tiistai 20. syyskuuta 2016

Odotusta

Viime talvisen jääkauden jälkeen päätin, siis myös minäkin, että vallankin pieniä sipulikukkia tarvitaan paljon! 

15.4.2016
7.5.2016
15.5.2016
Aikaisia kukkijoita, kestäviä, kauniita! En ihan kottikärryllistä ole niitä sentään tilannut (terveiset kummitytölle, joka ehdotti tulevansa istuttamaan kukkasipulini), joskus niinkin on käynyt että kottikärryllinen, mutta jotain kuitenkin. Tilauksia tein muutaman, yksi vielä tulematta. Olen hyvin vieteltävissä kukkasipulikaupoilla, narskut vallankin kutsuvat seireenien tavoin, tulput koen kovin vaivalloisiksi, paitsi villi- ja metsätulppaanit ja iankaikkiset 'Appeldoornit'. Sametti Hortensian blogia lukiessani uskaltauduin myös Eurobulbsin sivuille, en ole koskaan kukkasipuleita maailmalta tilannut, mutta rohkaisin mieleni (aika viettelevä paikka!)! 


Lumikellot ovat jo tosin maassa kuten myös nuokkutähdikit ja karhunlaukat. Laukoistakaan en niin kovin välitä, tuo karhunlaukka ja ehkä muutkin pienet laukat hiukkasen kiinnostavat.


Tällaisia ihanuuksia kätken maan poveen, kunnes...mmm...tämä lepoaikani päättyy, ystäväni ortopedi tyhjensi jälleen eilen polveni ja tankkasi ne kortisonilla! Että osaa mies pistää taitavasti, ei sattunut juurikaan, makuutusta taas määräsi loppuviikoksi!

Ensin narsissit, pienet narskut ovat niin ihania!


Sipulit olivat hyvän kokoisia ja kiinteitä!
 Sitten tulput...


Tulipa urumiensis
'Urumiensis', kuva Eurobulbsin sivuilta
Tulipa praestans ‘Moondance’ ®
'Moondance', kuva Eurobulbsin sivuilta
 ...hyasintit...

Hyacinth Eros
'Eros', kuva Eurobulbsin sivuilta
 Vähän aikaisemmin tilattuja ja ostettuja, täytyy joskus sipuleita päästä tunnustelemaankin ostohetkellä! Niillä on mieleen lähes sama vaikutus kuin ensimmäisillä siemenpusseilla, molemmat tekevät onnelliseksi!


 Myyriä vastaan aion taistella kovin asein! Viime keväänä röyhkimys kosti syömällä poikki 'Vanhan rouvan', magnoliani! Nyt minulla on uusi taimi ja vuoraan sen keisarinpikarililjoilla, niitä olen ....no ei voi sanoa että hamstrannut...mutta useamman sipulin kuitenkin hankkinut kuitenkin.



Vaikka siis en niin kovinkaan ole tulppujen ystävä, yhtä tulppaania hehkutan aina...niitä hiljalleen lisäilen, ne pääsevät paraatipaikalle väristään huolimatta! Ihanat, ujot, vähän ranskalaiset, metsätulppaanit! Suosittelen! Näitä on meidän metsäpuutarhassakin, myyrät eivät ole niitä löytäneet tai sitten ne maistuvat pahalta!



Odottelen vielä tilausta Kauppilasta, liljoja lähinnä (marhanliljat ovat lähellä sydäntä), koiranhampaita lisään, jopa keltakoiranhammasta, jota meillä jo kasvaakin. Nyt on tulossa vielä oregoninkoiranhampaita, sekä ikuinen sortumiskohteeni - kivikkonarsissisekoitus!

Eiköhän näillä saada ensi kevääksi kukintaa lisättyä!

Joko Sinulla on kukkasipulit maassa, mitkä sipulikukat viettelevät?

Mukavaa viikonjatkoa!


