maanantai 8. huhtikuuta 2024

Tänään se tuli

 Eilen satoi vettä reippaasti koko päivän. En ollut harmissani ollenkaan, hyvä että satoi! Lämmitin leivinuunin, leivoin sämpylöitä, pyöröjä ja pullaa tietenkin ja tein paljon ruokaa!

Aamulla tuntui, että jotain kivaa on ilmassa! 

Sulo 💖

Ilma tuoksui ulkona ihanalta ja linnut lauloi, oli toisella tapaa lämmin! No minulla oli pakkasvarusteet päällä tietenkin vanhasta tottumuksesta ja puuhommat kutsuivat. Sitä ennen kävin kuitenkin lasihuoneessa tekemässä harsoteltan, jotta sain tuoksuherneen hujopit sinne jo saamaan valoa ja karaistumaan. Kaveriksi saivat Tukholman tuliaiset, pakkanen ei telttaan mene ja tietenkin pidän säätilannetta silmällä ja toimin sen mukaan.

 

No puuhommat saatiin tehtyä, kuusi häkkiä on täytetty - kaikki tyhjänä olleet. Ihmeen vähän puuta meni viime talvena, vaikka lämmitettiin vanhaan malliin. Lisäksi neljän kuormalavan päälle tein pinot toivoen, ettei mun tekele kaadu, kun routa sulaa pinon alta. Vielä olisi oksia kasa, mutta niillä ei ole kiire.

Puiden päälle tulee kuormalavat ja niiden päälle pellit sateen suojaksi, Puut laitetaan häkkiin sitten ensi keväänä.

Sitten kasvariin. Koulin microdwarfit ja sitten isäntä soitteli - sisältä - josko olisi lounaan aika! Syöminen on ihan turhaa silloin, kun on vauhti päällä!

No kaikki piipot kävin tutkimassa, poksahdukset tarkistamassa ja sitten määräsin meidät leikkaamaan omenapuut! Vielä kiipeilin omenapuussa (65-v), vähän minulle naurettiin, mutta en pudonnut, vaikka isäntä täristeli puuta reippaastikin. Ihan vähän jatketaan omenapuiden kanssa huomenna. Toivoin isännältä sähkömoottorisahaa, millainen Tylsällä Mörököllillä on, mutta en kai sitä saa vaikka itse ostaisin, merkittiin hengenvaarallisten listalle!






 

Leikatut omenapuut ja rassasin alppikärhöt samantein, huomenna jatkuu hiukan.
 

Näin nokkosperhosen tänään!


 

Huomenna jatkuu tämä ihanuus! Vaikka olen talvella kuntoa mielestäni hoitanut aika hyvinkin, niin pihatyökunto on aivan nollissa! Mutta kunto nousee kohisten, toivon! 

 

Kudin ja teekuppi odottaa!

Mukavaa pihatyöintoa sinullekin!

💚

24 kommenttia:

  1. Tänään oli todella ihanan keväinen sää, ihan mahtavaa. Sait hienosti polttopuut kasattua, se on yksi pakollinen homma joka kevät. Maasta näyttää nousevan kaikenlaista ihanaa, tekemistä on joka puolella. Siinä se kunto kasvaa taas pikku hiljaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväinen lämpö tuli kyllä niin nopeasti ja lumet ovat vauhdilla sulaneet - piipotus alkoi samantein ja se on aina niin uskomatonta! Polttopuiden teko on jokavuotinen homma, meillä on aina kahden vuoden puut tehtynä ja nyt pinossa kaksi häkillistä vielä lisää. Tekemistä riittää ja se on ihanaa ja ihanaa on myös se, ettei tarvitse aina laittaa toppatakkia kun menee ulos, voi vain mennä! Kunto alkaa hiljalleen kasvamaan!

      Poista
  2. Dear Saila!
    You have a very beautiful cat! Rain is very welcome here too, because then the snow melts very fast. You have done so many things at once. The wood looks very good. It is good to have dry wood for next winter. Your helleborus looks great. I love the white flowers. The nettle butterfly is so beautiful. I have not seen any of them here yet.
    All the best to you!
    Hugs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dear Marit!
      Sulo, my cat is so lovely, soft and always with me in the garden. today he was chasing a lizard, but I saved the lizard! The first nettle butterflies have really already woken up!
      Making firewood is something we do every spring. We always have two years' worth of firewood drying in storage, even now.
      My helleborus is very impostant to me! About 20 years ago my dear goddaughter gave it to me as a Christmas flower. I put it at the top of the greenhouse and it has already grown really big, a lovely flower and a good nectar plant for the fluffy ones that wake up early in the spring. White flowers are very beautiful!
      It's wonderful when the weather finally warms up!
      all the best to You!
      Hugs!

