perjantai 18. toukokuuta 2018

Tulppaaneita

Nyt on tulossa sellainen maratooni kuvia, 
että kannattaisi varmaan hankkia tyyny pepun alle ja vaikka eväätkin.

En ole tulppaani-ihmisiä ollenkaan, 
narsissit ovat olleet suosikkejani jo lapsuudesta. 
Mutta....niiiiin, suuri mutta, 
täällä blogimaailmassa on erinäinen joukko 
taitavia tulppaanin kasvattajia, kuvaajia ja harrastajia 
ja heidän innoittamana laitoin jokusen tulppaanin syksyllä multaan. 
Jotakin laitoin ja jotakin sain, 
en ihan kaikkea kai kirjannut ylös 
ja pusseissa saattoi olla jotain ihan muuta kuin olin tilannut - minulla käy niin useinkin. 

Koska tulppaanin kasvatustaitoni on aivan lapsen kengissä, aikaisemmat hankinnat ovat olleet lähinnä luonnonlajeja. 
Ne kasvavat ilman hoitoa erittäin hyvin. 
Myös vanha kunnon 'Appeldoorn' on poropeukaloille 
- siis minulle - tarkoitettu lajike. 
Se ei taida kelvata edes myyrille, uskon!

 Katsellaan siis tulppaaneja ja aloitan luonnonlajeilla.


Tulipa bakeri 'Lilac wonder'

Tulipa sylvestris, minulle rakas metsätulppaani! Tätä olen paljon istutellut ja vieläkään sitä ei ole tarpeeksi! Kukinta yhtä herkkä kuin ranskalaisella tulppaanilla.

Tulipa clusiana var. stellata

Tulipa tarda, minulle oikein sopiva ja helppohoitoineen sekä kiitollisesti kukkiva.
Oikeastaan minulla on muitakin luonnonlajeja, mutta olen kai unohtanut kuvata niitä...

'Appeldoorn' ikuisuustulppaani ja kasvaa jopa meillä ilman erityistä hoitoa vuodesta toiseen. Vanhimmat taitavat olla jo toistakymmentä vuotta vanhoja ja silti kukkivat!

Sitten ne ihanuudet. 
Kaikille ei 'kirjanpidossani' ole nimeä, 
joillekin kyllä. 
En panostanut tähän kirjaamiseen, kuten en koskaan aiemminkaan, mutta ei haittaa - tulppaanit ovat nättejä. 
Hairahduin ehkä etsimään noista upeista kukista 
sitä täydellistä tulppaanin kukkaa 
ja melkein sen löysinkin. 
Ihastuin myös liljatulppaaneihin ja roteviin tulppaaneihin. Harmikseni niitä tummia lajikkeita ei tänäkään vuonna kukkaan tullut, vaikka niitä olenkin useana vuonna istuttanut. 
Taas syksyllä yritän uudelleen! 

'Flaming Flag'




Tuo oikeanpuoleinen ja alla oleva on sellaine upea rotevakasvuinen ja kukka todella upea ja suuri.




Kukassa on hento häivä roosaa.


Aika herkkä, taitaa olla liljatulppaani ja väri taittuu keltaiseen, ylemmässä kuvassa sama kaunotar.




Tämä yllätys oli aika hauska tapaus. Ajattelin sen kuuluvan samaan sukuun kuin tulipa acuminata, mutta mene ja tiedä. Tämä muutti meille yllätyksenä ja ihastuin väristä huolimatta. Jos se olisi myyty oikealla nimellä, hinta olisi varmaan ollut paljon suurempi kuin pari euroa Lidlissä.


Kaksi tulppaanilajiketta on vielä nupulla ja uskon/toivon niiden olevan 'Evergreen' ja 'White Parrot', aika näyttää mitä nupun sisältä avautuu!

Mutta sitten se täydellinen tulppaani. Olen huomannut, että jostain minusta riippumattomasta syystä meillä kasvavat tulppaanit ovat suurelta osin keltaisen sävyisiä - niin myös tämä 'oikean keltainen' ihanuus, joka tavoittelee lähes täydellisen tulppaanin olemusta.



