Aakkosia etsimässä

 Mietin pitkään ja juhlavasti, että teen postauksen kirjastomme (onpa nyt liian suureellisesti sanottu) kirjoista. Mietin myös aihealuetta, niitäkin löytyy jokunen ja päädyin viimein tekemään - en niinkään aakkosittain, vaan aihealueittain minulle rakkaista kirjoista postauksen. Ihan kaikkia en löytänyt ja osa on siskolla lainassa, kuten kaikki Utrion tiiliskivet. Pyrin siihen, että postauksesta ei tuli maratooni taas!

Jospa aloitan kaunokirjallisuudesta ja lapset tietenkin ensin!

Olen aina ollut hyvin tarkka millaisia lastenkirjoja hankin ja mitä luin ennen meidän lapsille ja nyt lastenlapsille. Sarjakuvia olen sellaisenaan kieltäytynyt lukemaan ihan kokonaan, mutta normaalissa kirjan muodossa nekin menevät.

Miina, Manu, Heikki Hiiri ja Sulo-eno. Näissä kirjoissa Teutori on niin hyvin arjen pulmia ja ilmeitä kuvannut ja kirjoittanut, ne eivät vanhene koskaan!

Richard Scarry on edelleen ykkönen ja minulle erityisen rakas ressukka Herra Köpelö. Kellokirjaa on luettu hyvin paljon!

Minulle erittäin rakas kirjasarja on Viiru ja Pesonen, viime syksynä pääsinkin käymään Pesosen ukon verstaassa, ja olihan se mielenkiintoinen paikka. Minua viehättää suuresti kirjoissa oleva asia ja ne ihanat kuvat, joista aina löytyy lapsen kanssa vaikka mitä ihmeteltävää ja se läheinen suhde luontoon, kasvimaa ja kanat sekä Viiru!

Tonttukirja. Se on nyt omassa sarjassaan meidän vanhimman lapsenlapsen mieleen ja sitä luetaan mummon kanssa kahden. Keskustellaan asioista ja pohditaan kirjan esille tuomia luonnon ihmeitä ja sitä tonttujen maailmaa ja joskus sadun ja todellisuuden rajaa.

Koiramäki. Koiramäestä ei voi olla pitämättä! Meillä varmasti on suurin osa Koiramäki-kirjoista ja niitä olen ostanut myös meidän pikkuisille! Erinomainen esimerkki kirjan hyvästä vaikutuksesta oli viime syksynä, kun olimme lastenlasten kanssa Tukholmassa hurvittelemassa. Vanhimmalle lapsenlapselle oli luettu Koiramäen kirjoja ja sieltä ponnahti esiin Suomen Joutsen. Sitä hän pääsi katsomaan ja ihmettelemään. Tuolloin laivalla oli vierailijoina vain iäkkäämpiä ihmisiä ja heitä suuresti viehätti 4-vuotiaan tieto laivasta ja siihen liittyvästä historiasta, joka oli peräisin juuri Koiramäki-kirjoista!

Isä oli 'patologinen' lukija ja kirjojen rakastaja ja tuon sain sitten perintönä geeneissä. Nuorena ollessani isä valitsi minulle kirjat, joihin olin 'henkisesti kypsynyt' lukemaan niitä ja varmaan hän ihan oikeassa olikin. Jossain vaiheessa noin 15-vuotiaana suuri innostukseni oli lukea II maailmansodan sotakirjoja, luin niitä aivan ahmimalla ja niitä riitti. Osan isä antoi luettavaksi, osan lainasin. Mutta sellaisia nuoren elämää suurimpia kirjoja olivat Victor Hugon Kurjat, (joita V.A. Koskenniemi kirjoitti alustuspuheessa 1954 seuraavaa: Victor Hugon romaani on loistavasti kestänyt sen usein kohtuuttoman epäsuopean kritiikin, jonka alaiseksi sen ovat asettaneet eräät sitä seuranneet kirjalliset koulukunnat. Se kuuluu edelleen elävään kirjallisuuteen, runouteen, joka löytää yleisönsä riippumatta päivän makusuunnista. Sen valtavia, joskus hiukan muodottomia mittasuhteita vastaa jättiläismäinen mielikuvitus, runoilijafantasia, jonka näkevä voima sen parhaimmillaan ollessa vangitsee elämän sykähdyttävän suurena värikkäihin freskoihin.) 

