perjantai 10. helmikuuta 2017

Kasvimaan kaipuu

Olen ottanut härkää sarvista kiinni, ystäväni Betweenin esimerkin mukaan päätin selvittää siemenvarastoni ja tein siis inventaarion. 

Kävin myös I-kaupassa hakemassa laatikoita ja totta tosiaan ihan sopivia sieltä en löytänytkään (laatikot vähän liian matalia), mutta olin tyytyväinen löytämiini, josko nyt saisin pidettyä itseni ruodussa ja siemenpussit järjestyksessä! 

Laitoin omat laatikot kukille ja vihanneksille. Nyt ne näyttävät aika täysiltä, mutta kesän korvalla jo ammottavat tyhjyyttään. Totuuden nimessä tuossa ei ole ihan kaikki siemeni, muutama iso pussukka on vielä kaapissa. 



Tähän inventaarioon minut siis Betweenin lisäksi innoitti matkamme Madeiralle. 
Pengerrettyjä kasvimaita ihailin suunnattomasti, multaa pääsin hypistelemään ja tutkimaan penkkien muotoa kasvitieteellisessä puutarhassa. Eikös näytä ihanalta!


Kaalimaakin löytyi!
Yrttejä oli laitettu muutamaan penkkiin, mutta tuo iso yrittimaa hurmasi täysin!


Mielenkiintoinen penkin malli! Ihana mururakenne mullassa.







 
 Alla näkymä kasvimaan suuntaan.


Mutta mitä olisikaan paratiisi ilman 'käärmeitä' (oikeasti Madeiralla ei ole käärmeitä)!

Isäntä bongasi nurmikolta voikukan ja minä valvatteja muutamasta kohden!


Kasvimaasuunnittelut ovat jo siis käynnissä. Vihannesten siemenet ovat melkein kaikki hankittuna niin kasvimaalle kuin kasvihuoneeseen. Muutaman pussin yrttejä vielä aion ostaa - haluan timjamipenkin, vähän isomman. Jos ken on kiinnostunut tomaateista, laitan Sonjan blogista löytämäni linkin teillekin tiedoksi, tuossa siemenkaupassa tomaattilajikkeet eivät ihan heti lopu kesken!

Kukkiekin siemeniä alkaa olla jo niin, että saan kasvimaalle krassipilven, kosmoskukkauntuvan, kehäkukka-auringon ja lainehtivan auringonkukkameren. Härkäpapuja ja kaaleja tietenkin tulee, sekä sipuleita, eikä sovi unohtaa perunalajikkeita! Nostan jalustalle ihanan perunalajikkeen 'Mayan Gold'. Se on puikulainen malliltaan, jauhoinen, pitää 'uuden perunan' makunsa pitkälle talveen, malto kauniin keltainen. Sillä on ollut tapana tehdä itusilmut hyvin aikaisin talvella, tänä talvena niitä ei ole vielä näkynyt. Lajike on hyvin satoisa ja melko rutonkestävä, upea tumma violetti kukka. Suosittelen!


Jotta kasvimaa tuottaisi, meidän pitsipöksyt tekevät myös asiaan tärkeän osuutensa. He myös munivat, munia tulee mukavasti jo - valolla on niillekin suuri vaikutus!



Tuo pienin muna on niin ihanan pikkuinen! Siinä ei vielä ole kunnon keltuaista, vain aihio. Sen on muninut viime kesänä syntynyt pikkuinen prinsessa.

Hiukan jalostusasiaa lopuksi (melkoinen maratooni tästä postauksesta tuli kuitenkin taas). Esikoinen jalosti Zilgaa! Sitä jo maisteltiinkin hiukan, nyt se saa muutaman vuoden tekeytyä kellarissa. Väri on tosi upea!


Oikein ihanaa viikonloppua! 
Myöhästyin hiukan Kukkalan Sannan liikkeelle  
lanseeraamasta #tulppaanitorstaista, 
alla kimppu papukaijoja Sinulle!


