tiistai 26. helmikuuta 2019

Tällainen puutarhuri olen

Sain kauan kauan sitten Titalta blogista Unelmia ruusuista ja Hirnakalta  blogista Hirnakan torppa visaisia kysymyksiä täynnä olevan haasteen: Millainen puutarhuri olet? 

Kiitos Teille! 


Haasteen pani alulle jo viime syksynä Pauliina 
blogista Kukka & Kaali. 

Aika vain aina hurahtaa, mutta viimein päätin ottaa härkää sarvista kiinni ja vastata. Toisaalta - näin visaisiin kysymyksiin ei voi ihan noin vain vastatakaan!



 Puutarhasuunnittelu
  1. Piirrän suunnitelmat paperille ja arkistoin ne. Niistä on hyvä myöhemmin tarkistaa lajikkeiden nimet.
  2. Nautin puutarhan suunnittelusta niin paljon, että kun tulee suunnitelmien toteutuksen aika, teen lennossa uudet suunnitelmat.
  3. Teen aina uuden suunnitelman taimistolla löydettyäni taas ah, niin ihanan taimen, joka haluaa tulla meille.
  4. Suunnittelen vain suuret linjat. Istuttelen minne milloinkin.
  5. Puutarhasuunnittelu – kauhea sana. Eihän sitä voi tietää mikä fiilis sinä päivänä on kun alan taimia istuttaa.
Suunnittelu, sitä harrastan ja paljon! Paperille asti suunnitelmia en saa paitsi uudessa lavakaulusmaassani, jossa suunnitelmat ovat hyvinkin tärkeitä. 
Suuret linjat mietin jo pihan laittoa alkaessani, hiljalleen olen lisäillyt kaikenlaista 
- linjoissani olen yrittänyt pysytellä kuitenkin. 
Nyt suunnitelmani keskittyvät pihani helppohoitoiseksi ja kukoistavaksi saamiseen. 
Se onkin aika mielenkiintoinen projekti!


Ostokset
  1. Minulla on nollabudjetti. 
  2. Fiksu puutarhuri tekee ostoslistan ja pitäytyy siinä.
  3. Ostan kasveja hyvin maltillisesti, mutta minulla on pieni (paketti)auto eivätkä kaikki ostokseni meinaa sopia kyytiin.
  4. Minulla on tapana pelastaa kasveja syksyn alennusmyynneistä. Olisi sääli jättää niitä seisomaan orpoina hyllyille.
  5. Haalin puutarhaani kaikki uutuudet ja erikoisuudet maksoi mitä maksoi.
Käyn mielelläni taimistoilla, viihdyn niissä erittäin hyvin! 
En osta taimia suinpäin, vaihtotaimia otan vastaan hyvin kriittisesti. 
Yleensä taimi valitsee minut enkä minä tainta. 
Kasvit siis viettelevät minut hyvinkin usein. 
Joskus taimia on ollut auto täynnä! 
Niiltä matkoilta voisi kirjoittaa monta kertomusta!

Peräkontillinen minun ja puutarhaystävien aarteita yhdeltä reissulta.


Työkalujen säilytys
  1. Kaiken pitää olla tip top. Minulla ovat sukatkin aakkosjärjestyksessä.
  2. Paikka kaikelle, kaikki paikalleen tai ainakin sinne päin. Ei se ole niin nokon nuukaa.
  3. Minä kyllä laitan tavarat paikalleen, mutta joku muu  viskelee niitä minne sattuu.
  4. Varaston ovessa lukee: "Vierailta pääsy kielletty." Voisivat saada sätkyn. Olisikohan Marie Kondolla käyntiä täällä päin?
  5. Kuka sellaisen hullutuksen on keksinyt, että tavaroilla pitäisi olla paikat? Löydän talikon viimeistään ensi keväänä uudesta perennapenkistä tai ellen löydä, käyn katsomassa pellolta tai voihan se olla kompostikasallakin. Tallessa se ainakin on, siitä voin olla varma.
Työkaluilla pitää olla paikkansa, jonne ne laitan iltaisin pihahommia lopettaessani. 
Ne eivät suinkaan ole järjestyksessä, mutta tallessa kaikki kuitenkin ja puhdistettuina. 
En jätä koskaan taivasalle työkalujani.



