sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Hyvät aamutuoksut!

Eilen leivoin muuten vain, ihan vuokaleipiä tein muutaman, en sen ihmeenpää. Olen viikon himmaillut ja kädet kaipasivat taikinaa!

Taikina nousi hyvin, vaivata ei juurikaan edes saanut, pinnasta tuli mukavan rapsakka.

Illalla laitoin pataleivän tekeytymään. Pataleivän teko on helppoa kuin mikä. Miniäneitonen tekee aivan ihania pataleipiä, sain häneltä vinkin blogiin, jossa on vasta-alkajallekin tosi hyvät ohjeet. Suosittelen!


Tänään olen tutkinut isoäidin neliöiden saloja. Monta löytyi ohjetta ja juutuupia. Olen kutonut ja virkannut aika paljon, mutta tässä on elämäni ensimmäinen neliöni! 15 x 15 cm, jämälangoista! Kohta aloitan toista tekemään, kivaa!


Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! Kevät tuoksuu jo vahvasti!

28 kommenttia:

  1. Tuore, lämmin leipä on parasta, mitä tiedän! Siihen ovat monet dieetit tyssänneet... Hieno neliö. Minäkin opettelin ko. hommaa kerran YouTuben kera. Sitten totesin, että varmaan afrikankukat tehdään aika samalla tavalla ja aloin tehdä niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin leipä on kyllä niin ihanaa ja tuoksu, joka kotiin laskeutuu! Tuo pataleipä on vielä niin helppo tehdäkin, ajattelin ensi kerralla laittaa siihen hiukan siemeniä ja mahdollisesti porkkanaakin lisäksi, nyt laitoin vain ruisrouhetta ja ryynejä.

      Oli aika kiva tehdä tuota neliöitä, afrikankukkia en ole koskaan tehnytkään, nekin ovat tosi kauniita!

      Poista
  2. Rapea kova kuori on vaan parasta mitä tiedän. Meillä vaan ei ole rautapannua tai kulhoa, joten en ole päässyt pataleipää kokeilemaan. Maistuisi kyllä. Mukavaa uutta viikkoa Saila <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia!

      Käy kurillasi katsomassa tuon linkin takana, reseptin lisäksi siellä on myös patatietoa ja sen voi tehdä vaikka teräskattilassa, jota en tullutkaan ajatelleeksi!

      Poista
  3. Leipä tuo ihan veden kielelle - paistako leivinuunissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin leipä on hyvää! Tein sähköuunissa, mutta en saanut savipataani sihahtavat kuumaksi, joten kun seuraavan kerran uunin lämmitän, kuumennan padan ensin uunissa ja paistan leivän sitten siellä.

      Poista
  4. Ompa herkullisen näköistä leipää.
    Hienon ruudun teit, tervetuloa mummonruutuja tekemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipä maistui tosi hyvälle!

      Oli niin jännittävää ja innostuin kovin! Ei se ruudun virkkuu ollutkaan niin vaikeaa :D Langanloppuja riittää vaikka millä mitalla :D

      Poista
  5. Tuore, rapeakuorinen leipä, ahh!! Mikä onkaan ihanampaa! Kävin tuolla blogissa hakemassa ohjeen, superkiitos vinkistä Saila!!
    Wau, mitähän ihanaa saat aikaiseksi noin nätin värisistä paloista.. Ihania virkkaushetkiä sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkin ohje oli kyllä hyvä minunkin mielestäni ja siellä oli muutakin mielenkiintoista.

      Ajattelin virkkailla lankajämiä ja sitten katson mitä niille tapahtuu, yksi mahdollisuus on lähettää ne Kesätuulian mutamäki-blogin peittokeräykseen.

      Poista
  6. Ai sun käsitys himmailusta sisältää leipomista, virkkausta ja ties vielä mitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Himmailuun kuuluu hissuksiin leipomista, hyvässä asennossa virkkausta ja puolimakoillen kutomista ja tietenkin lukemista! Niillä on hyvin parantava vaikutus!