55 kommenttia:

  1. Upean rehevä puutarha. Koska meinaat istuttaa tomaatteja? Tuo peruna vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kasvitieteellinen puutarha on tosi ihana paikka ja rehevä, vaikka viime elokuun iso tulipalo sitä hiukan verottikin.

      Tomaatit laitan kylmään lasihuoneeseeni huhtikuun alkupuolella, mutta suosittelisin laittamaan sisälle jo maaliskuun lopulla. sisällä taimet tahtovat hiukan venähtää, mutta kasvaneen rungon saa mukavasti kerittyä ruukkuun koulimisvaiheessa.

      Mulla on muutamia vanhoja lajikkeita, kuten tuo 'Mayan Gold', se on erinomainen käyttöominaisuuksiltaan.

      Poista
  2. Kiitos perunavinkistä, uusia lajeja tekisi mieli kokeilla. Oisikohan Madeiran istutukset vallien sisällä kastelun takia, ei valu kallisarvoinen vesi väärään paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tuota lajiketta, aikoinaan hankin 6-7 mukulaa Hyötykasviyhdistyksestä. Lajike on hyvin satoisa.

      Uskon myös, että vallit juurikin suojaavat veden karkaamiselta.

      Poista
  3. Mietin samaa kuin Katja noista valleista. Vettä ei ole varmaan hukattavaksi asti.

    Teillä tulee mukavasti lannoitetta omasta takaa. Minä tyydyn ostamaan kanankakat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vettä ei tosiaankaan varsinkaan kesäaikaan ole hukattavissa, mutta näin talviaikaan vallankin vuorilla tuntui että vettä valui ihan joka paikasta, se näytti tosi hienolta.

      Tuo kanalan pehku vuoden kompostoituna on melkoinen tykki kasvatuksen vauhdittajana!

      Poista
  4. Siementen ja mullan hypistelyä taitaa olla jo vähän siellä sun täällä...
    Ihanan rehevät istutukset Madeiralla. Tuota laventelia aina ihailen siskojen penkeissä Israelissa, siellä ne ovat isoja puskia, jos ei välillä leiko pienemmiksi. Upeat papukaijat! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on tainnut keväthurma alkaa!

      Madeira kokonaisuutena on kuin suuri puutarha ja rehevyyttä riittää silmänkantamattomiin. Ihailin myös noita laventeleita, ne olivat niin upeita!

      Papukaijoista tykkään kovin, nekin ovat minulle myös sellaisia lapsuuden ihanuuskukkia.

      Kiitos!

      Poista
  5. Puutarha on upea. Jotenkin huomioni kiinnittyi noihin viinilaseihin . Mahtava kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha on suuri ja kerrassaan mahtava, vaikka viime elokuinen tulipalo sitä hiukan verottikin.

      Juu, tuossa on ensimmäinen jalostus viinirypäleistä. Ei ihan kirkasta vielä, maistettiin kyllä ja maku oli hyvä, hiukan tamminen (siihen lisättiin valmistusvaiheessa hieman tammilastuja). Annamme sen vielä muutaman vuoden kellarissa tekeytyä. Väri on kaunis ja syvänpunainen.

      Kiitos Sami!

      Poista
  6. Heh - kaksi viimeistä vesikesää on opettanut ojittamaan penkkien ympäryksen ja rakentamaan penkit laskemaan laitoja kohti. Ei ole hukkunut sato :) Yrttimaa oli upea - varmaan tuoksuikin hienosti.

    Zilga on kasvihuoneessa minullakin, mutta sato on mennyt suoraa syöntiin. Jos joskus tulee enempi satoa, niin tuota pitää kokeilla! Sitten palaan tänne vinkumaan reseptiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesikesät ovat kyllä opetuksensa antanut! Yrttimaa ja kasvimaa oli niin ihana paikka, upeat istutukset. Jotenkin vain kaalit palmun alla sai suun hymyyn!

