sunnuntai 27. elokuuta 2017

Sateen pitoa ja sitkun torjuntaa

Aika hupenee jonnekin. 


Postaustahti on harva. 
Mitä ihmettä tusaan, minne se aika karkaa? 
Olen kyllä aika innokas säilömään ja talven varalle kaikkea meidän pirtissä onkin laitettu, vallankin kurkkuja. 
Päätin, etten keitä yhtään mehua tänä syksynä. 
Kaikki viinimarjat laitan pakkaseen, meillä eletään nyt elämäntaparemontin aikaa. 
Olen ihastunut raikkaisiin viinimarjasmoothieihin. 
Yhtenä aamuna vain Kivipellon isäntä näytti synkältä - 
'meille on tulossa ankea talvi'. 
Heti en ymmärtänyt lauseen tarkoitusta...no viherherukkasmoothie ei mielestäni tarvinnut yhtään sokeria, 
olisi kai sittenkin - edes hiukkasen 😉, sitähän isäntä tarkoitti.

Koko viikon on satanut vettä. 
Ei mitään sateen ropinaa vaan kolinaa, räminää ja pauketta, 
sitä on riittänyt. 





Myöhään syksyllä kukkiva ametistiukonhattu seisoo vahvana, sen pää ei  nöyrry kaatosateelle tai rakeille!



Sateenkaaret ovat olleet uskomattoman kauniita. Onhan sateenkaari lupaus siitäkin, ettei vedenpaisumusta enää tulisi, vaikka viime viikolla olin siitä lähes varma.

 
Sitten se sitku. 
Päätin lopettaa sitkun elämästäni. 
Enhän voi olla varma, elänkö koskaan sitkun aikaa. 
Päätin mennä työväenopiston voimailu- ja venyttelyryhmään, jotta löystynyt ja laiskistunut habitukseni jälleen vahvistuisi. 
Varasin paikan myös joulukorttikurssilta - tarvitsen vaihtelua joulukortteihini, ideoita lisää siis. 
Ikonimaalaus, siitä en voi luopua. 
Ja mikä ihanin, varasin viikoksi Taito-keskukselta kangaspuut loimineen, opetuksineen päivineen. Nuorena olen mattoa kutonut. Omat puut loimineen odottavat ja monta vanhaa lakanaa joutaa kuteiksi. Taito-keskuksen Taina lupasi, että vanhat opit verestetään ja uusiakin saan pussillisen mukaan! Kivaa siis tiedossa.

Ai niin, eilen tilasin kukkasipulit Hollannista, kohtuudella sanoisin. Jäin viime syksynä paitsi tummista hyasinteista, nyt niitä saan. Löysin myös ihanaisia helmihyasintteja.
...vähän muutakin kivaa löytyi sen verran että se tuntui postikuluissa kiitettävästi. 

Intiaanikesää vielä odottelen, vaikka onhan kuistilla kissojen kanssa mukavaa sadetta pitää, toisaalta. Kanalan pikkuiset ovat kasvaneet kovin. Meidän kollipojat tykkäävät raa'asta kananmunasta, muna mieheen on palkka kanojen hoidosta...siis seuraherrana olosta, kun keräilen kanoille vesiheinää ja hoidan pitsipöksyjä muutenkin.





...Sulo on ahneempi, oma muna latkitaan ensin ja sitten kiilataan Nöpön kupille.



Tälle päivälle olen tilannut auringonpaistetta. 
Kukkamaat kutsuvat. Taimet odottavat istuttamista. Luulen, että tänään minua ilahduttaa myös pieni tyttökoira. 

Mukavaa alkavaa viikkoa! 
Toivottavasti aurinko paistaa!

