torstai 3. tammikuuta 2019

Viisi parasta

 Maatiaiskanasen Elämää-blogin 5 parasta puutarhamuistoa menneeltä kaudelta-haaste  
kolahti tänne Kivipeltoonkin jo ennen joulua, 
kiitos siitä kuuluu 
SariHannelle  blogiin Olipa kerran puutarha

Haasteen säännöt ovat perinteiset:

-Tee postaus siitä, mitkä viisi puutarhamuistoa olivat parhaat tältä kaudelta (siitä lähtien, kun esikasvatus-kausi alkoi päättyen tähän hetkeen)

- kerro postauksessasi, että haaste sai alkunsa Maatiaiskanasen Elämää-blogista.

- kerro, keneltä itse sait haasteen ja lisäksi haasta vähintään kolme blogiystävääsi mukaan

I
Ykkösenä varmaan on suuri lahja, 
jonka sain lapsilta täyttäessäni kuuskymppiä. 
Sanoin perheelle, että tämä saakin olla elämäni viimeinen lahja, niin suuri ja merkittävä se onkin. 
Lavakauluskasvimaa, tarhurin helmi, suuri rakkaus! 
Siellä pääsen puuhastelemaan kunnolla kottikärryjen 
ja vaikka rollaattorin kanssa sitten aikanaan!


II
Toinen suuri asia tarhuroinnissani on ollut hyvät puutarhaystävät! Tapaamiset ja puutarhan puhuminen. 
Tämä on niin suuri asia, 
että poikkeuksellisesti tarvitaan kaksi kuvaa!


Voimapuuni - ihana punapähkinä

III
Kolmantena voisi olla suuri rakkauteni pionit.


IV
Neljäntenä ja aika tärkeänä sekin - uusi polvi, 
joka mahdollistaa tarhuroinnin! 
Olen toipunut erinomaisesti! 
Viime elokuulla kiipesin Saanalle, 
joka haastoi minut heti leikkausta seuraavana päivänä  
ja kun näin upean vuoren, 
ilmassa oli niin paljon sähköä, se oli sanoinkuvaamaton tunne! Kiipesin, voitin haasteen, 
vaikka Kivipellon isäntä koitti käännyttää minua alas ainakin kymmenen kertaa ja melkein tilasi helikopterin viemään minut alas! Mutta päätös oli järkkymätön ja Saana tuli vallattua!


V
Viidentenä on kasvihuone, paikka jonne jää kaikki työkiireet, stressit, surut ja huolet. Kasvihuoneessa aivotoiminta pysähtyy, hyvää mieltä virtaa silmistä ja korvista sisään...sama kyllä tapahtuu niin kasvimaalla kuin puutarhassakin oikeastaan!


Tarhurointi on rakas harrastus ja tätä listaa olisi voinut jatkaa loputtomiin...mutta viiden raja tuli vastaan. 

En nyt haasta enää ketään mukaan, 
mutta haasteen voi jokainen ottaa vastaan niin halutessaan.

Ulkona paukkuu pakkanen, minä nautin lomasta! 
Ensimmäinen siementilaus on jo tehty, maltillisesti. 
Lisää tilauksia teen vielä! Kevät siis vahvasti mielessä.

Kaikkea hyvää teille! 
Oikein mukavaa alkavaa viikonloppua!

62 kommenttia:

  1. Ihana haaste, postaus ja sinä <3. Elämä tuo eteemme välillä hyvin suuriakin pulmia, mutta ne on tarkoitus voittaa ja puskea eteenpäin. Puutarha on taitolaji <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninni! Elämä on haasteita täynnä, periksi ei ihan hevillä sovi antaa - nokka kohti tuulta päin vain ja menoksi :D. Puutarha on terapeutti aika usein!

      Poista
  2. Mukava postaus! Saitkin hienon lavakaulus kasvimaan.

