lauantai 25. elokuuta 2018

Kasvimaa ja herkkutarha

Ensimmäinen kesä lavakauluskasvimaallani
 ja viimein loppuun saatettu herkkutarhani alkaa olemaan sadonkorjuun - 'kypsän' kesän puolella. 
Olen ollut niin onnellinen, 
lavakaulusmaani on ylittänyt kaikki hurjimmatkin haaveeni äärettömän ihanan lämpimästä ja 
surullisen kuivasta kesästä huolimatta. 
Satoa on saatu ja satoa vielä tulee. 
Maratoonikooste on jälleen luvassa!





Juurikkaista on tulossa erinomainen sato, 
palsternakka, mustajuuri ja porkkana ovat kasvaneet hyvin. 
Samoin purjo nautti tästä kesästä. 
Kelta- ja punasipulit kasvoivat myös erinomaisesti. 
Istutin kilon keltasipulia ja puoli kiloa punasipulia, 
sain satoa leipälaatikollisen. 
Eilen väänsin niistä naatit, kaunista katseltavaa!






Maissilajikkeen valinta oli täydellinen. 
Lajike oli matala, sinisiä tähkiä tuottava 'Blue Jade', 
jonka tilasin TomatoEdenistä
Tähkät olivat maultaan hyvin maukkaat ja makeat. 
Sato jo korjattu.


 Härkäpapujen kanssa oli ongelmaa niin laatikossa kuin avomaallakin. Kuivuus kiusasi, itävyys ei ollut sitä luokkaa, mitä toivoin. Kirvoja riitti ihan mahdottoman paljon. Satoa niistä en tänä vuonna kerää, koko kasvimassa menee maanparannukseen. Pensaspavut ilahduttivat, samoin ensimmäistä kertaa elämässäni kasvattamani ruusupapu. Ruusupavun sato on täydellisesti silmänruokaa. Herneiden sato oli myös erinomainen ja erittäin persona herneille, kaikki menivät 'tuorekäyttöön'. Lajikkeina 'Jaguar' ja 'Markana'.



'Firestorm'
Lempilapseni kurpitsat, kuinka kauniita he ovatkaan! 
Esikoinen teki kurpitsapenkeistäni harjuja. 
Pohjalle laitettiin kanalanpehku ja paljon multaa päälle. 
Kuivuus alkuun vaivasi myös kurpitsoita kastelusta huolimatta. Mutta mukavia pullukoita on tulossa. 
Olen erityisesti mieltynyt talvikurpitsoihin. 






Sain jonkilaisen perhosherätyksen. 
Mesibaareja kasvimaalle piti saada ja niitä tulikin: punahattuja, kehäkukkia, kosmoskukkia, yrttimaan mintut hurmasivat siivekkäitä, väriminttuja, leveäkompassikukka... 

Perhosia riittikin, mutta mietin pitkään suhdettani perhosiin uudelleen. Huomatessaan siivekkäät ihanan mesibaarin, 
keksivät he myös että kasvimaallani riittää ruokaa jälkikasvulle. 

Salaattisato avomaalla lähes kokonaan menetettiin perhosen toukille, samoin mustakaali sai pitsilehdet. 
Lehtikaali sai olla lähes rauhassa. 
Toisaalta, kyllä meillekin satoa jäi...rakkaus perhosiin säilyi. Kaikkein reikäisimmät lehdet päätyivät kanoille, 
joista he olivat hyvin onnellisia. 
Tarkistin vain, ettei perhosen toukkia enää lehdissä ollut. 



Mitä on kasvimaa ilman rönsyävää kauneutta? 
Muutama pieni ajatusvirhe minulle sattui maalaillessani kasveilla lavakauluksia. Ensi vuonna en laita partaohraa revonhäntien keskelle. Kehäkukkalajikkeet mietin myös uudelleen, kaipasin oranssia kehäkukkaa, jostain syystä.



Kosmoskukka ja punajuuri ovat hyvä pari yhdessä.






 
Perunamaa, auringonkukkapeltoni ja härkäpapumaa kasvavat omaan tahtiin, niistä en kuvia nyt ottanutkaan.

Nyt viimein herkkupuutarhani on valmis. 
Kaikki asukkaat ovat paikoillaan kasvusssa: 
vadelma 'Maurin makea', 
mansikkavadelma,
 kaksi pensaskirsikkaa 'Carmine Jewel' 
ja aprikoosit 'Aljosha' ja 'Tsarskij'.






