitkö muuten, että Oulussa sijaitsee maailman pohjoisin kasvitieteellinen puutarha? On muuten kanssa aikasen ihana paikka... vink vink.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa siis Oulussa ja kuulin että myös Joensuussa. Eipä tule retkipaikoista pulaa, kiitos vinkistä. Alan pehmittämään isännyyttä! Kesällä ajattelin tehdä sinne Turkuun uuden reissun, piha-alue oli kovin kiinnostava myös. Miksihän nuo kalamiehet eivät oikein ole kiinnostuneita puutarhasta, kyllähän mekin puutarhaihmiset olemme kiinnostuneita kalasta, ainakin silloin kun ne köllöttävät pertattuna tiskipöydällä, paitsi lahnat, ne kuuluvat kompostiin.

      Poista
  4. Hih ihana sinä, kevyet oli ostokset. ;) Ja Turkuhan onkin niin kiva kaupunki, että kyllä siellä sopii etelänlomaa viettää. ;) <3

    Aurinkoista viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turku on oikein hyvä etelän kohde! Löytyy herkkuja, biitsiä, kalliorantaa, upea tori ja halli, ihania taimikauppoja ja puutarhoita ja kivoja sukulaisiakin asuu siellä! Itsehillintäni oli huipussaan arboretumissa :D

      Poista
  5. Ihanassa paikoissa oletkin lomaillut. Oi noita upeita kukkia, ne hurmaa kuvinakin.
    heitin siulle haasteen, blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kosotäti haasteesta ja jatkan sitä varmasti! Siellä arboretumissa oli niin ihanaa, sinne olisin voinut vaikka majan tehdä ja jäädä asumaan. Kuvat olivat vähän keltaisia, siellä oli sellaisia kasvilampuja jotka aiheuttivat tuollaisen efektin.

      Poista
  6. Sinulla on taito löytää uutta puutarhaan jopa keskellä talvea - ne pienet ostokset :)
    Lomasi vaikutti onnistuneelta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostokset olivat onnistuneen, vaikka vaatimattoman vähäiset! Ihana paikka, jostain syystä isäntä pitkästyi, lammen kalat olivat kai niin pieniä ettei niistä paljon olisi ollut edes syötiksi madepilkille. Loma oli kyllä ihana ja sinne menemme varmaan uudelleenkin. Jo menomatkalla Ruissalon tammimetsikkö sävähdytti, olisin sinne halunnut mennä tassuttelemaan, mutta oli niin mahdoton tuuli mereltä ja vilpoista, että luut ja ytimet alkoivat kalisemaan!

      Poista
  7. Tuttu paikka:) Eikö olekin ihana puutarha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha on aivan ihana, kesällä kun ulkokasvitkin ovat kasvussa on varmaan vielä enemmän nähtävää.

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!