Eikös ole ihana! Tulipa 'Akebono' Lidlistä hankittu. Väri oikean keltainen.
 Nyt keväällä huomasin, että tulppaanit ovat aika hauskoja narsissimaassani tuomassa hiukan korkeutta ja väri-iloakin. Taidan syksyllä laittaa jälleen joitain lajikkeita tilaukseen toivoen, että tilauksessani olisi jotain muutakin kuin keltaista eli sitä mitä halusin. Tämä nyt taitaa olla jatkoa keltasiedätykselleni.






Sipulikukat ovat oivallisia aluskasveja pioneille. Pioneiden lehtimassan alle jää piiloon niin tulppaaneiden, narsissien kuin muidenkin sipulikukkien nuutuneet lehdet.

Kuvauskierroksen virallinen valvoja oli Sulo.

Sulo ja lempikukka narsissi.

Alkamassa on todella mielenkiintoinen viikonloppu. Huomenna lähden Uudenkaupungin messuille ja samalla poikkean Vuorelassa. Uskon, toivon ja tiedän, että matkalla tapaan ihania blogiystäviä. Kumpaakin kohdetta suosittelen lämpimästi retkikohteena!!

Mukavaa alkavaa viikonloppua Teille kaikille!

54 kommenttia:

  1. Ihastuksesta täällä vaan huokailen...niin kauniita tulppaaneja♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita tulppuja olen käynyt useaan otteeseen katsomassa ja ihailemassa. Olen ollut niin narsissi-ihminen, mutta hiukan kokeilin näitä tulppaaneitakin ja tykkään ihan mahdottomasti.

      Poista
  2. Voi hyvänen aika, miten upeaa! <3
    Ihanaa viikonloppua Saila-ihanuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulppaanit yllättivät minutkin ihan täysin, paatuneen narsissi-ihmisen!

      Kiitos Riina-ihanuus!

      Poista
  3. Oijoi. Postausta lukiessa tuli mieleen asioita, joita haluan kommentoida, mutta järki lähti. Täytyy hakea toinen kuppi kahvia ja aloittaa uudestaan :-D (Ja sen teenkin mielelläni, ihanat jutut ja kuvat!)
    Ekasta kuvastasi tajusin, että minäkin istutin viimein Lilac Wonderia viime syksynä, mutta missähän ne kukkivat... en ole huomannut katsoa niitä sillä silmällä, luulin varmaan kaikkien olevan tähtitulppaania tai jotakin risteymää.
    Metsätulppaani on niin ihana! Minulla se ei ole kukkinut pariin vuoteen, mutta lehtiä näkyy kyllä harvakseltaan. Ehkä paikka on sille huono tai joku syö- lehtivarsia on kyllä purtu poikki, joten ei ihmetyttäisi, jos kukkavarsiakin. Se onkin tulppaanien suurin vika, että ne syödään. Harvoin pääsee ihailemaan kukkaa. Kokonaisia sipuleitakin häviää myyrien tai maata kaivavien peurojen suihin! Viime syksynä minulta hävisi kuistilta pussi, jossa oli yksi ainokainen ihanan 'Insulinden' sipuli, ihan taivaan tuuliin. Oma vika kun jätin istutettavat odottamaan avokuistille... joku lintu, orava tai isompi varmaan napannut. Tai lentänyt tuulen mukana maahan, mutta etsin sitä kyllä moneen kertaan... Hö.
    Tuo Lidlin vahinkotulppaani on ihan mieletön! Pitäisikö kokeilla kaikkia Lidlin sipuleita, jos sieltä tulisikin tuollaista... muutamaan vuoteen en ole sieltä sipuleita ostanut, kun ei ole ollut mitään sellaista lajiketta, jota haluaisin. Mutta tuota kyllä haluaisin!
    Tuo täydellisen keltainen tulppaani on ihan upottava. Kukkapenkkisi puiden alla niin kauniit! Ja Sulo ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila-kaima!

      Nuo luonnontulput ovat tosi ihania ja tuota 'Lilac Wonderia' mulla on vain yhdessä paikkaa, huomasi juuri kukassa Rytörinteen puolella fuksioita tähtitulppaaneita, ne on jääneet kuvaamatta kokonaan. Metsätulppaani on tosi kaunis ja herkkä, meillä on sitä tuolla metsänkin puolella ja jostain syystä myyrät ovat jättäneet sen rauhaan. Ne peurat on kyllä sellainen maanvaiva ja ajatteles, joku täällä meilläpäin - siis tarhuri - ruokkii niitä, en ymmärrä!

