Kivipellon Saila

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Huomenna töihin

Tänään Kivipellon isäntä tuli luokseni ja sanoi, huomenna töihin! Niin, vastasin, huomenna! En ole ajatellut töihin paluuta koko lomamme aikana, tuntuu kuin olisimme viettäneet mukavaa yhteistä lomaa kauan...kauan!

Meillä oli ihana loma, herkkupaloja siitä joskus laittelen tänne blogiin. Mutta sadonkorjuukin on ollut hyvin tärkeää lomani aikana...kaikkea talven varalle. Iän myötä olen innostunut säilöntään ilman pakastinta yhä enemmän ja umpiointiin viehätyin kauan sitten Camilla Plumin tomaattiohjeiden myötä. Nyt umpioin härkäpapuja! Uskon että säästän näin energiaa, meillä on erinomainen kellari!

Keräsin kottikärryllisen härkäpapuja.
Kivipellon isännän kanssa ne silmittiin, puolet säilöön ja puolet siemeneksi. Vuosia olen kasvattanut 'Kontua', mutta hiljalleen aion siirtyä näihin isosiemenisiin lajikkeisiin. Tässä siis vanhaa tuttua 'Hangdownia', 'Karmazynia' ja valkosiemenistä lajiketta, jonka nimi on painunut unohduksen lumien alle!
Siemeneksi, raikas punainen on lajiketta 'Karmazyn'

Jatkojalostukseen, siis käytännössä pelkkää proteiinia ja kuitua!
5 min ryöppäys ja valutus

Pavut pestyihin lasipurkkiin, ripaus suojaa...olisi voinut olla enemmänkin ja vettä niin että pavut peittyvät. Purkit uuniin ja kansi päälle. Kantta ei saa laittaa kiinni tiukasti, jottei purkit räjähdä, tarvitaan höyrylle poistumistie. Uunissa lämpöä noin 110 astetta. Annoin papujen olla uunissa noin tunnin. Sammutin uunin. Nostin purkit uunista ja suljin huolella. Laitoin ne sitten takaisin uunin jälkilämpöön tekeytymään. Purkkeihin tuli alipaine. Koska sormissani on huonot voimat, en saanut kaikkia purkkeja kunnolla kiinni ja siten alipainekin jäi tulematta. Laitoin tänään muutaman purkin vielä kylmään uuniin, uunin päälle 110 asteeseen, annoin niiden lämmetä kunnolla ja sitten isäntä tuli sulkemaan purkit. Koska uuniin piti saada ruokaakin paistumaan, nostin purkit sivupöydälle...hetki kului ja 'naks' purkkiin tulikin sitten alipaine ja se takaa säilyvyyden.

Neste oli muuttunut hieman harmahtavaksi, mutta se ei haittaa. Papuja voisi maustaa monella tavalla purkituksen aikana, mutta ajattelin maustaa ne vasta ottaessani ne käyttöön niin keittoon, patoihin tai ihan marinoimalla lisäkkeeksi tai salaattiin! Suosittelen! Näin säilön tomaattejakin, mutta purkkiin voisi laittaa vaikka keittopohjan syksyn sadosta, talvella sitten tyhjentää purkki kattilaan, lämmittää ja mahdollisesti soseuttaa...pikaruokaa!

Viimeiset kurkutkin kasvihuoneesta korjasin, viimeinen ämpärillinen. Keräsin ihan pikkuisetkin joulupöytää varten!

Säilön kurkut ihan tavallisen kaupan mausteseoksen kanssa, tuunaan lientä hiukan! Meillä pidetään vähäetikkaisista makeista kurkuista, välillä sujautan joukkoon valkosipulin kynsiäkin!
Ainakin seitsemän ämpärillistä näin olen säilönyt ja kaikki hupenevat talven aikana!

Joulupöytään tulevat nämä pikkuiset, valmiiksi purkitettuna kauniisiin purkkeihin!

