Kivipellon Saila

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Hurma jatkuu...

Pionit ovat minun rakkauskukkia
 ja eilen illalla oli ihan pakko kameran kanssa vielä kiertää, 
kun tämän päivän sää on vielä arvoitus. 
On luvattu ukkosta, raekuuroja ja myrskytuulta. 
Sellaista ei kukaan tarhuri missään tapauksessa toivo, 
aarteethan ovat täysin vailla suojaa taivasalla.

Pionijuhla on siis lähtenyt käyntiin, 
nuppuja on vielä luvassa paljonkin eli toivotaan, 
että sade ei hakkaa taimia rikki. 
Olen yrittänyt pionini vankasti tukea.



Viime kesän keltainen pioniyllätys on jälleen avannut silkkisen kauniit keltaiset kukkansa ja uskon, 
että lajike on Itoh-pioni 'Viking Full Moon'. 
Harmillista, monessa kuvastossa on tarkka kuva kukasta,
mutta ei kasvin lehdistä, nupusta tai vanhentuneesta kukasta.  Keltaisen pionin lehdet ovat tyypilliset Itoh-pionille.
Kukan herkkä lähes sitruunan keltainen sävy on tosi vaikea kuvattava ainakin minulle.




Suuri haave ja esikuva on Beatrix Potterin satujen ystävänä sellainen kukkamaa, joka kukkii kauniisti 
ja joka on hiukan villikin. 
Siemenistä taimetin muutama vuosi sitten 'matalaa' ritarinkannusta 'Magic Fountains Mixed', 
pussi lupaa taimien korkeudeksi 90cm, 
viime kesänä kukkavanat kurottautuivat lähes 2,5 metrin korkeuteen! 
Kaikkea ei siis pidä uskoa. 


Viimein kukkapenkissä viihtyy myös sormustinkukka. 
Vuosia siihen meni, mutta nyt olen onnellinen!
 Sormustinkukkaa on jo aika monta pehkoa ja se saa vaeltaa ihan oman tahtonsa mukaan puutarhassani. Seuraavaksi yritän kasvattaa tulikukkia.


Keltaisessa penkissä kukkii pioni 
'Mrs Alexander Duff' täysin rinnoin.



Myös pellavaliljan 'lilium pumilum' kukat ovat 
melkein kaikki avautuneet. 
Sen punasävyinen kukka on juuri niin ihanan punainen 
kuin voi vain olla!



Luonto on aivan hiljaa, vain linnut hiukan sirkuttavat. 
Odottava tunnelma... 
Meillä sateen pitäisi kohta alkaa.

Sulo menee varmaan kasvihuoneeseen heinäpatjalle sateen ropinaa kuuntelemaan ja torkkumaan.
 
Mukavaa viikonjatkoa teille kaikille!

Iris chrysographes sysikurjenmiekka
 

62 kommenttia:

  1. Aijai ja mitä ihania herkkuja! Olisin kateudesta vihreä, mutta minullakin sattuu kukkimaan sysikurjenmiekka nyt ekaa kertaa ja Alexandra Duffissa on nuppuja :-)
    Mutta tuosta viikinkipionista olen niin kade, sellainen täytyy hankkia jo ihan Ransun perimän vuoksi jos ei muuten! Upea, upea sävy. Mikä aarre!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on Juhannusherkkujen aika :D. Sysikurjenmiekan kukka on tosi upea ja sitä tummuutta on tosi hankala kuvata, vaikka kuinka tekisi säätöjä, varsi niissä on niin töpö kuin vain voi olla - juuri ja juuri parikymmentä senttiä. Tuohon Duffiin ihastuin joskus juurikin blogissasi ja se piti saada, aika pian kasvanut ja nyt kukkii monin kukin.

      Viikinkipioni on aarre, nimen selvittelyssä meni aikaa kun väri ei oikein vastannut mitään Suomessa myytävänä ollutta keltaista lajiketta, koska se on aluksi niin sitruunan keltainen ja siitä hailakoituu, kukkapohjaan vanhemmiten ilmestyy punaista - outo yhdistelmä muuten samassa kukassa punainen ja keltainen! Tottakai Ransu oman pionin tarvitsee!

