perjantai 15. helmikuuta 2019

Kevään kaipuu -haaste

Sain tämän ihanan haasteen 
kiitos teille molemmille! 


Vietin tovin jos toisenkin viime keväänä ottamieni kuvien parissa. Mietin kovin, mitkä asiat minua koskettavat juuri kevään heräämisessä ja mitkä niistä ovat tärkeimpiä. 
Elän vahvasti tätä hetkeä. 
Olen pyrkinyt eroon 'sitkun'-ajattelusta.
 Elämä on minulle vahvasti opettanut 
- melkeinpä kantapäänkin kautta - 
että on paras elää hetkessä, 
kun huominen on aina arvoitus, 
tosin haaveilu on aina sallittua.


Kevääni alkaa jo syksyllä. 
Mietin ennen sipulikukkien tilaamista ja viimeisten taimien hankintaa sitä kokonaisuutta, 
jonka toivon keväällä hivelevän silmääni. 
Nautin suunnattomasti laajasti kukkivasta pihasta, scillamerestä, josta nousee pikkunarsisseja,
 vuokkoja, villitulppaaneita, kiurunkannuksia... 




Jouluruusun kukinta alkaa olemaan jo ohi, helleborus niger.













Minusta on aivan ihanaa katsella myös, kun kissapojat hiippailevat kukkamailla puskien (joskus kuoliaaksi asti) kevätkukkijoita, torkahtamalla kukkien keskelle tai nauttimalla aurinkokylvyistä pitkän talven jälkeen.




Nöpö
Keväällä ensimmäiset piipot saavat minut jopa keskeyttämään ruokailun, 
huomatessani keittiön ikkunasta uuden 
keväisen piipon tai herkän nupun. 

Kylmänkukka, pulsatilla vulgaris

Koska en päässyt itseni kanssa yhteisymmärrykseen, 
mitä kuvia haluaisin laittaa - kuvia tuli tosi paljon. 
Toivottavasti et nukahtanut kesken kaiken!

Unihan tässä tulee...
Haasteen säännöt ovat seuraavat;

-Kerro kuka haasteen aloitti (Tiiu, Puutarhahetki-blogista)
-Tee postaus sinulle rakkaista keväisistä asioista kuvineen
-Haasta kolme tai useampi blogiystävä mukaan
-Kirjoita postauksesi www-osoite Puutarhahetki-Suurien unelmien puutarha-blogin
Kevään kaipuu -postauksen kommenttikenttään.

Pallerolumikki, sanguinaria canadensis 'Multiplex'
Tähän mukavaan haasteeseen kutsun mukaan Sinut, 
jos vain halua ja aikaa riittää. 

Kevättä on mukavaa fiilistellä ja haaveilla vielä kuvien kanssa ja kohta jo sormet mullassa.



Haluan vielä toivottaa Teille kaikille ihanaa Ystävänpäivää! Ystävänpäivä on ihan joka päivä, 
ystävyys on aarre, lahja, timantti!




Oikein mukavaa alkavaa viikonloppua!
💖






64 kommenttia:

  1. Voi Saila miten ihana kevätpostaus. Piti katsoa nämä viehättävät kuvat useammankin kerran, niin kauniita ja keväisiä ovat. Tämä on kiva haaste, saa mielen kääntymään kohti kevättä. Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli A! Keävisiin valokuviin on aina todella ihana palata ja fiilistellä. Haaste oli todella ihana! Kiitos!

      Poista
  2. Hello dear Saila!

    Your photos are so lovely! Pulsatilla is so pretty, and I love that flower very much. Hepatica nobilis is also a favorite in spring.
    Happy weekend!
    Hugs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank You, dear Marit!

      Springflowers are so lovely! ... only couple of months, then the blooming begins!

      Hugs!

      Poista
  3. Kuvasi ovat ihanaa piristystä, kuten on tarkoituskin! Niin ihanaa, kun kevätkukat alkaa nousta ja kukkia, ihan sama mitä sieltä nousee niin se on niin parasta! Kiitos haasteesta, saa taas selailla kuvia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina! Tosiaan, aivan sama mitä nousee, kaikki ovat tervetulleita 😉. Tämä on tosi ihana haaste!

      Poista
  4. Aivan ihanat kuvat ja ihana kevätaurinko, joka pilkistelee melkein joka kuvassasi <3 Kylmänkukat ovat todella kauniita koko kasvukauden. Niiden pehmeitä nuppuja tekee mieli käydä aina ohikulkiessa silittelemässä. Kiitos näistä kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Valon määrä on uskomaton ja niin kaunis, keväässä sitä aina niin odottelen! Kylmänkukat ovat ihanan pehmeitä, kuin kissantassuja, suloisen karvaisia! Niitä on niin ihana ohikulkeissa silitellä, silittely muuten tekee kaikille kasveille hyvää, pikkutaimillekin!

