perjantai 4. maaliskuuta 2016

Terveisiä risukasasta

Elämässä sattuu sitten kaikenlaisia tapahtumia, yhteensattumuksia. Niillä on toisinaan onni asettua kohdakkainkin, sillain sopivasti! Aurinko siis paistaa risukasaankin, aina!


Viimeisen viikon aikana minua on kasvatettu ihmisenä melkoisesti. Olen aika kova tekemään ja touhuamaan, se on kuulunut elämään jo kauan, ehkä joskus olen hieman juntahtavakin, kai. Joskus on joku koittanut hiukan toppuutellakin. Kauhistus olisi, jos en pääsisi toteuttamaan kaikkea kivaa, josta olen haaveillut tai suunnitellut, määrännyt itse marssitahdin. Eli olikin kai jo aika oppia, mutta mitä?

Kahden eri lääkärin hoidoissa ollessani viikon aikana olen saanut jarrut päälleni. Sain kaksi uutta...mitenkä sen kauniisti sanoisi...no jarrua, hidastetta... Harmittaa niin vietävästi! Laitan kuvan mokomista, niistä ei kannata puhua sen enempää!


Mutta, jos jotain otetaan pois niin usein tulee tilalle jotain uutta ja vielä parempaa! Kultajyviä satoi taivaalta...

 
Sain kainaloisen, kanasen, tulee sitten hyvä mieli, kun istut vieressäni, kun luen puutarhakirjoja tai kudon! Istut sievät jalkasi kauniisti aseteltuina, ilahdutat! Kiitos Vekki! Kananen lennähti meille mitä parhaimpaan aikaan!


Sisko poikkesi hakemassa pestyt äidin liinavaatteet, olen ulkonaliikkumiskiellossa, tämän viikon ja ensi viikolla saan noiden kepukoiden kanssa hiukan hiippailla pihalla. Siskolla oli tuliaisia!

Tipuliinan jouduin laittamaan pyykkiin ja muumit tulivat tilalle piristämään!
Kaunis kiitos!


Ja tämäkin vielä, venuksenkengän kukka avautuu pian!


Sokerina pohjalla vielä salaisuus, josta kerron myöhemmin!

Jos lasketaan kaksi kurjaa ja monta kivaa, olen voitolla! Onpa minulla nyt enemmän aikaa ja voimia haaveilla ensi kesästä ja seuraavistakin kesistä, jos nuo kepukat tai tuo mittari kovin intoutuu jarruttamaan elämääni!

Kasvunpaikka siis minullakin!

Oikein mukavaa viikonloppua!


Ps. tilasin muutamia esikoiden taimia piristyksekseni täältä!

42 kommenttia:

  1. Kai sie tiiät, miten ärsyttävää uteliaalle ihmiselle on vihjailla jotain ja sitten ei kerrokaan! Miun nuppi ei kestä tommosta! Nyt pitää vaha joka pistaus, mitä? Mitä?!

    Hieno Vekki!

    VastaaPoista
  2. Onni vaihtelee. Periaatteessa mikään ei oo pahasti vinksallaan, mitä ne nyt tavalliset perusjutut, joihin luulisi jo vuosien varrella tottuneen, mutta jotenkin olen itte alamaissa tällä kohtaa. Ehkä tästä mieli taas nousee kevään herätessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni vaihtelee, mutta jos jotain tosiaan menee pois saattaa tulla jotain vielä parempaa tilalle! Kasvunpaikka on mulla tässä kohden kyllä, pitkämielisyys on koetuksella! Kyllä hyvä kantaa jos lekalla päähän välillä taotaan!

      Poista
    2. ...uskon kyllä että kevät kutittelee ja herättelee mukavasti! Kevään edetessä ja valon määrän lisääntyessä hiljalleen alkaa voimat lisääntyä ja virran määrä kasvaa, mieli piristyä!

      Voi että ne fasaanit olivat ihania!

      Poista
  3. Tsemppiä noiden hidasteiden kanssa! Ihana tipi!

