Olen kai jotenkin johdateltavissa haasteisiin, niin tähänkin ihanan Repolaisen aakkoshaasteeseen. Repolaisen retkiaakkoset olivat niin upeat! Toisaalta, tämä on ensinnäkin mielenkiintoinen seikkailu toisten haasteeseen osallistuneiden postauksiin ja hyvä hetki uppoutua oman pihan kasveihin.
Päätin osallistua haasteeseen puutarhani perennojen kautta. Ihan jokaiseen kirjaimeen en löytänyt yhtään ehdokasta, kompensoin sen sitten laittamalla joihinkin kirjaimiin muutaman perennan tilalle.
A
A niin kuin anemone. Nämä ovat niin ihania, kukinta täyttää keväällä kukkamaata ja metsäpuutarhaa. Aakkoshaasteeseen vuokoistani pääsi ihana Anemone nemorosa 'Monstrosa'. Se on vielä niin pieni, että saa vahvistua hiljalleen kukkamaassa. Mutta kukan upea kerrannaisuus ja sävy miellyttävät.
B
Bellis. Kun olin lapsi, naapurin mummolla oli niin ihania belliksiä, olisin siitä halunnut tehdä kimpun useinkin, mutta siihen aikaan oli erityisen tarkkaa, ettei naapurin mukulat toisten pihalla seikkailleet saati keränneet kukkia eikä muutakaan. Kaunokainen on tuolle ihanalle pienelle kukalle oikea nimi! Omat bellikseni ovat ilokseni hiljalleen alkaneet mätästymään.
C
C niin kuin clematis, convallaria, cortusa matthioli . Vältän hurahtelua kaikenlaisiin kasveihin, mutta useinkin aika heikolla menestyksellä. Minulla tosin ei ole sellaisia upeita isokukkaisia kärhöjä vaan jotenkin mieltymykseni on pienikukkaisiin kääntynyt enimmäkseen. Jokunen kärhö meidän mäellä kasvaa ja aina mahtuu lisää. Eritoten olen alkanut käyttämään joitakin kärhöjä maanpeittokasveina aika hyvällä menestyksellä. Esimerkiksi Arabella on erityisen hyvä maan peittäjä. Tähän haasteeseen pääsee mukaan ihanainen c.viorna 'Kaiu', jonka sain ystävältäni Marjalta ja tällä kärhöllä onkin mukava tarina... 'Kaiu' on reipas tapaus, kukkii aivan koko kesän ja nyt vahvistuneena innokkaasti kiipeää navetan katolle saakka.
Dianthus. Rakastan neilikoita ja niidet tuoksua. Neilikoitakaan en kerää, niitä vain meidän pihaan on tupsahtanut ja tilaa niille aina riittää! Neilikoista rakkain on pulskaneilikka Dianthus superbus. Maanpeittona erityisen suosituksen annan Elleninneilikalle (dianthus 'Ellen')
Tähän D-kirjaimeen otan mukaan toisenkin kasvin, kuten edellä kerroinkin. Maariankämmekkä, dactylorhiza maculata, luonnon orkidea, joita matkallani Jäämeren rannan luonnossa näin paljonkin, eli kestävä kasvi, meillä tekee siementaimiakin.
E
E niin kuin echinacea. Kaunopunahatut ovat ehdottoman tärkeitä perhosille ja muille pörriäisille! Viime talvi vei minulta komeat punahatut kasvulaatikosta, mutta onneksi ne olivat tehneet paljon siementaimia pitkin poikin. Keräilin niitä parannettuun multaan ja loppukesästä kasvulaatikko olikin jo täynnä, kukintaakin sain ja siitä olin iloinen.
F
Olen ihastunut fritillarioihin kovasti. Etupihan kukkapenkin täyttää f.meleagris aina keväisin violetein ja valkoisin nuokkuvin kukin. Mutta tykkään muistakin fritillarioista, en pelkästään siksi, että niiden tuoksu ei ole niin kauriiden kuin myyrienkään mieleen. Ihana ihastella, maljakkoon en ota kuitenkaan. Kuvassa f.pallidiflora.
G
G johtaa tien joko sisääntulon kukkapenkkiin tai takapihalle omenapuun alle. Glaucidium palmatum, sinikämmen. Viihtynee meillä, sinikukkainen tekee siementaimiakin. Puutarhassamme kasvaa sekä valkokukkainen että tämä lilakukkainen sinikämmen.
Helleborukset - jouluruusut ovat kiitollisia kukkijoita ja jos joulunalus on suotuisa, myös meillä jouluruusut kukkivat silloin jatkaen kukintaansa keväällä taas. Jouluruusuihinkin liittyy useampi kaunis tarina elämäni varrelta ja siksi oikeutettuna H-kirjaimen kohdalla on helleborus niger, jonka sain joulukukkana joskus 2000-luvun alussa kummitytöltä hyvin ajatuksin. Tuo jouluruusu kasvaa ja kukkii juurikin sellaisessa paikassa, minne viimeksi jouluruusua suositellaan istutettavan. Kasvusto on suuri ja siementaimia tulee koko ajan lisää.
