Kivipellon Saila

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Lauantain puuhasteluja ja vähän pyhänkin

Eilinen päivä oli aikas puuhakas. 
Kuivuri pöhisi, tillit saivat antaa tietä varsisellerin lehdille ja varsille. Voi miten herkullinen tuoksu kodissamme viipyi koko päivän. Varsiselleriä en ole ennen kasvattanut, 
varmaan siksi, kun se on aika allergisoiva 
ja lasten ollessa pieniä varjelin heitä. 
 Ajattelin sitten myöhemmin sitä kasvattaa kun lapset ovat isoja - nyt he ovat 💟.



Lehdet ja silputut varret kuivurin verkkohyllyille ja kone käymään.

Pestoa en ole tehnyt aikoihin, 
siis sitäkin piti sitten valmistaa tietenkin. 
Kasvarissa on vielä hyvää basilikaa ja persiljaa. Ja kun pestoa tekee niin silloin voi tehdä myös pestomarinoituja motsarellapalleroita, aika hyviä ovat.



Iso uuni lämpeni, ajattelin tehdä ruokaa viikon helpotukseksi. Pari pataleipääkin tein - Nattaset  - tuumi isäntä. 



Isännältä sain jo hyvä tovi sitten ajatuksen tai haaveen 
- vieläkö muistat kuinka mojo-kastiketta tehdään ja kanarian perunoita. Tottakai muistan ja onhan minulla vanha ohjekin jonka sain ensimmäisellä Kanarianreissulla hotellin baarin amigo Miguelilta. 

Aika osuva teksti kirjasen kannessa!

Mojo-kastike on ihanaa, teen sen kaveriksi vielä valkosipulilla höystettyä kermaviilikastiketta - oivallinen pari. Meillä ei ollut kotona yhtään punaista paprikaa mojo-kastiketta varten, keltaiset saivat kelvata, hiukan punaista paprikajauhetta lisäsin, mutta se ei muuttanut sävyä ollenkaan. 


Tänään on vuorossa kukkasipuleiden istutusta. 
Hollantilaiset eivät vielä ole saapuneet, 
postipaketti on kuitenkin jo lähtenyt meillepäin tulemaan. 
Laitan kuitenkin L-kaupasta ostetut maahan jo. 
Päivästä näyttää tulevan oivallinen pihahommia ajatellen. 

Maahan laitan myös loput taimet. 
Eilen kävin vielä taimistolla. Kasvimaalleni täytyy saada punahattupenkki perhosia varten. Taimistolla oli jäljellä vain punaisia ja pari valkoista - kahdeksan tainta yhteensä. 
Lisää taimetan keväällä, muitakin värejä. 
Kasvimaalle tarvitaan myös väriminttupenkki juurikin perhosia varten. Tämä ajatus virisi blogikeskustelussa ystäväni Betweenin kanssa joku aika sitten.

Nöpö esittelee päivän repertuaarin.

Nöpö tykkää hyasinteista, niin minäkin. Tuo 'Woodstock' on erityisen ihana!



Keltaiset tulput tulevat keltaiseen penkkiin.


En ole kovin alliumien ystävä, mutta ajattelin laittaa niitä valkoisten leimukukkien joukkoon. Voisi näyttää aika kivalta!


Tilasinhan Hyötykasviyhdistyksestä vielä uutta valkosipulilajiketta 'Aleksandrani' kaveriksi. Lajike on siis peipsijärveläinen 'Kodaver'. Peipsijärvi on sellainen paikka, jonne haluaisin matkustaa. Paikka on tunnettu omenoistaan, sipuleistaan ja vanhauskoisten ortodoksien ikoneista. 

'Kodaver'


Piha kutsuu, Nöpö odottelee jo sipulipussien kanssa.


Sulo ehdottaa aamuvenyttelyä, se tekisi hyvää myös!


Mukavaa sunnuntaita 
ja alkavaa viikkoa teille kaikille!

50 kommenttia:

  1. Näyttää ja kuulostaa niin herkulliselta. ♥Ja kisut siellä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuta! Syksy on ihanaa aikaa, satoa on mukavaa laittaa säilöön talven varalle ja hakea herkuteltavaksi.