66 kommenttia:

  1. Kiva postaus josta kolahti monta asiaa heti korvaan. Marjasmoothiet on meilläkin talvisin ihan ykkös juttu siinä tulee vitamiinit syötyä ihan kuin itsestään. En laita sokeria mutta saatan lisätä ripauksen jotakin makeutusainetta jos on muuten liian karvasta. Toinen oli ametistiukonhattu joka pitää heti käydä googlaamassa miltä näyttää. Vedenpaisimustarina on tuttu ole lukenut raamatun joskus kannesta kanteen ja tuo vedenpaisumustarina on yksi kiehtovimpia. Niin ja sinäkin maalaat ikoneja. Minä olen maalannut sekä posliinimaalauksessa, että perinteisesti puulle. Todella mukavaa puuhaa nyt en ole enää tehnyt mutta maalijauheet ym. tarvikkeet odottaa komerossa inspraatiota. Mukavaa sunnuntainjatkoa sinulle ja kisuille. Terkuin Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjasmoothieihin olen niin ihastunut ja marjojen kanssa sopiva liitto on avocadolla, vallankin mustikan kanssa ne ovat herkkua. Sokeria koitan välttää, mutta isäntä ei muuten mielellään syö, taidanpa ottaa hunajan avuksi. Smoothiet varmaan pitivät flunssan loitolla viime keväänä...

      Ametistiukonhattu on puutarhan varmaan viimeisin kukkija, mutta meillä se on kukkinut joka vuosi, kaunis tumma kukinta.

      Vedenpaisumuskertomus on hyvin kiehtova ja sateenkaaren nähdessäni se tulee aina mieleeni. Olen maalannut aiheesta ikoninkin. Mukavaa, että ikonimaalaus on sinulle tuttua myös. Se on niin haastavaa ja palkitsevaa. Meillä on tosi mukava ryhmä maalaamassa.

      Kiitos Katja!

      Poista
  2. Voi mitä kuvia olet ottanut, aivan upeita!!😍 Kuulostaa siltä että siellä on oikein mukava syksy tulossa,paljon kaikkea uutta/tuttua hauskaa! Rapsutusterveisiä suloisille kisuille♥ ja oikein leppoisaa elokuun jatkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde! Syksylle on kaikkea kivaa tulossa, ensi viikolla alkaa harrastukset.

      Kisut kiittävät rapsutuksista!

      Poista
  3. Sade näyttää kauniilta kuvissasi. Ja poikia olisi kiva päästä hellimään, rapsutukset :). Harrastuksesi kuulostavat kivoilta, itse olen etsinyt sopivaa valokuvauskurssia, mutta en ole vielä löytänyt. Tykkään myös kulkea metsässä kameran ja sienikorin kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aika kovaa, kylmää ja märkää sade olikin :D. Kisut kiittävät :D :D. Mietin myös valokuvauskurssia, mutta sitten ajattelin, että nuo valitsemani tällä erää riittää, kun täytyy kotonakin joskus olla. Kameran kanssa luonnossa kulkeminen on tosi ihanaa ja rauhoittavaa!

      Poista
  4. Ihan hengästyn tuossa ohjelmassasi. Eikä ole ollenkaan ihmeellistä, etteikö aika loppuisi, kun minullakin loppuu ja teen varmaan puolet tuosta sinun ohjelmastasi. Minulle kävin vanhanaikaisesti. Sain kangaspuut, menin kansalaisopistoon kurssille oppimaan ja siinä sitten oltiin koukussa. Tosi kivaa tekemistä. Hienoja nuo sadekuvasi, vaikka sade ei niin hienoa enää olekaan. Työt odottaa meilläkin, kun on niin märkää koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjelma ehkä kuulostaa tiukalta, mutta onneksi vain voimailu on jokaviikkoista :D Olen niin iloinen, että sain otettua itseäni niskasta kiinni ja ryhdistyttyä. Nuo kangaspuut ovat poltelleet kauan ja varmaan minulle käy samoin kuin sinulle :D koukussa ollaan pian siis molemmat! Kädentaitojutut ovat niin kiinnostavia ja tekeminen tuntuu hyvältä, siksi täytyy nyt perehtyä enemmän ja enemmän. Onneksi tänään ei ole paljoa satanut, kasvimaa kutsuu :D