I
Iris, moni pihani kasvien ihastus johtaa lapsuuteen, niin myös iiristen. Lapsena siskon tykönä onkireissuilla ihailin rannalla iiristen kukintaa. Nyt ne kukkivat mökkirannassa ja omassa pihassa.
J
J on hiukan vaikea kirjain, mutta löysi kuin löysinkin yhden - Jovibarba globifera pallomehiparta. Mielessäni ajattelin sitä vihreäksi putoukseksi Rytörinteen kivikossa. Tykkään siitä kovasti ja se saa kasvaa kuten haluaa...
K
Upean purppuran väri kukassa, kotoisin Etelämeren rannalta kukka, jonka nimeä en millään meinaa muistaa, siksi sen nimi onkin Saila-kukka, knautia macedonica.
L
Lilium, lilja. Nämä ihanuudet eivät paljoa esittelyjä kaipaa. Olen aina ollut varjoliljojen ystävä. Minulla on vanhalta esihenkilöltäni saamaa valkoista ja roosaa varjoliljaa (mökillä jotain vanhaa kantaa molempia värejä kasvaa halunsa mukaan missä vain), marhanliljoja on useampia lajikkeita, kanadanliljoja, michiganinliljoja ja muitakin liljoja ja lisää tilasinkin niitä jälleen liljakukkojen uhallakin! Varjoliljojen ohella erityisesti kanadanliljat ovat mieleeni! Tykkään, kun liljassa on nuokkuva kukka.
![]() |
Lilium canadense |
Mitä on kasvimaa ilman monarda-aitaa (preeriaväriminttu)...eipä kai mitään! Siivekkäiden ehdoton suosikki mesibaari, kestävä ja maltillisesti vain siementää.
N
Harmikseni täytyy todeta, että Kivipellossa ei kasva yhtään N-kukkaa.
O
Oxalis acetocella - käenkaali. Nyt täytyy todeta, meillä kasvaa varjopenkissä käenkaalia todella paljon, mutta varmaankaan en ole yhden yhtä kuvaa siitä ottanut! Käenkaali kasvaa seinän vierustan kivikossa ja kukkapenkissä hulvattoman omapäisesti. Täytynee ensi kesänä se kuvata. Käenkaali toki on hyvin kaunis!
P
Pieni tyttö, alle kouluikäinen on menossa mummun kanssa uimaan. Mummun naapurissa asuu toinen mummu, kiltti täti, hänen pihaansa ei kuitenkaan saa mennä noita ihania suurikukkaisia kaunottaria katsomaan. Pieni tyttö seisoo pihatien reunassa, katsoo ja ihailee ajatellen, että sitten kun on aikuinen, omassakin pihassa niitä sitten kasvaa - paljon. Tällä hetkellä noin 150 kpl, joista erilaisia on noin 120-130 kpl ja tulossa on lisääkin.
Kyseessä on rakkauskukkani paeonia 💗
Q
Q-kukkiakaan minulla ei ole ainuttakaan.
R
R kuin Rudbeckia. Toki tähän olisin voinut valita ruusunkin, mutta valitsinkin matalan kultapallon 'Goldquelle', joka kasvaa korkeintaan metrin korkuiseksi.
S
S johtaa meidät kissanhäntäkukkaan, joka on sisääntulossa tervehtimässä iloisesti! Eli kyseessä on siis Sanguisorba hakusanensis tietenkin! Tämäkin tuon toisen S-kukan kanssa on sellainen, että taimien hankinnan tein ystäväni Marjan tukemana.
S-ihmisenä lisään tähän toisenkin ihanan, aikaisin kukkivan kukan eli Sanguinaria canadensis 'Multiplexin', joka meillä on kasvanut niin, että siitä muutaman alun olen antanut ystäville. Taimi nostaa ajan myötä itseään ylös maasta, eli peittoa sille aina aika ajoin lisään. Viisaana kasvina tämä ihanuus kietoo lehden ympärilleen kuin viitan, jos kevät keikuttaa ja takatalvi pelottelee.
T
T niin kuin trillium. Jos olisin varakas, perustaisin metsäpuutarhan, jossa olisi paljon trilliumeja - ne vain ovat niin kauniita! Puutarhassani on muutama trillium. Niiden kasvu on todella hidasta. Viime syksynä sain yhdestä trilliumista 'hedelmän' ja ehdin ennen variksia tuon marjan ottamaan talteen, laitoin siemenet multaan ja toivon parasta.
U
U niin kuin uvularia grandiflora, keltainen kevään kukkija. Olen tehnyt surkeasti keltakielokille vääryyttä, en yhtäkään kuvaa siitäkään ole ottanut!
V
Viola - lapinorvokki, ihana keltainen, joka loppukesästä painuu mullan alle odottamaan uutta kesää...
