Olen aika tiiviisti katsellut säätietoja. Eipä juuri muutoksia kovinkaan paljoa, ensi viikolla kai pitäisi olla pakkasta. Nyt sataa vettä ja sää on usvainen. Puuhastelen kaikenlaista, eli sade ja sumu eivät minua haittaa juurikaan, ainoa mikä eniten haittaa on se, että aika kuluu siivin - aivan turhan nopeasti tai ehkä olen tekemistä hankkinut itselleni - no en liikaa, mutta jonkin verran kuitenkin.
Mutta, kirjoittelin tuossa aikaisemmin pikkuisista narsisseista. Nyt voisi olla vuorossa hiukan isommatkin. Kovin suurikukkaisia, kerrottuja narsisseja minulla on aika vähän.
Olen joskus aikaisemmin kirjoittanut lapsuuden rakkauskukista, runoilijanarsissi (N.poëticus) on yksi niistä! Siihen liittyy paljon tuoksumuistoja. Toinen on keltainen torvinarsissi. Ne ovat pysyneet suosikkilistallani vuosikymmenet, uusia suosikkeja on tullut aika monta lisää: syklaami-, nunna-, orkidea-, virva-, kauluskukkaiset-, perhoskukkaiset-, ym. ihanuusnarsissit!
Kivipellossa kasvaa narsisseja aika montaa sorttia ja joka vuosi laitan niitä lisää. Toki jos kukinta taantuu, nostan sipulit maasta ja istutan ne uudelleen parannettuun maahan.
Narcissus recurvus |
Narsisseja meillä kasvaa jokaisessa kukkapenkissä hiukan paikan mukaan ajateltuna. Pionien keskellä kasvaa korkeimmat, jotka saavat tuleentua kukinnan jälkeen korkeiden pionien varsien suojissa ihan rauhassa. Kukkavanat kuitenkin leikkaan pois.
Tuulisimmilla ja luonnonmukaisimmilla paikoilla kuten Rytörinteessä, omenapuulehdossa ja lasihuoneen seinustalla kasvaa matalampia lajikkeita. Tetejä kasvaa siellä täällä. Joka kevät päätän, että yhden yhtä teteruukkua en Pääsiäisen aikaan osta, mutta silti ne ovat keväällä niin houkuttelevia. Istutan kukkineet sipulit sitten vähän sinne ja tänne jatkamaan eloaan.
1.5.2024. kihlanarsissit kukassa |
Rip van Winkle |
Jetfire, yksi suosikeistani |
Luonnonlajipioneiden kaverina kasvaa valkonarsisseja ja 'Tahiteja', vaikka Tahitilla on kerrattu kukka, se ei kuitenkaan ole niin raskas ja varsi on tanakka, että se kestää kevätsateen. Nämä Tahitit ovat vanhoja, vuosia tuossa penkissä kasvaneita. Samassa penkissä kasvaa myös muita narsisseja, tottakai!
Tahiti |
Raskas kukka vettyy ja varsi ei aina jaksa kantaa painavaa kukkaa.
Ice King |
Jotenkin olen ihastunut näihin perhosnarsisseihinkin, joitakin lajikkeita meillä niitä on ja viime syksynä laitoin niitä lisääkin.
Cassata |
Tete Boucle...aluksi niistä en oikein välittänyt, mutta mieli on muuttunut, ne ovatkin todella hauskoja pikkuisia ja kiitollisesti vuosia kukkivia narsisseja.
Winter Walz |
Eaton Song |
Little Emma |
Avalon |
Pink Charm, kuvassa näkyy kuinka pinkin osuus hieman jo häipyy tötterön tyveä kohti kukan vanhentuessa. |
N.recurvus ja n.odoratus plenus |
Tässä on pieni otos Kivipellon narsisseista, keväällä täytyy muistaa kuvata enemmän, ihan kaikkia ryhmiä ei tässä tullut esiin, mutta jotain sadepäivän piristykseksi.
Kaikkea hyvää Sinulle!
💚
Ai että, miten ihania narsisseja ja paljon eri lajikkeita. Kerrassaan upeaa ja kaunista kukintaa. Pitäisi itsekin muistaa kaivaa ja jakaa heikosti kukkivat narsissin sipulit maasta ja parantaa niiden kasvualusta. Arvaa vain, jääkö se pääsääntöisesti minulta aina tekemättä.
