sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Messuilla

Olen aika nirso puutarhamessuilija...odotan että puutarhamessuilla on puutarha-asioita: taimia, lisää taimia, puita, kasvi-ihanuuksia, ruukkuja, innokkuutta, grillatun makkaran tuoksua! No näitä kaikkia löytyi Uudenkaupungin puutarhamessuilta eilen! Kannatti taas tehdä päiväretki! Sää oli suosiollinen. Kotoa sydänmailta lähtiessä oli jopa lämmintä, mutta ison veden rantaan päästyämme ilma oli raikas, viileä, mutta ei haitannut, olimme toki varautuneet viime vuodesta oppineena.

Pitkä kuvakertomus näkemästämme ja kokemastamme, kotimatkalta vielä tulossa toinen postaus! Olemme yhdessä tyttären kanssa kuvanneet postauksen kuvat.

Tämä oli meitä vastaanottamassa. Ihania nuo astiat kerrassaan, lapsuuden muistoja tuovia!
Tuunattu polkupyörä.

Lisää ihania astioita.

Mikähän vempain tuo mahtaa olla?
Pokasahan vierellä rautapadoissa mehitähdet kuin kotonaan!
Ja sitten taimia, taimia ja lisää taimia! Oli tosi paljon taimien myyjiä, osa varmaankin kotipihastaankin jakotaimia ottaneita ja lisäksi siemenestä taimettaneita, myyjiä oli monta. Oli taimipöytiä ja perävaunuja taimia pullollaan. Olen vain niin arka ostamaan muilta kuin luotettavilta taimituottajilta taimia, pelkään niin etanoita ja kotiloita, jotka eivät vielä Kivipeltoa ole saavuttaneet.
Toki paikalla oli taimistojakin, joihin kyllä vielä luotan! Kukkia oli ihan valtava määrä myynnissä, samoin vihannesten ja yrttien taimia.


Kaikenlaista mukavaa oli tarjolla...

Tarhureille hellehattuja.
Pikkutaimia ja luutia.
 Lintujen kylpyaltaita. Näihin ihastuin, niitä voi tilata täältä.
 Ja sitten lisää...


Sitten taimiherkut! Vakka-Taimen aarteiden osastolta lähti mukaa kaksi kassillista taimia! Tosi herkkuja! Ihanuuksia! Osastolla tapasin yllättäen myös Saaripalstan Sailan! Olipa kiva tavata!!


Maariankämmekkä, muutti meille.
Tämäkin muutti meille!

Ja sitten eläinosastolle! Pieniä ihanuuksia! Suuresta sonnista ei tullut kuitenkaan kuvaa, se oli tosiaan iso!!


Ihana minipossu.

 
Nautin, nukun, nautin, nukun...kaveri vieressä toimii samoin!
Hienot villahousut!
Messuilla oli varmaan jokaiselle jotakin, niin talopaketeista aina polkypyöriin ja kanootteihin, taimia unohtamatta ja väkeä riitti! Ruokapaikkoja oli tarjolla: salaattia, burgereita, pyttipannua, makkaraa, oluttelttaa ei ollutkaan.

Oli niin mukava lauantaipäivän messuilureissu.

Uudestakaupungista huristelimme Raumaa ja Vuorelan puutarhaa kohden. Puutarha on käymisen arvoinen paikka, siisti, taimet erittäin hyvin hoidettuja ja palvelu pelaa! Taimisto hinnat ovat hyvin edulliset verrattuna meidän alueen taimien hintoihin! 

Päivän kohokohta, taimistolla tapasin ystäväni Marjan, oli niin kiva nähdä pitkästä aikaa! Suunnittelimme yhdessä ensi kuun bloggaritapaamista! Voi että, odotan tuota tapaamista niin paljon! 

Olipa ihana lauantai! Mukavat messut, mukavia tapaamisia, mukavaa tyttären kanssa seikkailla, peräkontti täynnä kukkia ja yrttejä, voiko tarhuri enempää toivoa!

Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!

40 kommenttia:

  1. Oikein viihtyisältä vaikuttaa.
    Ihania kuvia myös aiemmissa postauksissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! Messut olivat odotusten mukaiset jälleen!

      Poista
  2. Moi. Oli kiva katsella näitä upeita kuvia. Pyörä oli aika hauskasti tuunattu. Kumma vekotin näyttää jollekkin jauhimelle. Liha, kahvi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sami! Tuollaiset pikkumessut ovat ihania, jokaiselle jotakin ja tänä vuonna paljon taimia, joka sopii minulle. Oli myös ihania kanootteja ja maastopyöriä, sekä käsilaukkuja :D

      Kiitos vinkistä, oli outo vekotin kyllä, mutta kaunis!