Jos olisin tiennyt, kuinka lämmin kesä on tulossa, olisin laittanut kasvuun myös melooneita. 
Monesti pettyneenä niitä en laittanut ja se hiukan harmittaa 
- sato olisi voinut olla muhkea. 
Mutta mitä vanhoja suremaan, 
ensi keväänä on uudet kujeet ja hurman aiheet!  

Nöpö

Kasvimaan hoito ei ole sujunut ilman virallista valvojaa!

Huomasin myös harjateräksen käyttökelpoisuuden kasvitukia suunnitellessani. Kivipellon isännän allergia kasvitukia kohtaan on tunnettua!

Oikein mukavaa ja herkullista viikonloppua!

Tuoksuherne 'Almost Black' UPEA - kiitos Intianminttu








62 kommenttia:

  1. Mahtaava lavakaulusviljelys ja hienosti satoa.

    VastaaPoista
  2. oijoij, miten ihanan näköistä! Ihan huippua! Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  3. Kaunis kasvimaasi on näemmä myös hyvin satoisa. Revonhäntä on upean näköinen myös kasvimaan keskellä. Todellinen katseenvangitsija! Kuinka käytät kurpitsaa? Muutaman kerran ollaan ostettu kaupasta erilaisia, mutta hieman petytty makuun. Tai kyllähän niistä ollaan ihan maistuvaa sapuskaa saatu aikaan, kun on tarpeeksi laitettu muuta sekaan. Minusta vain raaka-aine menee hukkaan, jos sen maku pitää peittää ja olisikin kiva vaihteeksi tehdä jotain sellaista, missä kurpitsan maku tulee oikeasti edukseen esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satoisa on kovinkin! Revonhäntä on hyvin sähäkkä väriltään, siksi sitä joka vuosi haluan kasvattaa - intiaanien viljaa!

      Kesäkurpitsaa laitan perinteisesti vokkiin ja keittoihin. Talvikurpitsa on kaikkein parasta keitossa, sileä, oranssi ja maukas raejuuston kanssa. Mulla on yksi lajike, joka tuottaa kuorettomia siemeniä ja ne on hyvä paahtaa välipalaksi. Meillä kanatkin tykkäävät kurpitsoista tosi paljon, eli sinne menee osa sadosta.

      Poista
  4. Eikä mitä herkkuja, kuin sadusta! <3
    Mulla jotkut ökkiäiset söivät lehtikaalit ihan pitsille, vaikka pidin harsoa juhannukseen asti. Olisi pitänyt pitää pidempään. Ei jäänyt meille mitään. No, toivottavasti saavat olla ensi kesänä rauhassa. Lehtikaali on nimittäin ihan mun lemppari.
    Ja voi vitsi, onko sulla aprikoosikin. Mä oon kuolannut meidän naapurin päärynäpuuta. Se on aivan täynnä päärynöitä. Oma hedelmä- ja herkkutarha on ihan parasta!
    Mukavaa viikonlopun jatkoa Kivipeltoon!
    Täällä kommentoidaan mehumaijan vahtimisen ohessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina!

      Harmi, että ötökät veivät lehtikaalisi, lehtikaali on niin ihana vihannes kerta kaikkiaan!! Toivottavasti ensi kesänä sato on turvattu. Meillä perhosen toukkia oli ihan ennätysmäärä ei niinkään lehtikaalin vaan mustakaalin, salaatin ja kyssäkaalin lehtien kimpussa.

      Mulla on kaksi aprikoosia kokeilussa. Halusin ne ja käytiin pitkä keskustelu Muurisen Vesan kanssa, hän ne mulle valitsi, lajit valkovenäläisiä. Meillä tänä vuonna ei tule satoa päärynästä, rypäleistä, omenoista ja kirsikoista kyllä. Luumuja tulee jokunen maisteluun.

      Kiitos! Mehumaija on tosi hyvä kaveri :D.

      Poista
  5. Kiitos Saila kuvasarjasta, kyllä näitä ihan ilokseen katselee.
    Sinulla on kolme lavakaulusta päällekäin, miten onko multaa lavassa ihan pohjaan saakka. Ihailen kurpitsan pehmeän pyöreitä kylkiä ja niitähän olisi mukava silittää.
    Olet onnistunut erinomaisesti ja tosiaan meloonit olisivat varmasti tällaisena kesänä myös tuottaneet satoa.
    Kerran minäkin yritin kasvattaa melooneja ja tulos oli aika surkea, tosin se kesä oli myös aika surkea.
    Nyt katsellessani lavakauluskasvimaatasi tulee minulle ajatus kokeilla myös täällä rivarin pihalla ainakin yhtä kolmiolavaa. Tosin tilaa ei ole kovinkaan suuresti, mutta silti.....
    Puolipilvistä täällä naapurikaupungissa ja oikein hyvää viikonloppua Sinulle. 🌽 maissi-ihanuus se tässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Molley, melkoinen maratooni tuli jälleen!