      Poista
  2. Oi ihanat aromit siivilöityvät ihan tänne asti! Olen juuri kuivauspuuhissa itsekin, yrttejä ja suppiksia. Sipulien istutukseen pitäisi myös ryhtyä. Ihanaa sunnutaita sinne, kyllä tällaiset syyspäivät ovat puutarhurille ylellisyyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellerin tuoksu on tosi ihana, ensimmäinen kuivurillinen on valmis, lisää täytynee laittaa! Ekat 238 sipulia meni maahan, lisää tulossa Hollannista ja viime keväänä nostettuja narskuja olisi leipälaatikollinen :D

      Kiitos Pirkko! Oli tosi ihana päivä!!

      Poista
  3. Onpas herkkuja!, myös kukkasipuleissa!

    VastaaPoista
  4. Reipasta menoa. Ja suloiset apurit mammaa auttamassa <3 <3. Taidan siirtyä pihalle samoihin puuhiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen ja tänään tosiaan oli ja erinomaiset apurit jälleen!

      Poista
  5. Ihania sipulihankintoja ja vielä ihanammat apurit. :) Intoa kauniin syyspäivän puuhiin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda! Ensimmäiset kukkasipulit jo maassa, lisää vielä kunhan saan paketin Hollannista. Pojat ovat ihania apureita.

      Poista
  6. Voi hurja mitä ruokaa teet!!! Suu kummasti kostui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli sellainen voimakkaiden makujen viikonloppu - jos olisin ollut 30 vuotta nuorempi, joku varmaan olisi luulut että olen raskaana :D :D :D

      Poista
  7. Voih ja oih - melkein maistan ja haistan kaikki herkut ja kuulen ja tunnen kissojen kehräyksen.

    VastaaPoista
  8. Valkosipulisavotassa olen minäkin - tosin nostopuuhissa. Alexandraan luotan minäkin, mutta toinen lajike Russian Giant on kans tosi hyvä. Hyvä sato näyttää tulevan, koko päivän nostin ja siivosin sipuleita.

    Itsekin odotan Hollannista renttevää tulppu/narsku/allium/jne. tilauksen rantautumista. Kylmenevää maata joutuu odottelemaan myös. Sitten tuupitaan sipuleita maahan toiveena kukkea kevät. Keväällä kiitämme itseämme syksyn viitseliäisyydestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastako teilä valkkarit ovat tuleentuneita? Meillä jo ajat sitten. Tuota Russian Giantia en olekaan koskaan kasvattanut, voisipa joskus kokeilla.

      Ekat 238 sipulia maassa, laatikollinen keväällä nostettuja narskuja odottaa ja s-posti ilmoitti että Hollannin paketti on matkalla, mukavaa puuhaa riittää! Keväällä kiitämme tosiaan syksyn ahkeruudesta!! Kukkea kevät on tiedossa :D

      Poista
  9. Oi miten ihanaa satoa olette saaneet ja mitä herkkuja..Nam!! Siellä on niin suloiset apurit♥ ja onhan noissa istutteluissa melkoinen homma,vaan ompa sitten mukava ensi keväänä ihastella mitä kaikkea sieltä maasta nouseekaan..toivotaan että talvi on hellä:) Ihanaa sunnuntai-iltaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde! Ensimmäinen erä kukkasipuleita on maassa ja loput perennat ja puskat. Talvihamsterointi on käynnissä, aromit leijailevat ilmassa! Toivotaan armollista talvea!

      Poista
  10. Oi miten touhukkaana olet ollut ja kisut myös. Kaiholla olen monet kerrat ajatellut tuota Mojo-kastiketta perunoiden kanssa, mutta enpä ole ikinä tehnyt, tästä sain kimmokkeen. Kiitos Saila ja yhtä tehokasta tulevaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Mojo-kastike herättää mukavat muistot ja on niin ihanan maukastakin.

      Poista
  11. Herkullisen näkööset leivät:) Tais sipulit vilahtaa vauhrilla multihin, ku oli oikee kaks apulaasta. Olin kans pihalla päivän. Tais naama saara kunnolla aurinkua, ku nii kiristelöö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pataleipä on niin helppoa ja nopeaa tehtävää, aina onnistuu. Syysaikaan ei oikein ehdi leipomaan, kun pihalla on vielä puuhasteltavaa. Sipulit vilahtivat maahan joutuin :D

      Poista
  12. Ihania herkkuja olet tehnyt! Mukavaa viikkoa;-)

    VastaaPoista
  13. Kiitos paljon. Rauhaisaa alkuviikkoa sinulle. Kisuille terkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sami! Kisut kiittävät ja kehräävät.