      Poista
  5. Heh tuota isäntää, taitaa olla ovelan huumorin ihmisiä :-D
    Ihan hurjaa sadetta teillä, miten se on mahdollista, että jossain vain sataa ja sataa ja jossain taas ei, ainakaan riittävästi! Noh, en enää valita, meille on tullut kuivuutta helpottavia runsaita sateita tässä elokuussa, onneksi. Mutta usein iltaisin katson sääkarttaa vallan hämmästyneenä: ai jossakin on satanut, ja ukkostanutkin.
    Ihanat harrastukset, voi että! Minäkin mietin kovasti yhtä kurssia Korppoossa, mutta hankaluus on siinä, että pitäisi keksiä joku yösija sitten myös, kun ei sieltä vaan sitten illalla enää kotiin pääse. Mutta se olisi hirmu kiinnostava kurssi. Harrastaminen on vaikeaa syrjäsaarella, paitsi itsekseen harrastaminen. On niin innostavaa oppia uusia asioita, ja tuo, että satsaa itseensä ja hyvinvointiin, se vasta hyvää mieltä tuottaakin.
    Söpöt poikaset kananmunan äärellä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaankin ja kaikki ei sitä edes huomaa :D.

      Meillä on tullut vettä jo niin paljon, että ajattelin onko tuolla ylhäällä jollain hanan vartijalla inkontinenssi. Samaan maahan mahtuu niin paljon, mutta tuosta vesimäärästä olisin sinne rannallekin hiukan antanut :D

      Siellä lossiyhteyksien takana varmaan harrastaminen on joskus hankalaa - tuntuu että täällä maallakin, mutta tuollaisia esteitä ei kuitenkaan ole, suurin este taitaa olla saamattomuus. Mutta tuo korttikurssikin kestää yhden lauantain ja siksi sinne halusin, käsillä tekeminen on mukavaa. Tiedän, että kangaspuilla kutomiseenkin koukutun, mutta ei haittaa - uusien juttujen opettelu on parasta dementian torjuntaa.

      Pojat ovat niin tohkeissaan, kun tullaan kanalasta, aivan kuin isonkin työn olisivat tehneet, kun minua ovat vahtineet, munapalkka on ansaittu.

      Poista
  6. Waude nyt olet laittanut tuulemaan ja niinhän se on, sitkun pitää kyllä toivon liekkiä yllä, mutta elämä on tässä ja nyt. Viinimarjasjuoma kuulostaa herkullisen kirpsakalta. <3

    Mukavaa sunnuntaita Saila <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jo aika vanha, aamulla juttelin isännälle että oma isäni lähti viimeiselle matkalleen ikäisenäni, liian varhain. Aikaa ei ole hukattavaksi, aina pitää uutta oppia - pitää vireyttä yllä mahdollisuuksien mukaan. Viinimarjasmoothie on sellaista sylkirauhasia herättävää, tykkään!

      Kiitos Tiia!

      Poista
  7. Hurjat on teillä ollu satteet! Meilläkin on satanu , ei kuitenkaan noin kovasti syöksytorven täyveltä. Marjasmoothiet ei oo meijän juttu, vaikka paljon syyväänkin marjoja. Tässä tulloo meijän Pekoilla ero, tää Pekka ei lissee mihinkään marjaan sokerii! Miun pittää lisätä.
    Kyllä oot hyvän harrastuksen ottanu, matonkutomisen, oikein miun lempilaji. Kangaspuut ja ompelukone parasta. Mattoja paukuttaissa hartiit suap hyvän jumpan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vettä on tullut paljon. Tiistaina isäntä tuli metsältä, pakko oli autoon jäädä pihaan odottelemaan sateen taukoamista, vettä tuli ja tuli, paljon - kuuro alkoi niin yllättäen ja sadetta kesti.