Minä hyötytarhurina
  1. Menettäisin yöuneni, jos porkkanakempit uhkaisivat kasvimaatani.
  2. Odotas, näytän Instasta kun voitin viime kesänä kylän komeimman kurpitsan kasvattajan tittelin.
  3. Kylvän, kastelen, kitken ja lannoitan huolellisesti ja saan nauttia runsaasta sadosta. Kellarini on kuin suoraan Veikko Huovisen romaanista Hamsterit.
  4. En melkein raaski syödä kasvattamiani tomaatteja, koska niiden kilohinta hipoo parhaimman naudan sisäfileen hintaa.
  5. Valitsen viljeltävät hernelajikkeet kukan värin perusteella.
Olen aika intohimoinen hyötytarhuri! Nautin suunnattomasti kasvavasta sadosta. 
Kempit ja halla saavat minut vaikka iltamyöhään yöpuku päällä harsoja levittämään. 
Onkin suoranainen ihme, etteivät naapurit ole milloinkaan kutsuneet valkotakkisia 
minun hiippaillessa otsalampun ja harsojen kanssa kasvimaalla 
tai pattereiden virittelyssä kasvihuoneessa.


 



Kitkeminen
  1. Kitkeminen on minulle meditaatiota. Nautin joka ikisestä hetkestä.
  2. Kitken ja itken.
  3. No jaa. Otan kitkemisen puuhailun kannalta. Mikäs siellä kyykkiessä kun linnut laulavat ja leppeä kesätuuli puhaltaa.
  4. Kitken vasta sitten kun ohdakkeet alkavat estää pääsyn kotiini.
  5. Miksi kitkisin?
Mikä voisikaan olla terapeuttisempaa kuin porkkanan harvennus tai kitkeminen? Muutaman kerran naapurin isäntä Juhannusaattona iltapäivän puolella on tullut sanomaan: Saila, nyt voit lopettaa työnteon! - minkä ihmeen työnteon, meditoinnin vai? 
Nivelvaivojen takia puutarhaenkelini minua välillä auttaa, mutta tykkään kitkemisestä!



Puutarhapuuhat
  1. Riippumatto ja rikat ovat minun juttuni.
  2. Pientä puuhaa riittää, mutta ei puutarhanhoito ole koko elämä.
  3. Ensin työ, sitten huvi (siis puutarhaan). Missä välissä laittaisin ruokaa ja pesisin pyykit?
  4. Puutarhassa, puutarhasta, puutarhaan... Niinhän se menee.
  5. Oih! Vieläkö näitä kysymyksiä riittää? Minun pitäisi jo olla kitkemässä.
Ensin mieluummin huvi! 
Kun päälle iskee puutarhaflow, sitä ei haluaisi lopettaa ollenkaan! 
Nälkä, aika, paikka ja kaikki muu unohtuvat kukkapenkissä kuopsuttaessa. 
Mikä onkaan ärsyttävämpää, kuin yllättävä kysymys isännältä
 - syödäänkö me tänään ollenkaan? 
...mieluummin ei!



Puutarhan tyyli
  1. Ihan perus
  2. Aina cool
  3. Suuruudenhulluja suunnitelmia hyvällä alulla
  4. Iloinen hurlumhei
  5. Täysi kaaos
Olen aina ollut hiukan suuruudenhullu, varmaan vieläkin. 
Puutarhassani tykkään suurista kokonaisuuksista ja mukavista mausteista. 
Nyt suuntana on siis helppohoitoisuus kukkaisan yleisilmeen siitä kärsimättä.