    VastaaPoista
  4. Voi että, kyllä meitä ihmisiä välillä koetellaan, mutta onneksi on kyky etsiä iloa sieltä risukasastakin. Minä kompuroin viikko sitten ja hengissä ollaan, onpahan nyt aikaa olla koneella ja suunnitella kaikenlaista. Ja telkkarikin on pullollaan hyviä ohjelmia mitä ei ennen ole tullut katsottua :)
    Jaksamisia sinulle - kyllä elämä kantaa eikös vaan.
    Tuo kananen on kyllä niin ihana!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän kulkua on mahdollista ajatella kahdella tavalla, joko noitumalla tai etsimällä jotain joka tulee tilalle kun jotain otetaan pois! Viime viikolla tuli tosiaan tutkittua blogistanian saloja, katsottua telkkaria (harvinaista minulle), kudottua, luettua niin puutarhalehtiä kuin -kirjojakin!

      Kiitos Tuulikki, kyllä elämä kantaa ja aina aukeaa uusi ovi sulkeutuneen tilalle!

      Kananen on aivan super!

      ps. oletkos huomannut netistä uuden ihanan aluevaltauksen: kanojen neuleet, ihania!

      Poista
  5. Voi että..
    Onneksi kuitenkin tuolla asenteella että voitolla olet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirjo, voitolla varmasti olen! Elämällä on paljon hyvää annettavanaan, mitä aikaisemmin en olisi huomannutkaan!

      Poista
  6. Näin meitä pöyhitään, kurittomia :) Ystävä Saksasta soitti juuri ja kauhistui sairasteluani, topakasti pisti minut ruotuun ja sanoi että stop tykkänään (miten se nyt saksaksi sanotaankin) - että tulihan se pyssäys ku äkkiryssäys. Kepit ja mittari täälläkin sängyn vieressä. Nekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut Maahiska! Saksaksi sanotaan varmaan - HALT! Mutta ihanaa on, kun ystävät ovat rinnalla kulkemassa, täällä blogistaniassakin!

      Poista
  7. Sinulla on niin upean myönteinen asenne, että siitä on jo apua ja iloa. Toivottavasti mitään hirvittävän vakavaa ei ole sattunut. Ainakaan mitään sellaista, mistä ei kuntoutuksella ja elämäntapamuutoksilla selviäisi. Tekevä ihminen joutuu tiukan paikan eteen saadessaan tuollaisia hidasteita. Silloin vain täytyy ottaa uusi suunta elämään ja sen sinä olet selvästi tehnytkin. Kukkaiselämän Sadun tavoin olen pikkaisen pistoksissa odotellessani niitä lisäselvityksiä.
    Kivan kainaloisen kanasen olet saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hidasteet harmittivat aluksi ihan mahdottoman paljon, mutta apuun riensi lähipiiri. Ehkä ensi kesä himmaillaan, mutta sitten varmaan saan taas touhua sydämen pohjasta asti. Hiukan mammaa fiksaillaan ja onneksi elimistöni on ollut terve ettei mitään vahinkoja päässyt syntymään. Mahdollisesti jutellaan näistäkin sitten joskus :D

      Kananen on aivan ihana ja lennähti meille juuri oikealla hetkellä!

      Poista
  8. Kävin vilkaisemassa sivustoa, josta tilasit esikkoja. Oi, mitä herkkuja. Miten tässä nyt pystyy päänsä kylmänä pitämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...niin oli ne esikot ja vallankin ne jouluruusut (se valkoinen kerrottu oli oikea herkku!).

      Poista
  9. Sinulla on ihailtavan myönteinen elämänasenne! Terveyttä ei voi koskaan arvostaa liikaa. Sen huomaa vasta kun sairastaa. Tsemppiä! Kyllä se aurinko risukasaankin paistaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Monet asiat ovat aina itsestäänselvyyksiä, kunnes ne katoavat! Illalla nukkumaan mennessä pitäisi aina olla onnellinen kaikesta siitä hyvästä, ihan tavallisenkin tuntuisesta, mitä elämä on antanut!

      Aurinko paistaa risukasaan ja lämmittää!

      Poista
  10. Nyt vain lepoa ja unelmia keväästä! Välillä on hyvä pysähtyäkkin vaikka se pysähdys tulisi pakon sanelemana. Tsemppiä sinulle! Luulen, että aikasi ei käy pitkäksi tipin kanssa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit, aika ei tosiaan käy pitkäksi ihanan tipusen kanssa! Unelmia riittää ja olen niitä kirjoittanutkin pieneen vihkooni etteivät lennä taivaan tuuliin!