      Poista
  2. Upeita kuvia kaunottarista. Uskomatonta loistoa ja rehevyyttä. Minulla pionit kukivat tänä vuonna niukemmin. Mikä siinä onkaan, että sateet ja myrskyt iskevät aina juuri pionien kukinta-aikaan.
    Täälläkin odotetaan malttamattomana sadetta, jonka piti alkaa klo 9, se siirrettiin klo 11. Säätiedote vaihtuu tosi nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tosiaan kukkii parhaiten kaikki, joiden juuret ovat tarpeeksi syvällä ja meillä on kaikkialla savipohja. Kasvimaata tutkin ja huomasin, että kosteus alkaa 10 cm syvyydestä - ei uskoisi. Kun muut poppakonstit eivät auttaneet, niin tietenkin pionien juhlaviikolle sitten sadetta saadaan! Toivottavasti sade on armollinen, ei sellainen mistä on peloteltu. Myrskyjä ei kukaan kaipaa ja tuollaisten helteiden jälkeen tulee varmaankin tuulta ja ukkosta, toivottavasti ei rakeita kuitenkaan. Meilläkin sateen alku on siirtynyt, kohta pitäisi alkaa ropisemaan.

      Poista
  3. Onpas hätkähdyttävän värinen tuo sysikurjenmiekka! Pionit ovat aina kauniita. Ihana keltaisen sävy Viking Full Moonissa. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sysikurjenmiekka on tosiaan hätkähdyttävä, lähes musta. Nuppu on kyllä aivan musta. Pionit ovat aina kauniita ja vaikka en ole keltaisen ystävä, nuo keltaiset pionit viehättävät. Tuo viikinki tuli meille vahingossa (purkissa luki jotain ihan muuta ostaessani sen Pionien kodista), kerrankin onnellinen sattuma :D.

      Kiitos!

      Poista
  4. Että voikin olla kaunista! Nuo Pionit on sitten ihania, niin upea kukka! Meilläkin juuri Pionit aukesi ja niitä saa hetken ihailla, nuo rankkasateet jos tulee niin siinäpä se kukinta sitten taitaa ollakkin:) Vaan otetaan mielellään se sade vastaan! Ihanaa alkanutta juhannusviikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kaunista on pionien kukinta ja toivotaan, ettei rankkasadetta tulisi kukintaa lannistamaan! Ihanaa, että pihallasikin alkoi pionijuhla!

      Kiitos! Meillä sataa, paljon - melkein kaatamalla!

      Poista
  5. Hienoja kukkia. Pionit ovat aina niin hehkeitä, kukapa niistä ei voisi olla pitämättä. Hieno valkoinen ritarinkannus, täällä myös valkoinen nupulla ja ensi kertaa näen kukan kun kohta aukeaa, jännää. Pellavaliljan kukka on suorastaan pistävän punainen, erottuu varmaan hienosti kauas vihreyden keskeltä. Suloista suviviikkoa sinne. ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioneista ei vain voi olla pitämättä! Ritarinkannus on tosi ihana, sekoituksessa oli muutamanlaista valkoista ja sinisen eri sävyjä. Kovin matala se ei ollutkaan, vaikka piti. Pellavaliljan kukinto on hyvin sähäkkä, reippaan punainen ja varmasti erottuu!

      Kiitos Katja!

      Poista
  6. Todella kaunis tuo ritarinkannus Magic Fountains Mixed ja todellinen ilopilleri väriltään tuo pellavalilja.
    Täälläkin sadetta odotellaan lähes henkeä pidätellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis valkoinen, mutta aika korkeaksi kasvaa kaikki sekoituspussin siemenistä taimetetut kasvit. Ostin viime vuonna Plantagenilta pari puhtaanvalkoista ritarinkannusta ja niiden korkeus jä1 reippaasti alle metrin, talvehtivatkin hyvin.

      Meillä sataa nyt tosi reippaasti, hyvää aikaa puuhata kasvihuoneessa :D.

      Poista
  7. Oijoij, mitä ihanaa kukkien väriloistoa <3 Niin kaunista! Mukavaa juhannusviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ihana kukkiva kesä! Kiitos! Nautitaan sateen ropinastakin :D.

      Poista
  8. Sormustinkukka olisi niin ihana, mutta minulta ne häviävät johonkin... Mistä sinä ostat monivuotisten siemeniä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sormustinkukka on tosi ihana ja viimein sain sen meillä viihtymään. Monivuotisten siemeniä hankin Hyötykasviyhdistykseltä, Impectalta, Korpikangas Siemen-Frö ja messuilta Suomen Niittysiemenen (heillä on nettikauppakin) pusseja, heillä onkin aika kattava ja mielenkiintoinen valikoima.

