perjantai 7. marraskuuta 2014

Rati riti ralla

Tarkoituksena oli tänään kuvata alppikärhöjä, jotka kiipeävät vanhoja omenapuita pitkin korkeuteen, mutta suunnitelmiin tuli vähän muutoksia.


 Muuten kaljuissa omenapuissa vihertää vielä kiipeävien kärhöjen lehdet. Nyt omenapuut ovat kauniisti lumen peittämiä, vähän kyllä pilkistää kärhöjen vihreät köynnökset tummentuvan illan alkavassa sinisessä hetkessä.



 Minusta keväällä on aivan ihanaa, kun omenapuut kukkivat ja vaaleanpunaisen Willyn ja vaaleansini-valkoisen  Helsinborgin kukat kukkivat yhdessä omenankukkien kanssa. Omenapuita on viisi ja kaikkien juurella kasvaa kärhöt, olen yrittänyt luoda puutarhasta lehtomaista, projekti on vielä kesken. Puiden alla kasvaa siis jo mainitsemani kaksi alppikärhöä, lisäksi ihana kerrottu valkoinen Alba Plena, kuin lumipallo on sen kukka, jalokärhö Piilu, viinikärhö Purpurea Plena Elegas ja Flammula-rhmään kuuluva Mandhurica, lumipilvi. Kärhöjä on vielä muitakin, mutta niistä sitten myöhemmin lisää. 

 


6 kommenttia:

  1. Lumiseksi maisema muuttui.. oispa meilläkin maa valkoinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta tuli kyllä melkoisesti ainakin 10 cm, ainakin hetken talven tuntua, ensi viikoksi luvattiin taas lämpenevää.

      Poista
  2. Sulla on hurjan komeat omenapuut, kelpaa niissä kärhöjen kiipeilläkin. Varmasti näyttää hurmaavalta keväällä!
    Mullakin on tuo Piilu, en ole sille keksinyt oikein paikkaa, kun omppupuutkin ovat vielä niin pieniä.
    Mantsurian kärhö on niin hieno, vihdoin sain viime kesänä kaksi yksilöäni kunnon kasvuun. Lumikärhö on myös aivan ihana, mahdottoman nopeakasvuinen ja runsaskukkainen :)
    Meilläkin satoi viime yönä lunta, niin kauniiksi muuttui maisema, parissa päivässä lumi varmaan taas häipyy....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakensimme talon isännän mummulan paikalle, kun isovanhemmista aika jätti. Omenapuut on 40-luvulta ja siinä on yksi vuonna 1949 maatalousneuvojan ymppäävä perheomenapuu, kolmea sorttia siinä kasvaa. On meillä muutama pienikin puu, mutta näitä vanhuksia ollaan hoideltu ja ne tuottavat melkoisen sadon joka vuosi. Kärhöt on kyllä ihania ja nämä pienikukkaiset ovat mieleeni enemmän kuin jalokärhöt. Vuorikärhön olisin halunnut, mutta asun liian pohjoisessa, talvettaa se pitäisi kellarissa. Muutaman kärhöhankinnan aion tehdä taas keväällä, tilasin viime keväänä Kivistikin tilalta Eestistä näitä ja viiniköynnösten taimia, taimipassi oli viiniköynnöksille kunnossa ja taimet oli valtavan hyväjuurisia. Talvinen maisema on kyllä kaunis!

      Poista
  3. Taas uusi idea, jota en olisi itse keksinyt. Omenapuuhan on loistava tuki kärhöille. Näky on varmasti satumaisen ihana. Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kiipeilevät kärhöt omenapuissa ovat kauniita niin kukinnan aikana kuin muutenkin. Näiden metsäkärhöhen tyvi täytyy vain talveksi suojata havuilla, ne on pupujen herkkua!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!