      Meillä on kymmenkunta vuotta vanha Zilga ja satoa siitä tulee noin 50-60 litraa rypäleitä. Mulla on kasvarissa rypäleen taimia seitsemän kaikkiaan. Odottelen kovin, että 'Madeleine Royal' tulee satoikään, se on hyvin aikainen lajike ja makeat marjat, Keski-Euroopassa hyvin paljon viinin valmistukseen käytetty lajike.

      Reseptin kehittely on ollut esikoisen kontolla, mutta varmasti autan asian suhteen, kun reseptiä tarvitset.

      Poista
  7. Moikka. Mahtava puutarha. Kyllä sinulla riittää istuttamista noiden siementen kanssa. Hmm,tuo viinilasi kuva on siis ihan mahtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha oli tosi mahtava! No, tuo määrä siemeniä ehkä näyttää paljolta, oikeasti niitä ei nyt ihan mahdottomasti ole ja paljon on sellaisia suorakylvösiemeniä :D

      Kiitos! Viini oli tosiaan upean väristä. Odotellaan muutama vuosi, kunnes se tekeytyy ja lopullisesti kirkastuu.

      Poista
  8. Ihana järjestys, sanoo pedantti persoona :)
    Kivannäköistä kun osa kasvimaata on puitten lomassa, sait varmasti paljon ideoita muhimaan.
    Laitoin tuon perunalajikkeen nimen ylös, voin kysyä löytyykö kesällä meidän torilta.
    Suloiset kananmunakuvat!
    Kiitos samoin siulle, ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole kovin järjestelmällinen, mutta pakko oli ottaa härkää sarvista kiinni ja kyllähän se selkeytti paljon. Meillä isäntä vaan naureskeli itsekseen kun katseli mun järjestelypuuhiani :D En ole kovin pedantti näissä asioissa, joissakin hyvinkin!

      Puutarhan rakenne oli hyvin mielenkiintoinen, vallankin kaalit palmun alla oli aika herkullinen yhdistelmä :D Ideoita tuli kovasti.

      Tuon perunan siemenen aikoinaan ostin Htötykasviyhdistyksestä. Se on hyvin satoisa - 6-7 mukulasta tuli leipälaatikollinen perunaa. Se kannattaa kylvää aika aikaisin ja mullata kunnolla.

      Meillä pikkukanatkin ovat alkaneet munimaan. Ensimmäiset pikkuruiset munat ovat aika hellyttäviä!

      Kiitos Vikki!

      Poista
  9. Madeiralta saakin todella paljon inspiraatiota kotiin tuomisiksi. Kasvitieteelliset puutarhat ovat mielenkiintoisia ja kauniita. Madeiralla käydessä kannattaa tutustua myös Monten upeaan puutarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ja mielenkiintoisia juurakoita ja siemeniä. Tykkään kasvitieteellisistä puutarhoista myös ja kun vielä tuo kotipuutarha-aluekin oli mukana, oli päiväni vallankin upea!

      Monten puutarha on myös tullut vuosien saatossa tutuksi, siellä ilman muuta kannattaa käydä, kuten myös kirkossa.

      Poista
  10. Upea kasvimaa on tulossa Kivipeltoon. Madeiran innostamana Sailan herkkupellot notkuvat runsaina kesäkukkien ympäröimänä.
    Pirteät papukaijat!
    Mukavaa kotoviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saan toteutettua kaiken saamani inspiraation ja kukkia tosiaan on tulossa aina vain enemmän hyötykasvien joukkoon. Mutta kukilla on hyötykasvien kannalta tärkeä funktio niin kasvitautien torjunnassa kuin pölyttäjien houkuttelussa, silmänruokaakaan ei sovi unohtaa :D

      Papukaijat olivat tosi ihania!

      Kiitos Irene!

      Ps. oletko tulossa ensi viikonlopun tapaamiseen?

      Poista
  11. Mä kualaan nuata laventelipuskia, ihania! Muutaman kerran oon yrittäny, mutta talavi on ne viäny. Ihkut tulput!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä kuolasin minäkin, voi jos tuollaiset saisi meillekin! Mulla oli muutama puska monta vuotta tuossa etupihalla, mutta viime talvi vei nekin mennessään.

