sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Mietin tänään aamulla peiton alla, onko jo on talviaika. 


Kysyin Kivipellon isännältäkin, että joko on talviaika...no ei vielä! Talviaika alkaa (pah) vasta viikon päästä, 
ei mennä asioiden edelle. 
Aamupala meinasi mennä väärään kurkkuun! 
Haaveissain katselin ulos ja arvatkaa mitä taivaalta tippui...niin juurikin sitä valkoista, jolle olen huomattavan allerginen! Kivipellon isäntä torui, 
miksi kyselit sellaisia talviasioita peiton alta! 
Oma syy, että lunta sataa!

Tulipa kiire pihahommiin. 
Paljon on pihalla temuttu, 
mutta vielä riittää muutamaan rupeamaan askareita. 


Hyvässä seurassa ja valvonnan alla tietenkin leikkelin loppuja perennan varsia, peittelin kärhöjä ja pioneja talviunille, 
pesin ruukkuja...siis sitä mitä aina kasvukauden lopulla tehdään. 

Iloinen olin sisseistäni, kylmää kestävistä kukistani. 

Ametistiukonhattu ehti kukkimaan, ihanaa!


Sauramokin vielä jaksaa availla kukkiaan.

Pörheä digitalis, melkein kukkii!

Tämän ressukan nuppujen avautumista odottelin, turhaan. Ensi kesänä sitten.

'Piilu' on tainnut antautua kylmyydelle...

...samoin tämä kanadanruusu. Se olikin kukinnaltaan hehkeä...

...siis tällainen. Tita, tunnistatko tämän?

Ponteva punahattukin kukkii, kaveri jo hiukan nuukahtanut.
 
Syyskukkijoita pitääkin laittaa vielä enemmän kasvuun. 
 
Iloinen olin myös herraseurasta, 
vallankin Sulo halusi näyttää minulle aarrepenkin salaisuuksia. 
Nöpö tapansa mukaan vain valvoi tekemisiäni. 

Vakoilupaikka.

Tuonne ei saa kaivaa pisumonttua.

Mamman rakettikukka.

Mitä tuolla tapahtuu?

...hupsista!

Löydätkös Sulon?
 Sulo on ikuinen pentu, kujeileva karvaturri jolla aina riittää tekemistä ja vakoilemista. Taitava metsästäjä, Nöpön velikulta, joka käy joskus vanhan herran hermoille. Kylän paras tappelija!

Vaikka kylmyys vie monta kukkijaa mennessään, 
sissikukat vasta aloittelevat kukintaansa. 
Jouluruusussa oli vankat nuput 


ja syyssahrami 'Albus' työntää piippoja maasta! 

 
Mikä onkaan ihanampaa kuin piipot ja nuput syksylläkin.

Toivottavasti saisimme kuitenkin tälläisen rapsakan syksyn, kiitos ei vielä lunta eikä pakkasta - valkosipulit melkein kaikki on vielä istuttamatta! 

Mukavaa viikkoa kuitenkin teille kaikille! Pitäkää itsenne lämpimänä ja muistakaa laittaa heijastin heilumaan!

 

56 kommenttia:

  1. Syyshommat ihan vaiheessa täälläkin! Ja kauhuissani kuuntelin juuri ensi viikon säätiedotusta; lupaavat lunta! Mutta kuulemma onneksi ensi viikonlopuksi lämpenee!

    Mukavaa viikonalkua, kiireistä huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marketta! Vai lunta luvattiin, ei vielä tarvittaisi! Ihanaa, jos ensi viikonlopulla sää lämpenisi - valkkarit pitäisi saada maahan vielä.

      Poista
  2. Hrrr, näitä kuvia katsoessa meinaa jäätyä! Kylläpä onkin siperialaisen näköistä. Onneksi pojilla on pörröiset turkit, niin söpönä siellä kivellä, kukkapenkissä ja puskassa (bongattu)!
    Lämmintä ja mahdollisimman kesäistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tosiaan ihan siperialainen keli, en tykkää yhtään! Poikien turkit ovat pörhistyneet syksyn myötä, tarkenevat sitten miestenhuoneen tyynyillä pakkasia pidellä :D

      Toivottavasti lämmin ilmavirtaus eksyisi tänne!