      Poista
  14. Moi.Mahtavan näköisiä herkkuja vatsalle ja silmille. Kisumisuille terkut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matti Juhani! Kisut kiittävät myös!

      Poista
  15. Väriminttu on erinomainen perhoskasvi, minulla kasvaa valkoisena ja se on ollu tänä syksynä harvalukuisten perhosten suosiossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, meillä sitä on neljää eri sävyä ja todellinen perhosbaari!

      Poista
  16. OI mitkä herkut, kuola täällä valuu näppäimistölle! Ihana tuo käsinkirjoitettu resepti, mikä aarre. Olet ollut hurjan ahkerana siellä, sipulit maassa kisuapulaisten saattamana. Tilasitko nyt niitä mustia hyasintteja, odotan innolla! Kauniita ja kiinnostavia sipulikukkia tulossa ensi keväälle. Punahattupenkki kuulostaa aivan ihanalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sametti Hortensia! Tuo resepti on kulkenut keittokirjan välissä jo kohta parikymmentä vuotta ja aina herättää mukavat muistot :D

      Kisujen kanssa sipuleita istuteltiin. Tilasin mustia hyasintteja ja melkein mustia helmihyasintteja myös. Innolla minäkin kevään kukintaa odottelen.

      Punahattupenkki on nyt saatava, perhosbaari :D :D :D

      Poista
  17. Herkullisen näköset leivät, miunkin tekköö miel kokkeilla pataleipee, en oo ennen tehny. Meilläpäin sanotaan hiivaleiväks vaaleeta leipee joka pellillä paistetaan. Syksy on mukavoo aikoo kun suap talavivarastoja täydentee, tykkeen varsiselleristä salatissa ja keittojen mausteena. Mukava kun siulla on apureita istutus puuhissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pataleipä on tosi hyvää, helppoa tehdä ja aina onnistuu :D. Meilläkin on hiivaleipää tai rievää, pellillä tai arinalla paistellaan.

      Varsiselleriä en vuosiin käyttänyt, kun pelkäsin että lapsille se saattaisi tehdä allergisen reaktion, tykkään myös se mausta kovin!

      Kisut ovat mukavia apulaisia valvovat että työ tulee tehtyä kunnolla :D

      Poista
  18. Herkullisen näköiset kokkailut on sinulla ollut viikonloppuna:) Varmasti maistui! Sipulikukissasi oli paljon samoja, kuin täälläkin, mutta yhtään en ole vielä saanut maahan asti laitettua, kuullostaa aika ihanalta tuo tuleva kevät, kunhan kaikki sipulit sieltä nousevat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku, helppoa ja nopeaa :D

      Meillä onkin sitten mukavaa odoteltavaa, kevään ensimmäisiä piippoja odottelen aina niin innolla!

      Poista
  19. Sinäpä olet ollut ahkera myös noissa kasvinkuivaushommissa, itselläni on kuivuri vielä aitan hyllyllä. Viikonloppuna kävi vieraita enkä ehtinuåyt tehdä mitään kotihommia ja nyt tulin kipeäksi (flunssa ja vetämätön olo) eikä töiden jälkeen jaksa tehdä mitään.
    Oijjoi miten herkullisia pataleipiä, pitäisiköhän joskus kokeilla, patoja kyllä löytyy joka lähtöön :)
    Ihana matkamuisto tuollainen resepti, varmasti mukava muistella ja makustella matkaa tuossa muodossa :)
    Hieno valikoima kukkasipuleita, minä raahaudun jälkijunassa tässäkin asiassa. Voisi kyllä tehdä pikku retken nettimaailmassa.. tietää kyllä miten siinä käy. Viime vuodelta muistelen että kukkasipulit tulivat kotiin super-nopeasti joten ei vielä kiirusta..
    Uu tuota kisumisun venyttelyä - kerrassaan suloista ❤️
    Mukavaa viikon jatkoa sinne Kivipeltoon ☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yrittänyt kuivata, ajattelin että saan viherjauhetta talven smoothieihin ja tietenkin muihinkin ruokiin maukkaaksi lisäksi.

      Kyllä työpäivän jälkeen on aika vetämätön olo, pimeäkin tulee niin aikaisin. Toivottavasti flunssasi on helpottanut!