      Poista
  5. Hej Saila!
    Kevään kukat ovat minun lempikukkiani. Talven jälkeen on ihanaa nähdä taas, värikkäitä kasveja. Sinulla näyttää olevan aivan ihana puutarha.
    Oikein hyvää viikonloppua /Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marika!

      Talven jälkeen kaikki värikäs on niin tervetullutta, vihreät maasta nousevat piipot ihania ja ensimmäinen sato ruohosipulista todella odotettu!

      Kiitos! Olen sipulikukkienkin ystävä!

      Poista
  6. Ihanat kuvat!! Noihin vaan ei voi kyllästyä:) Eilen oli ystävänpäivä, mutta voisi kyllä sanoa, että kyllä se on joka päivä, aurinkoista loppu viikkoa ystäväiseni<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Noihin ei todellakaan kyllästy ikinä 😉! Ystävänpäivä on ihan joka päivä ilman muuta!

      Kiitos Ystäväni!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kevät on jo niin täällä, pari kuukautta vielä ja sitten piipottaa jo kovin!

      Poista
  8. Suloisen keväinen katsaus, niin kauniita kuvia.

    VastaaPoista
  9. Kevät on kyllä ihanaa aikaa, ja ihan lähellä jo. Upeat kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todellakin, ilmassa on jo niin kevään tuoksukin! Kiitos Ninni!

      Poista
  10. Hurmaavan suloiset kylmänkukat! Kevät on vuodenajoista paras! Meilläkin koira nauttii auringonvalossa makoilusta. Nyt vielä pääosin sisällä, kun auringonvalo osuu lattiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmänkukat ovat niin suloisia, pehmeitä! Kevät on ihana vuodenaika - kaikki herää pitkän talven jälkeen. Auringon valolla ja lämmöllä on uskomaton vaikutus! Valossa makoilu on niin ihanaa, muistan kun lapsena sitä teimme useinkin!

      Poista
  11. Ihanaa kun otit haasteen vastaan!
    Aivan hhurmaavia kevätkukkia sinulla!! <3
    Kylmänkukat ja Helleborukset veivät sydämeni näiden kuvien välityksellä....<3
    Ja ystävänpäivän toivotus...onhan ystävänpäivä joka päivä! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ihana haaste ja kiitos, että haastoit minut mukaan!

      Olen sipulikukkienkin ystävä, niitä pitää olla paaaaljon! Kylmänkukat ovat ihanan pehmoisia ja helleborukset niin upeita kukkijoita, rakastan kumpiakin niin paljon!

      Kiitos! Ystävänpäivä on joka päivä, ystävyyden herkkää kasvua pitää helliä aina!

      Poista
  12. Huikaisevan suloisia kukka- ja kissakuvia! Kyllä sinulla on kasvivalikoimaa kevät ihasteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Olen sipulikukkien ystävä ja niitä pitää laittaa joka syksy paljon lisää kevään kukintaa varten!

      Poista
  13. Ei näihin kyllästy! Sinulla on paljon ihanuuksia puutarhassasi, myös nelijalkaisia:) Kuviasi ihailen, ovat niin laadukkaita,värit kohdillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan kyllästy ja nämä pari viimeistä kuukautta ennen piipottamisen alkua ovat pitkää odotuksen aikaa! Tänään viimeksi kävin katsomassa, joko yhtään piippoa näkyisi, lunta vain oli ja paljon.

      Karvakaverit ovat aina mukana pihahommissa, ihania ovat! Kiitos Sirkku!

      Poista
  14. Todellinen kevään kaipuu yllätti, kun luki sinun ihanaa postausta!

    VastaaPoista
  15. Sun helleborus-kasvusto on kadehdittavan runsas. Meillä ne eivät vaan jostain syystä menesty. Noh, syksyllä unohdin verkottaa, niin peurat söivät lehdet. YStävänpäivä on ilman muuta joka päivä! Pian nähdään, ystävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kasvusto on minut yllättänyt, se on aika rehevä huomioon ottaen kasvupaikan...se ei ole ollenkaan otollinen jouluruusulle. Mutta sain pienen taimen rakkaalta kummitytöltä kauan aikaa sitten ja uskon, koska sain kasvin kauniiden ajatuset siivittämänä helleborus on noin runsas! Harmi, että lehdet maistuivat peuroille, meillä niitä ei olekaan, joitakin satunnaisia kulkijoita joskus - ei edes joka vuosi!

      Pian nähdään Ystävä, ja sitä niin odotan!

      Poista
  16. Aivan mahtava kuvakavalkadi - herätti ihan nukkumisen vastaisia tuntemuksia :-)

    VastaaPoista
  17. Hello Dear Saila!
    Thank you very much for the wonderful spring flowers.
    Your photos are great.
    Happy weekend.