VastaaPoistaNarsissit ovat todella ihania ja joskus laskin että niitä on reilusti yli 40 eri lajiketta kasvamassa ja totta on, että narsissien nosto jää tekemättä, vaikka se tärkeää olisikin kukinnan jatkuvuutta ajatellen, narsissi kaivautuu aina syvemmälle ja syvemmälle. Viimeksi nostettiin kummitytön kanssa muutaman neliön ala ja siitä tuli kolme leipälaatikollista sipuleita. No kummitytölle annoin yhden ja loput laitoin maahan maan parantamisen jälkeen.
PoistaAh, mikä määrä erilaisia narsisseja sinulla onkaan! Paljon kauneutta keväällä ihailtavana, kun kaikki nämä kukkivat.
VastaaPoistaNo tässä oli vain osa, keväällä täytyy kuvata enemmän. Odotan kaikkia piippoja keväällä, mutta erityisesti narsissien kukintaa, yleensä toukokuun alussa jo ensimmäiset kukkivat.
PoistaAivan ihania!
VastaaPoistaNarsissit ovat ihania!
PoistaTäällä taitaa ja kohta alkaa kaikki kukkimaan. On kuin olisi kevät. No toivottavasti eivät vielä ala.
VastaaPoistaNo nyt on ollut niin lauhaa, toivottavasti saamme talven ajallaan - vielä ei ole kevätkukkien aika ainakaan täällä meillä!
PoistaDear Saila! I am so happy to see your wonderful daffodils. They must be growing very well in your garden. There is too much clay in the soil here for them to thrive. I enjoy your pictures. I have a daffodil that comes back every year, and it is called 'Altruist'.
VastaaPoistaAll the best to you!
Hugs!
Dear Marit!
PoistaDaffodils are wonderful and I really like them! They thrive well in my garden, the quality of the land is right, suitable for them. Clay is not really suitable for daffodils. 'Altruist' is very beautiful, I have one old daffodil of the same type, but I don't know its name (grandma's heirloom daffodil).
All the best to You!
Hugs!
Huh, mikä määrä sinulla onkaan narsisseja😅Meillä ei niitä kauheasti tällä hetkellä ole, kun piha on keväällä muutenkin niin keltainen mukulaleinikin ja keltavuokkojen takia. Siihen päälle vielä keltainen talo. No joo, olisihan noita valkoisiakin lajikkeita. Tuota Rip van Winkleä meilläkin on tai on ainakin ollut. Se on ihan veikeä pikku narsissi!
VastaaPoistaMinulla oikeastaan on aika paljon narsisseja, tykkään niistä kovasti ja hieman alueittain niiden sävy/kokomaailma meillä menee. Tykkään molemmista, niin keltaisen että valkoisen sävymaailman narsisseista. Rip van Winkle on ihana!
PoistaOi miten ihania kaikki . Minäkin voisin puhua näistä tuntikausia jos olisi mistä puhua . Meillä ei narsissit viihdy syytä en tiedä .
VastaaPoistaOnpa surullista, että narsissit eivät pihallasi viihdy! Narsisseista(kin) voisi puhua tuntikausia!
PoistaHei Saila!
VastaaPoistaAivan ihana postaus, sinulla on monta erilaista narsissia, näöltään ja väriltään.
Yritän joka vuosi istuttaa vähän uusia. Meidän kukkakauppias myy niitä monta erilaista ruukuissa keväällä, kun ne on kukkinut yli niitä saa edulliseen hintaan.
Tänään aurinko paistaa, ainakin hetken.
Terveisin Marika
Kiitos Marika! Minulla on aika paljon narsisseja, tykkään niistä kovasti! Onpa mukavaa, että kukkakaupat myyvät ylikukkineita narsissiruukkuja, täällä ne melkein laitetaan biojätteeseen ja se on mielestäni haaskausta.
PoistaMeillä sataa räntää ja on aika hämärä päivä. Säätieto lupasi hiukan pakkasta, toivottavasti silloin myös aurinkoa saamme!