tiistai 17. joulukuuta 2024

Puutarhavuosi 2024 -haaste

Hiidenkiven Minna on laittanut tämän oikein mukavan haasteen liikkeelle ja Liisa blogista Liisan kasvit haastoi minut mukaan tähän haasteeseen ja mikä onkaan parasta tässä vaiheessa vuotta, kuin muistella viime kasvukautta. Hyvä on muistella ja hiukan tutkia edellisen kasvukauden asioita samalla, kun haaveilee uudesta kasvukaudesta, vai mitä!

 1. Mitä uutta teit tai koit puutarhassa?
a. Suunnittelua / Suunnitelmissa pysymistä
b. Laiskottelua / Hullun lailla ahkerointia
c. Kasvattaa hyötykasveja / koristekasveja
d. Taidetta (mainitse myös materiaali)

Olen siis sydämeltäni hyötytarhuri, vaikka jonkin verran meillä on myös kukkapuutarhaa. Minulla on ollut hyvän tovin ollut haaveena satoa tuottava metsäpuutarha ja viimein sain siunattuun alkuun oman satoisan metsäpuutarhani, joka on jatkoa metsäpuutarhalleni, jonka aion yhdistää vaatimattomaan arboretumiini. Mutta hiljalleen etenen. Pienessä metsäpuutarhassani on nyt kasvussa mulpereita pari, pähkinöitä kuutta eri sorttia ja pari 'Pohjan Jätti' mustaherukkaa sekä tietenkin Linnén metsämansikoita.

Actinidia kolomikta 'Annikki'

2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?
a. Tarkasti
b. Ai missä?
c. Suunnilleen kyllä
d. Hmm... *viheltelyä*... "suunnilleen"...

Yleensä en juurikaan suunnittele etukäteen kukkapuutarhajuttuja - elän sellaisessa hetken flowssa ja sitten syntyy mitä syntyy. Minulla on vain sellainen visioksi sitä kai voisi sanoa, joka elää ja muuttuu hyvinkin vauhdikkaasti!

Paeonia ' Green Lotus'


3.Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?
a. Ei
b. Vähän
c. Jonkun verran
d. Autolastillinen... eikun kaksi... eikun...

Olan aika kranttu taimistojen suhteen ja erinomaiselle taimistolle mennessä toki hiukan katson, mitä voisin haluta (ainahan sitä ei voi tietää mitä haluaisi) - harvoin mitä tarvitsen, mutta kasvit viettelee, sille vain ei voi mitään ja jos sattuu mukaan minua usein tukeva ystäväni Suvikummun Marja, silloin teemme löytöjä yhdessä ja tuemme toisiamme niiden hankinnassa!




4. Menetitkö kasveja?
a. En. Kasvatan vain luotettavia kasveja ja varjelen niitä suurimpina aarteinani.
b. Joskus tulee talvituhoja, joskus kesätuhoja. Joka vuosi vähintään yksi kasveista toteaa viihtyvänsä paremmin jonkun toisen puutarhassa. Suurin osa kuitenkin selviää puutarhassani.
c. Olen innostunut vyöhykkeiden venytyksestä ja haluan kokeilla aina jotain uutta ja eksoottista. Tuhoja tulee väistämättä.
d. Älä edes kysy, kuinka monta!

Haluan todella kokeilla kasveja yli vyöhykkeiden, mutta en suinkaan ole uhkarohkea missään tapauksessa. Aika harvoin tuhoja tulee - meillä on erinomainen pienilmasto, jota saan kiittää useikin! Oikeastaan menetin vain yhden luumupuun...
 
Leucothoe fontanesiana

 
 
Helleborus


5. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?

Haluaisin sellaisen kasvihuoneen, joka olisi talvilämmin - sellaisen tarhurin paratiisin, jonne voisin talvella lankoineni vetäytyä, mutta se vaatiin hiukan isompaa lottovoittoa! 

Toivoisin saavani lisää pioneita (puutelista on aika pitkä),  luonnonlajipioneita, trilliumeja ja joitakin perennoja on hakusessa toistaiseksi (kuten anemone nemorosa Stammer Berg', trollius lilacinus...)

Viola biflora

Paeonia mlokosewitschii

Vuosien yrittämisen jälkeen sain mökillä siperianunikon (Papaver nudicaule) kasvamaan!


6. Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2024?
a. Sää
b. Kukkaloisto
c. Joku muu. Mikä?

Tämä onkin aika visainen kysymys, siihen en kyllä osaa oikein vastata. Olisiko tuo siunattu satoisan metsäpuutarhan aloitus sitten kuitenkin ja ahava, jonka koin ensi kertaa meidän mäellä!



7. Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna?

Varmaankin tuo samainen satoisa metsäpuutarha ja toki Rytörinteen ilmeen kohotus, eli sain ison pöytäkiven eteen ruotsinköynnöskuusaman  ja rinteeseen atsaleoja lisää ja ajatuksen mummopuutarhasta, jonka toteuttamista jatkan.