      Poista
  3. Moikka. Kylläpäs oli upeita kuvia messuilta. Tuunattu pyörä oli kyllä upea. Vempain vaikuttaa venttiilille mutta ei taida olla. Myllyissä taisi olla veivit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matti Juhani! Tykkäsin pyörästä myös, on varmaan aikaa kulunut sen tuunaamiseen :D Outo oli vekotin mutta kaunis!

      Poista
  4. Omenalajike jota mietit edellisessä postauksessa kuulostaa minusta valkeakuulas puulta. Varsinkin läpikuultavuus, mehukkuus ja se omena on sanan mukaan valkea. Kypsyy aikaisin. Todella onnistunut messupäivä on teillä ollut. Lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lukija! En usko että olisi valkea kuulas, koska hedelmät ovat aika punasävytteisiä, hyviä ja mehukkaita kyllä! Kiitos kommentistasi, messupäivä oli tosi kiva :D

      Poista
  5. Kyllä täytyy minunkin ottaa kevätohjelmaan jatkossa jotkut puutarhamessut. Niin ihanalta kuvissasi näyttää!
    Täällä ropsuttelen talon itäseunustaa juuri uuteen uskoon. Ihanaa aikaa tämä kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on niin ihanaa aikaa ja se kuluu siivillä! Kiitos, meillä oli niin mukava messumatka! Isoilla messuilla tarjonta ei vastaa toiveitani, standipaikat ovat niin kalliita, mutta nämä pikkumessut ovat ihania ja niin suositeltavia! Kannattaa laittaa kevätohjelmaan ihan varmasti!

      Poista
  6. Kiva kuvasarja! Olin tuolla viime vuonna, mutta tänä vuonna en valitettavasti päässyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! Tänä vuonna oli taimien myyjiä paljon enemmän ja ruokailuun oli panostettu ja valikoimaa riitti laidasta laitaan! Mukavaa oli :D

      Poista
  7. Hyvän tuulen messut!
    Ihanat siilit!
    Maariankämmekkä on mielenkiintoinen tuttavuus. En tunnistanut sitä toista uutta kaveriasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messuja odotin enkä pettynyt, matka kaikkineensa oli niin mukava! Siilit olivat hauskoja! Kotimaisia orkideoja oli myynnissä niin tuo maariankämmekkä kuin valkolehdokki ja ne molemmat muuttivat meille, olin ihan innoissani! Tuo toinen uusi kaverini on karhunlaukka, sitäkin olen suunnitellut kauan hankkivani! Suurin herkku...no kaikki oli...mutta ainokainen myyntipöydällä, kuningasatsalea! Että olin niiiin innoissani! Vakka-Taimi ei pettänyt taaskaan valkikoimallaan...

      Poista
  8. Kuulosti aivan täydellisiltä messuilta. Koko perheelle jotain nähtävää. Olen jonkun muunkin kehuvan kyseisiä messuja, joten ensi vuonna lähden ehdottomasti tuonne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan niin viherpeukalolle paljon herkkuja, eläimiä, taloja, kanootteja, pyöriä, käsilaukkuja, herkkuja, muovipusseja...vaikka mitä! Mukavat pikkumessut, ensi vuonna menemme sinne tyttären kanssa jälleen!

      Poista
  9. Ihanan kuuloinen messureissu!
    Täälläkin odotellaan kovasti ensi kuun tapaamista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella! Kaikkea kivaa löytyi! Suurin herkku oli Vakka-Taimen myyntipöytä :D

      Aika kuluu onneksi joutuin ja pian tapaamme ja saamme puhua puutarhaa!

      Poista
  10. Ihanilta messuilta kuulosti ja löydöt hienoja. Minäkin niin tykkään tuosta romuromantiikasta, söpöjä asetelmia. Ja voi mitä possukoita ja nassukoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat sellaiset koko perheen messut, jossa on kaikille jotain kivaa ja plussana tietenkin ihanat taimet! Kolme tuntia vierähti meillä siellä aikaa vaikka pikkumessut olivat kyseessä, mutta joka paikka piti tutkia :D

      Poista
  11. Kiva että teillä oli hyvä messureissu;-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu onnistui hyvin ja kotimatkalla oli kaksi mukavaa pysähdyspaikkaa vielä lisäksi :D

      Poista
  12. Olipa teillä mukava reissu. Ja ihan kunnon muuttokuormankin sieltä mukaasi onnistuit järjestämään. Lintujen kylpyaltaat ovat ihastuttavia. täytyy heti kohta mennä niitä kurkistamaan. Kiva, kun vinkkasit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messut olivat niin mukavat ja Vuorelassa piti oikein sovittaa että kaikki mahtui autoon, mitä oli ostettu! Harmi ettei tullut otettua kuvaa peräkontista ja takapenkin jalkatilasta :D Edullinenkin matka oli kaiken lisäksi! Mukava päiväretki! Niihin lintujen kylpyaltaisiin ihastuin myös ja ajattelin sellaisen tilatakin.