      Poista
  3. Lunta ja räntää luvattiin säätiedotuksessa, mutta älä huoli, ei kuulemma vielä tule pysyvää lumipeitettä. Kunhan meitä kiusaa.
    Ihanat kissat Sulo ja Nöpö! Oma katti alkaa jo olla niin vanha ja väsynyt, ettei siitä ole puutarhaseuraksi. Siksi on mukava katsella toisten virkeitä kissoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ei tulisi vielä lunta, saisi pihakelit vielä jatkua pidempään. Uhittelee talvi tulollaan jälleen.

      Juusolla on jo ikää ja varmaan mielellään lämpimässä viettää aikaa. Meidän pojat vielä vilistävät pitkin pihaa, mutta talven tullen vetäytyvät miesten huoneeseen köllöttelemään.

      Poista
  4. Onko ostoslistallasi ollut kanadanruusu Morden Snowbeauty? Nimi nyt tuntuu hyvinkin ajankohtaiselle, mutta tuo ruusu näyttää kukinnoltaan siltä. Toisaalta sen lehdet on täällä meillä paljon suuremman ja vihreämmän näköiset.

    Talvi ei saisi tulla vielä, sillä paljon syystöitä on tekemättä täälläkin. Mutta toivotaan parasta.

    Kissoille rapsutukset sinnekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ollut, ostin sen vain kun näytti kauniilta - viettelevältä. Kanadanruusut jotenkin kiinnostivat, vaikka yritän olla koukuttumatta ruuhuihinkin.

      Talvi tuli voimalla, toivottavasti lumi vielä sulaisi pois!

      Kisut kiittävät!

      Poista
  5. Kylmyys tuli aivan liian aikaisin.. kaikki hommat on kesken! Onneksi sinulla on apupoikia auttamassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan liian aikaisin kylmyys ja lumi tuli! Onneksi pojista on paljon apua ja iloa :D

      Poista
  6. pitkään sain Suloa etsiä, lopulta hokasin valkoiset tassut ja kuonon viirun keskellä kuvaa lehvien siimeksestä! ihanat velikullat Nöpö ja Sulo. siitä tulee kohta vuosi, kun meidän Jöntte aseteltiin omenapuun alle Pikku-Mustan ja Miisun viereen. monasti vielä ikävä pukkaa, kissaton koti on Kissaton koti.
    mahtava joulupaketti Hollannista, on siinä ollut istuttamista kerrassaan, mutta ah sitä riemua, mikä keväällä ahkeraa istuttajaa odottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmista pojista on niin paljon iloa! Sulo tykkää vaania tuolla puskien alla, valkoiset tassut ja ruusunpunainen nenänpää paljastavat vaanijan :D

      Uskon sen, että kissaton koti on Kissaton koti!

      Kaikki sipulit sain maahan ajoissa ja kevään kukintaa innolla odottelen :D

      Poista
  7. Mukava kun kerkesit nähä ametistinukonhatun kukkimassa ennen kuin pakkanen nujersi sen. Mie laitoin vähän sauramon siemenii jo multaan nyt syksyllä ja annoin kukkaystävälle kanssa. Aina se tuntuu jotta tulloo kylymät liian aikasin! Joriinit sain pois ja vein ne kellariin muatilalle kuivamaan, siirrän sitten viileämpään varastoon myyöhemmin. Paljon sinnekin jäi nuppuja mitkä ei kerenny kukkimaan.
    Kyllä Sulon huomasin pensashanhikin alta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ametistiukonhattu on meidän pihan viimeinen kukkija ja siitä olen aina niin iloinen, kun sen kukat saan nähdä :D

      Toivotttavasti sauramon siemenet itävät ja saat siitä keltaista väriä lankoihin. Sauramo onkin aika vanhaa perua: Keltasauramo on Suomessa muinaistulokas eli arkeofyytti: sen pähkylöitä on löydetty kaivauksissa Turun seudulta 1300–1500-lukujen maakerrostumista - kertoo Wikipedia.

      Aikaisin tuntui talvi tulevan ja meille satoi lunta ihan mahdottoman paljon. Ensi viikonloppuna toivottavasti vielä sää lämpenisi. Hyvä, että sait joriinit ajoissa suojaan. Minullakin ne ovat navetassa kuivumassa ennen siirtoa kellariin.

      Sulo kurkistaa hanhikin alta, hyvä paikka vaania!