Kirjaimille W, X, Y, Z, Å, Ä ja Ö Ei meidän pihasta perennaa löytynyt, hankalia kirjaimia toisaalta! Kesäkukista olisinkin jo löytänytkin, mutta tällä kertaa keskityin perennoihin ainoastaan. Toisaalta jos haluaisin kikkailla ja hiukan leikitellä, voisin lisätä tuohon Y-kirjaimeen pari todella upeaa kukkaa eli 'Yang Fei Chu Yu:n' sekä Yan Zhi Dian Yu:n' - tottahan nämä upeudet ovat teille tuttuja, tietenkin kasvavat yhdessä ja kukkivat samaan aikaan sekä Ålandsrot (Inula helenium), joka miellyttää siivekkäitä ja kasvaa meillä Rytörinteessä.
Tekstissä monessa kohtaa saattaa olla maininta ihanuuskasvista, niitä kyllä riittää! Ihan kaikki kukat eivät silmääni jostain syystä miellytä ja niitä en puutarhaani laittaisikaan. Mutta kaikilla meillä on tässäkin asiassa oma maku, siitä voi keskustella, mutta kiistelyhän harvemmin on hedelmällistä!
Monta kaunotarta eivät näihin aakkosiin päässeet, mutta kirjoittelen niistä joskus myöhemmin. Kukkahaaveitakin riittää vaikka kuinka paljon ja kun niitä näen niin täällä tai jossain lehdessä, kirjaan niitä puhelimen ostoslistalle.
Huomenna on Ystävänpäivä! Oikein ihanaa Ystävänpäivää Sinulle! Huomenna myös meidän Muru täyttää 3 vuotta 💗
Kaikkea hyvää Sinulle!
💚
Haasteet ovat kiva keino käsitellä puutarha-asioita tähän aikaan vuodesta, olen iloinen, että näiden aakkosten ja kasviesittelyjen jälkeen tuli minulle taas jokunen uusi kiinnostava kasvi, johon täytyy tarkemmin perehtyä. Ihmettelen jälleen, että sinulla on niin valtavan monipuolinen valikoima perennoja puutarhasssi. Upeaa! Kiitos, että jaoit kuvat ja tarinat.
VastaaPoistaNämä haasteet todella ovat kivoja ja löytyy aina jotain uutta ja kiinnostavaa toisten tarhureiden kasveista, minua ainakin kasvit niin viettelevät. Kiitos, kun jaksoit lukea loppuun maratoonini, minulla on ollut onni löytää muutamia upeita puutarhamyymälöitä, joissa on mielenkiintoisia kasveja.
PoistaVoi miten sinulla on upeita kukkia!
VastaaPoistaKaunis kiitos Anne!
PoistaHieno listaus! Kivaa tarinointia, ja Sinun ottamat kukkakuvat ovat niin upeita; selkeitä ja tyylikkäitä!
VastaaPoistaKaunis kiitos Anna! Kuvaus on mielenkiintoista puuhaa, vaikka joskus vaatii hieman valon vaihtelua ja voimisteluakin.
PoistaIhania kukkia ja kukkahaaveita näistä syntyy! Mukava kuulla myös muistojasi esimerkiksi pioneista.
VastaaPoistaIhana kuulla myös, että meillä on puutarhassasi kaimakukka :-D
Kaimakukkien nimet on paljon helpompi muistaa! Kukkamuistoja minulla onkin aika paljon, kukat ovat niin vahvasti ollut osa elämääni ihan pienestä asti. Kukat ovat todella ihania eikä niitä ole koskaan liikaa!
PoistaHei Saila!
VastaaPoistaIhana postaus ja monta ihanaa kasvia.
Oikein hyvää ystävänpäivää /Marika
Kaunis kiitos Marika! Nyt on niin mukava palata viime kesän kukkiin!
PoistaMahtava postaus. Haasteeseen tämä oli täydellinen ja paljon silmän ruokaa.
VastaaPoistaKiitos Matti! Tämä(kin) oli niin mukava haaste!
PoistaKaunis kattaus upeita kukka-aakkosia.
VastaaPoistaKiitos, kukka-aakkosetkin ovat ihania!
PoistaVau mitä kauneutta. Valkoinen lilja ja vesipisarat, upeaa.
VastaaPoistaKaunis kiitos Sami! Valkoinen varjolilja on upea!
PoistaDear Saila!
VastaaPoistaYou have made a wonderful presentation of many of the flowers in your garden. It is a fun twist to use the alphabet. Is it okay if I can do something similar on my blog? I can also link to your blog. That was a very good idea!
I see that we have a lot of similar plants. I also have the light yellow Fritillaria pallidiflora. Glaucidium palmatum is also a favorite of mine. I also have several of those.
All the best to you!
Hugs!
Ihanat perenna-aakkoset! Minulle jäi mieleen erityisesti haaveliljani, kaunis kanadanlilja!
VastaaPoista