      Juu, mulla on kolme kaulusta päällekäin ja multaa pohjaan asti, siis kompostia ja kanalan pehkua (multaa+turvetta+heinää) alla. Näin lapset laittoivat, ajattelivat, että ovat ergonomisia niin ja tottahan se onkin! Sopiva työskentelykorkeus.

      Kurpitsat ovat todella ihanan pyöreitä ja silitettäviä :D.

      Nyt olisi ollut meloonien kesä, mutta aina se on arpapeliä. Muuten olen satoon tyytyväinen. Tänään nostettiin juurikkaita kokeeksi tyttären kanssa, hyvin ovat kaikki pulskistuneet!

      Suosittelen lämpimästi tuota kolmikerroslavaa! Siihen mahtuu yllättävän paljon kaikkea kivaa kasvuun, on kaunis ja helppohoitoinen!

      Kiitos! Tuo maissi oli tosi mukava yllätys!

      Poista
  6. Minulle tuli tuoksuherneeseen KAKSI kukkaa! Olen siitäkin vähästä aivan pökertynyt onnesta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sielu kiittää jokaisesta kukasta ja upeasta tuoksusta! Se on kesää parhaimmillaan!!

      Poista
  7. Muhkeat herkut lavakaulusmaista! Lehtikaalia on melkoinen määrä ja kaikki lavat ovat täynnä runsasta kasvua. Tavallinen kasvimaakin yllätti hyvällä sadolla, joten toki tällainen laatikkokasvatus. Nuo kukat ja juurekset samassa lavassa yhteiselossa ovat niin herkullinen näky!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkuja tuli melkoinen määrä, osa siis vielä nostamatta ja pulskistumassa. Lehtikaalia meillä on aina paljon, osa siis omaan käyttöön ja osa 'riistapelloksi' pupuille ja kauriille - pysyvät poissa pihasta paremmin. Nautin kasveilla 'maalailusta', kukat ja juurekset viihtyvät yhteiselossa hyvin. Punajuuria tulee ihan mahdoton määrä ja kosmoskukka kukkii samassa laatikossa.

      Poista
  8. Mahtava sato, hurmaavat tuoksuherneet ja upeat kurpitsat!
    Elokuun juhlat katettuna! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, herkkuja sadonkorjuujuhlaa varten! Tuoksuherneet ovat ihania!

      Poista
  9. Oi, onpa ihanan muhkeat lavakauluskasvustot🥕🥦🥦. Virallinen valvojakin niin virallisena🐾.. Huomasin myös että partaohra ja revonhäntä, minulla tosin on se riippamallinen versio, ei ole paras mahdollinen yhdistelmä samassa laatikossa, varsinkin kun koristekurpitsakin tunki versojaan samaan hässäkkään. Mansikkavadelman vai vadelmamansikkako se on, ostin myös Lepaalta ja pari uutta siperialaista karhunvatukkaa myös. Pääsevät asumaan lavakaulukseen, josta jo nostin koko Jussi-perunasadostakin. Onkin oikein satoisa lajike.
    Tämä kesä olisi tosiaan ollut varmaan oikein otollinen meloneille, niitä en laittanut, mutta munakoiso on viihtynyt hyvin kasvarissa.
    Mites sinun lomasi vielä jatkuu, ehditäänkö tapaamaan Vakka-Taimen Vesaa ?
    Herkullista viikonloppua Kivipellon väellekin🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nöpö valvoo aina puuhiani joko vieressä makoillen tai kauempaa tarkkailen, mutta aina kuitenkin! Lavakaulusmaan sato yllätti täysin, osa jo säilöttynä, osa vielä kasvussa.

      Juu, opiksi tulevaa varten, partaohra jää toiseksi tilakamppailussa! Amarantukset ovat ihania, samoin krassit, partaohrat ym. mutta täytyy ensi kevään suunnitelmaa miettiä tarkasti, jotta kaikille riittää tilaa!

      Jussi olikin hyvä lajike, satoa siitä on riittänyt - meillä on hiukan pellossa vielä. Varmaan ensi viikonloppuna perunat nousevat maasta, ihan kaikki.

      Kesä olisi ollut ototllinen lämpöä vaativille kasveille, aina on esikasvatusvaiheessa arpapeliä, josko ensi keväänä taas kokeilisi meloonia.

      Huomenna meillä on kiva reissu tiedossa!