      No nyt löytyi yksi ero Pekoille, tuo sokeri. Meidän Pekka tarvii smoothieen makeaa, muuten se jää juomatta. Itse tykkäisin kirpemmästä mutta paras taipua, tulee ainakin vitamiineja.

      Sain puut äidiltä ja loimenlaittajan tilasin. Kuteita on ja lisää leikkaan, varmaan hurahdan tuohon kutomiseenkin, mutta ei haittaa. Sitku-elämään ei kannata enää näillä vuosilla satsata, täytyy elää tässä ja nyt. Kangaspuut ja ompelukone ovat tosiaan parasta!

      Poista
  8. On sulla tulossa harrastuksia...varsinkin tuo maton kutominen on varmaan kivaa...itse aikoinaan koulussa ysiluokalla kudoin maton ja se oli kivaa ja matto oli mulla pitkään, kunnes hajosi. Mä olen niin huono lähtemään mihkään harrastuksiin, osin johtuu erakkoluonteestani ja osin siitä, kun maalla asuu ja ei ole ajokorttia, suurin syy on kai saamattomuus. Siksi kai omat harrastukset on kotona tehtäviä, niinkuin ompelu ja muut käsityöt, lukeminen, sanaristikot,koneella olo ja sauva-ja muu kävely... Näillä mennään. Ai niin, onhan meille se lauluryhmä, mutta sen vetäjä on sairastunut vakavasti, joten en tiedä saammeko sitä käyntiin kesän jälkeen :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin viimein, kauan sitä kutomista harkitsin. Hiukan olen minäkn huono kotoa lähtemään työpäivän päätteeksi, mutta nyt ajattelin kiskaista itseni liikkeelle. Mattoa käyn lomaviikolla kutomassa.

      Kotiharrastukset ovat myös tosi kivoja, minäkin kudon ja leivon aika paljon ja tietenkin puuhastelen näin kesäaikaan puutarhassa. Voi harmi, jos lauluryhmänne vetäjä sairastui vakavasti, olisikohan ketään toista ottamaan vetovuoron?

      Poista
  9. Vaikuttavat sadekuvat! Ja pakko kai tässä on itsekin keksiä harrastuksia, kun puutarhurointi loppuu kokonaan. Kovasti en sitä omassa pihassani ole harrastanutkaan ja se näkyy kyllä.

    Onneksi on nyt tuo koiranpenikka, sen kanssa tulee lenkkeiltyä ja suuntaamme koirakenttien harjoituksiin tässä syksyn päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vettä on tullut todella paljon! Puutarhointia onneksi riittää aika pitkälle melkein jouluun ja sitten voikin hetken muuta harrastaa, keväthän alkaa jo sitten hetimmiten.

      Koira varmaan keksii kaikkea kivaa harrastetta, tytär alkoi agilitynkin ja sanoi että koira siellä hyvin pärjääkin, mutta ihmisagility on sitten toinen juttu!

      Poista
  10. Yllätin itseni tänään: putsasin takapihan ällötyskukkapenkin, kaadoin kuolleet tuijat ja mylläsin ne vielä masiinalla silpuksi. Semmoinen sitkun-projekti ollut koko kesän, mutta nyt se on tehty - kiitos sinun!

    VastaaPoista
  11. Ensinnäkin hienot kuvat.
    Mukavia harrastuksia ei ole koskaan liikaa ja ne piristävät kummasti arjen aherruksessa. Itselle liikunta on hyvin tärkeää ja sen lisäksi tietenkin myös mahdollisimman terveellinen ruokavalio. Olemmekin mieheni kanssa olleet jo useamman vuoden Vhh:lla eli vähähiilihydraattisella ruokavaliolla.
    Tuota viinimarjasmoothieta pitääkin joskus kokeilla ja luonnollisesti..... ilman sokeria.
    Mukavaa sunnuntain jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko!

