perjantai 19. elokuuta 2016

Kaunis tarina, joka on totta

Olen ollut lomalla. Lomalla töistä, lomalla äidin hoidosta, kiitos siskojeni Mustikkamummon ja Virkkuumummon, lomalla kotihommista kiitos kotimiesten!


 Lomamatkamme suuntautui pohjoiseen jälleen kerran, ei sinne minne piti vaan erilaisten paikkojen kutsun mukaan ilman aikataulua tai reittisuunnitelmaa.


Mutta kotona tapahtui! Sain eilen soiton lomamatkalle. Kanalassa on kolme uutta tipua, yksi menehtynyt ja kaksi elossa. Kotimies oli huolissaan, mitä oli tapahtunut!! Lomalle lähtiessämme kukaan tytöistämme ei hautonut. Oli siis salapesä! Mutta missä!! Kesäkanalamme on vanha saunarakennus ja lintumme ovat Ilmajoen maatiaisia, erittäin hyviä lentäjiä, jo tipuinakin. Kukko lempikanoineen nukkuvat ylähirren päällä ja pitää aina varoa, ettei tule kakit niskaan, kun illalla kesäkanalassa käyn. 


Pesä oli siis jossain korkealla, muualta sitä emme Kivipellon isännän kanssa löytäneet. Kaksi tipua oli selviytynyt lähes 3 metrin lentomatkasta, mutta missä äiti? Kukaan leideistä ei suostunut mammaksi, pah! Meillä on yksi äiti kolmen tipun kanssa, superäiti! Hän ei voi vastustaa pienen tipun piipitystä, joten hän adoptoi kaksi pientä äiditöntä! Sydämeni lähes suli, ihana äiti! Vaikka lapset ovat toisen, otti hän ne alleen lämpöiseen ja turvaan! Nyt hän paimentaa kolmea villikkoa ja kahta vauvaa!



Tuo kanamamma on erinomainen äiti, valveilla koko ajan ja puolustaa lapsiaan, jotka kaikki ovat tällä kertaa keltaisenkirjavia tipusia! Kuvia perheestä en ota, koska kanaemot pelkäävät meillä kameraa. 

Laitan vielä kuvan ihanasta kelloköynnöksestä, jota taimetan ensi kevään paljon että saan tuon betoniseinän peittoon. Kelloköynnöksen imukärhot ovat uskomattomia, tarttuvat jopa sileään betoniin!

 
Aurinkoista alkavaa viikonloppua! 


32 kommenttia:

  1. Moi. Nöpö taitaa olla valmis päivä unille. Ihana kun löytyi poikasille sijaisäiti. Luonto on ihana asia ja paikka. Hyvää loman jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nöpö on niin uneliaan näköinen, masuvillat kastuneet nurmesta metsästysretkellä :D Olin niin iloinen että pikkuiset saivat sijaisäidin, ne ovat nyt niin terhakoita ja mamma pitää niistä hyvän huolen!

      Kiitos Matti Juhani!

      Poista
  2. Moikka. Kyllä onneksi luonto hoitaa. Aivan mahtavia kuvia. Hyvää loman jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sami! Luonto pitää huolen omistaan ja olin niin iloinen että kanamamma otti pienet omakseen!

      Poista
  3. Ihana tarina. Onnellista, että pienokaiset saavat äidillistä lämpöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri! Lomareissulta paluu sai aivan uuden käänteen, auto jäi purkamatta ja pyykit pesemättä, kun isännän kanssa kanalassa vietimme aikaa ja seurasimme tilanteen kulkua! Onneksi kanamamma otti pienokaiset suojiinsa :D

      Poista
  4. Olipa herttainen tarina, tuli oikein hyvä mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tuli niin hyvä mieli, kun pikkuiset pääsivät mamman hoivaan! Meillä on kerran aikaisemmin ollut yhtä äidillinen kanamamma, Mustakaunosiriusirma (lasten keksimä nimi, kaikki halusivat antaa oman nimen ja siitä tehtiin yksi pitkä nimi). Sekin otti suojiinsa jopa kukon siiven alle nukkumaan orrelle!

      Poista
  5. Ihana kanaäiti, kun adoptoi pienet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanaäiti on niin ihana, pienten kova piipitys sai hänet ottamaan myös toisen kanan hylkäämät vauvat suojiinsa!