Giovanni Guareshin Isä Camillo ja poliisipäällikkö Peppone - ihania! Olen lukenut kaikki Camillot ainakin kertaalleen, osan kahdesti ja elokuvinakin olen suurimman osan niistä nähnyt. Nämä sopivat minun huumorintajuuni.

Sotakirjat. MacLean ja Lauttamus olivat ykkösinä. En koskaan ole halunnut lukea sellaisia kirjoja tai katsoa elokuvia, missä on liiallista raakuutta tai tehdään pahaa lapsille. Toki MacLeanin kirjoista tehdyissä elokuvissa näin toisinaan käy, mutta silloin peitän kasvot käsin, en voi katsoa sellaista lainkaan. Kotkat kuuntelevat, Navaronen tykit, Navaronen haukat... osan näistäkin olen lukenut toiseenkin kertaan.

Sofi Oksasen kirjat koskettavat aina ja niistä pidän hyvin paljon, lähes kaikki niistä olenkin lukenut. Puhdistus teki minuun suuren vaikutuksen ja siinä oli valitettavan tuttuja asioita, samoin kuin kirjassa Kun kyyhkyset katosivat. Minulla on Eestin puolella ollut ystäviä, joiden kertomuksien kautta tiesin jo ennakkoon kirjoissa käsiteltävistä asioista.

A.J.Cronin Taivasten Valtakunnan Avaimet, sydämellinen kertomus papiksi valmistuneen skotlantilaisen Francis Chrisholmin lähetystyöstä Kiinassa. Lapsuus oli hänelle ankea. Hän rakastui herkkään tyttöön, joka tekee itsemurhan ja se oli hänelle suuri järkytys. Francis opiskelee papiksi ja lähtee lähetystyöhön Kiinaan.  Kiinassa hän taistelee suuria vastoinkäymisiä vastaan, apuna katekeetat, joihin hän ei oikein luottanut ja viinan menevä lapsuuden ystävä. Kirja on täynnä hyvin mielenkiintoisia vaiheita ja historiaa. Tämä on minun nuoruuden opus, moneen kertaan luettu kirja!

Viipurin Pamaus ja Santeri Ivalo. Ivalon teksteissä minua ihastuttaa ensimmäiseksi kieli, niin kaunis kielenkäyttö ja lauserakenteet. Santeri Ivalo oli historiallisten romaanien kirjoittaja. Näitä kirjoja lukiessa jään aina miettimään tietenkin nykyajan ihmisenä, kuinka kulkeminen on noina aikoina ja arjen elo. Olihan se varmasti elämisen taitoja vaativaa aikaa. Mutta Santeri Ivalo on kirjoittanut sen niin upeasti, että kirjaan jää koukkuun hyvin helposti. 

Leon Uris, yksi suosikkikirjailijoistani, vaikka aiheet ovat aina raskaita, mutta syvällä aina on onneakin. Hyllyssä useampi Uriksen kirja.

Lukemassani kaunokirjallisuudessa kirjaesimerkkieni valossa on aika raskas sointi, mutta toisaalta kaikissa on paljon hyvääkin ja niissä kaikissa on paljon ajattelemisen aihetta vielä myöhemminkin. Eli tahdon sanoa, että lukemani kaunokirjallisuus ei ole kovin kevyttä, rakkausromaaneja en ole milloinkaan lukenut, en myöskään trillereitä, psykologisesti ihmismieltä avaavia tms. kirjoja, runoja vain hiukan. Historian vaiheet kiinnostaa aina hyvin paljon, kuten esimerkiksi Thor Heyerdahlin Ra ja KonTiki. Meiltä löytyy kirjoja aika paljonkin, luemme molemmat.

Puutarhakirjat

Koska rakastan kirjoja, erityisesti rakastan puutarhakirjoja. Niitä meillä on aina pitkin poikin levällään, kun asioita pitää tarkistaa ja tutkia. Kirjallisuutta löytyy jonkin verran laidasta laitaan, tässä ei ole ihan vielä kaikki. Kirjat vaihtuvat aina vuodenajan mukaan työpöydällä ja studiolla.

