lauantai 1. maaliskuuta 2025

Keittiön ikkunalla

Maaliskuu maata näyttää, sanottiin ennen. Nyt olisi voinut sanoa, että helmikuukin on maata näyttänyt jo hyvän tovin, mutta nyt on tällainen talvi ollut tähän asti, toisenlainen ja lempeämpi kuin viime talvena koettiin. Vuodet eivät ole veljeksiä, toisaalta onneksi.  

Mutta keittiön ja terapiahuoneen ikkunalle. 

Meillä pelargonit viettävät talvensa sisällä. Soveliasta talvetuspaikkaa muualla meillä ei oikein ole ja melko hyvin ovat ikkunoillakin viihtyneet.



Paljon on leikattavaa.


Hiljalleen olen alkanut ottamaan pistokkaista. Pyrin olemaan pistokkaiden otossa maltillinen, leikatessa pelargonioita hurmaantuu joskus niin, että maltti meinaa unohtua. Vasta muutamasta pelargoniasta pistokkaan olen ottanut, jatkoa seuraa.


Pelargoniat ovat ihania! Erityisesti kotimaiset perineruusunnuppupelargonit ovat vieneet sydämeni, ne vain ovat ihania ja kestäviä!





Toki muitakin kaunottaria löytyy ikkunalta ja joskus naurattaa, että olenkohan alkanut 'keräämään' naistennimisiä pelargonioita paikannimisten lisäksi - löytyy Irja, Maija, Kaarina, Alavieskan Hilda, Alastaron Helena, Ida-mummu... paikannimiä Muolaa, Jyväskylä, Pelkosenniemi, Ranua, Säkkijärvi... 

Minulla sisällä ei kovin paljoa kukkia  ole pelargonioiden lisäksi, joitakin kuitenkin. Marraskuunkaktuksia löytyy muutama ja ne ovat aloittamassa tämän talven kolmatta kukintajaksoaan hoidosta huolimatta. Lisäksi yksi hassu aaloe, joka kukkii joka kevät sekä Madeiran ikävää lohduttava kirjavalehtinen juoru ('Nanouk'),

Sää on aika harmaa ja lempeä - lumet sulaa siis! Tänään on kaikkea mukavaa puuhaakin luvassa: leivinuuni lämpiää eli leivon hiukan ja laittelen pataruokia, jatkan vaatehuoneen tyhjentämistä (uskomatonta, kuinka voi ihmiselle kertyä yhtä ja toista vaatekertaa varon vuoksi, mutta nyt ne saavat kyytiä) ja jos jää aikaa niin maalaan hiukan, toki Murun villapaitaakin kudon ja illalla saunaan.

Kaikkea hyvää Sinulle!

💚

36 kommenttia:

  1. Onpa ne talven jäljiltä reheviä. Noin paljon naistennimisiäkin on olemassa. Pelargoneihin liittyvä tuoksu on minusta jotenkin viehättävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika reheviä ovat ja hengissä melkein kaikki. Naistennimisiä, niin suomalaisten kuin ulkomaalaistenkin - kuninkaallisten nimisiä on useampi. Pidän tuoksusta myös!

      Poista
  2. On kivaa seurata miten kasvit ovat selvinneet talvesta. Ja pistokkaiden istuttaminen se vasta kivaa onkin. Pelargonien kanssa käy vaan helposti niin, että innostuu ottamaan noita pistokkaita ihan liikaa, niin kuin minulle yksi kevät kävi. Nyt en enää talveta pelargoneja kun ei oikein ole luontevaa paikkaa niille.
    Mukavaa kevään alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talviaikaan, kun puutarha on unessa hangen alla, pelargonioiden hoito auttaa puutarhaikävään pistokkaiden otto ja hoivaus on todella kivaa puuhaa! Pistokkaiden otto lipsuu käsistä helpolla, olisi niin hienoja latvuksia, mitkä voisi laittaa multiin, mutta todellakin tila tekee rajoitteen!
      Kaunis kiitos!