      Poista
  6. Jotkut ovat vain syntyneet äidiksi, ihana tarina! Onnea perheenlisäyksestä. Kelloköynnös on kyllä aivan ihana. Nautinnollista loman jatkoa sinulle ja perheellesi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ihanaa että pikkuiset saivat äidin! Kiitos, tämä lisäys oli aika yllätys, onneksi meillä oli kanamammalla kolme tipua jo hoivassaan, muuten olisi voinut käydä ikävästi!

      Kiitos! Kaksi viikkoa lomaa on jo vietetty, tuntuu että olen ollut töistä pois jo ikuisuuden :D

      Poista
  7. Onneeksi tipuset saivat adoptio-äidin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi, ihanaa että kanamamma otti pienokaiset hoivaansa!

      Poista
  8. Ihana tarina! Meillä on myös pari mammaa sellaisia, jotka hoitavat toisten tipuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aika herkkä hetki, kun jännitettiin kuinka pienemmän tipusen kanssa käy, mutta piipitys vahvisti mamman äidintunnetta ja molemmat hylätyt pääsivät hoivaan ja lämpöön! Meillä on kerran ollut sekarotuinen kääpiökana, joka hoivasi ihan kaikkia ja orrellakin sen siiven alle tuli niin kukko kuin toisetkin kanat, vauvoja hänkin hoiteli huolella myös.

      Poista
  9. Ihana tarina, onneksi tiput saivat uuden äidin ja suojelijan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kuin jännityskertomus, onneksi kaikki päättyi hyvin ja pikkuiset saivat huolehtivan mamman ja pääsivät kanasen alle lämpöiseen turvaan!

      Poista
  10. Täydellinen irtiotto on silloin tällöin paikallaan, sit taas jaksaa.

    VastaaPoista
  11. Eikö ole ihmeellistä miten luonto hoitaa tuollaiset "pikku" ongelmat. Minä niin unelmoin omasta pikku kanalasta. Ihania kukkia kelloköynnöksessä, en ole vieläkään löytänyt omastani kukan kukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totta tosiaan! Kanat ovat ihania, suosittelen lämpimästi!!

      Ihmettelin, kun oma kelloköynnös alkoi kukkimaan. Aiemmin sitä kasvattaessani se alkoi tekemään nuppuja vasta juuri ennen pakkasten tuloa joten kukinnan menetin!

      Poista
  12. Olipa tarina. Miten se oma emo nyt noin, ensin munii ja hautoo...sitten unohtaa koko homman. Onneksi toinen oli sitäkin äidillisempi tapaus sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä samaa paheksuin itsekin suunnattomasti! Pesä oli tosi hankalassa paikassa ja kana oli päättänyt hautoa kaikki munansa loppuun asti. Tiput ovat aika villjeä, ne eivät jaksa odottaa pesässä että kaverit saisivat munankuorensa rikki vaan lähtevät heti löytöretkelle. Onneksi ilmajokiset ovat jo heti pienestä alkaen hyviä lentämään (pesä oli hyvin korkealla) ja onneksi meillä toisellakin kanalla oli tiput ja äidillisenä otti pienokaiset hoivaansa!

      Poista
  13. Hyvää lomaa! Lomalla on hyvä käydä, pois lähiympyröistä, kauas kaikesta arkipäiväisestä. Joskus on vaan niin vaikea saada mieltä irtautumaan kaikesta. Mutta kun lomalla on mielenkiintoista näkemistä ja tekemistä, sitä taas jaksaa arkijuttuja. Mahtava tuo sijaisäiti kana;-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Kaksi viikkoa lomaa kulunut ja tuntuu että olisin ollut jo kauan pois töistä ja arkirutiineista!

      Sijaismamma hoitaa pienokaiset niin hellästi!

      Poista
  14. Ihana tipuäiti ja pienet ovat nyt turvassa. Mutta miten saat tuon kelloköynnöksen noin kukkimaan???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin iloinen, että mamma otti omikseen pikkuiset seikkailijat!

      Ihmettelen itsekin miksi kelloköynnös meillä kukkii. Samalla tavalla olen sitä aiemminkin hoitanut ja kukkia on alkanut tulemaan vasta hiukan ennen pakkasia! En ole hoitanut köynnöstä mitenkään erikoisesti, samoin kuin muitakin kesäkukkia!

      Poista
  15. Kelloköynnös on lempparini. Niin ihana. Kiipeää männyn runkoa pitkin huimiin korkeuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnös on ihana ja mukava kun sillä on niin hyvät tarttumakärhet joiden avulla voi kiivetä vaikka sileää betoniseinää pitkin!

      Poista
  16. Ooh miten suloinen tarina ja ihana kanaemo, hänellä on leijonanvaistot. <3

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!