      Poista
  8. Kauniita sinnittelijöitä puutarhassasi! Suloiset kissakuvat! Täälläkin tuli vähän lunta viikonloppuna, mutta sulivat heti pois. Tälle viikolle on luvattu uusia lumisateita, saa nähdä, pitääkö ennuste paikkansa. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu! Viimeiset kukkijat ovat niin ilahduttavia. Kiitos! Viime viikko oli tosi luminen - 20 cm tullatupsati taivaalta!

      Poista
  9. Kesän viimeisiä kukkasinnittelijöitä, kauniita!
    Tuolta piilosta onkin kiva vahtia, hyvä Sulo:)
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  10. Tottaha ntoki minä Sulon bongasin! Eilen olin samoissa hommissa minäkin, onneksi. Tänä aamuna kaiken peitti kaunis huura-kuura.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai kaunis huura-kuura - meidät peitti paksu hanki ja itku pääsi! Pihalla olisi ollut vaikka mitä mukavaa puuhailtavaa vielä. Sulo oli kanssani pihahommissa, vakoilemassa minua ja Nöpöä :D

      Poista
  11. Kauniita kuvia♥ Niin se vaan syksy etenee:) siellä on vielä sitkeitä kukkijoita. Ihana karvakamut siellä♥ Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde! Syksy etenee Jouluun melkoista vauhtia! Kissojen kanssa on aina niin mukavaa yhdessä puuhastella.

      Poista
  12. On nuo sinun kissasi vaan kauniita ja hyväkuntoisen näköisiä, ihania ♥
    Ei ehtinyt meilläkään kukat kaikki kukkia. Gladioluksen nuppuvarret laitoin vaasiin sisälle ja ne alkoivat aukeilemaan siinä kauniisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kissoilla on monta puuhaa, hyvät myyräpaistit, henkilökohtainen miespalvelija ja emännän munaherkut sekoitettuna, ei vatkattuna. Talvea kohden turkki paksuuntuu vaikka suurin osa talvesta kuluu miestenhuoneessa tyynyillä köllöttelyssä, onhan jäinen maa ikävää silkkitassujen alla.

      Ihanaa, että gladiolukset kukkivat viimein sisällä :D

      Poista
  13. Talven tuoksua ilmassa.
    Kauniita kuvia kukista ensilumen kosketuksessa.
    Ja nuo nöpönenät!!! Ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talven ja joulunkin tuoksua on jo ilmassa. Ensilunta en kaivannut, mutta se halusi yllättää.

      Kisut ovat tosi ihania :D

      Poista
  14. Pakko se on uskoa, että talvi on lähellä! Kylmää on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko on ja se melkein itkettää! Talvea en olisi vielä halunnut!

      Poista
  15. Kauniita viimeisiä sinnittelijöitä! Minäkään en haluaisi lumipeitettä maahan ihan vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta en minäkään vielä olisi halunnut, se vain ei kysynyt lupaa tulla. Viimeiset syksyn kukkijat ovat ihania!

      Poista
  16. Ihania kuvia. Ei sitä lunta vielä kaipaisi, mutta minkäs sille mahtaa. Kisuliineille silityksiä <3 Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatiaiskanasen Elämää! Talvi tuli tänä vuonna näin aikaisin, aika näyttää pysyykö lumi vain saammeko vielä jatkoa syksylle.

      Poista
  17. Ei talven vielä tarvisi tulla. Uhkaavalta näyttää kuitenkin. Ihania kisuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaakaan! Lunta tuli melkoinen määrä viime viikolla!! Kisut ovat tosi suloisia :D

      Poista
  18. Ihania kuurankukkia. Kyllä sulla vielä on kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkia vielä on vähän ja kuurankukkia hiukan enemmänkin.

      Poista
  19. Kurnau. Aamulla oli viitisen astetta pakkasta. Hyrr..

    VastaaPoista
  20. Täällä meilläkin tehtiin loppuja syystöitä eilen oikein urakalla.
    Talvi tekee vääjäämättä hiljalleen tuloaan.
    Mainiot ja niin söpöt puutarhakaverit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi tuli hiukan rytinällä ja viimeisten pihahommia tehtiin meilläkin ihan urakalla! Pihahommia oli kisukaverit valvomassa.

      Poista
  21. Sulo on niin komea poika. Kannattaa olla huumorintajuinen ja mennä piiloon, kukaan ei tiedä missä Sulo on! Kyllä se sieltä t-llä alkava inhoaika tulee, ei voi mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo on tosi komea poika, valkoiset sukat jalassa ja ruusunpunainen nenänpää :D ikuinen pentu ja kivojen yllätysten ystävä :D :D

      ...se t-llä alkava inhoaika on jo aika lähellä, että harmittaa!