      Hiljalleen olen laskeutumassa tuolle vhh:lle, olo on parantunut ja nivelvaivat sen myötä. Ilman muuta terveellinen ruokavalio antaa puhtia silloinkin, kun auringon säteet eivät kutittele silmäkulmaa. Mukavat harrastukset todella antavat voimaa.

      Viinimarjasmoothie on ihanan raikas, melkein koukuttava ja erittäin terveellinen!

      Poista
  12. Sadetta on piisannut, eikä mitään tihkua. Kissat saivat herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sadetta on riittänyt! Kananmuna raakana, sekoitettuna on poikien herkkua!

      Poista
  13. Joku viisas on joskus sanonut, että ihmisen pitäisi tehdä kerran vuodessa jotain sellaista, mitä ei ole koskaan tehnyt, silloin aivot saavat työtä ja elämä uutta virtaa. Hienoja päätöksiä ja "saamattomuuden" torjuntaa! Pienikin uusi juttu tai vanhan uudelleen aloittaminen tuo totisesti vaihtelua arkeen. Sadetta en minäkään enää jaksaisi, mutta tuohan se ihania sateenkaaria tosiaan, tänäänkin taivaankaaren peitti aivan huikean kaunis kaari! Voi noita suloisia kisuja vieri vieressä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu ja täyttä totta, on hyvä heittäytyä mukavuusalueen rajoille ja sen ulkopuolellekin joskus. Ajattelin repäistä itseni irti ja tehdä sitä mistä olen kauan jo haaveillut. Kurssit on maksettu, eli perua ei enää voisikaan :D

      Sadetta on riittänyt ja ihania sateenkaaria, voisi jo hiukan kuivahtaakin!

      Pojat ovat kullannuppuja :D

      Poista
  14. Aika paljon olet kaikenlaista tehnyt, joten ei ihme, ettei aikaa postauksia ole jäänyt. Mattojen kutominen on mukavaa puuhaa. Muutama vuosi sitten kudoin monen monta mattoa ja poppanaa työväenopiston kudontapajalla. Harkitsin jopa omien puiden hankkimista, mutta on vain jäänyt. Loimia en osaa laittaa, joten siihen tarvitsisin ainakin alkuun apua.
    Meillä on kyllä satanut, mutta aika maltillesti kuuroja, eikä yhyämittaista kaatosadetta. Hyvä niin. Vielä saisi tulla lämmintä. Ei se kesä näin äkkiä voi loppua.
    Ai kohtuudella tilasit sipuleita? Mikä se kohtuus on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä töissä vie aika paljon virtaa ja tankkaamassa tuolla puutarhassa täytyy käydä aina kun sade pitää tauon. Ihmeesti aika rientää. Maton kutominen on kivaa, siitä on tosin aika kauan kun viimeksi kudoin, mutta nyt pääsen oppiin. Äiti antoi puunsa minulle synttärilahjaksi pari vuotta sitten, tilasin niihin loimet ja laittaja ne laittoi. Nyt sitten kutomisoppiin, toivoisin, että vanhat taidot verestyisivät ja tulisi uusiakin juttuja mukana.

      Sateen taukoamista ja lämmintä vielä minäkin odottelen. Kesän ei ole vielä aika loppua!!

      Kohtuudella, vain yksi pahvilaatikollinen :D

      Poista
  15. Hianoja sateenkaarikuvia! Auts, mitä sarekuvia. Ei täälä tuallaasia, onneksi. Sullon mukava talavi tiaros uusien harrastusten myätä. Mäki haluaasisin käyrä johonaki piiris, mutta ne alakaa mun aikatauluhu nähären yleensä liia varahi ja useen ku o menua, navetas o joku härdelli päällä.....jos sitku o eläkkehellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sateenkaari oli niin upea! Yritin kaikilla mahdollisilla säädöillä sitä kuvata. Vettä tuli tosiaan ihan mahdottomasti.