      Poista
  10. On siinä mahtava valikoima silmäniloa ja vatsantäytettä. Ihastuksesta mykistyneenä näitä kuvia katselen. Revonhännän voimakas väri on kuin katseenvangitsija kaiken runsauden keskellä. Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokaa niin sielulle kuin kehollekin :D, molempia tarvitaan. Revonhäntä on suosikkini ollut vuosia, nyt sen kasvu oli melkoisen vahvaa!

      Poista
  11. Voi miten mahtavaa kasvua. Minuakin hiukan harmittaa että juuri tänä kesänä jätin melonin laittamatta. Mutta eipä se olisi mahtunutkaan mihinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Josko ensi vuonna jälleen meloonia kokeiltaisiin, se vaatii kyllä melkoisen lämpömäärän...

      Poista
  12. Siis niin upeaa katsottavaa, ettei oikein löydy sanoja. Olet onnistunut hienosti. Minullakin papujen itävyys oli heikkoa. Tein uusintakylvöäkin ja ihme kyllä, saan satoa ihan kivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansu! Papujen ja tomaattien kanssa oli ongelmaa, varmaan lämpö oli molemmille liian korkea. Satoa onneksi tulee kaikesta huolimatta. Saimme ihanan lämpimän kesän, vaikka kuivuutta riitti!

      Poista
  13. Hei Saila! Mieletön kasvimaa! Mikä kurpitsa on kurpitsakuvissa 3 kuvassa? Kissoille rapsutuksia;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Kurpitsa on 'Crown Prince F1' ja siemen tilattu Seedaholicilta. Siemenkauppa on erinomainen ja suositeltava. Kissat kiittävät ja kehräävät!

      Poista
  14. Wow. Silmänruokaa ja ruokaa vatsalle, nam.

    VastaaPoista
  15. Upea lavakaulusmaa, runsasta satoa ja lisäksi todella kaunista ja kukkaisaa! Hienot kurpitsat, minulla eivät kasva kunnolla, vaikka monena vuonna olen yrittänyt niitä kasvattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lavakaulusmaa yllätti kaikki suurimmatkin haaveeni! Harmi, että kurpitsasi eivät kasva, oletko kokeillut harsotusta alkukasvun aikaan? Kurpitsat vaativat lämpöä ja kosteutta, voimakasta maata.

      Poista
  16. Hieno kuvasarja upeasta lavakaulussadosta.

    VastaaPoista
  17. Herkkua on kaikenlaista. Omista tuotteista on ilo tehdä kaikenlaisia herkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkuja niin sielulle kuin keholle! Oman maan sato on ihan parasta, siitä saa tehtyä kaikenlaisia herkkuja talveksi :D.

      Poista
  18. Beautiful photos! Your garden looks so great.
    You must have a fantastic harvest this year. Younhave a very cute cat :)
    Happy Weekend!
    Hugs

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank You, Marit! My garden plot is so important to me :D. In spite of warm and dry summer, the harvest is splendid!

      Nöpö is my dear gardencat :D.

      Hugs and greetings!

      Poista
  19. Vau! Upeaa satoa saat. Sinulla todella kaunis kasvimaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satoa tulee tosi paljon ja siitä olen kiitollinen! Kiitos Satu!

      Poista
  20. Voi mikä herkkulandia! Ahkera saa olla, kun noita hoitelee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkulandia tosiaan, lavakaulusmaa on yllättävän helppohoitonen :D. Ihania nuo sinulta saamani tuoksuherneet!!!

      Poista
  21. Kaunista ja satoisaa on siun kasvimualla. Miulla kesäkurpitsoo kasvaa, ei oo suur herkku. Laitan suolasiin piirakoihin ja keittoloihin. Nuoriso rillovaa sitä. Talavikurpitsan yhen aina osta ja tien etikkaista säilykettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin iloinen, että sain lavakaulukset ja haaveeni toteutuivat jo heti ensimmäisellä kasvukaudella. Kurpitsat ovat kyllä aika monessa ruuassa sellainen perusaines. Meillä isäntä ei siitä oikein tykkää, mutta keittoihin sitä laitan, talvikurpitsoista tykkään eritotenn. Isoimmat kurpitsat menevät kanojen herkuiksi.

      Poista
  22. Voi valtavaa miten runsaasti satoa. Ja erilaisia mielenkiintoisia juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satoa tulee tosiaan aika paljon :D, lavakaulusmaa on todellinen haaveiden toteutuma!

      Poista
  23. Olen mykistynyt. Kunpa minäkin saisin noin kauniin ja siistin kasvilava paikan. Yritän taas ensi vuonna. Olettepa te siellä esimerkkeinä parhaita .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila! Lasten lahja oli todellinen ja ikää kun karttuu hiljalleen, lavakaulusmaan hoito on helpompaa.