      No sepäs olikin tosi erikoinen juttu, että sipuli katoaa kuistilta - on röyhkeää oli sitten teon takana millainen metsänelävä tahansa!!

      Päätin, että ensi syksynä olen Lidlissä haukkana sipuleita ostamassa (rohmuamassa), vahinkotulppu on just niin ihana kuin vain voi olla ja tietenkin mun tuurilla keltainen, tässä kohden se ei haittaa, voisin sanoa melkein limen keltainen eli siis oikean värinen. Laadukkaita sipulit ainakin olivat ja kun mukana hankinnoissa oli muutamia rotevia tapauksia niin olen ollut iloinen, kukintaa on kestänyt jo aika pitkään. Tuo 'Akebono' on niin täydellinen sifonkiunelma kuin olla ja voi, aluksi kuvittelin sen olevan 'Evergreenin', mutta eipä sitten ollutkaan.

      Kukkapenkit on kirsikkapuiden alla, kirsikkapuut pitäisi kaataa ja laittaa uudet tilalle. Nuo penkit ovat oikeasti pionipenkkejä, mutta hyvin kaikki kuolevat sipulikukkien lehdet jäävät sipuliaan voimaannuttamaan pionin lehtien alle. Tulikin mieleen, pioneita täytyy Ugista katsella - täytyy tehdä kauppalappu oikein, niin paljon on nyt hankittavaa.

      Sulo tykkää jostain syystä narsissien tuoksusta ja usein puskee kukat melkein kuoliaaksi :D.

      Poista
  4. OIh, ihania kuvia. On tämä vaan niiiiin ihanaa aikaa <3 Mukavaa viikonloppua myös Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatiaiskanasen Elämää! Nyt on niin ihanaa aikaa todellakin.

      Poista
  5. Tuo 'Lilac Wonder' on suosikkini luonnonlajeista! Mutta onkohan se Tulipa bakeri vai Tulipa saxatilis? Kuka näistä ottaa selvän... Hehkeä kevät ja hehkeitä kuvia joka tapauksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla sipulikaupasta kiinni kummalla nimellä tuota 'Lilac Wonderia' myydään, mutta yhtä kaikki - upea kukka kuitenkin ja tykkään noista luonnonlajeista erityisesti.

      Kiitos Kaisa!

      Poista
  6. Onpas mieletön tuo Lidlin vahinkotulppaani. Metsätulppaania olen istuttanut muutaman mutta kovin kehnosti se meillä viihtyy, pari kukkaa on sentään tulossa. Myös Akebono on suloinen, todella kaunis vaaleankeltainen joka on puutarhassa yllättävän hyvä väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, joskus käy noinkin onnekkaasti! Metsätulppaani on sellainen kaunotar, ettei sitä ole koskaan liikaa. Meilläkin se metsän puolella kasvaa, mutta tuntuu viihtyvän kukkapenkissä paremmin kuitenkin. Akebonon väri on todella upea ollakseen keltaiseen taittava, herkkä kauniilla punaisilla terälehden reunuksilla ja vihreillä suonilla.

      Poista
  7. Kylläpä on kaunista kukintoo tulppaaneissa. Miullakin muutama mehtätulppaani on kukassa ja muutkin alottelloo. Tuota kerrottuu 'Akebono' tulppaanii on miunkin penkissä ja on hauska tötterö kuhan kiini männöö illalla. Kaunis on. Meillä tuo Lidlin kauppa on niin ettäällä, melekein 100km. lähimpään, en siellä oo vielä kerinny käyvä kertookaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulppaaneiden kukinta kestikin aika kauan ja siitä olen iloinen. Kukkien avautumista ja sulkeutumista ja niiden värimaailmaa oli kiva seurata ja tuo 'Akebonon' tötterö oli todella kaunis ja aika isokukkainen tulppaani olikin. Syksyllä kukkasipuleita kun Lidliin tulee niin siellä käy melkoinen kuhina. Viime vuonna, kun ajoissa paikalle satuin, ajattelin olevani rohmu, mutta sitten näin yhden rouvan, jolla oli koko ostoskärryllinen kukkasipuleita, ajatukseni karisivat pois :D.