      Poista
  3. Dear Saila!
    It's wonderful to see all your beautiful geraniums. It's easy to get carried away when you take cuttings. I also have many geraniums in one of the plant rooms in the basement. I won't take any more cuttings, because I won't have more room for them in the winter. Rosebud geraniums are my favorites too. Especially the ones with variegated leaves. I have one called 'Westdale Appleblossom Rosebud'. Do you know it? Great November cactus too. I also have one that has flowerbuds now.
    I wish you a wonderful March!

    All the best to you!
    Hugs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dear Marit!
      I'm slowly taking cuttings from geraniums, but I have to be careful not to run out of growing space! I take cuttings so easily, I should always think about the growing space and my husband often points out when there are sometimes even seedlings on the dining table! Rosebud geraniums are so beautiful, and I know that beauty You have! I also like the variegated leaves. The November cacti are starting to bloom again, I'm really wondering about that!
      Thank You!
      All the best to You!
      Hugs!

      Poista
  4. Sinulla onkin ikkunan ääressä hyvin elinvoimaisen näköisiä ja upeasti talvehtineita pelargoneja. Jo edesmenneellä äidilläni oli aina kauniisti kukkivia pelargoneja, mutta valitettavasti en tullut koskaan kysyneeksi niiden lajiketta tai nimeä. En tiedä tiesikö äiti itsekkään, sillä pelargonian taimet tulivat aina pistokkaina hänen ystäviltään. Sen muistan kuitenkin jo lapsuudesta, että yhtenä ikkunalla oli aina vaaleanpunakukkainen, mielestäni kaunis pelargonia.
    Mukavaa viikonloppua ja alkanutta maaliskuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa keittiön ikkunalla pelargoniat viihtyvät melko hyvin, valoa siinä riittää ja ikkunan vieressä on hieman viileämpää. Ennen monet pelargonit, huonekasvit ja perennat tulivat ystäviltä tai naapureilta ja ne, jotka ovat säilyneet, ovat aarteita - kestäviä kasveja! Niillä ei aina nimeä ollut, usein joku alueelle ominainen nimi saattoi olla, jolla kaikki kasvin tunnistivat. Vaaleanpunainen äitisi pelargoni oli varmasti hyvin kaunis!
      Kaunis kiitos!

      Poista
  5. Leipominen ja ruokien teko kuulostaa mahtavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ison uunin lämmittää, siellä on kiva tehdä ruokaa ja paistaa leivonnaisia, hauduttaa pitkän kypsymisajan vaativia ruokia.

      Poista
  6. Hyvin on selevinny pelakuusi talavesta. Ja tutuilta kuulostaa päivän hommasi. Miun pitäs paistoo laskiispullat, en joulunjäläkeen oo pullaa paistanukkaan. Alotin nyt aamulla leikkelemään omiani ja isoimmat ihan ronskisti . Mukava suaha omista pistokkaita ja vaikka kaverille kanssa.
    Mukavoo viikonvaihetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvin ovat pelakuut selvinneet, muutama menetys tuli, mutta onneksi niitä saa aina uusia pistokkaistakin. Meillä varmaan saman tyyppisiä hommia tehdään! Ohrarieskoja paistoin, pullataikina on nousemassa, jotta saan tehtyä laskiaispullia, Pelakuut pitää leikata pikipäin myös.
      Kiitos Ulla!

      Poista
  7. hmm, leivonaisia ja pataruokia. Kuulostaa oikein hyvälle. Sama täällä vaatteiden kanssa. Jos niitä vielä tarvii. Mutta kun niissä monessa on outo vika, ovat pesussa kutistuneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä isäntä aina odottelee, mitä leivinuunista tulee ulos! Ohrarieskat paistettu jo, pullat leivon kohta. Ai sinulla kutistuu vaatteet pesukoneessa, minulla vaatehuoneessa! Onneksi tytär on saman mallinen kuin minä mutta sirompi, hänelle eilen annoin vain hiukan pidettyjä farkkuja.

      Poista
  8. On näissä meidän vaatteissa välillä hyviäkin puolia. Mitkä ei sovi iskälle ne sopii minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä ja meillä mennään samaan malliin! Vanhemmiten sellaiset väljemmät vaatteet ja isot neuleet ovat alkaneet olla suosikkeja.