    VastaaPoista
  3. Upeat muistot. Jos harrastaisin hyötytarhaa, olisi lavakaulus ehdoton. Tosi hienoa, että sait sen ja kasvihuoneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhamuistot ovat aina ihania, aika vielä kultaa :D. Totta!

      Poista
  4. Onpa ihanat jutut, oman puutarhan nautinto ja sitten tuo huippujuttu, Saanan huippu! Mahtava saavutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha on täynnä haaveita ja hyvää mieltä ja sekin, että joskus pääsee jakamaan ajatuksia ihanien ystävien kanssa ja saa puhua samaa kieltä, ilman että ketään kyllästyttäisi! Saanan valloitus oli tosi iso ja kutsuva haaste, oli mulla toinenkin juttu mihin haastoin itseni - se koskessauinti, sekin tuli toteutettua hukkumatta :D :D :D.

      Poista
  5. Niin ihanat valinnat, etten yhtään ryhdy kanssasi kiistelemään. Ja valtaisa lavakauluskasvimaa tuli ihan oikeaan osoitteeseen. Johan noista krasseista ja muista kasveista näkyy, kuinka ne viihtyvät.
    Parille polvileikkauksen hiljan läpikäyneelle olen sinun Saana-valloituksestasi ylpeänä kertonut. On sinussa tahdonvoimaa vaikka toisille jaettavaksi. Upea nainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu :D ei kiistellä ollenkaan nytkään :D :D :D! Lavakaulusmaa oli pitkään haaveeni ja oli tosi merkittävä juttu, että sain lapsilta tuon lahjan loppuelämäkseni. Lavakaulusmaallani on tosi ihanaa puuhastella kaikkea!

      Olen niin onnellinen ja onnekas, että sain hyvän kirurgin ja että leikkaus onnistui! Koen senkin lahjaksi loppuelämää varten ja motiivi kuntoutumiseen oli korkea! Kukaan muu ei minusta pidä huolta ja kuntouta, jos en sitä itse tee!

      Kiitos Between!

      Poista
  6. Ihanat puutarhamuistot! Tuo lavakaulustarhakuva,aiai ai... ja ihana, siisti kasvihuone, vautsi. Eikä oo ihan ilman polvileikkaustakaan Saanalle kiipeeminen helppoa. Hieno kesä, ja uusi vähintään yhtä hieno tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie! Puutarha pitää minut vireessä koko vuoden niin henkisesti kuin fyysisesti! Ajattelin, että matka ei tapa ja aikaa oli. Hissuksiin kiivettiin ja nautittiin maisemista. Toivottavasti tulee taas ihana kesä!

      Poista
  7. Ihana postaus! Kyllä luonnosta ja kasveista saa paljon iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kuvakehrääjä! Luonnosta ja kasveista saa todella paljon iloa!

      Poista
  8. Very nice photos, Saila! The peony is so beautiful. Your greenhouse looks great. I have also bought some seeds. We have much to look forward to.
    I wish you a very nice weekend ahead!
    Hugs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank You, Marit! Paeonia anomala is very beautiful, easy to grow and very durable. I made an inventory, I don't need seeds very much. Seed lists are just so nice to always browse and I always want something new. I'll do a few seed orders and buy the rest from the fair. I'm looking forward to Stockholm's garden fair again! We really have much to look forward to!

      Hugs! Greetings!

      Poista
  9. Hyvät valinnat! Suuria muistoja ihan fyysisestikin, kuten iso lavakauluskasvimaasi, Saanan valloitus ja kasvihuone. Puutarhaystävät tuovat paljon iloa elämään. Toivottavasti ensi kesästä tulee yhtä upea kuin viime kesä oli! Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna!

      Minulle on kertynyt paljon hyviä muistoja ja ihania puutarhakavereita! Myös fyysiset muistot ovat tosi innostavia, haastavatkin joskus yrittämään jotain vastaavaa. Ihanaa, että uusi kesä on tuloillaan - toivottavasti kesä on lämmin ja että sadettakin tulisi - maltillisesti!