Kasvivalikoima
  1. Olen perinteen ystävä. Tulepa muuten katsomaan isotädiltäni perittyä joriinin mukulaa. (talvella) Se on jo talvehtimassa, mutta voin pikkuisen raottaa sen turvepeitettä, niin näet kuinka komea se on. Ja katsopas näitä valmun siemeniä... Oi, ja nämä floksit...
  2. Kaikki kelpaavat. Jokainen kasvi on omalla tavallaan kaunis.
  3. Olen aika tarkka. Värit. Leviäminen. Kestävyys. Vaivattomuus. Siinäpä niitä kriteereitä nyt alkuun.
  4. Palasin juuri Japanista, josta kävin ammentamassa ideoita parvekkeeni/rivitalopihani/taloni pihan suunnitteluun.
  5. Mahdollisimman modernia, kiitos!
Kasvien suhteen olen hyvin tarkka, pihassani on selkeä värimaailma. 
Nuo kriteerit ovat minulle hyvin tunnusomaisia! 
Minulle luonto on yrittäinyt keltaterapiaa jo vuosia, 
hiukan olen taipunut, mutta vain hiukan! Keltainen on sallittu joissain kukissa kuten keltakielokki on ihana, pioni 'Lemon Chiffon' hurmaava, keltainen sormustinkukka - tietenkin!
Haaveenani on sellainen Beatrix Potter -tyylinen puutarha - hiukan villi, rehevä, 
pölyttäjien suosima puutarha!






Minä ja sää
  1. Pidän sääpäiväkirjaa ja mittaan sademäärät. Haluatko, että näytän sinulle Excel-taulukkoni?
  2. Ihan hirveetä kun aina vain sataa / paistaa / jotain! Eihän tässä sateessa / helteessä / missä lie säässä voi tehdä mitään kun aina vaan...
  3. Jaahas, tälle päivälle on ennustettu 18 astetta lämmintä, pientä koillistuulta. Kello 14 ja 15 välillä pitäisi sataa. Yhtä tippaa näyttää. Illemmaksi on tiedossa poutaa. Aika lämmin yö tulossa.
  4. Asennekysymys. 
  5. Jos saisin valita, koko kesän paistaisi aurinko. Silleen sopivasti. Yöllä sataisi sen verran mitä kasvit tarvitsevat.
Niin, jos saisin valita! 
Säästä en valita kovinkaan usein - olen kesän ystävä - 
mutta ylitsevuotavainen sade tai helle herättää äidilliset tunteeni kasveja kohtaan. 
En toki vielä sateenvarjoa ole pioneille koskaan viritellyt 
ja kastelukannun kanssa kuljen määrätietoisesti ja tarpeen mukaan. 
Sadetinta käytän vain ääritilanteissa.



Suhtautuminen vuodenaikoihin
  1. Ihanaa kun talvi on olemassa. En jaksaisi kontata puutarhassa ympäri vuoden.
  2. Rakastan Suomen neljää vuodenaikaa.
  3. Talven aikana näännyn puutarhapuuhien puutteeseen.
  4. En voi elää ilman puutarhapuuhia. Siksi minulla on toinen puutarha Espanjassa / Kiinassa / jossain. Lennän sinne joka syksy heti kun en enää saa sipuleita maahan edes rautakangella.
Tykkään kovin neljästä vuodenajasta ja ihanaa, 
että joskus talvi on aika lyhyt, vaikka hiihtämisestä tykkäänkin! 
Talvi on minulle latautumisen, suunnittelun ja uusiutumisen aikaa. 
Silloin suunnittelen ja paljon!



Tällainen puutarhuri olen siis. 
Tarhurointi on rakas harrastus, ei ihan koko elämä, mutta melkein! 



Haluatko ottaa haasteen vastaan? 
Itse kuljin johdattelevien valintojen kautta, 
alla on vapaamuotoisen vastausmahdollisuuden runko.


Näinkin voit haasteen toteuttaa:

Kerro vapaamuotoisesti millainen puutarhuri sinä olet. Olisi kiva, jos käsittelisit aihetta alla luettelemistani näkökulmista – tai sitten jollakin aivan muulla tavalla, joka kuvastaa juuri sinua.


Näkökulmat:

  • Puutarhasuunnittelu
  • Ostokset
  • Työkalujen säilytys
  • Minä hyötytarhurina
  • Kitkeminen
  • Puutarhapuuhat
  • Puutarhan tyyli
  • Kasvivalikoima
  • Minä ja sää
  • Suhtautuminen vuodenaikoihin


Eläköön puutarhojen ja puutarhureiden monimuotoisuus! Meitä kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan!


Haasta muutama blogiystäväsi mukaan. Kerro, keneltä sait haasteen ja voit myös mainita, että alunperin haasteen pani alulle Pauliina blogista Kukka & Kaali. https://kukkaetkaali.blogspot.com/


Tämä haaste on kierrellyt ja kaarrellut blogimaailmassa jo aika kauan, 
ota se vastaan, jos hyvältä tuntuu, tällä kertaa en haasta ketään mukaan.