      Poista
  3. Perhonenkin jo, onpa ihanaa! Puutyöt ovat niin mukavia; varmasti alentavat verenpainetta yhtä paljon kuin metsässä olo. Mitä nuo leipomasi pyöröt ovat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ensimmäiset perhoset on jo täällä liidelleet, aikas ihanaa! Pihahommat ja klapihommat ovat hyvä lääke verenpaineeseen.
      Pyöröt on karjalainen perinneleivonnainen, teen niitä melkein viikoittain talvella - sämpylätaikina pohjana, litistän nouseen sämpylän ja laitan päälle mannapuuroa, paistan ja voitelen voisulalla. Mies on tottunut niitä syömään lapsesta asti ja jatkamme perinnettä.

      Poista
  4. Hei Saila!
    Eilen oli ensimmäinen puutarhapäivä täällä. On ollut niin kylmä että vikkelään olen mennyt takaisin sisälle tai sitten mennyt kasvihuoneeseen. Tänään näyttää tulevan yhtä hieno ilma. Meillä kävi sitruunaperhonen kylässä. Olen ajatellut semmoista pientä sähköistä sahaa. Minun piti katsoa messuilla mutta unohdin. Eikö se olisi oikein hyvä?
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marika!
      Eilen oli myös täällä ensimmäinen ihana puutarhapäivä pitkään jatkuneen kylmän ja lumisen talven ja alkukevään jälkeen. Myös tänään puutarhahommissa kului päivä, omenapuut tuli leikattua. Ihanaa, kun perhoset ovat tulleet ja meilläkin kukki jo ensimmäiset sinivuokot!
      Mulla on Ryobin trimmeri, akulla toimiva ja haluaisin myös sellaisen pienen akkusahan (toimisi samalla akulla), se riittäisi minulle, mutta meillä isäntä on sahahankintaani vastaan ehdottomasti, hän sanoi että se olisi hengenvaarallinen minulla! Ilman muuta pieni saha on tarpeellinen!

      Poista
  5. Great post! Beautiful kitty, flowers blooming sign of spring, butterfly and birds singing..Thank you!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I am so happy, spring is in the air at last! My cat, Sulo, is so sweet!

      Poista
  6. On se mukavaa päästä puutarhatöihin. Talven jälkeen on kunnon kanssa kirimistä, onneksi se palaa nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todellakin mukavaa taas tarttua kottikärryjä sarvista ja haravaakin on ollut ikävä, kunto onneksi palaa todella nopeasti - nopeammin kuin uskoisikaan!

      Poista
  7. Perhosia tosiaan lentelee jo. Sittis, tyttöperhonen ja nokkosperhonen näkyi täälläkin. Ai niin ja kevään ekat kukat tulla tupsahti. Pari krookusta ja skillaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät näinä lämpiminä päivinä on ottanut melkoisia harppauksia, perhosia todellakin on näkynyt ja muita pörriäisiä, ilma täynnä linnunlaulua! Kivaa kun teilläkin kukkia on tupsahtanut iloksi!

      Poista
  8. Miten mukavaa, että kevät saapui teillekin. Huokailin ihastuksesta pitkään ja hartaasti katsellessani jouluruusupenkkiäsi. Tykkäävät selvästi huolenpidostasi ja asuinpaikastaan.
    Käsittämätöntä, miten kropasta löytyy kevään myötä uusia lihaksia. Talven aikana on tullut käveltyä kilometri poikineen vaivatta. Nyt innokas pihatouhuaminen saa tämän naisen kaatumaan illalla täysin uupuneena sänkyyn. Harvoin tosin tulee kylillä tuntitolkulla käveltyä, kun taas pihalta ei raaski millään tulla sisälle. Aina on vielä yksi homma ja sitä sun tätä, jonka haluaa tehdä.
    Meidän miehet taitaa olla samanlaisesta puusta veistettyjä. Ukkokullan maha huutaa ruokaa tietyin kellonlyömin ja silloin on riennettävä keittiöön. Onneksi hän osaa itsekin tehdä ruokaa, kunhan saa minut seurakseen syömään.
    Laitathan myöhemmin kuvia omenapuistasi. Sitten, kun ne kukkivat ja ovat lehdessä. Kunnioitettavan upeita vanhuksia.
    Sulo-kissa on niin söpö ja varmasti paras mahdollinen puutarhaseuralainen. Kuvaa katsellessa nousi kova kissaikävä, kun lähipiirin kissoista viimeisetkin lähtivät alkuvuodesta pilven päälle meidän Juuso-kissan seuraksi. Niin se vain on, että vaikka kissat lähtevät, niiden jälki jää ihmisen sieluun.
    Tänään oli pihatöistä välipäivä, kun kotonakin on siivottava ja pestävä pyykkiä, ja käytävä ruokakaupassa. Huomenna taas, toivon mukaan.
    Mukavia hetkiä kutimen ja teekupin kanssa. Ilman muuta myös antoisia pihatuokioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi viimein saapui kevät tännekin - sunnuntain vesisade ja alkuviikon lämpimät päivät tekivät asian eteen hartiavoimin töitä, lunta vielä silti on!