      Juu, aika oli repäistä mamma pirtistä ulos ja virkistymään viimein. Useimmat kurssit tosiaan alkaa aika aikaisin, mutta meillä tuo voimailu alkaa vasta klo 20.15, siis aika ehtoolla ja se sopii mulle hyvin. Mattoa menen kutomaan talviloman ajaksi kun isäntä on töissä ja korttikurssi on yhden lauantain (6 tuntia).

      Askareet navetassa on kyllä niin ykkösjuttu, ne eivät jousta, mutta toivottavasti joskus sattuu joku kiva kurssi sopivasti kuitenkin.

      Poista
  16. Upeat sadekuvat! <3

    Voi noita isäntäparkoja! ='D Meillä Beibe "kärsii" jatkuvasta kasvisten syönnistä!

    Minä olen elänyt myös sitku-elämää, mutta kun katselee elämää taaksepäin, jotain sentäs on aikaankin saanut. En tiedä mistä tälläinen tunne, että elämä lipuu käsisitä, oikein tulee. Kun kuitenkin kaikki on tosi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marketta!

      Niinpä, voi ressukoita! Meilläkin salaatti on joskus kärsimystä, pakkosalaattia.

      Pääasia, että kaikki on hyvin kuitenkin. Aika rientää ja ainakin itse touhuan mukamas paljon, jälkeä tulee miten sattuu mutta kivaa on kuitenkin melkein aina :D Heräsin tässä hiljan, oma isäni oli ikäiseni kuollessaan, tulikohan mulle joku ikäkriisi tai jokin, kohta 60 kolahtaa.

      Poista
  17. Siellä todella näyttää olleen kovat sateet. Minäkin odotan,että syyskuusta on tulossa läämin ja aurinkoinen. Kyllä tuo Sulo vaan on niin fiksu ja ponteva kissa. Jos ei emäntä ole ymmärtänyt,että hän tarvii enempi ruokaa,niin pakkohan on käväistä Nöpön kupilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmintä vielä niin kovin odottelen!

      Sulo on fiksu ja ponteva, pitää puolensa aivan varmasti. Emäntä taitaa antaa vastaisuudessa Nöpölle yhden ja Sulolle kaksi munaa, pysyvät sitten samassa syöntitahdissa :D

      Poista
  18. Upeat sadekuvat ja niin kaunis kuva sateenkaaresta!

    Mukavaa alkanutta viikkoa ja mukavia hetkiä kivojen harrastusten parissa.

    VastaaPoista
  19. Ensinnäkin, aivan mielettömän ihana aloituskuva sateenkaaresta!
    Ihania uusia harrastuksia olet löytänyt, ja vanhojakin verestät, siis kangaspuiden ääreen mieli halajaa - niin täälläkin :) Jonkunlainen elämäntaparemontti on täälläkin, meninaan että minä päätin että laitan kaikki mehut pakkaseen enkä enää laita kellariin. Mehun keittäminen sujuikin aika sutjakasti kun ei tarvinnut pulloja peseskellä eikä kuumennella.
    Sadetta on täälläkin nähty harva se päivä, ja tuhoja on tehnyt kukkamailla, mutta pitää vaan ummistaa silmänsä kaikelta ja toivoa että ensi kesä olisi vähän parempi.
    Sateenkaari on kyllä kaunis, ja tunnelma ihanan raikas sateen jälkeen, mutta joskus tuntuu että liika on liikaa.
    Onpas kisuilla herkut - kyllä niiden kelpaa kun emäntä se pitää niistä niin hyvän huolen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulikki!

      Nyt kiskaisin itseni irti, luin lehdestä että Taito-keskukselle oli mennyt 85-vuotias mummo verestämään taitojaan, siis uskalsin minäkin. Otin oikein talvilomaa sitä varten...nyt tapahtuu :D Mehua päätin olla tänä vuonna keittämättä, kun sitä ei juurikaan kukaan juo, vain vettä aina. Mutta meilläkin mehu on lasipulloihin säilötty kellariin, repäisit rohkeasti - taidan ensi vuonna seurata esimerkkiäsi!