      Poista
  9. Hyvin voivat pelargonit sinulla sisätiloissakin, ja nuo isot ikkunat ovat hyvä lisä juuri tuohon asiaan. Malttia tarvitaankin pelargonien leikkaukseen, kun haluaisi säästää jokaisen leikatun oksan. Tiedän tunteen 😅.
    Minullakin on noita lehtikaktuksia, ja oikeastaan en haluakaan niiden kukkivan, koska niiden kasvutapa (ovat amppeleissa) on jo itsessään niin kaunis.

    Hymyilyttää tuo vanhojen vaatteiden säilyttäminen. No jaa, miksikäs ei voisi säilyttää jos on tilaa. Jälkikasvu etenkin on sitä mieltä että kaikki mitä ei ole vuoteen (itsellä sääntö: kymmeneen vuoteen, tai miel. 20 vuoteen) käyttänyt, kierrätykseen! Nyt he ovat menossa 80-luvun bileisiin, mitä varten tarvitsisi pukeutua ajan mukaisesti ja tulivat kyselemään vaatteita. No, onneksi jotain kuitenkin löytyi. Mainitsin kyllä isosti että ONNEKSI on tullut jotain säästettyä 😆.

    Hyvää laskiaissunnuntaita ja kevätkuukauden alkua sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelakuut voivat kyllä aika hyvin, paitsi kasvu ei ihan niin vankkaa ole kun valon määrä talvella ei ole riittävä - ainoa valo tulee ikkunoista, keittiön seinä on lähes kokonaan ikkunaa. Pelakuiden leikkaus on todella haastavaa, parhaiden pistokkaiden valinta on hankalaa, kun kaikki melkein on parhaita. Lehtikaktuksen habitus on kaunis jo itsessään todellakin.

      Meillä on tuossa vaatteiden säilytyksessä sama menetelmä niin minulla kuin nuorisolla, naurattaa! He laittavat aika nopeasti kiertoon niin vaatteita kuin muutakin ja luulisin, että joskus kannattaisi hiukan odottaa kuitenkin, meillä helposti 20 vuotta!

      Kaunis kiitos Ystäväni!

      Poista
  10. Miehen kanssa juurikin tätä samaa lausetta "maaliskuu maata näyttää" makustelimme kuun vaihteessa.
    Mahdottoman komeat pelargonit sinulla talvehtimassa! Sinulla näkyy olevan isot ikkunat ja varmasti valoa riittävästi. Ei taida olla edes kasvivaloja?
    Ja mitkä lehtikaktukset. Meilläkin alkavat lehtarit kukkia uudestaan kevään kunniaksi, vaikka muuten ne näyttävät todella kärsineiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maaliskuu näytti maata, tänään oli kyllä aika koleaa ja räntää satoi reippaastikin. Kiitos, isot on ikkunat ja niistä saavat valoa. Minulla on kyllä kasvivalotkin, mutta harvoin sydäntalvella niitä harvoin käytän. Lähes koko keittiön seinä on ikkunaa.
      Lehtikaktukset ovat ihania ja hoidosta huolimatta ne vain kukkivat, jo kohta kolmatta kertaa tämän talven aikana, toivottavasti eivät kuki itseään kuoliaaksi!

      Poista
  11. Oi onpas sinulla iso joukko upeita rouvia siellä ikkunalaudalla! ja ihania nimiä niillä kertakaikkiaan!
    Itse olen vasta lämpiämässä pelargoneille pikkuhiljaa. Tai olen kyllä pitänyt niistä aina, mutta nyt kun päässä tuntuu olevan enemmän tilaa myös kukka-ajatuksille, myös pelakuut pyörivät mielessäni enemmän. Hullu kun olen, niin ajattelin kokeilla, miten pelakuut kasvaisivat siemenestä ;)
    ihanaa maaliskuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kasvien kanssa nimifriikki aika usein ja tykkään pelakuista kovasti! voin sanoa, että pelakuut viettelevät, mutta se viettelys ei ole pahasta ollenkaan - vanhat pelakuut ovat ihania! Ihanaa, että kukka-ajatuksille on tilaa ja se tila kannattaa säilyttää, kukat ovat melkoisen terapeuttisia! Kyllä pelakuut kasvavat hyvin siemenestä! Vuosia kasvatin navetan ikkunalle pelakuut siemenestä ja hyvin aina kukkivat!
      Kiitos samoin Sinulle!