      Pataleipää kannattaa kokeilla, helppoa ja nopeaa leivottavaa :D ja tekee hyvin kauppansa :D :D :D. Reseptit ovat niin mukavia matkatuliaisia.

      Kukkasipuleiden kanssa olin tänä syksynä ajoissa kerrankin. Olin kärppänä L-kaupan valikoimaa tutkailemassa - pian ne sieltä loppuivatkin. Sipuleiden laatu yllätti positiivisesti. Hollannin pakettikin tuli jo, melkein kuin joululahja :D

      Kissoista pitäisi ottaa mallia tuossa venyttelyssä!

      Kiitos Tuulikki!

      Poista
  20. Oletpa ollut ahkerana. Sain juuri ison kuivurin, mutta suppiloita ei ole vielä näkynyt, joten kuivuri on ollut aika hiljaa. Herkullisia pataleipiäkin olet tehnyt. Herahti ihan vesi kielelle ajatellessani kanarian perunoita ja mojokastiketta. No muutaman kuukauden päästä pääsen taas herkuttelemaan. Melkoinen määrä erilaisia kukkasipuleita. Mukavaa alkanutta viikkoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kuivuri on tosi hyvä! Mullakin on melko iso - ämpärillinen suppiksia mahtuu kerralla.

      Kanarian perunat ja mojo ovat yhdessä todellista herkkua! Ihanaa, sinulla on mukavaa odoteltavaa - matkakuumetta minullakin hiukan on, mutta odottelemme kevääseen :D

      Tuossa oli ensimmäinen erä kukkasipuleita, lisää tulossa :D

      Kiitos Liisa!

      Poista
  21. voi miten hauska tuo baarimikolta saatu resepti, oli varmaan paras tuliainen Kanarialta! kuivuri on varmaan tosi kätsy, sellainen on ollut ajatuksissa hankkia joskus, edelleen kuitenkin kuivailen lattialämmöllä. tämmöisenä viileänä ja sateisena kesänä se on ollut ihan ok. vesi herahti kielelle uunituoreita leipiä katsellessa, tuoksu tuli lähes tänne asti;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo resepti oli paras tuliainen ja sen mukaan on monta kertaa mojoa tehtykin :D Kuivuri on kyllä kätsy. Ennen kuivailin myös lattialämmöllä ja saunan lauteilla. Pataleipä on kyllä hyvää, suosittelen!

      Poista
  22. Oi, mojo-kastike ohje on hyvä!!
    Ihana muisto myös lomalta! :)
    Voi tuota Sulon venytystä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mojo-kastikkeen ohjeen mukaan monta kertaa sitä olemme valmistelleet, mojo on tosi hyvää :D Resepti on mukava matkamuisto tosiaan!

      Sulo on kova poika venyttelemään, pitäisi itsekin aina muistaa venytellä :D

      Poista
  23. Mä niin huolisin nuo kaikki kukkasipulit, ihania lilahtavia ja valkoisia sävyjä. Mä olen tutkaillut tontilla paikkaa kukkasipuleille, mutta ei meinaa sopivaa plättiä löytyä... Entinen kun hävisi maan kaivuun myötä.
    Oliko se Mojo-kastike sitä, jota tarjottiin niiden perunoiden kera... :) Menneen kevään (mun) ekalla Kanarian reisulla syötiin niitä pottuja ja seuraksi oli aina sitä oranssihtavaa kastiketta.
    Herkkuja on, pataleivän voisikin tehdä taas viikonloppuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin minua aina kukka- ja sipuliostoilla viettelevät juurikin valkoiset ja lilanhtavat :D. Toivottavasti löydät paikan kukkasipuleille, joskus laittelen niitä rautakangen avulla nurmikollekin :D :D

      Mojo on juurikin sitä kastiketta mitä kanarian perunoiden kanssa tarjotaan. Mukava potku siinä ja maukasta eikä liian tulistakaan.

      Pataleivän teen melkein joka viikonloppu, pihahommiin on kiirus vielä näin syksypuolella. Talvella sitten on aikaa leipoa enemmän :D

      Poista
  24. Maistuvan näköiset leivät. Keväällä sinulla onkin tiedossa kaunista sipulikukkien kukintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pataleivät maistuvat aina ja ovat niin helppoja tehdäkin. Kevääksi kukintaa toivon, täytyisi vain ahkerasti laitella sipuleita maahan :D

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!