      Poista
  13. Jokaiselle jotakin -messut :) Vakka-Taimeen tässä suunnittelen reissua itsekin, kun en sinne bloggaritapaamiseen päässyt, niin pitää mennä sitten erikseen. Ostoslistaa olen yrittänyt valmistella, mutta vaikea tietää, mitä taimia siellä tällä hetkellä löytyy. Kiitos messukuvista ja -tunnelmista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi ettet päässyt, olisi ollut kiva tavata, mutta onneksi Vakka-Taimeen aina pääsee, se on paratiisi, jossa ei ole kiellettyä hedelmää :D Mulla on sellainen lista, mikä heillä oli messuilla, laittaisinko sen tulemaan Sinulle? Listassa on ainakin talven hengissä pysyneet ja messuhinnat, jotka tarhalla ovat huokeammat!

      Poista
  14. Työkaverini on kotisin Uudestakaupungista ja hän näitä messuja aina kehuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehut eivät ole tuulesta temmattuja, ainakin minä pidän näistä pikkumessuista, siellä on jokaiselle jotakin ja ihanuustaimia!

      Poista
  15. Messuilla on aina niin ihanaa käydä.. paljon kaunista olet kuvannut♥

    VastaaPoista
  16. Tosiaan, siellä oli myös makkaran tuoksua, jossain vaiheessa huomasin, mutta ei voinut siihenkään keskittyä, kun oli niin paljon taimia tutkittavana. Ihanat messut, joka vuosi yhtä ihanat. Viime vuosi jäi väliin ja olin skeptinen tästä yhteismessusta, mutta vaikka kasvimyyjiä oli silloin enemmän, kun nämä olivat vain Kukkamessut, oli valikoima nytkin ihan riittävä. Enemmänkin olisi saanut olla, mutta kädet eivät enää olisi riittäneet.
    Oli tosi hauskaa tavata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makkara meni meiltäkin sivu suun, piti tutkia ja katsella hyvin tiiviisti! Ihanat oli messut ja ainakin viime kevääseen verrattuna taimikaupat oli keskitetty hyvin heti sisääntuloon ja myyjiä oli enemmän tällä kertaa, olen vain niin arka ostamaan kun pelkään niitä kotiloita niin kovin, ammattitarhureihin vielä luotan. Saalis oli ihana! Enemmän taimimyyjiä tosiaan olisi saanut olla, virolaiset olivat poissa, heillä oli viime vuonna ihania saniaisia! Mulla oli 'muuli' mukana, joten taiminyssyköitä kertyi ja yksi käsilaukku :D :D

      Oli tosi hauska tavata, no kuukauden päästä sitten tavataan taas!

      Poista
  17. Pitäisköhän ensi vuonna ajella Uuteenkaupunkiin, vaikutti kiinnotavalta tapahtumalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä suosittelen, ainakin minä viihdyin tosi hyvin jälleen ja tyttären kanssa ensi vuonna sinne taas menemme, yhdistämme retkellemme myös Vuorelan, jossa kannattaa käydä!

      Poista
  18. Lintujen kylppäri pysäytti minut - voi miten ihana. Samoin kuin tuo minipossu. Ja valkovuokot - kai ne valkovuokkoja ovat? Ihana olla matkaoilla kanssasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylppäriin ihastuin minäkin! ...ja possut ovat niin ihania, aina :D Valkovuokot olivat kerrottuja ja niin ihania, mulla niitä on jo kasvamassa mutta aina niitä kuvaan kun ovat niin kauniita!

      Kiva kun istuit vuorollasi olkapäälläni reissun ajan, ilmankos olin niin iloinen! Tulen taas vuorollani olkapäällesi kun lähdet reissuun :D

      Poista
  19. Voi että miten hieno messupäivä ja mitä kaikea ihanuutta! Oisinpa saanut olla mukana!

    VastaaPoista
  20. Ihania värejä, kasveja nuo siilit!!
    Kivat messut totisesti!
    Lempeää viikonloppua!

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!