tiistai 19. joulukuuta 2017

Joulua etsimässä

Kyllähän te kaikki tiedätte, 
että olen lähes patologinen jouluihminen! 
Kun joulun aika on ohi, aloitan uuden joulun suunnittelun. 
Pieni lahjavinkkivihko kulkee käsilaukussa siltä varalta, 
että joku sanoisi jonkun haaveen, 
jonka joskus haluaisi ja sen minä kirjaan vihkooni ylös  ja usein sen hankinkin
- näin olen tehnyt jo melkein 20 vuotta ja perinne jatkuu. 
Tulee edullisemmaksikin hankkia lahjoja pitkin vuotta kaikenlaisista pop upeista ja pitkin maailman turuja,
ja vielä toivottuja lahjoja. 

Haluan antaa paljon lahjoja, 
vaikka itse en niinkään lahjoista välitä. 
Jouluhössöttäjäkään en ole mielestäni ollenkaan
...perinteen mukaan mennään ja rauhassa, 
vaikkakin tuo työelämä hiukan rajoittaa tätäkin toistaiseksi.


No joulua etsin ja löysin kummitytön perinteisistä myyjäisistä. Kummityttö on hortonomi ja kädentaitaja
voitte varmaan kuvitella mitä kaikkea kivaa 
hänen kotimyyjäisissään oli, 





vaikkakin olin siellä hiukan viime tipalla 
ja melkein jäin nuolemaan näppejäni ja kranssit jäi kuvaamatta. 

Ihana Mimmi-prinsessa ilahdutti ja varmaan minäkin häntä, tuoksuin toiselle koiralle ja myös kissoille ja kanoille...tuoksupommi lähes. Mimmiä kouluttaa kolme ihanuusprinsessaa. Hän on tottunut tyllihameisiin, kruunuihin ja kaikenlaisiin rusetteihin...





Tytär on syksyn mittaan harrastanut ikäihmisten viriketoimintaa. Siis aktivoinut meitä kahta vanhusta. 
Syksy tyttärellä kului isännän kanssa jousiammuntakurssilla. Lupasin kummallekin pussillisen omenoita joululahjaksi 
(siis kaksi Wilhelm Telliä). 

Minun vuoroni oli päästä kulttuurimatkalle isolle kirkolle. 

 
Isossa kirkossa kävimmekin ja kuunnellessa japanilaisten turistien kanssa kanttorin joululaulutapailuita, 
herkuttelimme torilta ostamillamme salmiakkifudgeilla. 


Isossa kirkossa oli penkeissa pehmusteet, jota ihmettelin! 
Iso kirkko ei ollut kovin iso, kuten luulin. 
Pohjalainen ystäväni oli luullut isoa kirkkoa sakastiksi, 
heilläpäin on kai kirkot vielä isompia.

Kävimme myös vaikuttavalla talvisodan muistomerkillä 


ja mietin, mikä olikaan symboliikka. 
Tulin siihen tulokseen, että rikkiammuttu sotilas kuvasi niin suurimman uhrinsa antaneita ja kaatuneita sotilaita 
sekä myös niin henkisesti kuin fyysisesti haavottuneita - rikkiammuttuja veteraaneja ja sotainvalideja. 
Veistos oli vaikuttava ja kosketti - isäni oli sotainvalidi, rikkiammuttu myös henkisesti, 
vaikka niistä asioista ei puhuttu.

Kaupoissa ei paljoa koluttu, 
Ateneum kutsui von Wrightin maalaukset houkuttivat. 
Upea näyttely, liian suuri vain yhdellä kertaa nautittavaksi, 
aikaa olisi pitänyt olla enemmän tai käydä näyttelyssä kaksi tai useamman kerran. Nautin suunnattomasti vallankin lintukuvista ja talvisista maisemista!



Taistelevat kukot!


Taistelevat metsot

Meillä oli tosi kiva stadin matka, tulisi vain lähdettyä useammin!


Joulun henki oli tallella 
ja pienin askelin kohti suurta juhlaa etenen.