    VastaaPoista
  18. Oi, millaista herkkua meille tarjositkaan. Ihania kuvia ihanista kukista kissoja unohtamatta. Kevät ja kevään kaipuu ovat minusta hyvin positiivisia asioita. Näin helmikuun puolivälissä kevään lähestyminen kutkuttaa mukavasti.
    Ystävänpäivä voi ja pitääkin olla ihan joka ikinen päivä.
    Mukavaa viikonloppua sinulle Saila!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ystäväni! Ystävänpäivä on ja pitääkin olla ihan joka päivä! Kevät herättelee mukavasti, valon määrä lisääntyy ihan koko ajan, hanget hupenee, pian ensimmäiset piipot nostavat päätään! Kisupojilla on paljon puuhaa ollut, lintuja on pitänyt tarkkailla ja hangen päälle eksyneitä myyriä.

      Poista
  19. Todella upeita kuvia. Ja kisut nauttii.

    VastaaPoista
  20. Kevättä ja luonnon heräämistä odotellessa. Hyvää viikonloppua. Kurnau.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matti Juhani! Kevään herääminen on jo hyvässä alussa 😉.

      Poista
  21. Kyllä on kauniita, keväisiä kuvia. Tuo pallerolumikki on hauska.
    Mukavoo viikonloppuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätkuvien parissa kuluu aikaa helposti melko paljon! Pallerolumikki on tosi ihana, ensimmäiset taimet ovat kotoisin Vakka-Taimesta, lisää ostin Zetasilta. Tykkään niistä kovin! Lumikeilla on aika mukava historiakin.

      Kiitos Ulla!

      Poista
  22. Kyllä tuli kevään kaipuu kun luki ihanan postauksesi. Kyllä se kevät sieltä tulee. Mukavaa viikonloppua❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Kevätaika on jo alkanut, valon määrä lisääntynyt kovin!

      Poista
  23. Niin tulin kevätmielelle. Hieno kevät teidän puutarhassa!

    VastaaPoista
  24. Kiitos ihanista kuvistasi, ihan tuli kevät tänne hankien keskelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on jo niin täällä, hiljalleen hanget sulavat ja haihtuvat pois, piipottajia niin odottelen!

      Kiitos Hirnakka!

      Poista
  25. Kauniita ihania kuvia. Kukat kukoistavat hyvässä hoidossa.
    Suloiset kisuliinit nauttivat myös puutarhasta.

    VastaaPoista
  26. Yhdyn kaikkien edellisten kommentoijien kirjoituksiin - kevät on ihanaa aikaa, ja kuvasi ovat niin asian ytimessä. Kadehdittavan suuret kasvustot sulla on kaikkia kevätkukkijoita. Varsinkin tuommoisia lumikellotuppaita toivon omallekin tontilleni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on tosiaan ihanaa aikaa! Hiljalleen ja malttamattomasti sitä odottelen, teen hyviä päätöksiä mitä kasvatan tai mitä en, mieli vaihtuu kuin tuuliviiri! Olen auttamattomasti sipulikukkaihminen, vallankin pikkunarsissit, villitulppaanit ja kirunkannukset ovat todella rakkaita, perennoista kylmänkukat ja esikot ovat vieneet sydämeni ihan kokonaan. Lumikelloja lisään joka vuosi ja hiljalleen ne kasvattavat hyvän tuppaan, vanhin on isomummun perintötupas ja sitä vaalin!

      Poista
  27. Sulo ja Nöpö, jos ketkä, tietävät miten elämästä nautitaan.
    viimeisetkin unenrippeet rapisi silmistä postaustasi lukiessa, sen parissa sain nautinnollisen aamukahvi hetken. mukavaa sunnuntaita Sinulle:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojilla on oikea asenne elämään, siitä pitäisi ottaa esimerkkiä 😻. Kiitos, kevään kukkijat ovat ihania!

      Poista
  28. Ihania kevätkuvia! Kissakki osaavat ottaa keväästä kaiken ilon irti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Kissat osaavat sen taidon oikeinkin hyvin!

      Poista
  29. Voi ei miten ihania kevätkuvia, Koittaisipa tuo aika pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kauaa tarvitse odotella! Jouluruusukuva on otettu 17.4.2018, eli pari kuukautta vielä jos vuosi menee edes hiukan samaan malliin.

      Kiitos Katja!

      Poista
  30. Sinulla on kahdessa kuvassa vaalea tulppaani jossa vihertäviä ja punertavia raitoja, minulla on joskus ollut myös samaa, Tulipa Åkebono nimeltään, aivan ihana lajike, kukat ovat suuria ja todella kauniita, kuviot vaihtelee, kestäväkin kukinta. Kaunis puutarha kaikkinensa. Kevään odotusta rintaan !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri samaa lajiketta nuo vaalean keltaiset ovat, todella upea kukka ja kukinta kestää melko kauan! Sipulipussin ostin saksalaisesta ruokakaupasta, enkä pettynyt lainkaan. Hieno kukka kerta kaikkiaan!

      Kiitos Toini!

      Poista
  31. Voi, miten uskomattoman kaunis kevätpostaus! Tätä oli ihana lukea. Kiva, että osallistuit haasteeseen. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!