      Poista
  11. Lue vaikka ihana puutarhamatkakirja, kun kerta tipun kanssa joudut orrella kököttämään ;) Tai makaa reporankana sängyssä tipun kanssa ja passuuta itseäsi oikein kunnolla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu me orrella tipusen kanssa katsellaan puutarhamatkakirjaa ja kotkotetaan yhdessä! Reporankana en oikein osaa maata ihan koko aikaa ja meillä isäntä on niin empaattinen, että sohva kutsuu myös häntä! Passuutus ei ihan oikein onnistu, harjoittelen sitä kyllä kovasti!

      Poista
  12. Ei niin pahaa, jottei jotain hyvää.
    Kainaloinen kananen, ihana hellittävä ja nuo hidasteet! Yksi tuollainen mittari on kaapissani ja aina välillä sitä ulkoilutan ja katson lukuja ja vertailen.
    Tässä on vielä tällaista rospuuttoaikaa,vastahan ollaan maaliskuussa. Kun oikea kesä koittaa, silloin jo varmasti olosikin on toisenlainen ja oma valoisa mielesi saa vahvistusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Molley! Noin se elämä menee, jotain menee pois ja jotain usein vielä parempaa tulee tilalle! Tuo mittari on vihonviimeinen, lukemia tulee vaikka minkälaisia, mutta yritän sitä kovasti tyynnytellä että antaisi levollisemmat arvot! Ihanaa kesää odottelen!

      Poista
  13. Nyt sitten lepäät, ja olet. Nuo kepakot on kyllä ihan mukavat kaverit , terveisiä tän talon kepakoilta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kosotäti ja terveiset meidän kepakoilta sinun kaunotarkepakoillesi! Hissuksiin täällä olen, onneksi on paljon lankaa tullut hamstrattua ja luettavaa riittää!

      Poista
  14. Voi jättivoimahalimus täältä =) Onneksi on puutarhakirjat ja salaisuus, josta taisin jo tänään vähän kuullakin =) Kaikkea ihanaa ja uusia ideoita lepotauon ajalle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jori! Kummatkin kantavat niin ihanasti! Otin vierelle pienen vihkon, johon vähän teemoittain kirjoittelen haaveitani etteivät pääse unohtumaan!

      Poista
  15. Voi pahus sentään..kyll välillä koetellaan!
    Mutta kun siitä tokenee niin lähtee ihan uudella voimalla ns.lentoon.
    Meinasin veikata kuvien perusteella jotain mutt se ei oo soveliasta.
    Toivottelen parantumisia ja lepäät aivan rauhassa itsesi kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina!

      Totta puhut, tämä on jo toinen kerta joka osuu pahaan saumaan! Onneksi on tukijoukkoja, joilta saa apua pyydettäessä ja muulloinkin! Uskon että veikkauksesi liippaa läheltä...mutta kevättä kohden mennään ja asiat järjestyvät!

      Poista
  16. Nyt ei voi sanoa muuta kuin voihan perskules :( Onneksi positiivisuus voittaa aina. Toivottavasti saat aikasi kulumaan ja säästyisit suuremmilta kivuilta. Tylsyyttä vastaan me ilahdutetaan sinua, jaksuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ruusunmekko!

      Positiivisuudella ja ajattelutavalla helpottaa eniten omaa oloa! Onneksi olen hamstrannut lankoja ja puutarhakirjoja ja -lehtiä löytyy paljon, joten aika kuluu hyvin!

      Täällä blogistaniassa kokee ihan joka kerta käydessä kaikkea mukavaa! Täällä on niin ihania ihmisiä vailla ilkeyttä, kateutta ja pahansuopaisuutta! Täältä aina löytää helmiä, iloa päivään!

      Poista
  17. Laiton blogiini sinulle haasteen, mutta unohdin kertoa siitä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between, huomasin kun tein vierailun blogiisi. Kuvat on jo otettuna :D

      Poista
  18. Olen ollut viikonlopun somelomalla, joten kuulin uutisesi vasta nyt. Elämässä tulee aina hetkiä, jolloin hiljainen meno on kultaa. Siinä sohvalla istuessasi voit miettiä kaikkea kivaa, kuten puutarhaa ja tulevaa kevättä. Kaikkea hyvää Saila <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninni!

      Olenkin hissuksiin Pääsiäiseen saakka ja jatkot selviää sitä ennen! Onneksi puutarhajutuista saa iloa jo lukemalla alan kirjoja ja lehtiä. Kultaa on todella hiljentyminen sekä ihanat ihmiset lähipiirissä!

      Poista
  19. Tsemppiä kovasti ja mukavaa jos kananen ilahdutti!

    VastaaPoista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!