Kaikkea hyvää teille kaikille!

67 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Nuo pienet puutarhurin apurit ovat aivan mahtavia;-) Miau!

    VastaaPoista
  2. Olipa mukavaa lukea tämän haasteen vastaukset, kiitos niistä!

    Luppailevat muuten aikasta kevättä, mikä kyllä ihan kiljuen minulle passaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuisen tuli viivettä, vaikka hiljalleen sitä mielessäni kehittelinkin ja varmaan huomasit, että meillä jokunen ruusu kasvaakin...

      Toivottavasti tulisi aikainen kevät ja lempeä kesä, vähän sadettakin! Eilen huomasin ensimmäiset lumikellojen nuput ja siitä riemastuin!

      Poista
  3. Hello dear Saila!

    I have a pleasure of reading through your post today :)
    I think we have a lot of common. I love chaos in the garden too! I wish you a wonderful week ahead.
    Hugs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello dear Marit!

      It is quite exciting that we have a lot of common 😉🌺! A little chaos in the garden is lovely.

      Thank You! Hugs!

      Poista
  4. Kiva oli lukea haastevastauksiasi. Taidamme olla aika vähemmistössä kanssasi, mutta minäkin pidän kitkemisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Taidamme todellakin olla! Kitkeminen on aika meditatiivista 😉🐞.

      Poista
  5. Sulla on jo kukoostava puutarha, mutta sen helappohoitoosuuresta en tiärä. Sulo se osaa ottaa rennosti. Pitääs ottaa oppia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, melko kukoistava jo! Isojen lehtimassojen alle peittyvä maa ei paljoa rikkoja elätä, mutta suunta helppohoitoisuuteen on otettu. Sulo ottaa rennosti kuin murkkupoika ikään, pitäisi tosiaankin mallia ottaa!

      Poista
  6. Mukava lukea ja katsella! Löysin monta samansuuntaista ajatusta kanssasi, ei liian tarkkaa, mutta joku roti pitää olla:) Ja vuodenajat kuuluvat meille, nytkin odotellaan alkavaa kevättä. Ihanat kuvat, sinulla on upea, runsas piha ja mielettömät hyötyviljelmät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! Joku roti pitää olla, mutta kukkivaa ja hieman villiä saa olla. Tykkään kovin monimuotoisuudesta ja yllätyksellisyydestä ja sitä juuri esim. sormustinkukat tuottavat sekä muut paikkansa etsineet kasvit. Sydämeltäni olen hyötytarhuri, mutta pihapuuhastelusta nautin kovin!

      Poista
  7. Hauska kohdata toinen neljän vuodenajan ihminen! Tuntuu, ettei meitä ole montaa. Hauska rento kissa! Ei kitkeminen minustakaan mikään kovin paha juttu ole, vaikka enemmänkin voisi harrastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen totta tosiaan neljän vuodenajan ihminen, laskeutumista syksyyn ja talveen kaipaan. Talvi on mukavaa latautumisaikaa! Sulo on tosi rento kisupoika 😸. Kitkeminen on melkoisen meditatiivista!

      Poista
  8. Helppohoitoisuus on minunkin tavoitteena. Tarpeeksi vaan kasveja, niin rikkaruohot eivät pääse valloilleen, vaikka kyllä ne jonkun välin aina silti keksivät(huokaus).
    Herkullisen näköisiä kuvia, oih, pionit ovat niin hurmaavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan samoilla mennään, kohti kukkivaa helppohoitoisuutta ja uskon että se on täysin mahdollista! Rikkojen kanssa käydään kaksintaistelua, mutta nykyisin lasken ne oheiskasveiksi) paitsi valvattia! Rikat kertovat maan tilan todella helposti.

      Kiitos Ritavuoren juurella!

      Poista
  9. Mukava postaus! Tästä haasteesta kyllä oppii tuntemaan paljon paremmin itse kunkin puutarhapersoonaa. Hauskat kuvat puutarha-apulaisista :) Neljä vuodenaikaa on rikkaus, mutta kyllä niistä se paras kaksikko on aivan pian taas täällä. Ihanaa helmikuun loppua ja alkavaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Tämä haaste on tuonut monesta tarhurikaverista persoonaa esille, toisaalta monta asiaa olikin jo melko selvää postausten perusteella. Mulla on parhaimmat mahdolliset apulaiset puutarhassa ja yksi enkelikin 😊.