44 kommenttia:

  1. Parenemista polvelle ja pirteää mieltä! Etpä sitten ihan vähän olekaan tilannut kevätkaunistuksia. Oho! Mutta hei, siellähän on myynnissä myös daalioita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vähän nyt harmittaa mutta olen oppinut tämän kanssa lepäämään niin sitten taas kulku sujuu paremmin jonkin aikaa :D

      Kaunistuksia tuli jonkin verran, niukan polttelisi ne Eurobulbsin mustat hyasintit...Siellä on tosiaan myynnissä daalioitakin, pellavaliljaa piti hankkimani mutta myöhästyin, ne tuntuvat olevan lopussa joka puolella!

      Poista
  2. Ai että, mitä ihanuuksia! Tulee kukkaisa kevät!
    Onko markettien ja tilattujen sipuleiden välillä eroa, esim. koko? Ovatkohan tilatut sipulit varmempia? Ainakin osa markettien sipuleista nousee keväällä huonosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanuuksia tuli, joulupaketti ennakkoon! Kukkivaa kevättä tarvitaan, viime keväänä oli niin paljon talvenviemää kukintaa että harmitti!

      Tilatut kukkasipulit ovat usein tuoreempia ja suurempia, valikoimaakin ja tarjouksia löytyy, hinnat vaihtelevat suuresti mutta edullisestikin herkkuja on löydettävissä. Tuolla Eurobulbsilla on upea kattaus, postimaksu on aika korkea mutta sipulit edullisia, eli kannattaa kunnon kattaus ottaa kerralla tai kimpassa kaverin kanssa.

      Poista
  3. Oi joi, viehättävä kevät tulossa ensi vuonna!
    Ihania sipulikukkia oletkin haalinut.
    Lepuuta nyt polvi kunnolla niin pääset istutuspuuhiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä päätin että talvituhojen tilalle tarvitaan korvausta ja kevätkukintaa aina niin odotan innolla! Olen narsissien ystävä ja nuo pienet vallankin ovat muuttanut asumaan sydämeeni!

      Viikonloppuun odottelen että kortisoni pysyy siellä nivelessä ja sitten voin taas touhuta puutarhassa :D istuttaa aarteeni!

      Poista
  4. Ihania! Samat mielessä:)

    Paranemista polvelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitää malttaa nyt lepuuttaa, jotta lääke pysyy paikallaan, mutta viikon lopulla pääsen jo paremmin touhuilemaan taas!

      Sipulikukkien piippoja kaipaa keväällä niin paljon, että nyt niitä täytyy laittaa enemmän, kun viime talvi vei paljon sipulikukkia mennessään.

      Poista
  5. Ensinnäkin ihana banneri!
    Hyviä valintoja olet tehnyt, ja paljon, ja valtavaa kukkarunsautta sinulla ensi keväänä tiedossa :) Voi että, nuo lumikellotkin ovat niin ihania, minulla ei taida niitä ollakaan. Nyt minun teki mieleni ostaa pionitulppaanin mukuloita, muutaman pussin kävin paikallisesta puutarhaliikkeestä, sekä pirtsakkaa helmihyasinttia lisää (lumikello kävisi kyllä kaveriksi..) ja semmoista tulppaania kuin "Foxy freedom".
    Aijai, kun luki sinun postauksesi, tuli into tilata jotain,vieläköhän ehtisi..
    Jaahas, mikähän se siellä harson suojissa, ruusuliisako kenties?
    Paranemisia polvellesi, ja aurinkoa viikkoosi ☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli aika vaihtaa 'Mustialanruusu' ajankohtaan sopivammaksi ja auringonkukka olikin jo blogissani, tykkään niistä niin kovin!