      Poista
  24. Kertkaikkiaan upean rehevää ja satoisaa! Lavakaulukset ovat kieltämättä mainio tapa kasvattaa. Ehkä minäkin nyt opin, ettei kaikkia siemenpusseja kannata kopistella kahteen lavaan.

    Basilikasato oli surkea, ei montaa ehjää lehteä saatu kun joku ryökäleen hyttynen tai kirppu söi ne, mitenkäs sinulla?



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelin paperille ja koitin laittaa kasvuun rinnakkain sävyittäin sopivia kasveja, osa meni nappiin ja osa taas ei. Satoa tulee kuitenkin ja se on pääasia. Siemenpusseilla on tapana vietellä, mulla käy joskus ihan samalla tavalla.

      Perhosten toukkia oli melko lailla tänä kesänä. Aika jännää kuitenkin, että ne basilikaan iskivät, onhan sen maku voimakkaampi. Mulla kasvaa basilikat kasvarissa ja olen kylvänyt sitä useampaan kohtaan, saivat olla toukilta rauhassa kuten kasvarin salaattikin, laatikon salaatti meni toukkaruuaksi ihan kokonaan.

      Poista
  25. Ei näy kuivuuden jättämiä jälkiä, upean rehevästi on kasvanut. (Härkäpapua lukuunottamatta.)

    Ilman ahkeraa tekemistä ei sato olisi runsas. Tiuhaan sai varmaan kastella.

    Kauniita sato kuvia!
    Nöpö on suloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvu oli voimallista, jonkin verran kastelin ja rehevyyttä on tullut koko ajan lisää. Meillä sadetta ei kovin paljoa kesän aikana tullutkaan. Härkäpapua en lavaan laita enää, vaan avomaalle kuten aina ennenkin olen tehnyt :D. Lavakaulukset olvat ihanan helppohoitoisia, sadettajan hankintaa kyllä ajattelin.

      Kiitos Liplatus! Nöpö on tosi suloinen!!

      Poista
  26. Eläköön lavakasvimaa! =D Ihanaa rehevyyttä sinulla siellä! Ja nuo lehtikaalit... minulla ei ne tänä vuonna onnistuneet! =(

    Meloneita laitoin kahta lajiketta, tavallisesta on tulossa kaksi mollukkaa. Keltainen ei tee yhtään, vaikka "nussuttelili" kukkasia, jotta hedelmöittyisivät. Mutta ensi kesänä uudelleen taas, kun on se uusi, iso kasvihuone!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläköön, eläköön, eläköön! Ja kun ikää kolahtaa joka vuosi lisää, niin tuollainen helppohoitoinen kasvimaa on ihan parasta! Tuonne pääsee touhuamaan vaikka rollaattorin kanssa :D :D :D.

      Lehtikaalit meillä onnistuivat, mutta kasvu oli aika matalaa jostain syystä, lajiketta en vaihtanut kuitenkaan. Meloneita olisi pitänyt laittaa kasvuun, mutta peruspessimistinä jätin ne kylvämättä. Kurpitsoita kyllä on tulossa. Sinulla on tosi upea uusi kasvihuone, siellä kelpaa kasvattaa vaikka mitä!

      Poista
  27. Uskomattoman upean näköistä. Jotenkin keväällä jo aavistelin kun lavakauluksia esittelit, että tästä tulee varmasti hyvä, mutta ylitti vielä odotukset. Kasvilavat ovat mainio keksintö ja eikö olekin helppo hoitoiset ja ihanaa kun ei tarvitse maanrajassa kyykkiä? Herkutellaan nyt täysillä uuden sadon antimista. ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Lavakaulukset ovat todella hyvä keksintö, hoito ja sadonkorjuu helpottuu huomattavasti ja kun multataso on alempana niin laatikkoon tulee otollinen pienilmasto jo taimivaiheessa. Kykkimään enää joudumme perunamaalla toistaiseksi.

      Nyt on aika korjata satoa ja herkutella!

      Poista
  28. Tätä jo horrokses selailin muutama päivä sitten... Vissiin pökerryin runsaudesta ja unohdin kommentoida :D
    Tuo sun lavakasvimaa-alue on kuin runsauden sarvi, rönsyää kaikkea ihanaa... Ja silti niin järjestelmällinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ...joskus sitä on itse kukin horroksessa, minullekin käy niin! Nyt on lavakasvimaalla juhlat, kukkia ja satoa riittää ja siitä olen iloinen!

      Poista
  29. Oi, mikä mahtava herkkumaa sinulla onkaan!

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!