Joulu on kuitenkin Kivipellossa maltillinen. 
Tottakai siivotaan ja laitetaan ruokaa lahjojen lisäksi. Hiljentyminen on kaikkein suurin asia...
rakkaiden kanssa yhdessäolo on kultaa!

Kaunista jouluviikkoa kaikille! 
Joulu tulee, vaikka ihan joka kaappi ei ole siivottu 
tai ihan joka sorttia jouluruokaa ei olekaan valmistettu. 

Joulu herää sisikunnassa, joulu on rauhan aikaa...




Ps. Pihakuvat ovat kaikki kummitytön pihamaalta ja nuo Helsingin kuvat ovat kännykällä otettuja eli siis hiukan huonolaatuisia. Bloggerikin temppuili kaiken lisäksi...!

28 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia. Minäkin olin Helsingissä lauantaina. Etsimme tytölle vanhojenpäivämekkoa. Taitava kummityttö sinulla!

    VastaaPoista
  2. Kaunis ja koskettava postaus.. tuo talvisodan muistomerkki on sykähdyttävä, se vie ajatukset heihin jotka eivät selvinneet talvisodasta hengissä ja myös heihin joiden mieli rikkoutui. Mimmi-prinsessalle krapsutuksia ja sinulle tunnelmallista jouluviikkoa <3

    VastaaPoista
  3. Hienoja kuvia. Voi tulipa mieleen, että pihalle pitäisi saada lyhtyjä jouluksi. Kuvissa on niin hienot valot ulkona.

    VastaaPoista
  4. Olipas monipuolinen postaus. Hienoja käsitöitä, Helsingin humua ja joulutunnelmaa. Minä olen surkea jouluihminen, mutta suvun yhteen kokoontuminen tänne on kyllä aivan ihanaa. Lähes kaikki jouluruokien ainekset on ostettu, joten laittelen hiljoksiin tarjoamukset kasaan. Joulun hengen tavoittaminen on perinteisen vaikeaa, mutta se ei haittaa. En ole koskaan ollut jouluihminen. Enempi merkitsee talvipäivän seisaus, josta lähtee hiljaiset askelet kohti kevättä.

    VastaaPoista
  5. Ihania jouluisia kuvia! Tykästyin tuohon hyasinttien seassa makaavaan tyttötonttuun <3

    Mukavia joulunaluspäiviä myös sinulle!

    VastaaPoista
  6. Kauniita joulumielen kuvia. Vaikka matka ei ole pitkä, tulee nykyisin käytyä harvoin isolla kirkolla.
    Iloisia jouluvalmisteluja sinulle!

    VastaaPoista
  7. Mielestäni kauniita kuvia. Helsingissä on niin paljon nähtävää,että yhdellä reissulla ei paljon ehdi. Mutta näin minäkin noi valohirvet Espan puistossa.
    Avan ihastuttavat kotimyyjäiset kummitytölläsi. Paljon paremmat kuin jotkut isot markkinat. Oikein Hyvää Joulun odotusta!

    VastaaPoista
  8. Ihana postaus! 😃

    Tuolla Ateneumissa olisi aivan pakko käydä!

    Mukavaa joulun odotusta Kivipeltoon!

    VastaaPoista
  9. Kauniita kuvia ja tunnelmia. Koirasta tuli mieleen, että meidän Elmo on saattanut pienenä olla vähän saman näköinen :) Meille kun se tuli vasta aikuisena.

    VastaaPoista
  10. Suloinen Mimmi:) ihania kuvia ja tunnelmia!

    VastaaPoista
  11. Upeita joulun makuisia tunnelmia - antoisaa joulua Kivipeltoon!