      Neljä vuodenaikaa on todellinen rikkaus niin meille tarhureille kuin luonnolle ja puutarhalle! Kevättä kohden mennään!

      Poista
  10. Aikaisemmista kuvauksistasi on tullut esiin juuri tämän tyyppinen puutarhuri, todellinen `Beatrix Potter`! Liityn myös kitkemisestä nauttijoiden ryhmään. Se jos mikään on vaipumista ajatusten vapaaseen liitoon. Aina kun sormet tekevät työtä, aivot toimivat lennokkaammin. Upeaa kevättä ja kesää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen Beatrix Potterin kertomusten ystävä, hänen kuvitustensa ja puutarhansa - nautin monimuotoisuudesta! Kitkeminen on todella nautinnollista! Minulla vielä on kuvassa mukana kanat, heille kitken - jopa säästelen vesiheinää - tuota arvokasta 'rikkaa'. Kitkeminen on todella mieltä hoitavaa, siitä olen kuullut monenlaisia kertomuksia - parantaviakin!

      Kiitos Pirkko!

      Poista
  11. Kiva postaus! Mä rakastan myös puutarhanhoitoa mutta en ole tuossa mittakaavassa viherpeukalo niin kuin sinä💚Mukavaa helmikuun loppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Puutarhanhoito on mitä parhainta sielun ja kehon hoitoa!

      Poista
  12. Onpa mukava lukea tätä postausta ja vielä mukavampi on katsoa kuviasi. Olet todellakin oikea Beatrix Potter-puutarhuri ja hyötypuutarhuri. Miten runsas ja monipuolinen onkaan kasvimaasi.
    Oikein leppoisaa helmikuun loppua ja alkavaa maaliskuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Olen todella Beatrix Potterin ystävä! Hiukan villi ja monimuotoinen puutarha on tavoitteeni! Kasvimaa suuri rakkauteni 💕. Kevät on jo niin ovella!

      Poista
  13. Sinulla on niin ihania erikoislajikeita! <3
    Ja mahtavat kurpitsat jo palkinnon ansaitsevatkin!
    Aurinkoisia kevään odotuksen päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En etsi erikoisuuksia - taimet löytävät minut! Niin monta riemukasta taimikauppareissua olen ystäväni kanssa tehnyt, niin monta taimea on minua kutsunut ja mukaani lähtenyt! Tämä on todellinen ihanuusharrastus 😊! Kasvimaa on suuri rakkauteni! Kiitos Susanna!

      Poista
  14. Samaa mieltä, kitkeminen on meditatiivista, rauhoittavaa ja stressiä poistavaa. Se vie mukanaan ja ajantaju unohtuu. Olisipa kiva jos joku tekisi asiasta oikean tieteellisen tutkimuksen, mitä kehossa tapahtuu kun kitkeminen vie vallan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että meitä kitkijöitä on - se on todella nautinnollista ja rentouttavaa! Tutkimus todellakin olisi paikallaan, sellaista mielen huoltoa tuo kitkeminen on. Tiedän muutaman aika kovankin kohtalon, jossa puuhastelu puutarhassa ja vallankin kitkeminen on pelastanut!

      Poista
  15. Jännä, että vaikka puutarhurit olisivat kuinka erilaisia tahansa, aina löytyy niin paljon yhtymäkohtia, että ihan hämmästyttää. Nauratti se miehen ruokakysymys. Niin, niin tuttua! Ihanat vastaukset ja kuvat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtymäkohtia todella löytyykin! Tämä oli aika monimuotoinen haaste, ei helppo ollenkaan! Työstin sitä aika kauan ja kovin heppoisin perustein vastauksia en antanut ... ajattelemisen aihetta sain itsekin!