      Niinpä, vaikka todella talven aikana liikuntaa harrastaneena myös voin sanoa että lihaksia on vaikka missä, ihan oudoissakin paikoissa minne reipas jumppakaan ei ole ylettänyt - aika jännä juttu! Sisälle ei raski tulla ja vaikka mitään ei tekisi niin haaveita ja suunnitelmia tulee tehtyä tulevia päiviä varten!

      Taitavat olla samasta puusta! Meillä isäntä tietää, missä ruokaa on, mutta sen saaminen lämpimäksi ja pöytään, onkin sitten toinen juttu! Ikävästi joskus flow katkeaa, kun hellan viereen pitää mennä... Toki laitan kuvia omenapuista, kukintaa odottelen, nyt niitä leikattiin hartaudella ja ehdimme ihan juuri ennen piippojen nousua, nehän pamahtavat pintaan heti lumen sulamisen jälkeen! Tarkalle meni!

      Sulo on ihana ja sen luonne muuttui, kun Nöpö muutti kaarisillalle. Ennen Sulo oli hyvinkin sähäkkä ja tarkka, kuka ja koska sitä sai silittää - jos sai ja nyt on niin hellyyden ja rapsuttelun kipeä kuin kissa vain voisi olla 💞! Kyllä niin kissat kuin muutkin eläimet jäljen jättää, kaipuun, muiston.

      Mulla oli tänään myös välipäivä! Muru on meillä hoidossa aina torstaisin ja silloin keskitymme vain häneen - meillä on yhdessä aina niin mukavaa. Toki samalla pyörii pesukone, tiskikone...sellaista pientä talouspuuhaa.

      Huomenna pitää ehtiä ulos, vaikka hieman päivälle on puuhaa ennen lauantain Turun reissua. Meillä on synttäreiden - 2 vuotta 🩷 - lisäksi vähän muutakin ja samalla poikkean messuilla ja Viher-Lassilassa.

      Kudin ja tee odottavat jälleen!

      Poista
  9. Jee, se saapui meillekin! Löysin ensimmäisen lumikellon ja lumi tosiaan sulaa melkein silmissä!
    Ja teillä on jo paljon kukkia näkyvissä, on tämä ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että kevät saapui teillekin - oli aikakin! Sade, aurinko ja tuuli ovat hoidelleet hommansa hyvin ja vieneet lunta mennessään, toivottavasti siellä teilläpäin ei tulisi tulvia! Tämä on niin mahtavaa aikaa 💚!

      Poista
  10. On tämä ihanaa aikaa! Tänne kevät saapui vasta eilen eikä yhtään noin isoin merkein kuin sinne teille. Ensimmäiset piipot on kuitenkin bongattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuitenkin pääsit piippoja bongaamaan ja se on pääasia! Täällä aurinko ja tuuli sekä sade vei hanget muutamassa päivässä - tosi nopeasti!

      Poista
  11. No voihan, kyllä sulle moottorisaha pitää saada! Kävin moottorisahakurssin mieheni kanssa, kun ostimme sahan. Kummallakaan ei ollut aiempaa sahakokemusta, joten kurssilla opittiin turvalliset työskentelytavat. Ei se sen jälkeen sen hengenvaarallisempaa ole kuin muillakaan kotisahaajilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oman moottorisahan kyllä haluan, meillä toki on useampi moottorisaha isännän käytössa ja varmaan turvallisesti sitä osaisin käyttääkin, mutta meillä isäntä on aika huolehtivainen - joskus hiukan liikaakin!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!