      Tulput ovat tosi ihania!

      Poista
  12. Hienot pengerrykset tuolla on, voi olla aikas suuri työ pitää puhtaana. Vähän kadehdin teidän kaikkien ihanaisten intoa laitella kasveja. Mut kyllä minäkin katselin vanhat siemenet, mitä on varastossa. Koetan kylvää ne, ja ostan sitten taimet, jos ei mikään kasva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan komeat pengerrykset ja puhtaanapito teettää myös puuhaa. Tämä kasvattaminen on ainakin minulla sellaista sielunhoitoa, paljon kasvatan, joskus onnistun ja joskus pitää hakea taimikaupasta paikkamateriaalia - sellaista elämä on!

      Poista
  13. Voi, olipas taas paljon kivoja juttuja!
    Madeiraa, hyvä siemen inventaario ja papukaijatulppaaneja!
    Ja prinsessan pikkuinen kananmuna!

    Oikein iloista viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!

      Pää vilisee nyt kaikkia kivoja ideoita ja suunnitelmia! Inventaarioon johdatteli taannoinen Betweenin postaus, tosin en ole yhtä järjestelmällinen kuin hän, mutta sainpa tolkun siemeniini ja hiukan puutelistaakin tehtyä.

      Pikkuprinsessojen ensimmäiset munat ovat niin suloisia!

      Poista
  14. Mikään ei näköjään ole tässä maailmassa pysyvää, ei edes I-kaupan säilytyslaatikot. Ihan hyvän vaihtoehdon kuitenkin löysit. Pääasia, että saa itselleen sopivan systeemin. Mahtava siemenvalikoima siellä jo pullistelee.

    Voi noita Madeiran houkuttelevia maisemia. Minun haaveideni kohde. Kastelu minullekin tuli noista vihannespenkkien muodoista mieleen. En ole käynyt saarella, mutta eikö siellä ole jyrkkien rinteiden vuoksi aika haasteelliset olosuhteet.

    Oman puutarhan rypäleviiniä. Aika huikeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaankaan, olisin hiukan korkeammat laatikot halunnut, mutta toisaalta olin noihinkin täysin tyytyväinen. Inventaario tuli tehtyä, kiitos vinkistä! Ihan täsmällinen ei omani ollut, mutta selkiytti ihmeesti ja huomasin muutaman puutteenkin :D

      Madeira on upea paikka! Ollaan käyty siellä jokusen kerran ja aina lähteissä huomaa, mitä vielä olisi nähtävää seuraavaan matkaan. Maasto on hyvin jyrkkää, maatilat siellä ovat hehtaarin luokkaa tai alle, maa pengerretty paikoin hyvinkin huolella ja otettu viljelykäyttöön. Maatalouskoneilla niille pelloille ei ole mitään asiaa juurikin pellon koon ja rinteen jyrkkyyden vuoksi. Matkakohteena Madeira on tosi ihana!

      Ensimmäinen kerta rypäleviiniä omasta sadosta...odotellaan vielä sen tekeytymistä kellarissa, maku oli tosi miellyttävä maistiaislaseissa.

      Poista
  15. Upeaa näyttäisi Maderailla olevan. Nyt on siemenet hyvässä järjestyksessä. Minulla ne ovat puisessa viinilaatikossa vähän sikin sokin. Komeaa viiniä olette jalostaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Madeiralla on upeaa, paljon kukkia ja kaunista luontoa (tosin nyt oli talviaika, mutta upeassa kukassa olivat kolibrikukat ja tulppaanipuut), bougaivilleissä oli tuolla puutarhan alueella runsas kukinta, mutta kaupungilla vaatimattomampi.

      Nyt on siemenet järjestyksessä toistaiseksi, puutelistaa tehty ja sormet jo upotettu multaan!

      Viini oli tosi kauniin punaista ja makukin miellytti. Annamme sen tekeytyä vielä kellarissa muutaman vuoden niin sitten...