      Poista
  8. Hello dear Saila!
    Wow!Such beautiful varieties of tulips!
    Different spices and gorgeous colors!
    Superb photos and amazing shots!
    I love tulips because they remind me my daughter who lives in the land of tulips,the Netherlands!
    Thank you for sharing this beauty!! Wishing you a lovely weekend! Hugs!
    Dimi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank You dear Dimi!

      I love the daffodils, but last autumn I decided to plant some tulips among daffodils. The Netherlands is a land of tulips and I remember when you told in your blog about your trip to Your daughter.

      The tulips are beautiful and especially the natural species I like.

      Hugs!

      Poista
  9. Huikeaa tulppaani-iloittelua!
    Kaunista kuin mikä :-)

    VastaaPoista
  10. Jännää, että minäkään en ole tulppaani-ihminen. Olen joskus kokeillut, mutta myyrät söi ja siihen se päättyi. Narsissit on niin ihania ja minusta tuntuu, että niillä on jotain ajatuksellista sanottavaa. Kauniita ovat silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmän minäkin olen narsissi-ihminen ja tulppaaneista nuo luonnonlajit ovat suosikkeja jo siksikin, että niitä on helppo kasvattaa. Myyrät ovat sellaisia ketkuja, että ne syövät melkein mitä vain, eikä kukkasipuleita viitsisi myyrän ruuaksi istuttaa.

      Poista
  11. Persoonallinen tulppaaniparaati! Valikoimasa on monia epätavallisia värejä ja muotoja ja varmaan kokojakin. Nämä tulppaanit ovat minusta kiehtovia, vaikka minäkään en ole oikea tulppaani-ihminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Todellakin kokovariaatio oli melkoinen verrattuna niitä pieniä luonnonlajeja isoihin jalostettuihin. Tulppaanit ovat kauniita, vaikka narsissit ovat lähellä sydäntäni.

      Poista
  12. Oi, mitä ihanuuksia! Näin akebono kukan näköisiä tulppaneita, mutta violettisena. Oli aivan mahtavan näköisiä. Ihanaa viikonloppua Saila;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Se lilan sävyinen Akebonoa muistuttava oli varmaan todella kaunis!

      Poista
  13. Ohhoh. Tuosta vaalean keltaisesta punaset reunukset tuli meikän lemppari.(Akebono)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Akebono' yllätti kauneudellaan koko kukan kehittymisen ajan nupusta avautuneeseen kukkaan!

      Poista
  14. Kauniita ovat, hyviä ostoksia olet tehnyt! Tuo keltainen tulppaani on todella kaunis, ja hauskoja Lidlin hapsukkaat! Nautitaan tästä tulppaani-ilotulituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on todellinen niin tulppaani- kuin kukkailoittelun aika ja aloitus kesän upealle ilotulitukselle. Se hapsuinen oli hauska ja kaunis, tykkäsin siitä yllätyksestä kovin.

      Nautitaan!

      Poista
  15. Jaahas. En kyllä arvannut että tulppaaneja on niin paljon erilaisia. Mutta kuitenkin , olen samin kanssa samaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on vain pieni murto-osa tulppaanien maailmasta, ihan noviisi olen minäkin tuolla alalla, fiiliksen mukaan sipulipussit valitsin ja sain vielä yllätyksenkin :D. 'Akebono' on upeakukkainen!

      Poista
  16. Täydellinen tulppaani on tosiaan täydellinen, siis aivan ihana. Sinulla on kiva viikonloppu tiedossa, minulla myös. Laitan mieheni kanssa kasvihuoneeseen lattiaa laatoista. Tomaatit odottavat jo pääsyä kasvariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi! Meillä molemmilla taisi olla mukava viikonloppu!