      Sadetta on riittänyt, samoin vesiheinää - kanat kiittävät! Upeita sateenkaaria on ollut aika monta, usean kesän edestä melkein :D

      Raaka muna on meidän kisujen herkkua :D

      Poista
  20. Mahtavia sadekuvia, kuvat on kivoja mutta sade itse ei :) Sinä olet ahkera kun noin moneen olet ilmoittanut itsesi.
    Meillä oli yhtäaikaa molemmilla pojilla juuri ton väriset kissat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija! En tiedä olenko niin ahkera, täytyy vain joskus ottaa itseäni niskasta kiinni, erakoidun aika helposti!

      Poista
  21. Oi että, nyt voin sanoa nauttivani sateen katselemisesta. Kuvasi ovat todella hienoja!

    Mukavan aktiivinen syksy sinulle luvassa, sitkuttelu onkin ihan ajanhaaskuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hirnakka, vettä tosiaan tuli ja paljon!

      Sitkuttelulle taidan antaa potkut, aika lentää siivillä ja jos meinaa jotain tehdä niin sitten täytyy laittaa tuulemaan :D

      Poista
  22. Vettä tosiaan on tullut jo riittävästi. Tänään on ollut ihana päivä. Ei sadetta. Upeat sateenkaaret.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vettä on tullut, riittävästi! Tänään pääsin pitkästä aikaa kunnolla pihatöihin! Teillä taisi olla upea Lapin reissu - käyn ajan kanssa postauksenne läpi :D

      Sateenkaaret olivat niin kauniita!

      Poista
  23. Moi. Vastaan pojan puolesta. Upea reissu. Vettä tuli kolme vai neljä päivää. Mutta ei se haitannu. Lappi on upea paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva, että matkanne oli onnistunut - Lappi on aina upea paikka!

      Poista
  24. tosi mukavia juttuja olet syksylle varannut! vähän haikeana katselin kansalaisopiston ohjelmaa, en uskalla ilmoittautua yhdellekään kurssille, aika ei vaan riitä niihin. tein keväälläkin lähes 200 t ylitöitä, päätin töiden alettua, ettei yhtään ylitöitä enää...haluan aikaa omille jutuille, sitkuelämä ei vaan enää riitä näillä vuosikymmenillä, minulla meni kesällä 6-kymppiä rikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten mahdottoman työrupeaman teit keväällä! Aina ei tosiaan tarvitse lähteä järjestettyyn ohjelmaan, vaikka mielenkiintoista sielläkin varmasti on ja kaikkea kivaa! Mutta sinullakin on varmasti tosi ihania omia juttuja, uskon niin :D

      Myöhästyneet onnitteluni - täältä tullaan vuoden päästä perässä! Sitkuelämää ei enää ole aikaa viettää!

      Poista
  25. Upeat nuo sadekuvat! Ja ihan totta, itsekin pitäisi kiinnittää huomiota ettei ajattele sitku. Kaikki on meillä tässä ja nyt. Mä en ole vielä ostanut yhtään sipulia... Pitääkin lähteä kaupoille! Mukavaa päivää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kesätuulia! Meillä on tosiaan kaikki tässä ja nyt ja siitä pitäisi nauttien ottaa ilo irti ja sitä iloa riittää! Sipulitarjonta alkaa olemaan parhaimmillaan :D

      Poista
  26. Kauniita tunnelmallisia sade- ja sateenkaari kuva!

    Kesän yli on kuljettu edessä syksyn ja talven askareet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus! Olet oikeassa, seikkailu syksyyn ja talveen on alkamassa!

      Poista
  27. Voi, miten ihanan energinen olet! Tuntuu etten saa mitään aikaan. On menossa se sitkun vaihe ilmeisesti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei taida olla muuta vaihtoehtoa näillä vuosilla kuin ottaa ilo irti ja tehdä kaikkea mitä olen haaveillut, ei rytinällä kuitenkaan vaan hitaasti kiirehtäen!