      Poista
  16. Minäkin olen inventoinut, eli kasvukausi on aluillaan. Madeiran maaperä on erittäin hedelmällistä. Väittävät, että jos siellä tökkää minkä tahansa tikun maahan, se alkaa pian versoa :) Ihana kasvimaa, runsaita herkkuja. Zilga näyttää herkulliselta jalostetussa muodossa. Täytyypä tutkia mistä löytyisi Mayan Goldin siementä, oli niin houkutteleva esittely.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inventaario teki hyvää, sain kunnon siemenlaatikot ja päivitin varastoni, puutelistaakin tein (no paljoa ei enää puuttunutkaan).

      Madeiran maaperä on tosi rehevää, mullan rakenne ilmava, hedelmällinen ja käteen mukavan tuntuista, kaikkea ihanaa kasvoi talviajasta huolimatta.

      Zilga ei ole kovin hapokas rypäle, mutta viinistä on tulossa erinomaista kunhan se vielä muutaman vuoden tekeytyy, väri oli mahtava. Sanoin esikoiselle, että opettelee nyt vain kunnolla jalostamaan rypäleitä, satoikään tulevia lajikkeita on muitakin :D

      Itse ostin tuon Mayan Goldin Hyötykasviyhdistykseltä, mutta voin tuoda sinulle ensi lauantaina pussin pottuja jos haluat!

      Poista
  17. Voi kun olisi saanut tuon laventelin-tuoksun välittymään tänne.. No, jossain aivojen sopukoissa ne tuoksut ovat.. Ihanaa vihreyttä jota kovasti jo kaipaan minäkin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laventelin tuoksu on tosi ihana, tuoksumuisto minullakin siitä on niin vahva, että se nousee mieleen kasvin nähdessäni.

      Vihreän kaipuu täälläkin on mahdoton, no eilen ensimmäiset juurakot menivät multiin ja pari pelakuuta sai uuden mullan :D :D

      Poista
  18. Minulla on albumissa semmoinen kuva, missä Vanha herra (silloin Nuori Sulhaspoikanen) poseeraa Madeiran kasvitieteellisessä puutarhassa valtavan kaktusviljelmän takana ja on tooooooooooooosi kärsivän näköinen, vaikka yrittää näyttää tooooooooooooosi urhealta! Eipä tiennyt poikanen silloin, mihin oli sitoutumassa ;) Minä niin haluaisin käydä samassa paikassa ottamassa uuden kuvan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...varmaan saat Vanhan Herran mukaasi tuonne puutarhaan, minäkin sain Kivipellon isännän, heti portilta löytyi sopiva tienviitta - Baari ja kylmää olutta :D Kaktukset olivat upeita!

      Poista
  19. Minäkin kävin läpi siemenvarastoni, ja ihan oikeasti en taida tarvita yhtään lisää siemeniä! Paitsi jos kohdalle sattuu jotain tosi kivaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siemenvaraston läpikäynti olikin melkoisen mielenkiintoinen projekti! Onneksi aika usein saattuu kohdalle kiva!

      Poista
  20. Vau mikä viinisato teillä, omaa juotavaa! Mun siemenet on edelleen tsekkaamatta, ne on varmaan niin vanhojen että pian pitäs multaa tuunata jos jotain vielä nousisi.

    Ihana pikkukananmuna ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rypäleistä on hiljalleen alkanut tulla satoa, Zilga on aika vanha ja muutkin tulossa satoikään. Jalostusta hiljailleen aloitetaan, noista tulee oivallista ja hyvin makeaa tuoremehuakin!

      Siementen tsekkaaminen onkin tosi mielenkiintoista :D

      Pikkumuna oli suloinen!

      Poista
  21. Kyllä tuli aivan kevätolo kun luin kirjoitustasi. Ja nuo kasvit, voi itku sentään. Olispa meillä yhtä rikkaruohottomat penkit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rikkaruohottomuuteen, kun joskus pääsisi edes hetkeksi! Keväthurma iski minuunkin ihan vallan tuolla puutarhassa...onneksi kevät etenee vauhdilla!