      Poista
  22. Kauniita kuvia ja tunnelmia!
    Ei täälläkään olla oikein innoissaan tulevasta kaudesta, mutta silti paljon kaunistakin puutarhassa tapahtuu. Nyt on ollut niin värikästä, että tänään katselin ulos ja totesin, että kiva kun värit pikkuhiljaa vähän laantuvat pakkasen myötä.
    Oikeasti tämä on vähän itsepetosta, mutta yritän vartavasetin keksiä jotain positiivista tästä talven tulosta.
    Tekisi välillä mieli jäädä peiton alle talviunille. Vielä tosin olisi monta hommaa pihalla tekemättä. Yleensä, kun sinne asti menee, unohtaa kaiken muun ja nauttii, oli mikä vuodenaika tahansa.
    Mukavaa viikonjatkoa ja paljon aurinkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina-ihanuus!

      Talvesta pitäisi iloita, onhan se tarhurin voimavara ja aika uuden suunnitteluun ja haaveiluun, mutta miksi talvi tulee niin aikaisin vai olenko hidastellut liiaksi? Tekisi tosiaan mieli jäädä peiton alle lämpimään odottelemaan kevättä. Toisaalta onhan nyt ihanaa aikaa kutoa, lukea ja tutkia netin ihmemaan salaisuuksia. Toivottavasti pysyvä lumi ei vielä tänne satanut!

      Poista
  23. Suloisia kisuja olette molemmat.. kauniita kuurankukkia siellä. Meillä oli maa valkoinen, kun heräsin. Mukavaa torstaita sinulle♥

    VastaaPoista
  24. Suloiset huurrekuvat ja kuinka suloisesti Sulo sulautuu maisemaan! Meille saapui lumisade juuri viime yönä ja eilen vielä tehtiin viimeiset puutarhan syystyöt! Nyt on rauhallinen mieli, kaikki paketissa - mutta lumi ei kai pysy. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Meilläkin melkein on paketissa kulunut puutarhavuosi, valkosipuleita olisin vielä istuttanut lisää, mutta yritän keksiä korvaavan tavan :D Tuskin lumi vielä on pysyvä!

      Poista
  25. Talven tulo yllätti tänä syksynä.
    Kauniita kukkijoita oli kuvaus hetkellä vielä puutarhassasi.

    Mukava nähdä blogissasi suloisia eläin ystäviä. Ihania kuvia!

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus! Talven tulo yllätti ihan kerta kaikkiaan, lunta tuli paljon! Viimeiset kukkijat ovat aarteita. Kisujen kanssa puuhaillaan, niistä saa aina iloa ja voimaa arkeen.

      Poista
  26. meillä satoi reilusti lunta ja minulla on pihahommat vielä vaiheessa. Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin meillä. Toivottavasti lumi vielä sulaa pois!

      Kiitos Sussi!

      Poista
  27. Kyllä vaan nuo syksyiset huurrekuvat ovat kauniita. Täälläkin oli lunta, mutta tänäaamuna se oli vain muisto. Taas on pimeää. Meilläkin riittää vielä haravoitavaa, sillä talviomenapuu ei oikein suostu tiputtamaan lehtiään. Mukavaa viikonloppua!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Meillä tuli lunta tosi paljon, ainakin 20 cm, varmaan se sulaa vielä pois kuitenkin. Haravoitavaa meilläkin riittää vielä ja valkosipuleitakin laittaisin lisää maahan vielä.

      Poista
  28. Kyllä se tämä lumi oli vasta esimaistelua, keittiön terveiset, amuse bouche :D Vielä ehtii istutella ja siirrellä (ainakin teidän vyöhykkeellä).
    Mun katse nauliintuu aina näihin sun jouluruusuihin. Ja ajatella, nyt on omakin kukassa (siis elossa)... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti on, karvasta maistelua kuitenkin! Toivon että pääsen vielä istutuspuuhiin :D

      Jouluruusujen aika alkaa, kukintakausi on ihanan pitkä :D ihanaa että sinullakin jouluruusut kukkivat ja taimi hiljalleen vahvistuu :D :D mukavaa on kukinnan jälkeen kesällä tutkailla siementaimiakin.

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!