      Poista
  28. Onpa upeita kuvia sateesta, suorastaan huikean kauniita. Ihanaa syksysä sinulle ja krapsutuksia kisuille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuta! Tuo kuvaamani sade olikin aika runsas ja upean sateenkaaren saimme sateen tauottua. Kisut kiittävät ja kehräävät!

      Poista
  29. Sitkun, mutkun, rutkun rutkun... :) Näinhän se menee jos ei sitä itte huomaa muuttaa tapojaan :D
    Muhun verrattuna olet ahkera postaaja, just olen kahlannut läpi monta juttuasi :)(kesä on vierottanut tehokkaasti pois läppärin ääreltä).
    Minäkään en ole mehustanut. Olen todennut jo samaa että mehustaessa menee kuidut summuut enenpi hukkaan kuin talteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta, juurikin noin! Aika rientää, vallankin kesä - piha kutsuu koko ajan eikä läppärin viereen millään malttaisi istahtaa. Postaustahti on minullakin hidastunut, mutta joskus kuitenkin - talvella hyvin sitten taas ehtii :D

      Kuidut ja vitamiinit ovat nyt kova juttu, niitä tarvitaan. Mehustan kai sitten joskus, nyt tänä syksynä ei kuitenkaan.

      Poista
  30. Hei Saila pitkästä aikaa :) No täälläkin on vietetty blogilomaa eikä postauksia tullut koko kesänä. Jotenkin aika vain menee töissä ja pihahommissa. Ei ole täälläkään mehustettu, sillä mehua ei mene, mutta marjoista voi tehdä kaikkea ihanaa. Sadetta on tullut nyt täälläkin, mutta nyt paistaa aurinko. Sade teki hyvää, sillä sienet ovat vasta nyt nousseet. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Liisa pitkästä aikaa! Blogiloma tekee tosi hyvää, syksymmällä on mukava taas jatkaa innolla ja uusin ajatuksin - tauko tekee hyvää. Ihan tauolla en ole ollut, mutta harvemmin postauksia on tullut kuitenkin. Aika rientää niin lomalla kuin töissä ollessakin, viikot melkein vilahtavat.

      Meilläkin paistaa aurinko ja perhoset heräsivät. Sieniä on saatu, kantarelleja, rouskut ovat tulossa ja sade tekee niille hyvää.


      Kiitos!

      Poista
  31. Toivottoman myöhässä kommenttini suhteen, mutta ihastuttavia sateenkaari- ja sadekuvia olet ottanut! Pitkään katselin vain ja ihastelin. Ja ihailen asennettasi kovin, itse elän sitä sitkuelämää yhä vain. Uudet harrastukset kuulostavat tosi hauskoilta! Voi noita söpöjä kollipoikia, munasta tykkäävät. Iloitsen, että nyt sait niitä tummia hyasintteja! Ihastelen sitten puutarhassasi kuvien kautta, jos näytät meille. Iloista syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa ollenkaan, minulle käy nykyään ihan samalla tavalla! Kiitos! Vettä on tullut ja ihania sateenkaaria näkynyt.

      Minä olen jo niin vanha, että sitku-elämää ei enää voi elää :D Aion ottaa itseäni niskasta kiinni ja olla reippaampi, se tosin vaatii kovaa tahtoa - työpäivän jälkeen joskus on niin rättiväsynyt. Kollipojat ovat ihania, kananmuna superherkkua.

      Tein tosiaan tilauksen Hollantiin, nuo tummat hyasintit niin jäivät viime syksynä kaivelemaan. Vähän muutakin kivaa löytyi :D

      Kiitos Sametti Hortensia!

      Poista
  32. Lämpimät nimipäiväonnittelut ystäväni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between-ystäväni jo hiukan ennakkoon, kuukauden päästä on se virallinen, mutta onnea aina tarvitaan.

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!