      Keväällä aina ajattelee, että sipulikukkia tuli laitettua syksyllä liian vähän. Joskus olen niitä laittanut paljon enemmänkin siis kottikärryllisen :D Lumikellot ovat ihania, pähkäilen aina sellaisia paikkoja missä lumi sulaa ensimmäiseksi ja sinne laitan lumikellot, ne pukkaavat vaikka lumen läpi nuppuinensa, niitä kyllä kannattaa istuttaa ja niitä olen hiljalleen lisäillyt. Tänä vuonna laitoin niitä maahan 100 kpl, sain puutarhaliikkeeseen lahjakortin ja kauaa en asiaa miettinyt, nuo lumikellot ja parikymmentä valkoista helmihyasinttia heti lähti mukaan :D Helmihyasintit ovat kanssa niin ihania! Googletin tuon 'Foxy freedomin', onpa ne kauniita ja iloisen värisiä :D Pionitulppaanitkin ovat kauniita!

      Tilausta minäkin olen vielä suunnitellut ja olen niin kahden vaiheilla, aika nopsaan tuolta Hollannistakin ne tulivat, melkein nopeammin kuin kotimaasta.

      Harson alla on iso Mårbacka joka pitää nostaa sisälle, pari muutakin isoa ruukkua on vielä, jotka aion talvettaa ja isäntää jo hommaan kosiskelin...

      Kiitos! Tämä viikko pitää himmata, jotta kortisoni pysyy paikallaan ja auttaa, kuukauden päästä polvi operoidaan ja sitä ennen pitää pihatyöt olla tehtynä ainakin suurelta osin! Aurinkoa aina kaipaan, nyt se liikuskelee taivaalla lähentyen taivaanrantaa, hämäränhyssy tulee jo aika aikaisin!

      Poista
  6. Minulla ei viihdy kuin narsissit, tulppaanit syö aina myyrät. Enään en yritä niitä kasvattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi! Kevät on onneksi ilman sipulikukkiakin kaunis!

      Poista
  7. Lumikelloja pitää saada :)

    Pikaista paranemista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninni! Onneksi on lankaa varattuna paljon, nyt on aikaa kutoa ja lukea!

      Lumikellot ovat ihania, laitan niitä sellaisiin paikkoihin missä lumi sulaa ensimmäisenä :D ensimmäiset kevätkukkijat!

      Poista
  8. Eurobulbs on ollut erittäin hyvä, edullinen ja varma sipulien laatutoimittaja. Tulossa on sieltä minullekin vähän maahan pantavaa. Valikoima on siellä... upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi samaa mieltä, valikoima on monipuolinen, edullinen ja ihana, ja juurikin noita pikkunarskuja löytyi vaikka kuinka paljon! Laatu ja hinta kohdillaan, silloin kalliinpuoleinen toimitusmaksukaan ei niin kirpaise!

      Poista
    2. Kimppatilluuksena kavereiden kanssa voi ylittäää tuon maagisen toimtusmaksurajan. Sipulit on sieltä priimaa.

      Minä olen upottanut magnoliani jokirannan myyränmellastusalueeseen katiskavarkolla vuorattuun istutuskuoppaan. Ei etene myyrät siitä kohin.

      Poista
  9. Sinulla on tiedossa keväällä mahtava kukkaloisto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tosiaan toivonkin, viime talvi vei kukkia niin paljon mennessään!

      Poista
  10. Vau! On sinullakin kevääksi paljon ihanuuksia. Minulla on yksi taimikassillinen odottamassa istuttamista. Yli puolillaan oleva taimikassillinen on piiloteltu jo multiin. Minä siis lasken istutukset taimikassittain, en kottikärrittäin.

    Sinulla taitaa olla jo valmiiksi ihania kevätkukkijoita. Näin muistelen. Itse haluan joka syksy lisää sipulikukkijoita, koska ei ikinä tiedä, mitkä selviää talvesta ja mitkä eivät. Tulppaanit ovat minun heikkouteni, mutta meillä ei olekaan myyriä. Toki niiden lisäksi laitan joka vuosi muitakin sipulikukkia.

    Paranemisia polvelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanuuksia tilasin, hurmaannuin jälleen kerran, tässä on onneksi vielä hyvin aikaa saada kaikki maan syliin ennen talven tuloa!

