sunnuntai 26. tammikuuta 2025

Tammikuun Bingo


Repolainen reissaa ja räpeltää -blogissa on tosi kiva bingo, johon minäkin halusin osallistua - ja yllätys yllätys, sain keskimmäiseen riviin täyspotin! Tammikuun bingossa tekeminen on aiheena.

 


Kutoa



No minä kudon varmaan joka päivä. Sain juuri itselleni paksun hupullisen villapaidan viittä vaille (kylvetys ja napit puuttuvat) valmiiksi ja nyt puikoilla on Murun tilaama kettu-villapaita. Vasta sen aloitin ja kuusikkoa nyt neulon, ketut tulevat sitten myöhemmin.


Odottaa


Odottavan aika on joskus todella pitkä ja minä en ole oikein hyvä odottaja ihan aina! Tilasin tuoksuherneen siemeniä marraskuulla ja niitä ei kuulunut. Olin muutamaan kertaan yhteydessä Cecilia Wingårdiin, jolta siemenet tilasin. Hän lähetti minulle siemenet kolmeen kertaan ja kolmas kerta toden sanoi, kaksi lähetystä hukkui matkalla!! Odotukseni palkittiin!

Tutkia


Aloittelen uutta ikonia, aiheena kauan haaveilemani Pyhä Nikolaus ja tutkin, olenko kaikki kasvojen piirteet, laskokset, suurimmat hius- ja partatupsut piirtänyt ja onkohan lauta hiukan liian iso, piirtäisinkö siihen myös sädekehän...no noista asioista juttelen huomenna vielä ohjaajani kanssa. 

Tämä onkin kiva bingo!

Kaikkea hyvää sinulle!

💚

6 kommenttia:

  1. Dear Saila!
    You are so good at knitting. I am always so impressed by the sweaters you knit.
    So strange that so many seeds got lost on the way to you. Pea flowers are so beautiful and they smell so good. The icons look great.

    All the best to you!
    Hugs!

    VastaaPoista
  2. Tyylikkäät kuvat ja kivat asiat! Tuo keskimmäinen pystyrivi taitaa olla aika suosittu!

    VastaaPoista
  3. Neuleesi näyttävät aina niin upeilta! Huh, onneksi tuoksuherneen siemenet saapuivat lopulta perille asti, kurjaa, jos postin kulkuun ei voi luottaa.
    Sinulla on mielenkiintoisia harrastuksia :).

    VastaaPoista
  4. Olipas kummallinen tuoksuhernesiementen seikkailu. Hyvä, että sait viimein tilaamasi.
    Kaunis neule alulla. Laitathan kuvia, kun se on valmis.

    VastaaPoista
  5. No eipä ihme, että kärsivällisyys oli koetuksella noin pitkään kestänyttä siemenlähetystä odotellessa.
    Onpa hieno ikoni tekeillä.

    VastaaPoista
  6. Kylläpä ol hankala siementen kulukeminen. Hyvä kun lopulta sait ne! Siellä puikot kilisöö kummasti ja hienoja neulomuksia tulloo.
    Harrasta hommoo on ikonin maalaus!

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!