      Poista
  12. Onpa hyvinvoivia pelargoneja. Innostat minuakin kokeilemaan pelargonien talvetusta sisällä. Meillä ei ole mitään talvilämmintä varastoa tai kellaria, joten joidenkin kasvien talvetus on vähän hankalaa. Joskus olen jotain kokeillut talvettaa sisällä, vaihtelevalla menestyksellä. Hoitokin on tosin ollut vähän vaihtelevaa. Mukavaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä on kellari, mutta siellä on aivan liian kosteaa pelakuille eli sisällä niitä talvetan, keittiössä, alakerran makuuhuoneessa (nyt minun terapiahuoneeni eli neulon siellä ja joskus otan päikkäritkin) ja yläkerran aulan ikkunalla ja suurimman osan saan talvetettua aivan hyvin, nyt vain olisi niiden leikkauksen ja pistokkaiden oton aika.
      Kiitos samoin Sinulle!

      Poista
  13. Pelargoniasi näyttävät voivan todella hyvin ja hienoa, että tulee taas uusia pistokkaita. Nuo nimet ovat aika hauskoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pelakuut voivat hyvin ja ensimmäisiä nuppujakin on tullut. Olen kasvien kohdalla nimifriikki, ne kasvien ohella viettelevät!

      Poista
  14. Oletpa todellinen viherpeukalo. Upeita pelargonioita.
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Keittiön ikkunalla vallankin pelargonit saavat valoa ja viihtyvät.

      Poista
  15. Ihanat pelargonit. Hyvin reheviltä näyttävät pelargonisi ja tuttujakin sieltä bongasin. Sisällä minäkin olen talvettanut jo vuosia ja hyvin pärjäävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelargonit ovat ihania! Juu, hyvin ovat sisällä talvehtineet - hiukan tullut menetyksiä, mutta ei mitään isoja kuitenkaan.

      Poista
  16. Hei Saila!
    Sinulla on paljon pelargonioita. Minulla kesti kauan ennenkuin hankin ensimmäiset. Ei oikein viihtynyt minun luona, mutta kun laitoin ne kasvihuoneeseen niin oli ihan eri kokemus. Ne viihtyi oikein hyvin. Olen yrittänyt saada ne elämään uudestaan talven jälkeen vähän eri menestyksellä. Mutta onneksi niitä löytyy uusia puutarhurilta ta ehkä messuilla.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marika!
      Minulla on aika paljon pelargonioita ja tykkään niistä! Useimmat ovat perinnepelargonioita. Talvetus on aina hiukan haasteellista ja aina menetyksiä tulee, mutta onneksi niitä saa aina lisää! Tiedän muutaman tarhan, mistä saan mieleisiä pelargonioita aina lisää.

      Poista
  17. Hyvin ovat pelargonisi talvehtineet. Ruusunnuppupelakuut ovat minustakin erityisen viehättäviä. Leikkasin itse tänään omat pelargonini. Näytti siltä, että kasvu on jo käynnistynyt talvilevon jälkeen ja teki mieli puuhata jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aika hyvin pelakuut talvehtivat, muutama menetys tuli kuten aina. Ruusunnuppupelakuut ovat todella ihania! Hiljalleen leikkaan omianikin ja yritän ottaa pistokkaita maltillisesti,

      Poista
  18. Valtavan upeat pelargoniat sinulla . Minulla on yksi sisällä oleva myös aika upea se on Antseppä on kuulemma vanhempaa kuin Mörbacka mikä myös minulta löytyy . Sain myös Turkkilainen jätti nimeltään viime vuonna .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Nila! Antseppä onkin hyvin kaunis vanha pelakuu kuten Mårbackatkin. Tuo Turkkilainen jätti onkin minulle uusi, aika mielenkiintoinen!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!