Elämää...

Nämä kirjat ovat siis sellaisia, mille en oikein osannut laittaa kategoriaa. Ehkä pohjoisen luonto ja luonnon ihmeet, kalastus olisivat sopiva jaos näille... Pohjoisen kasvit ovat minua kiehtoneet lapsesta asti ja siksi tarvitsin oman kirjan niiden tutkimista varten. Paljon lyhyen kesän kukkijoita pohjoisesta löytyy. Shamanismi on minulle varsin tuttua. Äitini on pohjoisesta ja minulle on jo lapsesta asti kerrottu etiäisistä ja kulkijoista ja kaikista mahdollisista. Alla olevan Kirsti Runavikin kirjan hankin, kun halusin asioille selvyyttä ja ymmärrystä. Ja kalapaikkaopas. Kalastus on uusi ihana harrastus minulla ja saalistakin olen saanut. Pohjoisessa ja Jäämerellä olen kalassa ollut ja tahdon sinne uudelleen.

Keittokirjat

Minulla on paljon keittokirjoja, vaikka aika monesta olen luopunutkin. Keittokirjoja saa edustaa kirja, jota ilman ei meille Joulu tule! Ihan paras joulukeittokirja!

Kädentaidot

Viimeinen kategoria on kädentaitokirjat. Minulla on aina ollut haave, joka on toteutunut eli studiolleni olen hankkinut pienen kirjahyllyn kädentaitokirjoille. Tai on niitä kirjoja muuallakin! Rakastan siis näitäkin kirjoja!

Kertomus varmaan ensimmäisestä kädentaitokirjastani...

Opetin kansantanssia ja olin menossa kesällä joskus 1980-luvun alussa kesällä Tallinnaan johonkin tapahtumaan, jossa paikallinen ystäväni oli tehnyt koreografian kenttäohjelmaan. En kovasti kertonut monellekaan matkastani, sillä yleensä minun oli isän vuoksi vaikea saada viisumia ja nyt olin sen onnistunut saamaan (isä oli usein matkaoppaana Neuvostoliitossa). Minua lähestyi yksi tamperelainen ohjaaja ja kysyi, että voinko viedä nuotteja mennessäni Tallinnaan. Nuottienkin vienti oli silloin kiellettyä ja sen tiesin eli nuotit piti piilottaa, ettei niitä tullissa löydetä. No menomatka meni hyvin ja minulta tiedettiin odottaa noita nuotteja ja ne sain hyvin vietyä. Sitten oli vastalahjan aika eli minun piti tuoda kirjasarja (3 kpl) Suomeen nuottien antajalle. Kyseessä oli sellainen kirjasarja, mitä maasta (Neuvostoliitosta) ei olisi saanut viedä pois. No eipä siinä kaikki, minä sain kaksi kirjasarjaa - toisen itselleni ja toisen nuottien antajalle. Oli sitten aika mennä tulliin, siellä tiukka täti alkoi pitkällä pöydällä penkoa kassiani. Minulla oli kassin lukossa pieni neula varon vuosi. Viilsin sormeen sillä haavan ja virkailija hieman kauhistui veren tuloa (sormesta tulee aina paljon verta!), hän sanoi minulle, että mene pois - mene pois! Selvisin siis tullista ja pääsin kotiin, mutta nuorelle naiselle se oli melkoinen kokemus! Alla kuva kirjasarjasta, joka on aarteeni ja jota olen paljon käyttänyt esimerkiksi kirjonnoissa. Kirjasarja on siis opas Eestiläisten kansallispukujen tekoon.

Koska pidän kirjoneuleiden teosta, laitan vielä upeat Linka Neumannin kirjat tähän.

Ja pieni käsikirjastoni vielä...

Tulipa pitkä postaus, vaikka yritin lyhennellä sitä useamman kerran. Tähän listaan ei valitettavasti päässyt minun ykköspokkari! Olen sen hukannut, mutta kun sen löydän niin esittelen senkin!

Jäin miettimään, että millainen ihminen olen kirjavalintojeni perusteella...no sen päättäköön lukijani!

Jos jaksoit loppuun niin onnittelen! 

Kaikkea hyvää Sinulle!

💚