      Poista
  22. Valtava määrä siemeniä sinulla! Upeat kuvat Madeiralta! Teillä on varmasti ollut ihana matka! Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu!

      Siemeniä on ...nooo, mulla on aika iso - keskisuuri - kasvimaa, joten siemeniä tarvitaankin.

      Matka oli ihana!

      Poista
  23. Juuri nyt taitaa olla siemenpussien lajittelu ja hypistely kiivaimmillaan :)
    Minäkin sain vihdoin siemenpussit järjestykseen lokerikkoon. Samaan tulokseen tulin Pionin kanssa, yhtään en tarvitse uusia siemeniä, paitsi.....
    Mahdottoman rehevän ja inspiroivan näköistä kasvillisuutta noissa kuvissasi.
    Eikö yhtään ollut ankea palata tänne Suomen epätalveen, kun kevääseen on kuitenkin vielä matkaa ;D
    Mulla on taas ollut jotain ihme kiireitä, etten ole ehtinyt blogijuttuihin ollenkaan, mutta aivan ihania ja upeita kuvia tunnelmia tuossa edellisessäkin postauksessasi!
    Ensi viikonloppuna nähdään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siementen helinää ei nyt pysty vastustamaan ollenkaan! Siemeniä en paljoa tarvi myöskään, paitsi jo tulee yllätystarpeita :D

      Oli tosi ankea palata tänne pakkasen keskelle, olisin voinut unohtua tuonne kasvitieteellisen kaalimaahan ihan helposti...odotella vielä täytyy, mutta kevät on onneksi aika lähellä!

      Minusta tuntuu, että jotain ihmekiireitä on nyt meilläkin, touhua riittää, valmista ei kuitenkaan synny samaan tahtiin!

      Olen tulossa ensi viikonloppuna, silloin nähdään!

      Poista
  24. Madeira on tosiaan huiman kaunis paikka, ei tosin sovellu huonokinttuisille, kun tasasta ei taho löytyä kuin pöydältä. Nokkelasti he ovat ottanee kukka- ja hyötykasvikäyttöön vuorenrinteet ja pihat. Voi söpöys tuota pikkuruista kananmunaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Madeira on tosi upea paikka, mutta jostain ihmeen syystä siellä lomailee paljon huonokinttuisia vanhoja ihmisiä. Uskaltautuvat paikallisbussien ralliin ja nauttivat lempeästä säästä sekä hyvästä ruuasta...mun eläkepaikka ilman muuta!

      Siellä on osattu ottaa kasvimaat hyötykäyttöön tosiaan, melkoisen korkeallakin kasvaa vaikka mitä!

      Pikkuinen muna on niin söpö!

      Poista
  25. Ihanan reheviä vihreitä kuvia Madeiralta!

    VastaaPoista
  26. Oi,oi onpa sinulla paljon siemeniä. Mitähän kaikkea kaunista ja hyödyllistä niistä kasvaa? Tulisipa meille äkkiä kesä ja vehreys, teillä näyttää olleen ihana loma:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siemeniä näyttää vielä olevan paljon, mutta hiukan tarvitaan vielä lisääkin! Paljon kukkia, yrttejä ja hyötykasveja, vallankin tomaatteja!

      Meillä oli ihana hanimuuni, kesän kaipuu jäi!

      Poista
  27. Ihan selvästi siellä jo odotetaan kevättä ja kesää. Melkoinen määrä siemeniä. Minulla ne odottavat vielä varastossa, kun en voi oikein esikasvattaakaan mitään, kun ei ole sellaisia tiloja. Hyvää ystävänpäivää tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättä jo kovin odotellaan ja valmistellaan esikasvatuksia, yritän olla maltillinen ja edes hiukan järkevät.

      Kiitos Liisa, samoin Sinulle!

      Poista
  28. Aaaah, Madeiran kuvia - oli varmasti mukava reissu, ihania kuvia nyt selailen näin jälkijunassa.

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!