    VastaaPoista
  12. Olet maailman ihanin, sydämessä oikein hypähti, kun luin, että sinulla matkaa mukana vihkonen, jonne kirjaat ylös muiden ilmoille henkäisemiä toiveita. Ihana <3

    Sydämellistä joulua Saila <3

    VastaaPoista
  13. Kylläpä teit taas niin kauniin ja lämminhenkisen postauksen kaikkine kuvineen. Kiitos Saila!
    Olet tainnut ennenkin esitellä kummityttösi kädentöitä. Niitä kelpaa esitellä ja ihastella. Niin kauniita.
    Helsingin tuomiokirkko on tosiaankin sisältä paljon pienemmän oloinen, kuin mitä kuvista ja ulkoapäikin voisi kuvitella. Kirkon alla on upea punatiilinen krypta, mutta se taitaa olla harvemmin yleisölle avoinna.

    VastaaPoista
  14. Kyllä on kiva saada yllärilahjoja, kiitos vielä. Ihana reissu teillä Stadiin. Tuo Wrightien näyttely on upea. Kyllä tuollaiset aina antaa mukavaa hellimistä sieluun. Toivotan vielä mitä ihananinta joulun aikaa ja mukavaa yhdessäoloa. Uusin ideoin ensi vuoteen!

    VastaaPoista
  15. Ihanaa joulua teille kaikille Saila! Ps. Kisuille rapsutuksia. Miau!

    VastaaPoista
  16. Sykähdyttävä postaus josta huokui hyvä joulumieli. Leppoisaa joulun odotusta sinne. 🎄
    - Katja

    VastaaPoista
  17. Jouluinen postaus niin sanoin kuin kuvin. Minäkin vietin päivän Helsingissä ja ihailin tuomiokirkkoa käydessäni Senaatintorin joulumarkkinoiden antiin tutustumassa.Kaupungin joulukadut olivat ennätyksellisen kauniisti valaistu. Etenkin juuri Esplanadi.
    Ihanaa joulun odotusta Sinulle.

    VastaaPoista
  18. Taitava kummiflikka sulla. Kuvis kivat tunnelmat. Mukavia joulun alus päiviä!

    VastaaPoista
  19. Ihana postaus! Tuonne Ateneumiin myökin on suunniteltu tammikuulla reissuu! Meinataan se tehä junalla. Ei tarvii parkkipaikkoo ehtii. Ja kesälle käyntii Hietaniemen hautausmualle on huastettu. Mie olin sillon neljäkymmentä vuotta sitten Helsingissä töissä, niin tunnen vähän kaupunkii. Tuomiokirkko on tosiaan yllättävän pien.
    Taitava kummityttö siulla. Oisko kummiinsa tullu!
    Mukavoo joulunodotusta!

    VastaaPoista
  20. Oi oi, kuinka ihana Hesan reissu. Atskiin täytyy päästä ja niin kauniita kuvia. Tuli hyvä mieli.

    VastaaPoista
  21. Olipa ihana jouluinen kuvakertomus.

    VastaaPoista
  22. Taitava kummityttö, on vissisti "perinyt" taitojaan kummitädiltään :)
    Ja mukava retki isoolle kirkolle - Ateneumissa olisin minäkin käynyt, viime kerrasta onkin jo aikaa.
    Hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista
  23. Ihana joulumieli postaus ja voi näitä kuvia, aivan upeita♥ Sinulla on sitten näppärä kummityttö. Kivoja tuollaiset retket! Mukavaa jouluviikkoa♥

    VastaaPoista
  24. Ihana postaus :) Taitava on kummityttösi :) Onhan se välillä kiva käydä isolla kirkollakin katsomassa uusi tuulia. Ihanasti olit kuvaillut tuota uutta muistomerkkiä. Ihanaa joulun odotusta :)

    VastaaPoista
  25. Moikka. Ihania kuvia ja Oikein hyvää Joulun odotusta.

    VastaaPoista
  26. Moikka. Ei puhunut minunkaan vaari sota ajoista koskaan. Ymmärsin kyllä, nuorta poikaa olisi vaan niin kovasti kiinnostanut. Oikein hyvää Joulun odotusta teille kaikille.

    VastaaPoista
  27. Olipas monenlaisia tunnelmia kuvissasi. Hyvää joulua sinulle Saila!

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!