      Poista
    2. Kiitos tiedoista. Tässä se sateinen ja tuulinen juhannus mukavasti meneekin, kun tutkin siemenkauppoja - kiviä taskussa ;)

      Poista
  9. Pionit oat todella kotonaan sinun puutarhassasi - ne voivat hyvin ja ovat reheviä. Kaikki ovat kauniita ja tuo keltainen on todella eksoottinen. Meilläkin ritarinkannukset ojentelevat kohti taivasta ja piakkoin kukat avautuvat juhannuksen kunniaksi. Hyvää viikon jatkoa ja juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuo hikevä hiekkainen rinne on pioneille osoittautunut sopivaksi kasvupohjaksi, vesi ei seiso. No keltaisessa penkissä on saveakin, mutta rinnettä sekin. Pionit ovat kauniita ja keltaisiakin on jo saatavilla. Mulla on keltaisia muutama ja muutama hankintalistalla.

      Ritarinkannukset kasvavat todella vauhdilla taivasta kohden avaten upeita valtikkamaisia kukkavanojaan - tykkään niistäkin ihan mahdottoman paljon.

      Kiitos Pirkko!

      Poista
  10. Pionit ovat upeita, mutta niin on tuo sysikurjenmiekkakin. Tuollainen menee hankintalistalle. Ei ole vain aikaisemmin tullut vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat ovat tosi upeita! Sysikurjenmiekan tämän vuoden kukkavana on jäänyt hauskan lyhyeksi, mutta onneksi kukintaa kuivuus ei ole verottanut kuitenkaan. Toivottavasti sysikurjenmiekka osuu matkasi varrelle!

      Poista
  11. No jo on juhlaa! Upeaa kukintaa pioneilta, kuin muiltakin.

    Meillä satoi pari tuntia, jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlaa on vaikka kuivuus on verottanut, mutta nyt on noussut kunniaan niin syväjuuriset kasvit kuin savipohjainen maa. Kaivelin viikolla savensekaista kasvimaatani ja huomasin, että 10 cm on vain kuivaa ja sitten alkaa kostea maa, ihmettelin.

      Meilläkin satoi melkein kolme tuntia ja reipas 11 mm!

      Poista
  12. Viking-pioni on aivan ihana. Istutatko aina monta kappaletta samaa pionia, kun kasvustosi ovat niin upean reheviä? Toki ajalla ja kasvumaallakin on vaikutuksensa. Pellavalilja on myös uskomattoman herkullinen. Mikä punaisuus, vau!
    Toivottavasti saitte sadetta ja toivottavasti hellällä voimalla, etteivät pionit kärsineet. Täällä ei enää sada ja pilvien lomasta näkyy jo sinitaivasta. Tuulee niin kovaa, että puut ovat välillä ihan vaakatasossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viking on tosi ihana ja kukinnan alussa lähes viileän limen keltainen, juuri sellainen mistä tykkään ja terälehdet hyvin silkkiset, vanhemmiten kukka vaalenee ja kukkapohjan puna laajenee värjäämättä kukkaa kuitenkaan punaiseksi. Itse kasvusto on vaaleamman vihreä kuin kiinanpioneissa. Aina en istuta kuin yhden kappaleen, mutta joitakin pioneita minulla on useita kappaleita kuten Sarah B -pionia ja perintöpioni-Marttaa (jota olen itse jakanut lisää) sekä juhannuspionia. Vuosittain tuntuu, että minulla on joku suosikkiväri - viime kesä oli valkoisten pionien kesä, edellinen keltaisten, tänä vuonna taitaa taas olla keltaisten pionien vuoro :D, vaaleanpunaista ostan joka vuosi, joskus joku tummakin pääsee mukaan :D. Pionipenkkini on hiekkaista multamaata ja rinteessä. Keltainen penkki on laskeva ja savimultainen. Tuntuu, että molemmissa pionit viihtyvät, vallankin kun kummassakaan ei vesi seiso.

      Pellavaliljan puna on uskomaton ja niin kaunis! Sitä aikani tavoittelin ja viimein löysin. Se ihan kuin hehkuu punaansa :D.