      Joka vuosi olen hiljalleen sipulikukkia lisännyt ja kotimme on mäellä, joten ne aika hyvin ovat talvehtineetkin, tosin viime talvi vei mennessään yhtä ja toista ja se harmitti ja siksi päätin laittaa pikkusipuleita nyt enemmän tänä syksynä...jokusen isommankin :D Tulppaanien ystävä en kovin ole, vaikka ovathan ne niin kauniita, tosin metsätulput ja villitulput ovat mieleeni ja niitä meillä kasvaa siellä täällä :D

      Kiitos Vaalean Vihreää!

      Poista
  11. Ihanaa loistoa sinulle tulossa. Mä tykkään kaikista kevään kukkioista mutta sellaiset matalat ja levistyvät vievät ehkä sittenkin voiton..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä odottelen, viime talvi vei mennessää vallankin narsisseja, kaikki hyasintit ja paljon helmihyasintteja ja se harmitti! Matalista ja levistyvistä minäkin tykkään, isomummu kun asui tällä paikalla, hänellä kasvoi mattoina skillaa ja posliinihyasinttia, rakentamisaikana kun maata möyrittiin kaikki katosivat, mutta hiljalleen lisäillen saan sinisen maton joskus takaisin :D

      Poista
  12. Maassa on vasta lumikellot. Ja suurin osa niistä, joita ei vielä ole maahan laitettu, on tulpaaneita, en vain voi vastustaa niitä:)
    Vaikka pikkuiset ja narsissitkin ovat kyllä ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tulput tosi ihania, mutta koen ne jotenkin lyhyaikaisiksi ja työläiksi...nostatko niitä syksyisin ylös maasta? Villi- ja metsätulpuista tykkään paljon ja niitä meillä kasvaakin ja niitä lisäilen! Mutta narsissien ystävä olen ollut jo ihan lapsesta asti :D

      Poista
  13. Moi. Kyllä tuossa hetki menee kun olet saanut kukkasipulit istutettua. Keväällä sitten uurastus palkitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mutta keväällä nautiskelen kukinnasta ja toivon ettei tule niin hankalaa talvea kuin viime talvi oli, että kukinta onnistuisi!

      Poista
  14. Moi. Sinulla on taas keväällä luvassa upea kukkaloisto. Ei ole tullut istutettua vielä mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti, sitä jo haaveissa odottelen! Aikaa on vielä istuttaa, maa on vielä aika lämmin!

      Poista
  15. Oi, ihastuttavia löytöjä olet tehnyt! Eurobulb on tosi kiva ja sipulit kyllä hurjan edullisia verrattuna täällä myytäviin. Näitä keväisiä sipulikukkia ei vain voi olla koskaan liikaa, satsaus kannattaa. Minä selailen jo ensi kevään bulb-tilausta mielessäni :) Näihin jää niin ihanasti koukkuun. Siellä on sinulla jo kasvivauvat peiton alla. Ihania syyspäiviä toivotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiitos Sinulle kun johdattelit minutkin sipulikukkien taivaaseen! Hinnat ovat niin edullisia ja sipulit olivat terveitä ja tuoreita tullessaan, valikoimaa riittää vaikka kuinka paljon...tilattavaa jäi ensi vuodellekin! Tämä tosiaan koukuttaa ihanasti, haaveiltavaa riittää :D :D

      Sipulikukkia ei ole tosiaan koskaan liikaa!

      Poista
  16. Bloggeri totteli sentään, kirjauduin lukijaksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että totteli ja tervetuloa lukijaksi! Yritin kirjautua sinunkin lukijaksi, mutta bloggeri temppuili...yritän uudelleen :D

      Poista
  17. Voi, millaisia herkkuja olet multaan kätkemässä. Taidanpa seuraavalla kerralla käydä itsekin Eurobulbin sivuilla, sillä minusta tänä vuonna näiden kotimaisten tarjonta oli jotenkin kovin vaisua. Vai kuvittelenko vaan? Keväällä päätin, että on istutettava yhä enemmän juuri niitä pikkusipuleita, ja niihin panostinkin. Vaan enemmänkin olisin halunnut.