      Poista
  10. Pionit, ne laittaisin minäkin yhdeksi puutarhamuistoksi, kasvihuone keikkuu myös aika kärkisijoilla. ostin tänään pitkästä aikaa kirsikkatomaatteja ja ei ne vaan ole itse kasvatettujen veroisia. Mukavaa alkanutta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit ja kasvihuone ovat molemmat muistoja antavia puutarhakokemuksia niin omassa pihassa kuin vierailupihoissakin. Minäkin olen kerran ostanut tomaatteja ja vaikka niitä kypsytin huoneen lämmössä, maku oli vaatimaton - aivan toista kuin omien tomaattien.

      Kiitos Katja!

      Poista
  11. Sinulla onkin kaunis lavakauluskasvimaa ja pioneja ei voi koskaan olla liikaa.
    Sitkeytesi palkittiin ja Saana tuli valloitettua.
    Mukavaa tammikuun jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lavakaulusmaa on puutarhani helmi :D. Pioneja eikä kärhöjäkään voi olla koskaa liikaa todellakaan! Saanan valloitin, haastoin itseni kuntoutumaan - edessä on uudet haasteet :D.

      Kiitos Kruunu Vuokko!

      Poista
  12. Puutarha ja puhua puutarhaa on ihana asia, mutta
    Saanan valloitus on se ykkönen, siis minun sydäntäni lähinnä ❤️, Saanan valloitus ei kyllä käy kaikilta tervepolvisiltakaan eli sisukas temppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha ja puutarhan puhuminen on niin ihanaa ja voimaannuttavaa! Saana haastoi minut heti leikkausta seuraavana päivänä jostain syystä. En antanut periksi, eihän minua kukaan kuntouta, jollen itse ota itsenäni niskasta kiinni, isäntä joskus vain toppuuttelee. Uskon että Saana on myös sinun sydäntäsi lähellä. Sisua sain synnyinlahjaksi hiukan :D.

      Poista
  13. A wonderful post, beautiful greenhouses, stunning peonies.
    Great photos.
    I send you heartfelt greetings.
    Lucja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank You, dear Lucja-Maria!

      Heartfelt greetings and hugs to You!

      Poista
  14. Saanan juurella ollaan oltu monen monta kertaa. Mutta ei olla vielä valloitettu sitä . Lähialueen muut huiput on tullut valloitettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valloitus kannattaa ilman muuta! Kun tassuttelimme hissuksiin (4 tuntia meni koko reissuun hissutellen), meidät ohitti jopa jokunen nuori juosten rinteen ylös ja se ihmetytti! Matkan varrella oli myös trampoliini, siellä nuoret pomppivat, itse en olisi uskaltanut! Näytti aika hurjalta!

      Poista
  15. Hienoa. Onneksi olkoon valloituksesta. Saanan huipulta on varmaan upeat näkymät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, laitoin nimen valloittajien vihkoon siellä huipulla! Suosittelen kiipeämistä, näkymät ovat huikeat! Meillä oli muuten hyvät eväät mukana - vesipullot ja poron kuivalihasipsejä pussi, niiden avulla jaksoi hyvin!

      Poista
  16. Kiteyteytettynä ihanat muistot. Upea nainen Saanalla! Sinulta saamani kuolanpionivauva lepäilee nyt lumen alla. Saapa nähdä koska se on tarpeeksi vahvaksi kasvanut kukkiakseen. 💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kesä oli täynnä ihania muistoja! Saana vietteli minut ihan kokonaan :D. Toivottavasti kuolanpionisi kasvaa isoksi ja kukkii! Se onkin ihanan aikainen kukkija. Mukavaa viikonloppua Maria!