Päivä hurahti, loma hurahti...loma oli oikeaa lomaa, hanimuunia ja täynnä ihania juttuja!
Mukavaa uutta viikkoa!




36 kommenttia:

  1. Moi. Oho mikä papu ja kurkku sato. Talven mittaan niitä on kiva nauttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satoa tuli oikein mukavasti talven varalle säilöttäväksi!

      Poista
  2. Moikka. Upea sato. Kiva nautiskella talvella. Hyvää alkavaa työ viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matti Juhani! Talvella on mukava herkutella kesän sadolla ja muistella lämpimiä päiviä.

      Poista
  3. On upeaa satoa. Olispa minulla kellari!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kesä on antanut hyvin satoa! Kunnon kellari on aarre!

      Poista
  4. Mieletön sato! Kesän uurastuksen palkinto! Katselin tänään telkkarista Camilla Plumin syltyn umpiointia;-)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Camilla Plum on mielenkiintoinen puutarhuri ja kokki, olen aika monena vuonna hänen niin puutarha- kuin ruokaohjeita katsellut ja paljon vinkkejä saanut, kuten tuon umpioinninkin!

      Satoa tuli kiitettävästi!

      Poista
  5. Ooh, mikä papusaalis. Hyvä tapa säästää energiaa umpioimalla. Ja mahtava kurkkusato, nuo maistuvat varmasti herkulliselle. Lomanne kuulosti ihanalta, taas jaksaa painaa hommia ja pyörittää arkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli tosi kiva ja monivaiheinen, mielenkiintoinen loma ja sen voimalla jaksaa taas syksyn touhuja :D

      Olen hiljalleen alkanut säilömään 'vanhanaikaisestikin'. Papuja tuli ja niitä jäi vielä peltoonin, puput niiltä talvella syö.

      Poista
  6. Mahti sato kurkuista ja härkäpavuista!

    Mukavasta lomasta saa voimia jaksamiseen pitkäksi ajaksi! Mukavaa alkavaa työviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satoa tuli kummastakin erinomaisesti ja riittää pitkälle talveen.

      Loma oli niin kiva :D

      Poista
  7. Voi miten ihana tarina ahkerista ja rakastuneista ihmisistä. Kissat kaupan päälle ;)

    VastaaPoista
  8. Tämnä on oikeata ekoilua, sadon kasvatusta, säilöntää ja luomusäilytystä kellarissa! Ja kaikeksi lisäksi, ihania herkkuja pöytään pitkin talvea! Antoisaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Olen hiljalleen alkanut säilömään taas tuollain vanhanaikaisesti muutakin kuin mehuja ja kurkkuja, meillä on tosi hyvä kellari!

      Poista
  9. Noitten papujen mittasuhteet näki oikein vasta kun katsoi niitä purkeissa - mahtikokoisia ovat. Kyllä nyt on talveksi ehtaa luomueinestä :) Loman loppu on aina yhtä yllättävää, miten se aika taas menikään näin nopsasti... Mutta hienoa on palata töihinkin, kun oli mukava loma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pavut ovat niin reippaan kokoisia tosiaan!

      Loma menee usein hyvin nopeaan, nyt tuntui kuin olisin ollut pois töistä kauan! Toisaalta oli mukava palata töihin, vaikka haikeudella aamuauringon noustessa ja kauniin päivän sarastaessa sekä puutarhan kutsuessa lähdimme töihin :D Loma oli hyvin onnistunut!

      Poista
  10. Hei plumpsautatko sen pavun sisäosan ulos vai säilötkö sellaisenaan? Olen päätynyt plumpsauttelemaan koska kuori on aina nin kova, mutta umpiointi ehkä pehmentää senkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En plumpsauttele pavun sisältöä pois, olen kuituihmisiä henkeen ja vereen, umpiointikin pehmentää kuorta mukavasti!