    Tsemppiä polven paranemiseen. Polvet kun ovat puutarhureilla erittäin tärkeä elementti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eurobulbin tarjonta oli huikean monipuolista ja hinnat edullisia, korvaten ehkä korkeahkon postimaksun mennen tullen. Aluksi kun siellä surffailin ajattelin että onpa vaatimatonta kunnes keksin availla kuvakkeita ja - taivas aukesi! Ihanuuksia ihanuuksien jälkeen! Hurmaannuin siis! Sipulit olivat hyväkuntoisia ja tuoreita kun sain paketin, kuin joululahjan! Olet kyllä niin oikeassa - kotimaan tarjonta tuntuu hyvinkin vaisulta ja itseään toistavalta!

      Kiitos! Nyt on paras antaa kortisonin vaikuttaa, pärjään sitten taas hyvin, siivousleikkaus onkin ensi kuulla ja sitä ennen pitää saada monta puuhaa tehtyä! Polvet ovat tosiaan tarhurille tärkeät, hyvät saranat :D

      Poista
  18. Ihastuttavia sipulikukkia. Kakkoskuvan keltaiset kukat, käenrieskoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seita! Viime talven pakkaset veivät niin paljon sipulikukkia mennessään, että päätin laittaa tänä syksynä niitä enemmän kasvuun, kaipaan ensimmäisiä kevätkukkijoita ja piippoja lumen sulattua!

      Käenrieskojahan ne ovat, tuolla omenapuiden alla niitä kasvaa paljon ja isomummulta säilyneitä skilloja ja posliinihyasintteja on niiden kaverina :D

      Poista
  19. Vau mikä määrä sipuleita. Ja kukkaloisto keväällä. Eikö myyrät juhli noiden kanssa vai kuuluvatko niihin, joita eivät syö. Minä annoin myyrille periksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toisaalta niitä ei nyt ihan mahdottoman paljon olekaan ja ajattelin josko narskuja vielä hiukkasen... Meillä riittää myyriä, mutta meillä kukkamaat on rajattu suurelta osin isoilla kivillä niin ettei myyrät ole hoksanneet mennä sinne touhuamaan vielä ja kissatkin ottavat osansa, ovat tehokkaita. Narsisseista myyrät eivät oikein välitä ja minä en kovin paljoa tulppuja kasvatakaan, jotka taas ovat myyrien herkkua eli tasapainossa on toistaiseksi pysytty!

      Poista
  20. Ihanan kukkafani siellä. Tulppaani ton ihan ykkösiä täällä, kakkosina kielo ja sitten tulee auringonkukka ja heh en kait sitten hirveästi muita kukkia tiedäkään eli ties vaikka tuo rakkaus noihin kolmeen perustuu tiedon hurmaan. Ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania kukkia nuo kaikki, tulppuja en juurikaan kasvata , mutta maljakossa ne ovat ihania, niin ja ne pionit, nekin ovat ihania :D kielojen ja auringonkukkien lisäksi ja vielä ihania ovat ..... no niitä on paljon ja hurma iskee lisää!

      Kiitos Tiia!

      Poista
  21. Kyllä on taas kaunista tiedossa keväälle! Ja paljon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talven jälkeen odotan niin innolla piippoja, nousevia nuppuja ja kukkia, viime talvi vei niin paljon mennessään, että nyt on paikkaussipuleita laitettava, tosin aika maltillisesti vielä...

      Poista
  22. Ihania sipuli-ihanuuksia olet hankkinut! Minäkin olen tänä syksynä varustautunut myyriä vastaan. Vuorasin tulppaanien sipulit kelta & lehtolaukkojen sipuleilla. Minäkin rakastan noita keikkia villitulppaanilajikkeita, ne on niin sieviä ja kestäviä.

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!