      Poista
  16. Huhhuh mikä haaste! Kun luin tuota sinun osuutta tuli monenkertaisia pistoksia, huonoa omaatuntoa, laiskuutta ja vaikka mitä. Eipä ole ihme, että puutarhasi on kuin paratiisi ja kaikki on kauniisti näyttäviä ja hyvällä maulla suunniteltuja. Ihania kuvia, tunnelmaa ja nuo ihanat laaduntarkkailijat. Kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli aika monimuotoinen haaste! Pistoksia ei kannata oikeasti tuntea, olen aika suurpiirteinen tarhuri kuitenkin. Kasvatan sellaista suurta ja näyttävää, siinä pääsee itsekin helpommalla vaikka näyttää ihan toisenlaiselta! Ainoa missä olen tarkka niin värimaailman kanssa, myös kasvien asettelua mietin tarkkaan. Muutama kohta meillä pihassa vaatii suunnittelua ja reippaita työkaluja, mutta muutamaan kohtaan olen jo melkein tyytyväinen - eihän piha ole koskaan valmis! Apulaiset ovat parhaasta päästä 😸💕. Kiitos Vekki!

      Poista
  17. Mielenkiintoista luettavaa ja ihania kuvia. Etenkin keväiset kuvat sykähdyttävät tällä hetkellä, vaikkei tältä vuodelta vielä olisikaan. "Jos saisin valita, koko kesän paistaisi aurinko. Silleen sopivasti. Yöllä sataisi sen verran mitä kasvit tarvitsevat." Tämä taitaa olla melkein kaikkien toive :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pihan vuosi! Keväiset kuvat eivät tältä keväältä ole - keräsin kuvia useamman vuoden ajalta, toisaalta meillä lumikellot ovat jo nupulla! Tuo lause varmaan kumpuaa meidän kaikkien tarhureiden sydämestä!

      Poista
  18. Mielenkiintoista luettavaa, jälleen kerran. Kauniita kuvia ja hyvin kerrottu omista mieltymyksistä. Voi tuo kissakuva sai hyvälle tuulelle, kumpa osaiskin ottaa tuolla asenteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska kauniista sanoistasi! Piha on minulle palautumisen ja nautinnon paikka, ei pakkotyömaa! Pojilla on niin oikea asenne, vallankin Sulo osaa ottaa elämän rennosti!

      Poista
  19. Ilo oli lukea. Puutarhan hoidon lisäksi sinulla on tuo kirjoitus taito erinomainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sami! Tykkään molemmista oikein paljon 😊🐞🌻🌞!

      Poista
  20. Tuollaiseen rentouteen kun pääsisi.

    VastaaPoista
  21. Voi kuinka olikaan mukava lueskella vastauksiasi, kiitos kun otit kopin haasteesta.

    Kiivaasti kohti uutta puutarhasesonkia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli mukava haaste, valmistautuminen ja ajatustyö vain vei aikansa! Nokka kohti kevättä on suunta, monta asiaa päätin olla tekemättä ja nyt jo ne kaikki päätökset on pyörretty komeesti 😉.

      Poista
  22. Mukava on lukkii siun vastauksia ja kauniita kuvia kahella. Kuvista näkkyy hyötytarhankin olevan siulle sydämmenasia. Tämä haaste ol miullakin jo aiemmin. Oon neljän vuodenajan ystävä. Mukavoo kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! Hyötytarha on niin sydämen asia! Siellä on vielä paljon tehtävää, vaikka valmistakin on jo tullut. Tämä oli tosi kiva haaste, ei helppo ollenkaan! Neljä vuodenaikaa on todellinen rikkaus!

      Poista
  23. puutarhasi on monipuolinen, löytyy perennojen lisäksi kesäkukkia ja hyötytarha, ihania pensaita ja isoja puita, viimeisimpänä laaja lavatarha. en lainkaan ihmettele, et yrität saada pihamaasi hieman helppohoitoisemmaksi vaik juuri pihamaalla puuhastelusta niin kovasti nautikin. kivasti kirjoitettu ja kuvitettu, tuli niin mukava fiilis postaustasi lukiessa. Nöpökin tähyää jo kohti kevättä ja tulevia seikkailuja;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautin suunnattomasti pihan hoidosta! Minulla on monta johtotähteä joita koitan saavuttaa realiteetit kuitenkin huomioon ottaen - aika tekee tehtävänsä, ihan joka paikkaan en enää pääse konttaamaan tai kiipeämään.

      Nöpö on meidän ihana kollipoika ja paras pihakaverini!

      Kiitos Ilona!