      Sade tuli suurimmaksi osaksi aika hellästi, vain yksi rankan tuulen mukana. Iso pionipenkki on unkarinsireeniaidan suojassa, eli tuulensuunta oli sellainen, että aita suojasi. Vettä tuli onneksi, lisää kaivataan ja sadetta on luvattu juhannusaattoon saakka ja se sopii minulle oikein hyvin.

      Poista
  13. Huoh...Beatrix Potterin kukkapenkki olisi kyllä oikea unelma <3 J akuvista päätellen sinulla on jo erinomainen alku sellaiselle <3
    Ihanaa sateista päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beatrix Potterin kukkapenkki on suuri haaveeni jota kohden hiljalleen kuljen :D.

      Kiitos Satu!

      Poista
  14. Sulla on ihanan värisiä pioneita. Mulla on vasta nupulla.
    Sormustinkukkasi on kauniin värisiä, mullakin on edes kaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, valkoiset ja vaaleanpunaiset - nykyään myös keltaiset pionit hurmaavat! Sinulla on pian myös pionien juhlaviikot! Olen iloinen, että viimein sormustinkukat ovat suostuneet kasvamaan meillä :D.

      Poista
  15. Toivottavasti sadetta saatiin sielläkin. Pioni on upea kasvi ja sopii hyvin yhteen sormustinkukan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatiin, kiitos kysymästä ja lisää kaivataan :D. Pionit ovat tosi ihania ja sopivat sormustinkukkien kanssa hienosti. Aluskasvina mulla on narsissit.

      Poista
  16. Ihanan rehevää tunnelmaa! Toivottavasti sade säästää pionit pahimmalta, vaikka se pahin kai olisi kuivuuden jatkuminen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saraheinä! Sade ei onneksi hakannut pioneja maahan, toisaalta onneksi tuennan ja toisaalta tuulen suunnan ja suojaavan unkarinsireeniaidan. Pahinta tässä tilanteessa varmaan olisi ollut kuivuuden jatkuminen.

      Poista
  17. Viikolopun reissusta tarttui kyytiin myös äärettömän tumma kurjenmiekka -vai oliko se iiris? Joka tapauksessa musta kukinto luvassa. Sitäpä jännässä odottelen.

    Lehdet ovat tosiaan kuin itohilaisilla konsanaan, hieno on tuo pioni. Näin muuten 'green halo' -nimisen pionin. Hinta piti huolen siitä, että näkeminen jäi lyhyeksi. Mieleen se kukka kyllä jäi !
    Minullakin oli pellavaliljaa, sen ihana punainen väri on niin valtavan puhdas ja intensiivinen. Harmikseni ne ovat kadonneet riihenedustan penkistä. Pitää koettaa löytää varapanos jostain.

    Nautitaan nyt sateesta, jos pionit näyttävät ränsistyvän, niistä saa upeat leikkokimput.
    Iloista viikonjatkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonlopun matkasi taisi olla kaikkineen huikea! No iiriksiä ne kaikki ovat erilaisilla lisämääreillä vain. Tumman kukintaa kannattaa odottaa, se on sen arvoinen ilman muuta.

      Mulla kasvaa tuo 'Green Halo' ja se on hankinnan arvoinen pioni ilman muuta. Uskon, että se jätti sinulle muistijäljen ja jälleennäkemisen toivon. Pellavalilja on ihanan raikas punainen, täynnä voimaa! Toivottavasti varapanos löytyy!!

      Nautiaan sateesta :D

      Poista
  18. Hei ja ihania Pioneja! Meilläkin on muutama hyvin vanha Pioni, ne on istutettu varmasti yli 30 vuotta sitten! Minullakin on ollut sormustinkukkia, tykkään niistäkin ja juurikin sellaisista englantilaisista kukkaryppäistä, kun vain kasvaisivat sillätavalla meilläkin. Naapurin metsittynyt tontti ja pari omaa vanhaa puuta, eli niiden juuret tahtovat imeä voimaa maasta. Ihania kuvia! Hyvää Juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla Annika!

      Pionit ovat tosi ihania ja vallankin vanhat ovat arvokkaita ja vaalimisen arvoisia ja vanhojen englantilaisten puutarhoiden runsaat kukkien kasvustot ovat hurmaavia. Puut tahtovat tosiaan viedä maasta voimaa.

      Poista
  19. Ei ole hassumpi paikka pötkötellä tuo kasvihuone. Upeita kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollenkaan, ajatteles - heinäpatjalla lämpöisessä köllötellä, kun sade ropisee kattoon, siinä ei unta kauaa ehdi odotella. Kiitos Sami!