      Poista
  17. Kevään ihanuuksia! Minä laitoin syksyllä maahan enimmäkseen keltaisia tulppaaneja :)
    Pihallani kasvoi appeldoorn jo ennen kuin muutin tänne. Se on uskollinen joka keväinen kukkija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri! En ole niin keltaisen ystävä, narsissien kanssa teen ikuisen poikkeuksen. Mutta keltainen yllätti erittäinkin positiivisesti tänä keväänä. Appeldoornit ovat varmaan ikuisia ja ne eivät varmaan kelpaa edes myyrille. Appeldoorn on uskollinen!

      Poista
  18. Olipa paljon ihanuuksia. Vai et ole tulppaanin kasvattaja, oon kyllä vähän eri mieltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanuuksia nousi maasta! En oikeasti ole tulppaanin kasvattaja :D.

      Poista
  19. Minä otin heti paremmin asennon tuolissa ennenkuin lähdin tälle maratoonille:) Oih miten upeita kuvia ja kukkia♥ Tällaisia kyllä katselisi vaikka kuinka ja kauan:) On tämä kevät vaan upea vuodenaika! Ihanaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde! Tulikin melkoinen tulpaanipläjäys ja kukkakuvia on aina niin mukava katsella :D. Tämä on nyt niin upeaa aikaa!

      Poista
  20. Olipa melkoinen tulppaani-iloittelu :) Upeita värejä ja muotoja. Mukavaa sunnuntaita!!

    VastaaPoista
  21. Ihania tulppaaneja! Upea tuo Lidlin nimetön erikoisuus. Sattuipa sopivasti, että istun parhaillani junassa eväiden kera. Puuttuu vain se tyyny pepun alta. Sille olisi kyllä tarvetta, ahterini puutuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Keijunkukkanen! Se Lidlin yllätys oli mieleen minullakin ja etsin sille lajitunnistetta, mutta en löytänyt vielä. Eväät ovatkin mukava matkakaveri ja uskon, että junan penkit eivät kovin pehmeitä ole :D.

      Poista
  22. Ihania tulppaaneja! Sain lahjaksi naapurilta muutaman sipulin Amsterdamin tuomisina ja ne kukkivat juuri kauniisti fuksian värisinä ja taustalla on harmaa kivi. Muuten olen minäkin sellainen tumpelo noiden tulpaanien kanssa ollut tai sitten meillä on vääränlaista maa-ainetta, en tiedä, mutta narsisseissa jonkun verran löytyy. Kivaa reissua ja aurinkoista alkuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fuksiat tulput harmaata kiveä vasten on varmaan todella hieno yhdistelmä ja lahjapaketti Amsterdamista on varmasti ihana!

      Olen kyllä sellainen tumpelo noiden tulppujen kanssa, no luonnonlajien kanssa pärjään ainakin jotenkuten.

      Kiitos Ulla Annika!

      Poista
  23. Tulipa tardan kun kerran maahan laittaa, se ei sieltä lähde edes myyrän matkaan. Ainoa kotipaikkauskollinen tulppu näillä selkosilla. Kaikki muut ovat kadonneet myyrien ruoka-aittoihin. Tämä kevät tosin on poikkeus. Nyt niitä tulppuja puskee pintaan semmoisista paikoista joihin en ole mielestäni ikinä mitään istuttanut. Parhaaksi konstiksi olemmekin keksineet istuttaa tulpun sipulit syksyllä isoihin ruukkuihin ja talvettaa jossain seinustalla tai puskan siimeksessä.

    Myyrävarmin konsti on jemmata Suomi100 -värikattaus niin hyvin, että se löytyy keväällä paperikassista varastosta, alkuperäispakkauksessaan. SIpuli säilyy, kukintaa ei valitettavasti tule. Höh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipa tarda on ikuinen ja onneksi ei myyräkään siitä ilmeisesti tykkää - tarpeeksi helppo minunkin kasvattaa. Luonnonlajeissa löytyy paljon kaunottaria ja tarpeeksi helppoja hoidettavia. Myyrää en minäkään halua ruokkia, ketkut ovat valmiina muutenkin syömään yhtä ja toista, onneksi meillä kissat ovat taitavia metsästäjiä ja myyräpaisti kelpaa aina. Ruukkuistutuksia en olekaan harrastanut, täytynee kokeilla.

      No höh, toisaalta, jos sipulit ovat kunnossa niin maahan vaan ja paljon toivoa mukaan! Joskus vain käy noin :D.

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!