      Poista
  24. Dear Saila!
    Your garden is wonderful.
    Thank you so much that I can watch it.
    Greetings.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank You dear Lucja-Maria!

      Spring is soon, couple of weeks my garden sleeps under the snow.

      Hugs!

      Poista
  25. Tätä haastetta on ollut mukava lukea eri blogeista. On mielenkiintoista nähdä, miten erilaisilla konsteilla puutarhoista tulee kauniita. Sä olet minusta ihan mahdottoman hyvä hyötytarhuri ja on ollut ilo tutustua ja hurahtaa sun kanssa myös puutarhareissuilla.
    Saas nähdä mitä hurahduksia tänä kesänä kukakin saa.
    Toivottavasti nähdään tänäkin vuonna jossain ja saadaan jakaa hullantumisen aiheita toistemme kanssa.
    Mukavaa viikonloppua Kivipeltoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi Riina-ihanuus! Toivottavasti tiemme kohtaavat jälleen kesällä ja saamme puhua puutarhaa! On ollut ilo jakaa kanssasi näitä asioita niin ihanissa paikoissa! Hurahduksia varmasti on tiedossa jälleen.

      Poista
  26. Olipas ihana juttu ja tekstin kruunasi penkillä kiehnäävä Sulo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vanha Rouva! Sulo tykkää kölliä varjoisassa keinussa kesäaikaan.

      Poista
  27. Beautiful and colorful photos.
    I loved the kittens
    All the best
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
  28. Oli oikein mukavaa lukea vastauksesi ja ihailla samalla kuviasi kaikki aivan ihania. Päällimmäisenä kuitenkin jäi heti mieleen kottikärryt täynnä ihanuuksia .Kelpaisi kuvana mihin postikorttiin tahansa. Kiitos sinulle .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila! Myös kurpitsat kuuluvat suosikkikasveihini, niitä meillä kasvaa joka vuosi ja niitä syödään niin me kuin kanatkin.

      Poista
  29. Ihana juttu ja ihanat kissanokoset <3. Pitää tunnustaa, olen huono puutarhuri, mutta puolustukseseni sanottakoon, että maa on hyvin savivoittoista, peurat söivät (vaikkakin suojattu, mutta hanki kantoi) syyshortensiat viidennen kerran ja rakkaan ja hyvän naapurini tontilla on isoja, vanhoja ja runsas määrä puita, jotka ihan meidän tontin rajalla, mikään ei tahdo kasvaa (Juuret!). Kasvimaa on kauempana ja siinä sitten viljellään kesällä kaikkea pientä omaan tarpeeseen. Ruukuilla paljolti siis mennään. Juttusi innosti taas kevään odotukseen. Kiitos siitä. Kivaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla Annika!

      Savimaa on melkoinen haastaja kasvattamisessa, samoin peurat! Meilläkin on savimaa, jota vuosia olen parantanut, peuroja meillä ei onneksi ole, vain muutama kauris. Suurien puiden juuret ja varjot tekevät oman haasteensa. Onneksi sinulla on mahdollisuus ruukkupuutarhaan - ne ovat aina kauniita, jaksan tuota lavakaulusmaatakin suositella. Kun lavan alle laittaa juurimaton, niin sekin saattaisi helpottaa tilannetta - kannattaa kokeilla!

      Poista
  30. Olipa hauska postaus. Kyllä sinä oletkin melkoinen puutarhuri, kun kärrytkin oli täynnä herkkuja. Ja upeaa kukkaloistoa on kyllä puutarhassasi. Minä en ole lainkaan niin tunnollinen puutarhuri. Mukavaa kevään odotusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! En niin kovin tunnollinen puutarhuri ole, mutta olen yrittänyt laittaa kaikkia konsteja helpottaakseni työtä ja juurikin lavakaulusmaa on siitä hyvä esimerkki, kukkamaalla isot kasvit ajavat samaa asiaa.

      Poista
  31. Thank You Karolina M!

    Thank You for your invitation!

    VastaaPoista
  32. Hei oli vielä pakko kirjoittaa kun katselin kuvat nyt uudestaan niin maininta pitää antaa kissan hännälle mikä on pystyssä .Tosi hauska raidallinen tappi. 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on tosiaan - ihan eri paria kissan kanssa, oikea ukkosenjohdatin!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!