      Poista
  7. Meidän oikea rautapata on taidettu viedä ullakolle. Siinä ennen tehtiin poronkäristystä, vaan ei enää kun ei meinaa kunnollista lihaa enää saada. Hyvältä näyttää leipäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kunnon käristyslihaa ja oikein muutakaan lihaa ei helpolla löydy! Kunnon rautapata on aarre!

      Onneksi tuon leivän voi tehdä vaikka teräskattilassa, se olikin yllätys, kun kävin linkin takana asiaa tutkimassa.

      Poista
  8. Todella herkullisen näköinen leipä, namskis!
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
  9. Tuore, itsetehty leipä on taivaallista. Herkullisen näköistä. Isoäidin neliöt ovat niin koukuttavia. Kun siihen ryhtyy, sitä ei voi lopettaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuore leipä maistuu ja tuo ohje oli niin helppokin vielä :D

      Neliöt koukuttavat! En ollut niitä koskaan aiemmin tehnyt vaikka käsitöitä koko ikäni olenkin tehnyt, jotenkin ovat vain jääneet sivuun aina. Mukavasti saa langanloput kiertoon.

      Poista
  10. Leipä näyttää jo kuvassa herkulliselta. Mulla on neliönteko myös viritteillä, lankoja jo hankittu. Kunhan ensin saan neulomukseni alta pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipä oli oikein hyvää! Ensi kerralla lisään siihen vielä siemeniä ja rouheisuutta lisää.

      Mulla on sukanteko vaiheessa ja oli pakko tuo neliövirkkuu silti aloittaa! Mukava on pitkästä aikaa virkkailla!

      Poista
  11. Voi että täälläkin tuoksui ja miten herkullinen leipä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoreen leivän tuoksu täyttää ihanasti kodin! Leivässä oli ihanan rapsakka pinta ja pehmeä sydän :D Nopea ja helppo valmistaakin.

      Poista
  12. Hyvänen aika mikä leipä, aivan kuin leipomosta suoraan ostettu! Noihin isoäidin neliöihin jää helposti koukkuun, minä tein jokunen vuosi sitten hulluna vauvanpeittoja, se oli ihanaa. Nyt en kyllä mitään lepoon viittavaa huomannut tässä kirjoituksessani, touhuat siellä täyttä päätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täällä lepäillään, tänään kävin pitkästä aikaa lenkillä hissuksiin (postilaatikolla sauvan kanssa, matkaa yhteesä noin 200 m), mutta polvi ei oikein tykännyt mun lenkkeilystäni.

      Tuo leivänteko oli niin nopeaa ja helppoa, täytyy olla edes pieni taikinatuntuma käsissä. Olen kerännyt sohvalle sopivan pesän käsitöiden tekoa varten, sukka on menossa mutta halusin noita neliöitä opetella ja mukavaa niitä on tehdäkin! Touhuan täällä kotona maltillisesti :D

      Poista
  13. Nam, mitä herkkuja. Nyt kyllä minunkin pitää kokeilla tuota pataleipää, kiitos ohjevinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Leipä oli hyvää ja sitä on niin kiva varioida kaikilla mahdollisilla herkuilla!

      Poista
  14. Hyvää naispäivää sinnekin!
    Pitääpä kokeilla tuotakin pataleipäohjetta :) Hyvältä näyttää.
    Virkkuukoukku on täälläkin heilunut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Väkertäjä!

      Ihan miniän reseptiä en saanut, mutta polun blogiin jonka pohjilta leipää hän tekee ja siitä jo oli hyötyä. En ole aiemmin pataa kuumentanut ennen paistoa ja taikinaa kannen alla paistanut, mutta kannattaa, tulee niin rapsakka kuori. Olisi pitänyt olla kuumempi uuni, mutta pyhäaamuna sähköuunilla mentiin!

      Poista

Mukavaa kun vierailit sivuillani ja kiitos kommentistasi!