      Poista
  17. Hienoja muistoja ja hattua nostan Saanan valloituksesta operaation jälkeen, ei sitä tee moni terveinkään jaloin. Lavakauluskasvimaasi on mahtava ja varmasti tuottaa suuren ilon innokkaalle ja taitavalle puutarhurille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiivettiin isännän kanssa hissuksiin ja mulla oli tosi hyvät vaelluskengät ja sää oli kuiva - en kaatunut kertaakaan, myös ilman muuta sauvat oli mukana, niihin turvaan aina lenkilläkin!

      Lavakaulusmaa on yksi puutarhani helmistä, siellä vain on niin ihanaa touhuta!

      Poista
  18. Kohti kevättä mennään! Vaikka vielä on lunta ja pakkasta ainakin pari kuukautta, silti kevään lähestymisen tuntee. Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättä kohden mennään kovalla vauhdilla ja tämä aika on juuri sopivaa kesän kasvun valmistelua, aikaa ei ole hukattavaksi - suunnitelmia on paljon :D.

      Kiitos Kivisen Vilma!

      Poista
  19. Mukavia muistoja männeeltä kaudelta. Hyvä kun poloves sait kuntoon ja tuo Saanan vallotus on huippujuttu. Tuota punapähkinee miekin oon haaveillu, pärjeisköhän se näillä korkeuksilla! Lavakauluskasvimaa onkin iso juttu, mikä säilyy muistoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menneen kauden aikana tuli niin paljon mukavia muistoja matkaevääksi elämää varten! Polvi tuli kuntoon, sitä en antaisi pois millään. Leikkaus onnistui hyvin ja aloitin heti kuntouttamisen hissuksiin määrää lisäten.

      Punapähkinä on tosi kaunis! Voisi luulla, että se viihtyisi. Oulujoen taimisto myy pähkinäpensaita ja lupaavat sille kasvua aina V-vyöhykkeelle asti.

      Lavakaulusmaa on puutarhani helmi, toiveen täyttymys!

      Poista
  20. Kerrassaan mykistävän upea tuo lavakauluskasvimaasi.
    Ja mainio vuosi kohokohtineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lavakaulusmaani on helmi, ihanuus, unelmani! Vuosi oli ihan huippu, teimme aika monta hanimuuniakin viime vuoden aikana :D.

      Poista
  21. Ihania muisteluita menneeltä vuodelta. Hienosti selvisit siitä polvijutusta, ja tuo Saanan valloitus on ihan ylivertainen suoritus, hyvä sinä!
    Ihanasti kukki krassit ja muut, ja kerroitkin että sait lavakaulusmaalta aivan erinomaisen sadon, ja sen voin hyvin uskoa kun katsoo kuviasi. Mieletön hyötypuutarha sinulla.
    Kesäsuunnitelmia on täälläkin jo vähän aloiteltu, ja niin ihanaa onkin mennä valoisaa aikaa kohti! Kun vaan pysyisi maltti mielessä noiden siementilausten kanssa.
    Oikein ihanaa viikonloppua sinne koko Kivipellon väelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulikki!

      Viime vuonna tapahtui paljon hyvää! Monta hanimuunia, onnistunut polvileikkaus ja lavakaulukset, joka olikin suuri haaveeni! Saana haastoi ja valloitin sen, hissuksiin etenin ajan kanssa rinnettä kiiveten, mutta tein sen ja tunne sen jälkeen oli aika euforinen!

      Sato oli mittava lavakauluksista ja kasvimaaltakin myös! En olisi ollenkaan uskonut, mutta aika pieneltä alalta saa satoa oikein kunnolla, jos vain suunnittelee, tiheäviljely oli aika kova sana ja tietenkin rinnakkaiskasvit maanparannusta unohtamatta.

      Maltti on aika kova juttu, sen hallintaan tarvitaan voimia! Keväthormoonit hyrräävät sen verran kovin tällä hetkellä. Vesan siemenliikkeen tilauksella aloitin, se on aina varma ykkönen. Muutaman tilauksen teen vielä ja loput siemenet hankin messuilta. Tänä vuonna lähden jälleen Tukholman messuille.