Lonicera periclymenum 'Serotina'


8. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?

Hankintoja tein - mitenkä sen nyt sitten sanoisi - jonkin verran, mutta varmaan herkkumaan mustikat, hunajamarjat ja ruusukvittenit, joille toivon pitkää ikää!


9. Tuliko tehtyä virhehankintoja?
a. Ei, on vain erilaisia kokeiluja!

b. Ehkä...
c. Aivan liian monta!
d. Virhe? Mitä? Minullako?! Eeei suinkaan...!

No oikeastaa ei tullut ollenkaan virhehankintoja tänä vuonna, eikä uhmakkaita kokeilujakaan. 



10. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?

Hortensiat, ne kaikki heräsivät kuolleista aika nopeastikin keväällä, kaikki trilliumit olivat elossa, pionien kukinta oli todella upea! Ihastuin myös ruotsinköynnöskuusaman upeaan kukkaan! Toki se yllätti äärettömän positiivisesti, kuinka uusintakykyinen kasvi alppiruusu on - se uusii itsensä niin ahavan kuin tohelon trimmerin käyttäjän jäljiltä!
 
Kasvimaalla yllätti krassi 'Phoenix', ostamani siemen oli puhdas ja kukinta sitä mitä odotinkin ja jaksoin sitä koko kukintakauden ihastella!
 
Tropaeolum majus 'Phoenix' - tämän puhdasta siementä olen etsinyt pitkään ja löysin!

 
Hydrangea arborescens Pink Annabelle



11. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?

Fritillariat, niitä poikkeuksellinen kevät koetteli aivan liikaa ja siitä olin surullinen!

Fritillaria raddeana



12. Pitikö puutarhabudjettisi?
a. Kyllä vain ja osa jäi säästöön ensi kesää varten.
b. Suunnilleen
c. "Hieman" lipsahti lapasesta...

d. Mikä budjetti?

Minulla ei ole puutarhabudjettia ollut koskaan. 


Paeonia 'Candy Stripe'


13. Mitä opit?
 
 Ihan uusia oppeja ei tainnut kovinkaan paljoa tullut, paitsi että ampiaiset ovat arvaamattomia - maapesiä oli todella paljon viime kesänä. Ahkerampi pitäisi olla...

Syringa Vulgaris-ryhmä 'Moskovan Kaunotar'

 
14. Vinkit ensi kasvukaudelle
 
Muista kirjata asioita aktiivisemmin ylös - hankintoja, muutoksia, säähavaintoja, kasvuun liittyviä juttuja - ihan kaikkea! Ja kasveista paras apulainen niin kasvihuoneessa chilien ja paprikoiden tukena sekä kaalimaalla - Lemon Gem -samettikukka, suosittelen lämpimästi! Siitä voisi tehdä ihan oman postauksenkin!
 


15. Miten odotat tulevaa kasvukautta?
a. Suurin suunnitelmin
b. Kunnianhimoisin odotuksin
c. Kauhunsekaisin tuntein
d. Into pinkeänä ja sormet syyhyten
 
Uuden kasvukauden suunnittelu ja tilaukset ovat nyt kuuminta hottia!

16. Tuleeko mieleen vielä jotain, mitä haluaisit kertoa puutarhavuodestasi?
 
Nautin suunnattomasti koko puutarhavuodesta! Keväällä pelkäsin pahinta vaihtelevan sään vuoksi, hyvinkin vaihtelevat ilmat jatkuivat pitkin kesää, mutta kukkia ja satoa tuli niin ihanan paljon, voiko tarhuri muuta toivoakaan!  
 

 

Tämä oli minun puutarhavuoteni ja todella, odotan ja haaveilen seuraavasta kasvukaudesta niin paljon!

Haastan mukaan Päivänpesän elämää Katjan, Anun puutahan Anun ja Suvikummun Marjan

Haasteen säännöt:
1. Kerro, keneltä sait haasteen.
2. Kerro haasteen aloittaja (Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista).
3. Haasta muutama blogiystäväsi mukaan.
 
Minnan blogista löytyy tämän haasteen kysymyspohja.


3 kommenttia:

  1. go for Embroidery Digitizing Service here for it to be here for it 7^45$56$^&4%^43^%464&47

    VastaaPoista
  2. Dear Saila!
    It's exciting to read about your garden year. We like many of the same plants. We both like peonies. Candy Stripe is so beautiful. I have Pink Anabelle too. It doesn't grow as much as Anabelle here. Paeonia mlokosewitschii is so pretty. I've never found it for sale here, but I'm still looking :)
    All the best to you!
    Hugs!

    VastaaPoista
  3. Oi, millainen kuvatulva sieltä tulla tupsahti! Silmäkarkkia karkin perään😍Upea jouluruusu loksautti melkein leukani sijoiltaan, ja tuo viimeinen kuva on tosi hellyyttävä (ja hieno valaistus kuvassa myös)! Olipa kiva lukea puutarhatouhuistasi😊

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!