      Poista
  20. Voi että miten ihania kuvia!!!! Olen ihan huumassa Pioneista, ja tekisi mieli ostaa monen monta lajia lisää! Ja tuo Petteri Kaniinin maailma kiehtoo: nuo Sormustinkukat ja Ritarinkannukset ovat lemppareitani myöskin! vaikka tuo Sormustinkukka ärsyttää sitä kitkiessä muualta pois, se on silti yksi kauneimmista kukista ikinä! Ja mahtava tuo 'sysi' Iiris!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kesätuulia! Pionit ovat ihania ja huuma on vienyt minuakin jo vuosikymmenet. Petteri Kaniinin maailma kiehtoo minuakin, ei siis pelkkä puutarha vaan myös kasvimaa. Korkealle kohottautuvat sormustinkukat ja ritarinkannukset ovat tosi ihania, sormustinkukista meillä ei harmia ole tullutkaan, päinvastoin :D. Sysikurjenmiekka on ihanan samettisen tumma!

      Poista
  21. Vesisade tuudittaa mukavasti uneen. Kukat ovat todella kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...niin tuudittaa, ensi haaveisiin ja sitten kauniisiin uniin! Kiitos Matti Juhani!

      Poista
  22. Se sadehan sitten tuli ainakin meille ukkosen kera. Olen nähnyt jossain sateenvarjoja laitetun pionien päälle suojaksi! Hyvää juhannuksen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mahdoton, vai ukkostakin! Toivottavasti ei rajua ukkosmyrskyä ollut! Pioneita suojataan monella eri tapaa, myös sateenvarjoilla - meillä niitä tarvittaisiin aika monta :D.

      Kiitos Kivisen Vilma!

      Poista
  23. Sormustinkukkia olen yrittänyt monesti ja luovuttanut, kuvasi sai minut lupaamaan että vielä kerran! Tuo keltainen pioni on kyllä hurmaava hänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä ystävä hyvä luovuta - kauan meni minultakin, että sain ne viimein kasvamaan. Nyt yritän tulikukkaa, että voikin olla niin hankalaa! Keltainen viikinki on todella kaunis!

      Poista
  24. Upeita kukkijoita. Tuon pellavaliljan väri on mahtava - liekehtivän punainen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pellavaliljan väri on todella liekehtivä! Nyt on niin ihanaa kukinnan aikaa!!

      Poista
  25. Voi miten kaunis tuo vaaleankeltainen pioni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, viikinki yllätti, purkissa luki jotain ihan muuta - kaunis on!

      Poista
  26. Upeita kukkia!
    Pionin siemeniä otin talteen pionista viime vuonna.
    Pidin ulkona siemeniä talven yli. Laitoin ruukkuun itämään huhtikuulla, nyt on noin 2 cm taimia kasvanut.
    Kokeilen kasvattaa parvekkeella, onnistunekko.

    Mukavaa Juhannusta Sinulle! ☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit ovat upeita! Jos olet taimettanut pionit, uskon että syvämultaisessa ruukussa parvekkeellakin voit onnistua. Onnea kokeeseesi!

      Kiitos Liplatus!

      Poista
  27. Ihan hurmoksessa katselen näitä pionikuvia, edellinenkin juttu niin pionininen (?) että :)
    Mulla on pionit vasta nupulla, mutta hyvä niin, ettei kaikki kuki samaan aikaan.
    Mukavaa mittumaaria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on vielä pionien juhlaviikot edessä ja se on hieno juttu! Kivaa tosiaankin, etteivät kaikki kuki samaan aikaan.

      Kiitos Väkertäjä!

      Poista
  28. Hello Dear Saila!

    I am delighted with your wonderful flowers.
    Lilium pumilum has won my heart. They are beautiful.
    Have a nice weekend.
    Lucja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The color of lilium pumilum in quite effective, very red :D and so beautiful too! Thank You!

      Greetings and hugs!

      Poista
  29. Oi oi, miten upeita kukkia :) Minä otin joskus pioneistani siemeniä, mutta enpä ole muistanut yrittää kasvattaa niistä uusia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Pioneiden siemeniä kannattaa kokeilla kasvattaa, risteymät voivat olla hyvinkin mielenkiintoisia.

      Poista
  30. Hikevä hiekkainen rinne kuulostaa pätevältä👌tuottaa upeita kukkijoita.

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!