      Kiitos! Huomenaamulla teen karjalanpiirakoita. Vesijumppa odottaa iltapäivällä ja pyhänä korkkaan sukseni - ladut oli jo ajettu luottoreitille.

      Oikein mukavaa viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  22. Hello dear Saila!
    Such lovely memories and beautiful pictures!
    Love that delicious cake!!!!
    Wishing to you and your family ,a healthy and joyful new year 2019! Hugs!
    Dimi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello dear Dimi!

      Last year was a year of dreams! Much good happened. I got a new knee joint in April, the harvest in the vegetable garden was great and we made quite a few honeymoons during the year and I celebrated my sixty´s also :D.

      Cake was delicious, made by my gardenfriend.

      Thank You, hugs!

      Greetings!

      Poista
  23. Ihanalta näyttää ja sinulla on upean kokoinen kasvihuonekin! Kyllä lavatarhasta on paljon iloa vuosiksi. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lavatarha on riittävän suuri, vaikka haluaisin vielä kurpitsamaan lavatarhaksi - kaikki aikanaan! Lavatarha on tosi helppohoitonen kun verrokkina on perinteinen kasvimaa. Juu, tuo muovihuone on melkein riittävän suuri, lasihuone onkin sitten pienempi.

      Poista
  24. Ihania muistoja! Tosi komea tuo lavakauluskasvimaa. Mikä olisikaan osuvampi lahja viherpeukalolle, tosi kauniisti ajateltu. Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu! Tuo lahja oli tosi ihana, samoin mukavat muistot!

      Poista
  25. Ihanaa oli katsella näitä ihania kuvia keväästä ja kesästä. Ihania kesämuistoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään ja kesän kuvia on tosi ihanaa aina katsella, vallankin kun ulkona on niin kylmää ja lunta sataa.

      Poista
  26. Oot supersissi kun valloitit Saanan. Hei näistä tulee niin hyvä fiilis, jotka kantavat pitkään ja luovat uskoa omiin vahvuuksiin. Kuuskymppiä, kääk sinäkö? Ihanan lahjan sait todellakin, juuri oikeanlaisen. <3

    Sydämellistä uutta vuotta Saila. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Saana haastoi minut ja ilmassa oli sähköä niin! Nautin suunnattomasti kiipeämisestä ja upeista maisemista! Aina on hyvä itseään haastaa jos vaikka mihin asiaan, kokeilla rajoja. Kuuskymmpiä ja nyt jo hiukan ylikin 😉. Lahja oli tosi ihana, lahja loppuelämäksi.

      Kiitos Tiia!

      Poista
  27. Onnea Saanan valloittajalle. Vaatii melkoista kuntoa ja rohkeutta kiivetä sinne sinun tilanteessasi. Muutenkin kivoja muistoja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Oikeastaan kiipeäminen vaati eniten aikaa, ei se matka tapa vaan aika. Hissuksiin mentiin, mulla oli jalassa hyvät vaelluskengät ja sauvat tukena. Viime vuodelta kertyi paljon mukavia muistoja!

      Poista
  28. Oi mikä talvimaisema! Nuo lavasysteemit ovat aivan huiput! Onnea vielä näin jälkikäteen:). Vaikka en hirveästi puutarhaa harrasta ja tykkään, että kaiken pitää olla helppoa, niin kasvimaa on kiva ja nuo lavat aivan mahtavat, ottaisin ne heti itselleni. Ja minkälainen kasvihuone <3!!! Oikein pirtsakkaa vuotta sinulle :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla Annika! Nuo lavakaulukset ovat tosi huippuja, satoa tuli tosi paljon ja kaulukset helpottivat kasvattamista niin paljon. Tuo muovihuone on toinen kasvihuoneistani, sellainen ontelomuovihuone on toinen ja tykkään molemmista ihan mahdottoman paljon. Niistäkin on paljon iloa ja hyötyä.

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!