      Poista
  11. Voi sinua ahkeraa. Säilönyt olet jo vaikka mitä hyvää. Ja työt vaan taas alkoi,vaikka kyllä sä et joutaisi töihin lainkaan! tekemistä riittäis. Nöpö ja Sulo ovatkin näköjään päättäneet ottaa rennommin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän työt alkoivat, vaikka tosiaan kotona olisi puuhaa riittänyt, poikien loma jatkuu, vaikka molemmilla on kuitenkin myyräpäivystys!

      Poista
  12. Onpa paljon satoa! Ihana, kun loma onnistuu. Siitä saa voimaa pitkään syksyyn ja talveen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satoa on tullut niin paljon, kesä oli kuitenkin niin hyvä! Loma antaa tosiaan voimia pitkälle syksyyn ja talveen!

      Poista
  13. Mukavan loman muistoilla elää pitkälle talveen. Samoin noilla eväillä varmistuu ruoka jos toinenkin. Onko teillä maakellari vai millainen? Kunnon kellari on kyllä uskomaton aarre. Nyt jos rakentaisin, investoisin kunnon kellariin. Sellaista olen kaivannut monen monta kertaa ja tulen vielä kaipaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille kertyi paljon mukavia lomamuistoja ja kokemuksia! Meillä on hyvä maakellari, sen teimme heti kun talo oli valmistunut ja se ollut kovassa käytössä!

      Poista
  14. Aika jyty energiaa taitaa olla noi pavut. Komeita kurkkuja ja kurkkusäilykettä.

    VastaaPoista
  15. Hienoja säilykkeitä, kelpaa talvella nautiskella! Tosiaankin kun olis kellari, niin voisi edes pottuja kasvattaa varastoitavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä on kunnon maakellari, teimme sen heti kun talo oli valmis, vanhan kellarin paikalle. Siellä riittää tilaa niin perunoille, juurikkaille, säilykkeille ja kukkien juurakoille.

      Poista
  16. Ohhoh, oletpas saanut härkäpavuista mojovan sadon! Sinullahan taisi ollakin niitä kasvamassa kokonainen pellollinen, hienoa <3 Ja kurkkuja -ah ja nam kyllä kelpaa niitä sitten talvella nautiskella, on ne vaan miljoona kertaa parempia kuin kaupasta ostetut!
    Hyvää ja mielekästä työhönpaluuta sinulle, niinhän se tahtoo olla että sinne töihin sitä loman loputtua täytyy palata mutta kuten sanoit lomallasi ehdit tehdä vaikka mitä ja ihania elämyksiä sait joten töihin palaa hyvillä mielin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Härkäpapu on ihana kasvi kaikkiaan, hyvää maanparannukseen, kaunis kukka ja kasvi, satoisa, maata peittävä ettei tule niin paljoa rikkojakaan ja tosiaan nuo pavut ovat ihania, purkillisen umpioituja papuja voi laittaa joko ruokaan, keittoon tai marinoida yrttien kanssa, tulee hyvää! Kurkut mulla kasvaa kasvihuoneessa, joten sato on taattu ja teen niitä paljon niin perheelle kuin tuliaisiksikin :D

      Loma oli niin ihana, paljon kaikkia kivoja juttuja täynnä ja isännän kanssa on niin mukava seikkailla maailmalla kuin olla kotona puuhastelemassa, voimia antoi syksyyn!

      Poista
  17. Onpa komea härkäpapusato. Karmazynia olen minäkin kasvattanut juurikin värin takia. Mutta yhtä hyvin se maistuu kun vihreätkin. Viimeisessä kuvassa lienee väsyneet säilöntäapulaiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sato oli niin onnistunut! Tykkään härkäpavusta ja tuon saman ihanan punaisen värin takia kasvatan Karmazynia!

      Pojilta säilöntäpuuhat veivät voimat, Nöpö oikeastikin oli kanssani niin keräämässä kuin silpomassa papuja!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!